Maaperä
Sahaniemessä tutkimuspisteiden KK13 KK15 alueella noin12 400 m2:n suuruisella alueella arvioidaan olevan lievästi PCDD/F yhdisteillä pilaantuneita
maa-aineksia yhteensä noin 12 400 m3 24800 m3 eli 19 000- 38000 tonnia.
Voimakkaasti PCDD/Fyhdisteillä pilaantuneita maa-aineksia tutkimuspisteiden
KK8/1 ja KK8/4 alueella arvioidaan olevan noin 2 400 m2:n suuruisella alueella
yhteensä noin 2 400 m3 eli noin 3 600 tonnia. Samalla alueella todettiin myös
lievästi kohonnut mineraaliöljypitoisuus (660 mg/kg) tutkimuspisteessä KK8/4.
Voimakkaasti raskasmetalleilla pilaantuneita maa-aineksia on tutkimuspisteen
KK4/4 alueella (noin 360 m2) yhteensä noin 360 m3 eli noin 540 tonnia.
Vesi
Alueen merivesisekoitteisen sisäisen veden, jota ei varsinaisesti voi kutsua
pohjavedeksi, ei todettu täyttävän kemiallisten parametrien osalta talousveden
laatuvaatimuksia ja suosituksia (STM 461/2000). Yhdessä vesinäytteessä
havaittiin merkkejä kloorifenoleista, toisessa todettiin jonkin verran
mineraaliöljyä ja kolmannessa arseenia ja lyijyä. Vedessä ei todettu
PCDD/F yhdisteitä.
Sedimentti
Alueen rantasedimenttien on todettu olevan siinä määrin pilaantuneita,
että mahdollisesti ruopattavia massoja ei voida PAH pitoisuuksien
vuoksi läjittää mereen.
Riskinarvioinnin epävarmuustarkastelu
Tehtyihin kvalitatiivisiin riskinarviointeihin liittyviä epävarmuustekijöitä
ovat mm.:
- tutkimusten rajallisuus. Alueen pinta-ala on suuri (10 ha), joten laajoista
tutkimuksista huolimatta alueelle on jäänyt alueita, joissa ei ole
tutkimuksilla ja analyyseillä selvitetty pilaantuneisuutta. Lisäksi maaperässä
on erilaisia täyttökerroksia, joiden tutkimuksia ei ole tehty erikseen eikä
kaikkia mahdollisia haitta-aineita ole kaikkialta tutkittu.
-haitta-aineiden tutkimusmenetelmät ja analyyseihin liittyvät mittausepävarmuudet:
maanäytteissä PCDD/F yhdisteiden mittausepävarmuus on 20- 30%, mineraaliöljyjen 35 %, PAH yhdisteiden 30- 40% ja tutkittujen metallien 16 22 %.
-täytönsisäinen vesi. Merivesi on paikoin hyvin lähellä maanpintaa, joten
luotettava näytteenotto vesipinnan alapuolisesta maa-aineksesta on ollut hankalaa.
-alueen pitkä käyttöhistoria. Kaikkia alueella olleita toimintoja ja tapahtumia
ei ole ehkä saatu selville historiaselvityksissä. alueen rantojen pitkäaikainen täyttäminen erilaisilla täyttömateriaaleilla.Esimerkiksi mahdollisia
jätetäyttöjä ei ole todettu tutkimuksissa.
-haitta-aineiden ominaisuuksien ja käyttäytymisen tunteminen. Erityisesti
PCDD/F yhdisteiden osalta on kokeellista ja tutkittua tietoa yhdisteiden
liikkuvuudesta, vaikutuksista ja niille altistumisesta saatavilla varsin vähän Suomen olosuhteissa.
Merkittävimmäksi epävarmuutta aiheuttavaksi tekijäksi arvioidaan alueen
täyttömaiden ja muiden mahdollisten täyttömateriaalien laatua. Täyttöön
on voitu käyttää alueen ulkopuolelta tuotuja maa-aineksia tai esim.
jätettä, joiden osalta tutkimuksia ei ole osattu kohdistaa oikeisiin paikkoihin
ja mahdollisesti oikeisiin haitta-aineisiin.
Massanvaihtojen ja pilaantuneiden maiden puhdistuksesta ts. Sahanniemen alueen rakennettavaksi saattamisesta syntyy kustannuksia. Kustannukset
muodostuvat maamassojen poisviennistä ja täyttömassojen paikalle
tuonnista. Osa poisvietävistä massoista on pilaantuneita,joiden
käsittelykustannukset ovat korkeammat kuin puhtaiden maiden käsittelykustannukset .
Alustavan karkean arvion mukaan koko niemen massanvaihtojen kustannus olisi 8,3 Meur.
Kuitenkin laajimmillaan massavaihdot ja maanpinnan korottaminen tulvakorkeudelle 2.8 m koko niemen alueella tarkoittaisi karkeasti
arvioiden n. 430 000 m3 poistoa ja 570 000 m3 täyttöä.
Rannan tukimuuri ja puistojen rannat Rannan tukimuurin mitta on vaihtoehdossa 3 laskettu olevan n. 1510 metriä, mikä käsittää kaikkien rakennusten
ranta-alueet ja rakennetun rantaviivan. Viisi metriä korkean teräsbetonisen muurin hinta on 9 000 – 12 000 euroa per juoksumetri. Hintaan ei
sisälly muuria varten tehtävää rannan ja meren pohjan ruoppausta eikä kevyenliikenteen väylää.
Alustavista hintalaskelmista puuttuvat kokonaan alueelliset mittavat liikennejärjestelyt.
Sahaniemen tuoteseloste
19
711
Vastaukset
- Faktaaaa
Puuttuu myös kunnallistekniikan ja kaavoituksen hintalappu!
- ålavi&arto&janne&nii
Ovatko nuo kaikki "faktat" varmasti Olavi Kalevan tiedossa ja myös hänelle ymmärrettävästi selitetty ja onko todellisuus ihan hanskassa?
Kysyn tätä koska Kalevan masinoima Sahaniemi-hanke ja sen julkisuuskampanja sisältää ristiriitaisuutta, tarkoitushakuisuutta ja epäjohdonmukaisia kannanottoja. Kuulema myöskään nyt kaupunginhallitukselle esitettävä päätösehdotus ei sisällä ainoatakaan perustelua vaikka se on teknisen lautakunnan esityksen vastainen.
Uusimaa-lehdessä (3.3.2013), Kaleva on kädet levällään ja tekstin mukaan "Olavi Kalevn johtama Loviisan virkamieskunta näkee Sahaniemen tulevaisuuden mahdollisuutena". Lehden tekstistä saa täysin vastakkaisen ja vähintään sekavan kuvan rakentamisehdotuksen perusteista ja hankkeen mahdollisuuksista. Kalevan mukaan pelkästään maaperän muokkaaminsen kustannukset nousevat ainakin noin 11 miljoonaan euroon. Artikkelista ilmenee,että virkamiehet (kaupunginjohtaja ja tekninen johtaja) myöntävät,että kaupungilla ei ole maa-alueen kunnostamiseen 11:ta miljoonaa euroa, vaikka ranta-asumiskohteen rakentaminen vaikuttaisi kuinka houkuttelevalta. Lisäksi pidettiin epätodennäköisenä, että löytyy rakennusyhtiö joka tekisi myös pohjatyöt vaikka alue myytäisiin halvalla sille. Virkamies uskoo, että korkeista hinnoista huolimatta asunnoilla olisi kysyntää pelkästään omalla paikkakunnalla, lähinnä eläkeläisten keskuudessa. Sama virkamies toteaa: "En usko, ettäSahaniemi houkuttelisi helsinkiläisiä Loviisaan asumaan. Ainakin tähän mennessä sieltä tulevia ovat kiinnostaneet eniten vanhat puutalot".
