Lauantai-iltana käytiin 30 -huoneessa aika kiivaanpuoleista keskustelua äitiydestä ja lasten kasvatuksen perusteista.
Huoneessa oli aika monta äitiä, joiden näkemykset kasvatuksesta erosivat toisistaan. Kynnyskysymykseksi näytti minusta nousevan se, miten lapsiaan komentaa - äänekkäästi huutaen vaiko hiljaisesti huomauttaen. Jotkut jopa totesivat huutamisen vahingoittavan lapsen psyykeä.
Äitiys on keskustelunaiheena hyvin hankala. Jokainen äiti tekee taatusti kaikkensa ollakseen lapselleen se kaikkein paras äiti. Lisäksi hyvin monet tahot arvioivat äitiyden onnistumista: isovanhemmat, omat vanhemmat, sisarukset, kaveripiirin äidit, päiväkodin henkilökunta, opettajat, lastensuojeluviranomaiset jne. Siksi olemme hyvin herkkiä, jos/kun meitä kritisoidaan äiteinä.
Varmasti äitiydestä ja kasvattamisesta kannattaa ja pitää keskustella. Mutta mielellään rakentavaan sävyyn, hyväksyen erilaiset näkemykset ja ottaen huomioon erilaiset persoonallisuudet, periaatteet ja ennenkaikkea erilaiset lapset.
Jokainen lapsi (ja vanhempi) on oma arvokas itsensä! Jokainen lapsi vaatii hieman erilaisen kasvatuksen - yhteen lapseen tehoaa puhuminen, toiseen lahjonta, kolmanteen kiristys, neljäs uskoo äänekästä komennusta, viidennelle ei meinaa mikään mennä kaaliin, kuudes lukee jo ajatuksesikin...
On siis väärin yrittää chatissa antaa mitään yleispäteviä neuvoja toisille äideille (ja varsinkaan arvostella heidän tyyliään kasvattaa), koska jokainen tilanne on ainutlaatuinen. Lisäksi lapsilla on kausia, jolloin he etsivät rajojaan. Jos et silloin ole rajoja asettava rakastava äiti, olet liemessä myöhemmin.
Jokaisen äidin tavoitteena on ihan varmasti lapsi, joka on varustettu terveellä itsetunnolla, toimivalla järjellä ja suurella sydämellä. Toisten tuomitseminen tuntuu olevan täällä chatissa muoti-ilmiö, mutta se ei johda mihinkään muuhun kuin kiivaaseen väittelyyn, josta jää paha mieli monelle osapuolelle.
Annetaan jokaisen kasvattaa lapsensa omalla oikealla tavallaan!
Toivon kaikille tuolloin huoneessa olleille äideille ja isille voimia omien lastensa kanssa. Olette omille lapsillenne kaikkein parhaat ja rakkaat vanhemmat, joita kukaan muu ei voi korvata. Tunnette lapsenne ja tiedätte, miten häntä on paras kohdella. Rakastatte lapsianne, mikä on kaikkein tärkeintä :)
Syytön heittäkööt ensimmäisen kiven, minä ainakaan en ole itse niin täydellinen äiti, että voisin toisia arvostella ja tuomita. Toivottavasti asiasta seuraavan kerran keskustellaan hieman ymmärtäväisempään sävyyn, tuomitsematta, provosoimatta...
Huoneessa oli aika monta äitiä, joiden näkemykset kasvatuksesta erosivat toisistaan. Kynnyskysymykseksi näytti minusta nousevan se, miten lapsiaan komentaa - äänekkäästi huutaen vaiko hiljaisesti huomauttaen. Jotkut jopa totesivat huutamisen vahingoittavan lapsen psyykeä.
Äitiys on keskustelunaiheena hyvin hankala. Jokainen äiti tekee taatusti kaikkensa ollakseen lapselleen se kaikkein paras äiti. Lisäksi hyvin monet tahot arvioivat äitiyden onnistumista: isovanhemmat, omat vanhemmat, sisarukset, kaveripiirin äidit, päiväkodin henkilökunta, opettajat, lastensuojeluviranomaiset jne. Siksi olemme hyvin herkkiä, jos/kun meitä kritisoidaan äiteinä.
Varmasti äitiydestä ja kasvattamisesta kannattaa ja pitää keskustella. Mutta mielellään rakentavaan sävyyn, hyväksyen erilaiset näkemykset ja ottaen huomioon erilaiset persoonallisuudet, periaatteet ja ennenkaikkea erilaiset lapset.
Jokainen lapsi (ja vanhempi) on oma arvokas itsensä! Jokainen lapsi vaatii hieman erilaisen kasvatuksen - yhteen lapseen tehoaa puhuminen, toiseen lahjonta, kolmanteen kiristys, neljäs uskoo äänekästä komennusta, viidennelle ei meinaa mikään mennä kaaliin, kuudes lukee jo ajatuksesikin...
On siis väärin yrittää chatissa antaa mitään yleispäteviä neuvoja toisille äideille (ja varsinkaan arvostella heidän tyyliään kasvattaa), koska jokainen tilanne on ainutlaatuinen. Lisäksi lapsilla on kausia, jolloin he etsivät rajojaan. Jos et silloin ole rajoja asettava rakastava äiti, olet liemessä myöhemmin.
Jokaisen äidin tavoitteena on ihan varmasti lapsi, joka on varustettu terveellä itsetunnolla, toimivalla järjellä ja suurella sydämellä. Toisten tuomitseminen tuntuu olevan täällä chatissa muoti-ilmiö, mutta se ei johda mihinkään muuhun kuin kiivaaseen väittelyyn, josta jää paha mieli monelle osapuolelle.
