Millainen on unelma-autosi?

rakkaudesta autoihi

Autoissa on monia erilaisia ominaisuuksia kuten luotettavuus, taloudellisuus, tilat, ajettavuus, muotoilu jne. Myös autoilijoissa toiset pitävät jotain toista ominaisuutta tärkeämpänä kuin joku toinen.
Mulla on tässä TM 10/1988 jossa on (v. 2004 edesmenneen) Peter Ustinovin haastattelu. Hän oli näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja, muusikko. Englantilaisen herrasmiehen perikuva, joka keräsi vielä autoja.
Artikkelissa "Rakkaudesta autoihin" hän kertoo persoonallisesti omistamistaan tai ajamistaan autoista.
- Ensimmäisestä autostaan Fiat Topolinosta hän kertoi kuinka se muuttui yksivaihteiseksi koska sen vaihdekeppi katkesi..
-"Parhaita autojani on ollut luullakseni Alvis Speed 20 vuodelta 1934. Tosin se ei ainakaan menollaan herättänyt sen suuremmin huomiota, sillä moottori oli selvästi alimittainen. Mutta kauniina kesäpäivinä oli hauskaa seurata ohivilistävien puiden heijastumia sen lampuissa. Auto oli erittäin matala ja tyylikäs. Männät tuottivat kuintenkin jatkuvasti ongelmia. Tuntui kuin moottorissa olisi ollut kastanjetteja soittava espanjalainen tanssija. Autolle on kuitenkin pakko antaa täysi tunnustus, sillä kaikesta huolimatta se vei aina perille".
"Luotettavin tähän asti omistamani auto on ollut ehdottomasti AC.."

RAKKAUS MASERATIIN

- Myöhemmin siirryitte Maseratiin. Ensimmäinen niistä taisi olla Quattro Porte?
"Tähän mennessä minulla on ollut neljä Maseratia ja aion pysyä merkille uskollisena. Ennen näitä ajoin Aston Martinilla, joka mielestäni on melko raaka autoksi. Yhdestä räjähti moottori.."
"Seuraava autoni olikin sitten Maserati Quattro Porte joka oli erittäin luotettava, tyylikäs ja melko massiivinen, ehkäpä hieman panssarimainenkin, mutta kaikesta huolimatta hyvin nopea. Tallissani on vieläkin vastaava auto vuodelta 1968."
- Lisäksi Teillä on kaksi Maserati Biturboa?
"Kyllä. Mielestäni ne ovat autoja, jotka on tehty hieman iäkkäämmille perheenisille, joiden jälkikasvu on jo lentänyt pesästä pois. On mahtavaa kokea samanlaista ajamisen riemua kuin joskus nuoruudessaan.."
- Oletteko tyytyväinen uuteen, voimakkaampaan Biturboonne?
"Minusta se on mahtava auto. Sen istuimetkin ovat erittäin miellyttävät - toisin kuin saksalaisissa autoissa, joissa voisi kuvitella istuvansa piinapenkissä..."
"Autolla on luonnetta kuin hienostuneella hovimestarilla, joka ei ole huomaavinaankaan pöydälle tipahtaneita herneitä hienoilla illalliskutsuilla. Ihailen vilpittömästi sellaista käytöstä."
.."rakastan ja ihailen yksilöllisyyttä, jota ei ole tukahdutettu sponsoroinnilla ja muilla tukitoimilla.."

- Oletteko milloinkaan ajatellut hankkia Ferraria, Lamborghinia tai Porschea?
"En ole, sillä en pidä niistä erityisesti. Mainittujen merkkien muotoilu ei puhuttele minua ja siinä luullakseni piileekin suurin ongelma."
- Eikö Ferrarikaan sykähdytä Teitä?
" Ei sekään, vaikka ihailenkin vanhaa herra Ferraria suuresti hänen saavutustensa vuoksi. Pelkkä brutaali ajaminen ei ole mieleeni. Kaiken kukkuraksi Ferrarilla ajaminen tuo mieleeni hammaslääkärini. Kaksitoistasylinteriset moottorit hermostuttavat minua, koska niiden ääni muistuttaa usein sähköporaa. En pidä myöskään auton muotoilusta enkä muuten luota itse autoonkaan."