Kommenttina Uusimaan kirjoitukseen on todetava, että virkamiehet ovat puhuneet oikeita asioita selkokielellä ainakin siltä osin, että: kaupungilla ei ole rahaa pilantuneiden maiden kunnostukseen; on epätodennäköistä että löytyy rakennusliike joka tekisi pohjatyöt (riskin pilaanntuneista maista ja maapohjan kantavuudesta): alue ei houkuttele helsinkiläisiä ja asuntojen hinta korkea. Luottamushenkilöiden pitäsi vain ymmärtää mitä joihtavat virkamiehet ovat sanoneet vaikka virkamiehet toimivat käytännössä puheita vastoin, siis vastuu on kuulijalla.
Voidaan kysyä, että löytyykö nyt tai myöhemmin Sahaniemen kerrostalo-alueelle kiinnostusta, jos sen toteuttamisen edellytys olis rakentaa noin 300 kappaletta noin 100 m2 asuntoa, joiden keskihinta olisi noin 500 000 - 650 000 euroa?
Miten ja missä näkyy luottamushenkilöiden todellinen osaaminen ja valta päätöstenteossa? Johtaako Kaleva virkamiesapureineen nyt tarkoituksella hajoita ja hallitse periaatteella: luottamushenkilöt on saatava riitelemään mahdottomasta ja tunteita nostattavasta Sahaniemestä, jolloin tärkeät, kuten kuntaliitos- ja sote-asiat jäävät vähälle huomiolle ja hoidetaa sitten kiireellä "ankkalammikkolaisten" haluamalla tavalla. Jos näin näperellään mahdottomilla ja väärillä sekä populisteja aktivoivilla ja tyydyttävillä hankkeilla, niin Porvoo meitä kutsuu nopeammin kuin Sahaniemen maaperään kuokka iskee. - Dem Å
Lovarin (Perjantai 22. Maaliskuuta 2013) mukaan kaupunginjohtaja Olavi Kaleva esittää kaupunginhallitukselle:
”Kaupunki selvittäisi vuoden 2013 kuluessa suurempien rakennusliikkeiden ja investoreiden kanssa olisiko näillä kiinnostusta ryhtyä toteuttamaan Sahaniemelle asuinaluetta. Etsittävän ratkaisun tulee olla sellainen, ettei siitä aiheudu kaupungille maanpuhdistus- eikä muitakaan kustannuksia. Toteutuessaan tällainen aluerakentamismalli tarkoittaisi, että kaupunki myisi Sahaniemen alueen rakennusliikkeelle, joka toteuttaisi omalla kustannuksellaan alueen maaperän puhdistuksen, maanrakennustyöt sekä asuntojen rakentamisen. Myös maaperään ja asuntojen myyntiin liittyvät riskit jäisivät rakennusyrityksen kannettaviksi. Kaupunki saisi uusia veronmaksajia sekä huolehtisi kaavoituspäätöksillä, että Sahaniemestä jäisi riittävän suuri osa puistoa ja rantaviivaa yleiseen käyttöön.”
Meinaako kaupunginjohtaja Kaleva, että aluerakentaja kunnostaa ilmaiseksi Sahaniemelle kaupunkilaisten yleiseen käyttöön puiston ja rantaviivan? Uskokoon ilmaislahjoja jakavaan aluerakentaja- joulupukkiin ken kaupunginhallituksessa tahtoo. Vai onko hommaan on jo sisään rakennettuna maksupommi, joka lojahtaa veronmaksajien käsiin? Konsepti on simppeli: Kaupunki osallistuu Sahaniemen maaperän puhdistuskustannuksiin ja maanrakennustöihin ja siitä ”vastineeksi” yleiseen käyttöön puiston viipaleen ja pätkän rantaviivaa? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin Sahaniemen projektissa kalliita "yllätyksiä" riittää! Kaupunginjohtaja Kaleva paljasti Uusimaassa 20.03.2013 pelkästään maaperän kunnostuksen maksavan noin 11 miljoonaa euroa! usein on nähty, että näissä heikosti valmistelluissa hankkeissa kulut tuplaantuvat, joten todellinen hintalappu lienee 20 milliä!
Kaleva julistaa: ”Etsittävän ratkaisun tulee olla sellainen, ettei siitä aiheudu kaupungille maanpuhdistus- eikä muitakaan kustannuksia”. Mitenkäs on noiden liikennejärjestelyiden laita? Sahaniemeen pitää rakentaa uusi tie ja liittymä Valkontielle (Mt178). Nykyiset tiet ja niiden varrella olevat rakennukset kun eivät kestä miljoonan kuution maanvaihtorallia! Kyllä nostan hattua kaupunginjohtaja Kalevalle, jos hän neuvottelee aluerakentajalta loviisalaisille ilmaisen ison puiston pitkine rantaviivoineen ja kaupan päälle Sahaniemelle uudet uljaat tiet! Ja vielä bonuksena Sahaniemelle kunnallistekniikan ja saastuneiden rantasedimenttien ruoppauksen&poiskuljetuksen! Ja kaikki aluerakentajan piikkiin! Kuin kuorrutuksena kakun päälle Sahaniemen luksuslukaaleihin houkutellaan muuttamaan satoja palkkaveroa maksavia rahassa kylpeviä porvareita! Silloin on myönnettävä: Joulupukki on olemassa!
ålavi&arto&janne&nii voi olla oikeassa, että kyseessä on propagandatemppu, jolla huomio yriteään kääntää pois kuntalaisille huipputärkeästä kuntaliitos-uudistuksesta. - Meitä hämätään.
Se on propagandatemppu. Katsokaa kuinka paljon Loviisan Sanomat on uhrannut palstamillimetrejä Sahaniemi versus kuntaliitos- ja sote-asioihin!
- +johtaja vastuuseen
Joo, näyttää että meistä loviisalaisista pitää huolta hyvin järjestetty tiedoitus ja asennemuokkauskoneisto: Morjens ja Kalevan sanomat (entinen LS). Kyllä niiden päätoimittajat ovat notkeita ( Yes Sire) kun kellotornin suunnalta henkäys haiskahtaa. Nyt Kalevan sanomat rummuttaa täysillä kuinka kaikkea Loviisassa vastustetaan mikään hyvä laillinen tai laiton ei etene, ei edennyt Kalevan 10-vuotisen johtajuuden aikana. Asennemuokkaajat ovat bonganneet hirveän yrittäjävastaisen ilmapiirin heti alkuvuodesta, Sahaniemen myrkkymaille rakentamista on jarrutettu, merkkihenkilönä markkinoitu yrittäjä ei saanut lupaa rakentaa pohjavesialueen hiekkakupaan konteille varasojarakennuksia, mikä järkytti oikein mielipideilmaisun verran yrittäjiä.
Mistä tämä "kehityksen" vastustaminen ja kielteinen ilmapiiri kumpuaa? Jos tarkastellaan kuntalaisten hyvinvointia edistäneitä hankeita, niin mitään positiivista ei ole kaupungin Johdolla esittää. Rahaa on poltettu, niin ettei sitä edes pystytä laskemaan. Saniemeen laadittiin Johtajan ja läheisten virkamiesten johdolla kaavamuutos jonka korkein hallintooikeus totesi lainvastaiseksi. Uutta vesitornia hankittiin; järjestettiin oikea taidekilpailu Johtaja ja asiantuntija tuomaristoineen, tornista tehtiin monitoimilaite; lisättin ylimmäksi rakenteeksi yrittjäille hoidettavaksi ja Johdon käytettäväksi tarkoitettu kylpylä ja varteen kiipeily- ja hiljentymistilat. Hienosti suunniteltu, ihan mielikuvituksellinen ufo-torni; free-soolo, mutta kun oli varattu 2 milliä niin olis tarvittu 8 milliä euroja, joten palattiin lähtöruutuun 400 000 euroa käyhempänä mutta kovasti kokemuksia rikkaampana.
Onko Loviisan talous kunnossa? On jos uskoo Kalevan sanomia., niin viime vuosi oli voitollinen, yli millin plussalla ja velkaa paljon vähemmän kuin Kotkalla tai tulevalla isäntäkunalla Porvoolla.
