Elämää, ei sen enempää(eikä vähempää)

Olen joskus leikilläni heittänyt, että elämän tarkoitus on löytää itsensä, tavalla tai toisella. On vain niin helv vaikea toteuttaa "omaa" filosofiaansa, se kun vaatisi heittäytymistä eri tilanteisiin, erilaisten ihmisten seuraan. Jos valmiiksi on tälläinen sosiaalinen erakko, introvertti persoona niin kusessa ollaan:)
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä olet oivaltamassa oikein. Kun on yhteys omaan sisäiseen ihmiseen ja omiin tunteisiin ja silloin voi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Juuri sellaisena kun Luoja on minut luonut. Tämän jälkeen ymmärtää myös toisen ihmisen oikeuden omaan personnalisuuteensa ja kunnioittaa hänen ainutlaatuista ihmisyyttään. Mikäli näin on niin silloin on sinäinen lepo ja harmonia, on suhteellisuuden taju omista kyvyistä: ei aliarvioi mutta ei myöskään ylimitoida lahjojaan ja mahdollisuuksiaan. On sopusointu itsensä, lähimmäisten ja Luojan kanssa.

Äänestä

Voin kertoa sinulle, että en ole tasapainossa. Tämän saviastian mukanaan tuomat vietit vievät mennessään 100-0.

Äänestä

Harva on tasapainossa. Silti voi hyväksyä itsensä sellaisenaan, ja se on homman ydin. Itse olen pitkään ollut sinut omien huonojen puolieni kanssa. Muiden ihmisten asenneongelmien takia on välillä käyty nyrkkitappelujakin koskemattomuuteni rajoista. Mutta elämä on taistelua.

Äänestä

Vain elämä ei sen enempää myös kesä tää kohta taakse jää. Mikä kesä? No joo mut on kyl taas niin agressiivinen olo vaihteeksi että jos joku tulis nyt mulle soittamaan suutaan niin varmasti vetäisin turpaan ja kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9gnosis9 kirjoitti:

Olen joskus leikilläni heittänyt, että elämän tarkoitus on löytää itsensä, tavalla tai toisella. On vain niin helv vaikea toteuttaa "omaa" filosofiaansa, se kun vaatisi heittäytymistä eri tilanteisiin, erilaisten ihmisten seuraan. Jos valmiiksi on tälläinen sosiaalinen erakko, introvertti persoona niin kusessa ollaan:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu