Luther ehtoollisesta-poimintoja

Uskovainen hengestä osallinen ihminen saa uskoa synnit anteeksi ehtoollisella! Tottakai Jeesuksen sanat omilleen:"syntien anteeksi saamiseksi" on edelleen voimassa!
Vl ei niin opeta (muistoateria), mutta opille onkin ominaista, että omakohtainen usko halutaan sivuuttaa ja sitoa se "jumalanvaltakuntaan" - joka on meidän määriteltävissä ja määrittelemä. - kaikki kunnossa?

Lutheeruskin oli erehtyväinen. Kannattasi jättää ne lukemiset vähemmälle ja kuunnella puhujaveljien opetusta korvat auki.

Luther säätiö on pysynyt vanhassa luterilaisessa tunnustuskirjojen opissa ja luopiokirkko on luopunut. Tällä toiminnallaan luopiokirkko on erottanut itse, itsensä Raamatullisesta ja tunnustuskirjojen opista- Kirkolliskokouksen päätökset ovat siis heidän omia jumalattomia päätöksiä, kuten homojen siunaus, jossa VL:ät mukana, syöttämässä täyttä puppua ja harhauttaa muita turmioon.-

Joo samasessa saarnassaan Luther opettaa, että ehtoollisessa Jumalan luo mennään syntisenä ja tyhjänä apua pyytämään ja uskon kautta Jumalan luota (ehtoollispöydästä) lähdetään siunattuna ja armahdettuna.

Jos Luther on oikeassa tuossa asiassa niin teen pesäeron vl-liikkeeseen. Voiko tuo olla totta. Aina on opetettu toisin kuin tuossa Luther lainauksessa.

Luther kauhistui kun reformoidut ja luterilaiset olivat samalla alttarilla. Miksi Luther kauhistui? Hän opettaa: ”Kuka vain tietää sielunpaimenensa opettavan zwingliläistä oppia, hänen tulee karttaa tätä ja mieluummin olla ilman sakramenttia koko elämänsä ajan kuin vastaanottaa se häneltä, jopa mieluummin kuolla ja kärsiä sen tähden… Lopuksi, kun nyt käsittelen tätä aihetta, olen kuullut kauhukseni, että samassa kirkossa ja samassa alttarilla molemmat osapuolet luterilaiset ja reformoidut vastaanottavat ja saavat saman sakramentin, toisen osapuolen uskoessa saavansa pelkän leivän ja viinin ja toisen uskoessa saavansa Kristuksen tosi ruumiin ja veren. Usein epäilen, voiko saarnaaja tai sielunpaimen olla niin paatunut ja pahansuopa, että vaieten antaa molempien osapuolten tulla sakramentille, kummankin siinä luulossa, että he saavat saman sakramentin uskonsa mukaan. Jos sellainen pastori sattuisi olemaan olemassa, hänellä täytyy olla kiveä, terästä ja timanttiakin kovempi sydän; hänen täytyy todellakin olla vihan apostoli. Turkkilaiset ja juutalaiset ovatkin paljon parempia, he kun kieltävät meidän sakramenttimme ja tunnustavat sen avoimesti. Niinpä he eivät onnistu pettämään meitä, emmekä me joudu epäjumalanpalvelukseen. Mutta näiden tyyppien täytyy olla todellisia korkeatason pääpiruja antaessaan minulle pelkän leivän ja viinin ja kuitenkin antaessaan minun uskoa saavana Kristuksen ruumiin ja veren siten petkuttaen minua hirveällä tavalla. Sellainen on liian röyhkeää, liian säälimätöntä; Jumala on rankaiseva siitä ennen pitkää. Sen tähden kenellä vain on sellaisia saarnaajia tai kuka vain voi odottaa sellaista heiltä, häntä tulisi varoittaa heistä kuin itse perkeleestä”.



V: Luther kauhistui, kuten tekstistä käy ilmi, että pappi opetti väärin. Papin olisi pitänyt opettaa oikein, eikä vaieta mistään. Papin olisi siis pitänyt opettaa, niinkuin Raamattu opettaa, silloin olisi reformoitu oppi kumottu. Ei tämäkään sen kummempi asia ole...

Herätkää vl:t ja kumotkaa nuo Lutherin käsitykset.


Luther sa´noi myös, että missä Kriistus uskolla otetaan vastaan siellä on aina anteeksiantamus. (No niinhän ehtoollisessa juuri tapahtuu)

Ollaan me ihan luterilaisia. Ehtoollinen on uskovaisten ateria, epäuskoinen nauttii sen turmiokseen. Koska ehtoollinen on uskovaisten ateria ei epäuskoinen mene ehtoolliselle saadakseen siellä uskon ja tehdäkseen parannuksen. Näinhän ei opeteta edes siinä tekstissä mitä avaaja lainaa.

Uskovaisella on Kristuksen vanhurskaus uskon kautta aina. Jumala näkee hänet Kristuksen vanhurskauden kautta kelpaavana. Mutta jokainen uskovainen on kaksiosainen, pyhä ja syntinen yhtä aikaa. Taipuvainen tekemään syntiä. Kun uskovainen ei ehtoolliselle mennessään parannusta tee parannusta epäuskosta on kyse ehtoollisen sanassa siitä, että uskotaan edelleenkin siihen että Kristus on verellään sovittanut kaikki syntimme. Ehtoollinen on armonväline kirvoitukseen koska Kristuksen todellinen läsnäolo ja hänen lihansa syöminen ja verensä juominen merkitsee osallisuutta hänestä. Kuten Tunnustuskirjoissa kirjoitetaan:

Samoin on olemassa Kyrilloksen lausuma, jossa hän Johanneksen 15. lukua selittäessään opettaa, että Kristus ehtoollisessa tarjotaan meille ruumiillisesti. Hän sanoo näin: "Me myönnämme hyvinkin, että oikea usko ja vilpitön rakkaus yhdistävät meidät hengellisesti Kristukseen. Mutta me torjumme jyrkästi sen käsityksen, ettei meillä olisi mitään mahdollisuutta yhdistyä häneen ruumiillisesti. Tätä me väitämme Raamatulle aivan vieraaksi ajatukseksi. Kukapa olisi epäillyt sitä, että Kristus on tässäkin mielessä viinipuu ja me oksia, jotka siitä saamme elämää? Kuulehan, mitä Paavali sanoo: (1 Kor. 10:17) 'Me kaikki olemme yksi ruumis Kristuksessa', sillä (Room. 12:5) 'vaikka meitä on monta, me olemme kuitenkin yhtä hänessä. Me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset'. Vai luuleeko joku ehkä, että salatun siunauksen voima jää meille tuntemattomaksi? Kun se kerran on meissä, eikö ehtoollisen antama yhteys Kristuksen ruumiiseen saa aikaan sitä, että Kristus asuu meissä myös ruumiillisesti?" Ja vähän edempänä hän sanoo: "Tämän johdosta on asiasta ajateltava niin, ettei Kristus asu meissä ainoastaan sinä mielentilana, jota me sanomme rakkaudeksi, vaan että me myös olemme osalliset hänen luonnostaan." Tätä lainausta emme ole tähän ottaneet sitä varten, että panisimme nyt vireille keskustelun asiasta - eihän Keisarillisella Majesteetilla ole tätä uskonkohtaa vastaan huomauttamista - vaan siitä syystä, että jokainen, joka sen lukee, entistä selvemmin käsittäisi, että me puolustamme sitä koko kirkon hyväksymää kantaa, että Herran ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesti ja olemuksellisesti läsnä ja että ne todellisesti tarjotaan näkyvien aineiden, leivän ja viinin mukana. Me puhumme nimenomaan elävän Kristuksen läsnäolosta; tiedämmehän, (Room. 6:9) ettei kuolema enää häntä vallitse.

Mitä Kristus meissä saa aikaan, mitä on pyhittymisen merkitys?

Luther opettaa Raamatun mukaisesti.

Omavanhurskaus (-kele) on erittäin ovela opettaja. "Puhdistaudu syntinen, että voit näyttää Jeesukselle pyhyyttäsi, tullessasi hänen palveltavakseen." Ikään kuin ihminen voisi teoillaan lisätä ja varmistella Kristuksen vanhurskautta.

En tiedä mistä saakka lestadiolaisuuteen on pesiytynyt tämä aate itsesovituksesta omien tekojen avulla? Oikeus uskomiseen on lestadiolaisessa liikkeessä ansaittava (parannuksen) tekojen avulla. Raamatussa usko Kristukseen on tuo parannus. Lestadiolaisuudessa kärryt on valjastettu hevosen eteen, eikä taakse niin kuin pitäisi.

Raamattu opettaa että USKO vanhurskauttaa, eivät teot. Ja usko kulkee aina tekojen edessä, - eikä päinvastoin. Ehtoolliselle mennään siis USKOSSA, ei tekemisten kautta. Oi Jeesus leipä elämän, sä tässä läsnä olet. Hallelujaa kiitos Jeesus.

Tulkitsen tuon Lutherin kirjoituksen (sanan "PARANNUS" tarkoittavan tuossa elämänparannusta) niin että uskovaisen ei tarvitse tehdä jotenkin "riittävän hyvää ELÄMÄNPARANNUSTA", ennen kuin olisi sovelias menemään ehtoolliselle.

Luther ei siis tarkoittanut tuossa termillä "parannus" varsinaista uudestisyntymistä (=siirtymistä Saatanan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan) vaan nimenomaan vain elämänparannusta. Lutherin ja Raamatun opetuksen mukaan kaste ja ehtoollinen eivät kuulu hengellisesti kuolleille vaan ainoastaan elävässä uskossa oleville.

Mutta Luther opettaa että ehtoollisella nauttimamme Herran Jeesuksen ruumis ja veri yhdistävät Kristuksen meihin uskovaisiin ehtoollisella kävijöihin ruumiillisesti ja siten antavat uskovaiselle Kristuksen voimaa myös elämänparannukseen ja synnin pois panemiseen ja elävässä uskossa säilymiseen.

En kuitenkaan tarkoita että lihamme pyhittyisi ehtoollisesta, vaan sitä että Kristuksen ruumis ja veri pyhittävät ja puhdistavat meidän ruumistamme joka on Pyhän Hengen temppeli.

Tässä tulee ymmärtää oikein että vanha osa eli "liha"(teologisessa merkityksessä) ei ole suinkaan ruumiin synonyymi. Vanhaosa eli "liha" vaikuttaa ihmisessä ihan yhtälailla henkisielussakin kuin ruumiissa perisynnin vaikutusta ja kokonaisvaltaista turmeltuneisuutta ja ilkikurisuutta.

Uskovainenkin on siis luonnostaan vihan lapsi, ei vain ruumiinsa osalta vaan myös henkisielun osalta, eikä vanhaa osaa voi koskaan pyhittää, mutta luonnollisessa kuolemassa me uskovaiset pääsemme eroon vanhasta-osastamme samalla kun pääsemme eroon myös tästä vanhasta ruumiistamme joka on nyt samanaikaisesti sekä kuolemanruumis, synninruumis että Pyhän Hengen temppeli ja myös ruumiillisesti osallinen Kristuksen ruumiista(erityisellä tavalla ehtoollisen kautta).