Miten voi olla näin hyvin? Asennemuokkauskoneisto eikä myöskään johto ole kertonut sitä, että hallinnon toiminna tuloksellisuutta ja talouden tilaa ei pidä arvioida pelkästään 2012 tilinpäätöksen lukujen pohjalta. Tosiasia on se, että positiivinen tilinpäätös johtuu mm. yksistään porkkanarahoista, joiden tulo nyt päättyi. Ei kunnalla ole velkaa kun ei ole tehty useaan vuoteen merkittäviä eikä välttämättömiä investointeja ja infran kunto on päästetty rappiolle. Rahaa on poltettu aivan kuin pakkomielen ohjaamana Harmaakallioon, joka ei näytä ketään kiinnostavan saati sitten käyvän kaupaksi. On yritettävä jotain uutta jotta johdon kehitysmyonteinen imago ei kärsi, siis Sahaniemeen täysin purjeen ja kaverit ja asennemuokkauskoneisto tukemaan.
Eikö jo vähitellen pitäisi Johtajan ja yrittäjien pyrkiä vilpitömästi edistää työpaikkojen syntyä kaupungissa, sama koskee myös yrittäjiä, ruikutus ja etujen anelulla ei hyvinvointia luoda. Tänne pitää saada osaavia ja innovatiivisia yrittäjiä jotka ajattelevat muutakin kuin tukia ja kaupungin kuppaamista.
Vielä lopuksi "kehityksen" vastustamisesta ja kielteisestä, mistä kumpuaa? Loviisaa johdetaan käpertymällä itseensä ja rakentamalla ankkalammikon utopista Onnelaa. Tästä Onnelasta hyötyvät vain Johtavat virkamiehet ja hekin vain jonkin aikaa, mutta se ilmeisesti riittää kun eläke-ikä koittaa. Tällä ei haluta käsitellä Lapinjärveä laajempien kuntaliitosten mahdollisuutta tai sote-alueiden kuntalaisten aseman ja tulevaisuuden hyväksi tarjoamia mahdollisuuksia. Kuntalaisille ei haluta tarjota Johtajan näkemyksistä poikkeavaa tietoa kuntaliitosten hyvistä ja huonoista puolista. Oikeusministerin kuntaliitokselle esittämää aluetta (Sipoo-Porvoo-Loviisa) pidetään hysteerisenä, siis RKP:n viestiä ei enää ymmärretä kun omaa asiaa edistetään tosi-mielellä.
Voi yhtyä Meitä hämätään esittämään ajatukseen Sahaniemen hankkeen tavoitteesta "Se on propagandatemppu", nyt Kalevan sanomat ja ilmeisesti myöhemmin myös virallinen lehti, Mörjens uhraavat runsaasti tilaa Sahaniemen saastamaille rakentamiseen sen sijaan että kuntaliitos- ja sote-asiat saisivat niille kuuluvan laajan tiedottamisen ja käsittelyn. - Jotain rajaa
Kaikelle kansalle annettiin Lovarissa tiistaina 26. maaliskuuta 2013 julistus: Loviisalle 2012 oli hyvä talousvuosi. Päätoimittaja antoi lisävakuutuksen: Alijäämäiset Porvoo ja Kotka eivät houkuttele.
Hyvää päivää! Nämä Lovarin jutut ovat täysin hulvattomia höpinöitä. Ilman valtion noin 3 miljoonan euron almuja eli porkkanarahoja ja muita yhdistymisavustuksia olisi talous ollut 1 - 2 miljoonaa pakkasella. Turha on hehkutella Loviisan vahvalla taloudella ja irvailla Porvoon alijäämästä! Eihän sitä velkaakaan ole paljoa kun mitään välttämättömiä suuria investointeja ei ole kymmeneen vuoteen toimeenpantu. Mikä olisi Loviisan velka per asukas, jos välttämättömät investoinnit (koulut, vesitorni, vesiputket, kadut jne.) olisi tehty?
Uskokaa tai älkää, tasekriisi on jo Loviisan ovella!- sitroen.
Vaan eipä riitä rahaa suomalaisen koulun rakentamiseen. Monesko vuosi se on menossa jo parakkikoulussa?
Joko ne muuten sai pääteetyä sen koulun liikuntasalin mitoituksen? Sehän siinä taisi ainut kinaamisen aihe olla silloin kun muka uutta koulua suunniteltiin.
Sitten jos joskus se koulu rakennetaan, niin eihän kaupungin rakennusvirkamiehistä taaskaan kukaan valvo sitä rakentamista, eihän? Saa taas muutaman vuoden päästä panna kaikki sileäksi ja grÿnderikaveri pääsee uusille apajille. Ja vaaliavustusta virtaa ilmaisten ravintolailtojen kyytipojaksi.
Näin aina meillä Loviisassa!
- X-files.
Virkapomot ja jotkut pikkuyrittäjät ovat löytäneet toisensa. Pomot haluvat pitää virkajakkaransa ja yrittäjät kaupungin tilaukset. Siispä nämä liittoutuneet vastustavat kuntaliitosta Porvooseen. Se on niin yksinkertaista. Uudessa suurkunnassa nykyiset johtajat saisivat kenkää ja tilauksia olisi vaikea enää junailla kamraateille.
- Projektipäällikkö
Ei täällä ole propagandakoneiston toitottamaa muutosvastaisuutta, vaan kaikki projektit ovat pääsääntöisesti järjenvastaisia! Siksi ne menee aina metsään!
- kehityksen esto
Elinkeinohankkeiden muutosvastaisuutta en ole havainnut. Tämä voidaan selittää sillä, että täällä ei ole ollut merkittäviä hankkeita. Tietysti EON ja Fennovoima mutta ne hankkeet tuhosi Johtaja salailulla, alkoholistityöttömien- jutuilla sekä olemalla lobbaushaluttomana lomailijana. Olisi tullut rahaa ja työpaikkoja tuutin täydeltä mutta ongelma oli varmaan se, että samalla olisi tullut myös älykkästä suomenkielistä ammattiväkeä tämän kaupungin menoa ihmettelemään.
Kyllä kärkiprojektit ovat sisältävän niin paljon siunattua hulluutta että ovat luonnollisista syistä jääneet toteutumatta ja tuoneet hunajaa vain ulkopaikkakuntalaisille konsulteille ja kavereille. Kaupunkilaiset ovat saaneet nauttia johdetusta ylivilkkaan mielikuvituksen tuotttamista suunnitelmista ja virtuaalitodellisuudesta: Pikku-Oxford, LEC, Määrlahden kylpylä ja vuokramökit, Harmaakallio, Plagenin maauimala, uimahalli, logistiikkakeskus, vihreä moottoritie, ystävyyskuntahankkeet jne..
Suurin tunnistettava muutosvastaisuus löytyy kaupungin johdosta jonka kärkihanke on kuntaliitos- ja sote-asioiden vastustaminen ja peittely. Ilmeisesti oma asema ja sopiva kaverijoukko on ihan kiva juttu jota pitää kannattaa ja samalla vastustaa kaikkea nykytilannetta muuttavaa vaikka se ei ole kunnan asukkaiden edun mukaista. - Joulupukki meni jo
Nyt siis odotetaan pääsiäisnoitaa kertomaan ......
- tollotonok
Sahaniemen tuoteseloste on edelleen validi ja vaadittavat lisänäytteet lisäävät pilaantuneiden maiden määrää sekä niiden puhdistuksen kustannuksia. Toivottavasti Kaleva ja kaupunginhallitus ymmärtää kuka maksaa myytävän ”tavaran” yllättävät lisäkustannukset ostajalle joka ei ”voinut” niistä kaupanteossa tietää.
Kyllä rublaporukka kerää vielä kaupungin vero-eurot reppuihinsa, ovat niitä entisajan laukkureiden jälkeläisiä. - Onkohallitusihanpihalla
Hyvä huomio!
Myyjän taloudellista vastuuta saastuneesta maaperästä ei välttämättä voi kokonaan väistää siitä huolimatta, että asiasta olisi maininta tai sovittu jotain myyntisopimuksen pykälässä. Hyvät juristit pyyhkivät vielä pöytää kaupungin sopimustuherruksilla.- sankenhyvää
Sahaniemessä myydään myös vesialuetta. Hankkeesta annetun illustraation perusteella niemen rantoja ruopataan muskeliveneiden ja kelluvien asuntojen kulkuväyliksi.
Sahaniemen rantojen merenpohjan sedimenttien ”oksidantteja” ei ole tutkittu eikä niiden puhdistamista selvitetty. Rantojen ruoppaus vaatii erillisen vesilain mukaisen luvan, ilmeisesti AVI:lta. Ruoppausmassojen läjitys ei ole läpihuutojuttu.
Sahaniemen rantasedimentit ovat suurella varmuudella ongelmajätettä, mikä tarkoittaa niiden käsittelyä ja ”säilöntää” mantereella.
Todella herää kysymys siitä, onko Olavi Kaleva ja kaupunginhallitus täysin tietoinen siitä mitä se on Sahaniemen kaupan yhteydessä tekemässä, onko ostajalle annettu riittävät tiedot alueen riskeistä ja soveltuvuudesta suunniteltuun käyttötarkoitukseen?
- Tätämieltä
Piirileikki lapsellisen Sahaniemen utopian ympärillä jatkuu. Kaupunginhallitus esittelijöineen sai eilen tilannekatsauksen Optirakin edustajilta. Voi hyvää päivää näitä päättäjiä kun viitsivät edes kuunnella ja jopa uskoa tähän Sahaniemen satuun! Päätöksenteko kykykin on olematonta kun eivät saa puhallettua peliä poikki. Peliä ei olisi koskaan pitänyt edes käynnistää! Puheet pelkästään todellisuudessa 25-30 miljoonaa maksavasta geotermisestä lämpölaitoksesta ja laivalinjasta Pietariin sekä ostajakanditaatin 2500 euron osakepääoma olisi pitänyt pistää hälytyskellot soimaan!
Kukaan Sahaniemen tuoteselosteen sisällön tunteva ei takuulla anna hankkeeseen senttiäkään.
Sahaniemen farssi kertoo omaa kieltään siitä, että kuinka kevyin eväin kaupungin asioita hoidellaan!!! - Tottavaitaruako
Eräällä palstalla on väittämä, että Sahaniemen hankkeelle olisi haettu rahallista tukea Tekesiltä?
Voi esittää veikkauksen, että siinä tapauksessa kyse on Sahaniemen "energiaklusteri innovaatiosta"?
Tekes ei kyllä myönnä rahaa sellaisen hakemuksen perusteella joka lähinnä muistuttaa Onnelin & Annelin satuelokuvan käsikirjoitusta!- tekeshankerahathehheh
Kyllä TEKEsiltä voi hakea hanketukea. Ongelmaksi tulee se, että hakemus on oltava järkevä ja hyvin perusteltu sekä sen sisältö on oltava kaikilta osin totta.
Jos Sahaniemelle haetaan TEKES-rahaa, niin edellisten seikkojen vuoksi voi tulla vaikeuksia. Tietenkin kaiken uskovalle ja hyväksyvälle "portukalle" voi kertoa lämpimikseen ulkopuolisesta rahoitusmahdollisuuksista hakematta kuitenkaan mitään. TEKESin rahavirta Sahaniemeen menee samaan luokkaan kuin tarina, että onneli ja anneli antaa nosteen elinkeinopolitiikkaan?
- BATNA
Sahaniemeen tuulivoimalapuisto! Kyllä. Ei niin väliä maaperästä.
- Åkethedemari
Tuulivoimalan lähimmän etäisyyden asutuksesta tulisi olla 2 kilometrin luokkaa, joten ei onnistu. Tuulivoimalan perustuksen tulee olla vahva ja sellaisen rakentaminen Sahaniemen saastuneeseen hiekka/puurima/vesi maaperään tulee kalliiksi. Tuulivoimalan ovat kunnan taloudelle hyödyttömiä ja ainoa tulonlähde on kiinteistövero joka sekin vuosittain pienenee. Pelkkää haittaa koko myllyistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760