SUHDE SAKSALAISIIN AUTOIHIN

- Mikä on suhteenne Mercedekseen. Onko Teillä ollut koskaan?
"On minulla ollut niitä kaksikin, molemmat ennen sotaa rakennettuja. Ensimmäinen oli tyypiltään SSK, vuosimalli 1927.. Toinen oli sitten varsinainen Hitler-540K.."
- Mikä on yleisesti ottaen mielipiteenne saksalaisista autoista?
"Saksalaiset autot kuuluivat aikanaan maailman parhaimmistoon. Jos Hitler olisi valloitusretkiensä asemasta tyytynyt autojen valmistukseen, voisimme muistella häntä nyt eräänä kaikkien aikojen suurimpiin kuuluvana autonvalmistajana."
- Ettekö tunne lainkaan vetoa Mercedeksen 560-malliin tai johonkin vastaavaan?
"En ollenkaan. Berliinissä ajoin 560:lla ja mielestäni se oli hermoja raastavaa kapeilla kaduilla.. Moottoriteillä MB 560 on miellyttävä ajaa, mutta itse kyllä pidän pienemmistä autoista. Tästä syystä mm. Alfa Romeo Giulietta on ollut lempiautojani. Amerikassa asuessani minulla oli niitä kaksin kappalein, sekä Roadster että Coupé. Molemmat olivat todellisia kaunottaria, joita ajaessaan tunsi itsensä hieman paremmaksi kuin muut."

- Entä japanilaiset autot. Oletteko kiinnostunut myös niistä?
"Lapsiperheille japanilaiset autot ovat aivan omiaan. Ensiksikään ne eivät koskaan jätä pulaan. Toisekseen ne ovat menevän näköisiä, vaikkeivät niin kovin nopeita olisikaan. Japanilaisten vaikutus Euroopan markkinoihin on todellakin hyvin mielenkiintoinen ja toisaalta tervetullut. Se on nopeuttanut kehitystä ja kiristänyt kilpailua.."

Haastattelussa Ustinov mainitsi myös mm. Minin, kuinka se oli uraauurtava poikittaismoottoreineen ja kehui Citroen 2CV:n persoonallisuutta ja hyviä tiloja neljälle. Hänen mukaansa Mini, Volkswagen ja 2 CV ovat ne autot, jotka todella ovat lyöneet leimansa sodanjälkeiseen aikaan."

6

564

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rakkaudesta autoihi

      Tuossa oli siis lyhennettynä osa tuosta haastattelusta.

    • nose1

      Henkilöauto on 4-5 ihmisen liikuttamiseen tarkoitettu kulkuneuvo. Ei yhtään sen enempää. Voimme myös keskustella esim. potkukelkasta tai polkupyörästä yhtälailla. Ne ovat myös kulkuneuvoja. Linja-auto etenkin on siihen tarkoitukseen sovellettu erittäin hyvä kulkuneuvo.

    • Bora V8

      Maserateista vanha Bora (1971 - 1978) ja uudemmista 2000-luvun vaihteen 3200 GT olisi mun unelma-autoja.

    • ...

      Semmonen auto millä sais naapuritkin närkästymään.

    • Anonyymi00005

      MUN LISTA 1
      1. BMW 2500 TURHAN LIIAN VÄHÄLLE HUOMIOLLE JÄÄNYT
      2. BMW 2002 NÄTTI OMA SUOSIKKI
      3. FORD CAPRI RATAAUTO EI RALLIPELI LIIOIN

    • Anonyymi00006

      MUN LISTA 1/13 1-500
      1.. FORD CAPRI NÄTTI HELPPO HOITOINEN JA HALPA
      2. BMW 2002 AINA UPEA
      3. BMW 2500 VÄHÄLLE HUOMIOLLE JÄÄNYT

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1155
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    4. 68
      722
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      678
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      530
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      490
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      13
      410
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      33
      398
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      389
    20. Kaikki pilattu

      Paluuta normaaliin ei ole. Kiitos ja hyvästi.
      Ikävä
      30
      385
    Aihe