Hei,
tarttisin vähän neuvoja "asiantuntijoilta". Vanhempani löysivät kesäkissan kohtalon saaneen tyttökissan asuinalueeltaan. Kyseinen kisuli on aivan mielettömän ihmisrakas ja seuraa joka paikkaan puskien ja pyrkien syliin. Aivan ihana yksilö.
Vanhempani eivät koiran takia voi ottaa kyseistä kissaa, joten itse harkitsin antaa sille sen rakkauden, mitä se ansaitsee.
Ainoa asia, joka minua mietityttää on, että koska se on tottunut olemaan ulkona ja metsästämään, miten se suhtautuu kerrostaloon muuttoon (toki valjaissa silloinkin pääsisi ulos päivittäin)? Olemme etsineet sille paikkaa, jossa se voisi olla myös ulkona, mutta tuloksetta.
Koska kissa rakastaa silmittömästi ihmisiä, eikö olisi parempi, että se saisi kodin, jossa sen rakkauteen vastattaisiin, vaikka sen vapautta rajoitettaisiin? Haluan tehdä sille oikein, en luovuttaa sitä kodista kotiin, raukka on jo kerran hylätty. Itselläni ei ole tapana hylätä eläimiä, joten tiedän, että se saisi täysvertaisen perheenjäsenen paikan meiltä. Silti tämä ulkoiluasia askarruttaa...
Toivottavasti saan teiltä neuvoja, haluan vain kovasti tehdä oikean ratkaisun kissan kannalta.
Kesäkissaan ihastunut
6
677
Vastaukset
- niina
Ota vain kissa kotiisi. Uskon sen tottuvan elämään sisäkissan elämää. Onnea sinulle ja uudelle perheenjäsenellesi!
- Hyttynen
Lähes poikkeuksetta leikattu kissa tottuu sisäkissan elämään.
Ota ihmeessä kissa ja anna sille se mitä kaipaa ja tarvitsee eli turvaa, rakkautta ja lämpöä.
Olen nähnyt kodittomia kissoja hyvin paljon, jotka todellakin jopa vanhatkin kissat ovat tottuneet sisäkissan rooliin.
Ja jos valjaissa ajattelit kissaa ulkoiluttaa, niin sehän saisi aivan unelmakodin luotasi.- MAU
Jeps, kyllä kissa varmasti tottuu sisäkissan elämään. Itselläni on kaksi löytökissaa, jotka ovat olleet x-määrän aikaa ulkona, mutta niiden kanssa ei ole ainakaan ollut mitään ongelmia. Kuljetan kissojani valjaissa joka ilta. Lisäksi meillä on verkotettu parveke, jossa kissat voivat oleskella halutessaan vaikka koko päivän. Ihanaa, että otat kissan itsellesi ja se saa hyvän kodin! :)
- otto
Minäpä kerron sinulle tarinan, joka tapahtui viime syksynä pakkasten tultua.
- Talomme pihaamme ilmestyi arka ja nälkäinen hopeanharmaa kissa. Veimme kissalle ruokaa pihalle ja petasimme sille nukkumakorin aittaan, jonne pääsee ns. kissaluukusta. Kissa söi aina kupin tyhjäksi ja nukkui korissaan. Pikkuhiljaa saimme kissan kesyyntymään juttelemalle sille ja viemöllä herkkupaloja sen ulottuville. Parin viikon kuluttua se antoi ensin silittää, sitten se tuli syliin. Muutaman päivän päästä kissa tuli sisälle eikä ole sen koommin halunnut mennä ulos. Hyljättynä oleminen on ollut sille niin traumaattinen kokemus että kissa on päättänyt itse pysyä sisäkissana. Kissa on ihastuttava: se on lihonut (olemme madottaneet sen), karva kiiltää ja ennen kaikkea: Se rakastaa meitä ja paljon. Kissa haluaa olla sylissä, se puskee ja kehrää. Ihan kuin se kertoisi että ihanaa kun pelastitte minut sisälle lämpimään. - jekkis
tottakai tarjoat sille kodin!
äitini eka kissa sofia löytyi talvella puolikuolleena metsästä,
se oli kans kesäkissa.
sofia tuli sitten meille eikä hän juurikaan ulos kaipaa koska kylmä häneltä lähes 9henkeä viennyt talvi on muistoissa.
jos et ota kissaa niin anna se minulle. - Sanelma
Olen eläinsuojelutyössä kohdannut paljon löytökissoja, osa ollut minulla sijaiskodissa, yhdelle olen tarjonnut pysyvän kodin. Ainoastaan yhden kissan olen tavannut, jolle on henki ja elämä päästä ulos. Kaikki muut oikeastaan kavahtavat ulkoilmaa, ovat saaneet enemmän kuin kyllikseen sitä lajia :) Tarjoa koti kisuselle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad32644- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26578Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557- 25555
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17543Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523