Sinulle rakkain

Eniten minä olen ikävöinyt sinua. Kaikkea sinussa.

Olen ollut allapäin siitä, että päivät kanssasi ovat menneet. Kaikki niissä.

Olen ollut hämilläni siitä, että ikävöin sinua vieläkin. Vaikka tiedän kyllä, että aika korjaa kaiken. Ajallaan.

Jos sinä ikinä olisit ikinä kaivannut minua niin paljon, kuin minä olen kaivannut sinua, me olisimme yhdessä. Yksipuolinen ikävä voi pysyä hengissä vuosia, mutta kahta toisiaan kaipaavaa sielua ei voi kahlita. Tämä on kohta, jota on kaikkein vaikein hyväksyä. Sitä, että me emme ikinä olleet toisillemme yhtä tärkeitä.
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko kysynyt siltä toiselta, että onko yksipuolista? Muuten et voi olla varma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kevään herättämä kirjoitti:

Eniten minä olen ikävöinyt sinua. Kaikkea sinussa.

Olen ollut allapäin siitä, että päivät kanssasi ovat menneet. Kaikki niissä.

Olen ollut hämilläni siitä, että ikävöin sinua vieläkin. Vaikka tiedän kyllä, että aika korjaa kaiken. Ajallaan.

Jos sinä ikinä olisit ikinä kaivannut minua niin paljon, kuin minä olen kaivannut sinua, me olisimme yhdessä. Yksipuolinen ikävä voi pysyä hengissä vuosia, mutta kahta toisiaan kaipaavaa sielua ei voi kahlita. Tämä on kohta, jota on kaikkein vaikein hyväksyä. Sitä, että me emme ikinä olleet toisillemme yhtä tärkeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu