Naapuriimme (rivitalo) muutti juuri uudet asukkaat ja koira. En ole ihan varma, onko kyseessä aikuinen koira vai vielä pentu (en ole koiraa vielä kertaakaan nähnyt).
Koira itkee ja ulisee todella paljon silloin kun omistajat eivät ole kotona. Viikonloppuna jopa yöllä kun omistajat lähtivät illan viettoon. Ääni on todella inhottavan korkea ja kuuluu häiritsevästi tänne meidän asuntoon.
Toki koira on vasta joutunut uuteen paikkaan, mutta kuinkahan kauan tuota ulinaa on odotettavissa? Voiko se kestää yli pentuiän (jos se nyt edes on pentu)? Vai onko tämä nyt sitten aina tätä, että kun koira on yksin niin se itkee? Pennuksi epäilen sitä siitä syystä, että etuovemme edessä menevät polut lumikinosten välissä ovat aivan keltaisenaan pissasta parin metrin päässä heidän oveltaan. Aikuiset koirat kai jaksavat pidättää hieman pidemmälle kuin ihan etuoven edustalle asti?
Naapurissa itkevä koira
3
91
Vastaukset
- Naapurisopuli
Kannattaa informoida omistajia koiran eroahdistuksesta, koska he eivät välttämättä edes tiedä koko ongelmasta... kouluttamattomana vinkuminen jatkuu koiran kuolinpäivään asti. Lisäksi, jos kyseessä on pentu, niin eroahdistukseen voidaan puuttua helposti nyt, kun koira on vielä nuori.
- Itkevä koira
Kiitos neuvosta :) En ole vielä edes näitä naapureita kertaakaan tavannut. Hieman tuntuu tylyltä ensimmäiseen keskusteluun heidän kanssa ujuttaa tällainen valittaminen.. Mutta kait se on silti paras ratkaisu. Tosin, jos eivät asiasta piittaa niin sitten on ongelmallisempi tilanne edessä. Varsinkin jos kerran koira saattaa jatkaa tuota läpi ikänsä?
- koiraparka
Kannattaa tosiaan ekan vastaajan neuvon mukaan kertoa naapurille ongelmasta. Laittaa vaikka ystävällinen lappu heille postiluukusta, jos ette kovin usein satu kohdakkain että voisi kasvotusten puhua. Koira kärsii ja siihen olisi hyvä puuttua nopeasti ennen kuin muuttuu ihan tavaksi.
Eroahdistuksen hoitoon löytyy neuvoa netistä ja koirakirjoista, voi ottaa yhteyttä ongelmakoirakouluttajaankin, jos ongelma pitkittyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760