Annetaan jokaisen kasvattaa lapsensa omalla oikealla tavallaan!
Toivon kaikille tuolloin huoneessa olleille äideille ja isille voimia omien lastensa kanssa. Olette omille lapsillenne kaikkein parhaat ja rakkaat vanhemmat, joita kukaan muu ei voi korvata. Tunnette lapsenne ja tiedätte, miten häntä on paras kohdella. Rakastatte lapsianne, mikä on kaikkein tärkeintä :)
Syytön heittäkööt ensimmäisen kiven, minä ainakaan en ole itse niin täydellinen äiti, että voisin toisia arvostella ja tuomita. Toivottavasti asiasta seuraavan kerran keskustellaan hieman ymmärtäväisempään sävyyn, tuomitsematta, provosoimatta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
...tarkemmin yksityiskohtia keskustelusta, mutta sinä olet kiteyttänyt ajatuksesi erittäin hienosti.
Jokainen meistä kasvattaa ja neuvoo omalla parhaalla tavallaan lapsiaan. Sanoit että jotkut totesivat huutamisen vahingoittavan lapsen psyykettä. Itse en tuota allekirjoita. Lapsi saattaa säikähtää aikuisen äänen korottamista, mutta ei se psyykettä vahingoita jos selvittää miksi lapselle on pitänyt huutaa. Joskus on tilanteita jolloin lapselle on pakko huutaa, jos rauhallinen huomauttaminen ei auta.
Eiköhän jokainen vanhempi tunne omat lapsensa ja tiedä mikä heihin tehoaa parhaiten. Uhkailu, manipulointi ym. keinot ovat sallittuja mikäli niitä osaa käyttää oikein. Jos lapsi ei ymmärrä moneen kertaan sanottua kieltoa ettei jotain tehdä näin ja miksi ei saa tehdä niin, on parasta kieltää vaikka pleikkarin pelaaminen, karkkipäivä tai jonkun rakkaan lastenelokuvan katseleminen. Yleensä auttaa paremmin kuin jatkuva nalkuttaminen.
Mutta...kuten sanoit, jokaiselle lapselle vanhemmat ovat rakkaita eikä terveessä hengessä asetetut rajat lasta vahingoita.
Ja tuomitsemisesta vielä...uskoisin että jokainen vanhempi on korottanut ääntään lasta kohtaan jossain tilanteessa. :)
Erinomainen kirjoitus, johon ei voi lisätä mitään.
Itse toivoisin syntyneeni erilaiseen kulttuuriin, sellaiseen, jossa hyväksytään äänekäs elämä, niin hyvässä, kuin pahassa.
Äänekkyys mielletään meidän kulttuurissamme rahvaanomaiseksi. aikuisen vilkkaus lapsellisuudeksi.
Suomalaisuus edellyttää hiljaista mutinaa ja suhahtelua, ilmeiden kiristelyä, takanapäin arvostelua ja selkään puukottamista sekä sisäänpäin hymyilemistä käsi suun edessä nauramista: Tyhjännaurajastahan ei koskaan miestä tule ;)
Kiitoksen sanominen ääneen ja kannustus ovat mielistelyä ja avoin ihminen on lörppö, hieman omituinen ja varmasti epäluotettavakin.
Näinhän oletetaan ;)
Tunteiden näyttäminen on sopivaa neljänseinän sisällä, mutta bussipysäkillä suukottelu, muuten kuin hyvästiksi on arvelluttavaa ja aikuisten käsikynkkä-kävely on lapsellisen kadehdittavaa ;D
Onneksi nykyteinit ovat oppineet enenevässä määrin muun maailman tapoja ( vanhemmatkin jo hyväksyvät ja käyttävät suukko-hymiötä chatissa.. :)
Pikkuisen sivusin lastenkasvatusta, josta minullakin on jonkinlainen haju *nauraa* ;D
JenniJoutava
Äitinä olemisen ihanuuden useikin koko komeudessaan tajuaa vasta ,kun kakkapyykit ja korvatulehduskierteet ja hammasoikomiset ovat takanapäin. Jossakin välissä sitä luki kasvatusoppaita ja kuunteli viisaampien neuvoja ja pyrki sisäistämään ,sen minkä kynnelle kykeni.
Näin jäljestä päin vasta tajusi kuinka lapsemme ovatkin ihmeellisyydessään enemmänkin siunautuneet meidät elämään kasvattamaan.
Minulla ei oikeasti ollut muuta niinkään pätevää ohjetta yli muiden kuin yksi: Kuvittele ,että sinulla on kaksi kukkapurkkia , jossa toisessa kasvaa rikkaruoho ja toisessa ruusu.Kastele vain sitä ,jonka toivot kasvavan. Liekkö ollut sitten kastelun aikaansaannos vai mikä ihme , mutta niinpä poikani kasvoivat isoiksi , pitkiksi ja ihaniksi ihmisiksi. Nyt sitä vain ihmettelee edelleenkin , että silläkin vajaavaisella ymmärryksellä noin ne vain ihmisinä itsensä ilmentävät...... iloista kanssaelämistä itsekullekin lapselle ja äideille ja isille ja ....tulevillekkin lapsille.....
Äänenkäyttö kärsii hyvin pian inflaation lapsen mielessä. Sen huomaa usein kun katselee ympärilleen. Harvoin ja tosissaan käytettynä se on kumminkin tosi tehokas vaikuttaja. Lapset ovat fiksuja olioita.
Se, että kaikki äidit tekevät parhaansa jne.....en oikein usko siihen.