Asunto-osake lahjana tai perintönä tai...

Mikä on edullisinta tilanteessa jossa ainoa elossa oleva vanhempi haluaa testamentata asunnon ainoalle lapselleen mutta säilyttäen siihen asumisoikeuden loppuiäkseen? Miten kannattaa menetellä siten että säästyisi suurimmilta veroilta kaikilta osin (vanhemman ollessa elossa tai hänen kuoltuaan).
11979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Täällä on jotakin aiheesta. Mene sitten ja tiedä mikä tapa on "edullisin" vaihtoehto ettei tarvitse liikaa veroja maksella.

https://www.op.fi/op?cid=151320275&srcpl=3

Viisaammat täydentäköön.

Äänestä

Testamentti toimeenpannaan aina perittävän kuioltua. Kuollut ei tarvitse asumisoikeutta. Joten ei voi (kannata) tehdä tetamenttia jossa perittävällä on asumisoikeus. Lahjoittaa kannatta, koska silloin arvo vähenee (kuinka paljon, riippuu perittävän iästakin).

Äänestä

Löysin tällaisen neuvon.

Voi antaa lahjan vähitellen niin pieninä erinä, etteivät ne ole olleet verotettavia. Rintaperillisten ollessa kyseessä lahjakirjoihin on hyvä merkitä "ei ennakkoperintöä" ja että vanhempi eli ”lahjoittaja pitää elinikäisen asumisoikeuden".

Tuo voisi olla kyseessä jos on tarpeeksi aikaa. Jos vanhempi on jo iäkäs, ei tuohon edes kannata ryhtyä. Mikä sitten "toiseksi paras" neuvo.

Äänestä
  • Lahjavero alkaa 4000:sta ja perintövero 20000.sta, mutta vaikutus veroon esim. 60000:n lahjasta ja isommista on noin 2500 euron luokkaa perinnön eduksi. Lahjaan voi jättää hallintaoikeuden (asumisoikeus), jonka arvo alentaa lahjaveroarvoa lahjoittajan iästä riippuen tuntuvastikin.
    Elinikäisen hallintaoikeuden arvo lasketaan pääsääntöisesti seuraavasti:
    asunnon käypä arvo * 5% * ikäkerroin. Tämä siis vähennetään lahjaveroarvosta ja vero määrätään näin alennetusta arvosta. Esim. 82-86 vuotiaalllla ikäkerroin on 4.
    Sadan tonnin pöksän lahjaveroarvo on 80000 euroa ja vero noin 8200 euroa.
    Perintövero 100000:sta on 8700 euroa, eli lahja laskennallisesti 500 edullisempi.
    Käytännössä lahjavero voi langeta vuosia ennen perintöveroa, joten esimerkin arvoilla verosuunnittelulla ei paljoakaan merkitystä, vaan ratkaisu kannattaa tehdä käytännöllisemmillä perusteilla ja "parempi pyy pivoissa kuin kymmenen oksalla"!

    Äänestä

  • Aikamoista verosuunnittelua jos I veroluokka esimerkissä.13 410 EUR saadaan tiputettua 3 460 EUR tasolle (säästö: 9 950 EUR).

    Äänestä

  • Kannattaasuunnitella kirjoitti:

    Aikamoista verosuunnittelua jos I veroluokka esimerkissä.13 410 EUR saadaan tiputettua 3 460 EUR tasolle (säästö: 9 950 EUR).

    Eipä tuo kummoista verosuunnittelua vaadi. Ko. toimisto sitten tuosta "suunnittelusta" veloittaa kertomansa 400 euroa!

    Tuo suunnittelu on täälläkin moneen kertaan kerrottu, edelläkin nimimerkin 16 14 toimesta. Se tarkoittaa, että lahjanantaja pidättää itselleen lahjan kohteen elinaikaisen hallintaoikeuden.

    Jos 120 000 euron asunnon lahjoittaja on < 44-vuotias, lahjavero on 4 110 euroa, kun se ilman hallinnan pidätystä olisi 13 410 euroa.

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    Eipä tuo kummoista verosuunnittelua vaadi. Ko. toimisto sitten tuosta "suunnittelusta" veloittaa kertomansa 400 euroa!

    Tuo suunnittelu on täälläkin moneen kertaan kerrottu, edelläkin nimimerkin 16 14 toimesta. Se tarkoittaa, että lahjanantaja pidättää itselleen lahjan kohteen elinaikaisen hallintaoikeuden.

    Jos 120 000 euron asunnon lahjoittaja on < 44-vuotias, lahjavero on 4 110 euroa, kun se ilman hallinnan pidätystä olisi 13 410 euroa.

    http://www.verosuunnittelu.fi/lahjavero05.html sivulla lukee että "lahjaveron määrää pystytään edelleen vähentämään lisäämällä toteutukseen mahdollisuuksien mukaan muita verosuunnittelukomponentteja ja pidentämällä omistuksen siirtoon tarvittavaa aikaa."

    Mitähän nuo "muut verosuunnittelukomponentit" mahtavat olla ja mitän tuolla "ajan pidentämisellä" tarkoitetaan?

    Äänestä

Miten kannattaisi menetellä esim. 130.000 € kerrostalo-osakkeen kanssa? Lahjoittaja on 70 vuotias mies joka lahjoittaisi/antaisi perintönä ainoalle 40 vuotiaalle tyttärelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä kannattaa? kirjoitti:

Mikä on edullisinta tilanteessa jossa ainoa elossa oleva vanhempi haluaa testamentata asunnon ainoalle lapselleen mutta säilyttäen siihen asumisoikeuden loppuiäkseen? Miten kannattaa menetellä siten että säästyisi suurimmilta veroilta kaikilta osin (vanhemman ollessa elossa tai hänen kuoltuaan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu