Elvistelijä Elvejä riittää

Naapurin penska kyllästyttää jo ihan tosissaan. Siis miten ihmiset saavatkin opetettua lapselle sellaisen MINÄ MINÄ MINÄ -asenteen jo heti pienestä pitäen. Minä olen mahtavin, kaikki mitä minulla on mahtavinta - sitten on pitkä väli ja sen jälkeen tulevat vasta muut.

Meillä käy naapurin penska, joka osaa tämän taidon. On tosi huvittavaa kuunnella vierestä sitä, että on ihan sama mitä oma lapseni sanoo tai tekee, aina tällä penskalla on kaikki paremmin tyyliin:

Penska huomaa lapseni ihanan värikkäät villasukat, joista hän on tosi iloinen. Penska sanoo, "Ai sulla on uudet villasukat, joo, mulla on kymmenet villasukat, ne on tuotu Norjasta." Ja tätä jankutusta jatkuu päivästä toiseen.

Ihan sama mikä asia, mikä teko, niin aina löytyy parempaa häneltä, jos ei itseltä, niin mummonkaimansiskontytöltä. Ois tosi mielenkiintoista päästä kärpäsenä kattoon kuuntelemaan, että millainen kasvatusmetodi ja kuinka intensiiviset oppitunnit tällaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi oikein tarvitaankaan.

Toiset varmaan ajattelee tästäkin penskasta, että hänellä on NIIN HYVÄ ITSETUNTO, minä sanon että niin varmaan, jos jatkuva itsensä ylistäminen ja kehuminen luokitellaan hyväksi itsetunnoksi, niin ihan vapaasti. Tosiasia on, ettei sellainen ihminen tule koskaan olemaan todellisuudessa onnellinen, koska koska tosielämä tulee olemaan sitä, että aina löytyy hienompaa, parempaa, viisaampaa, kauniimpaa jne.

Joo, no ei ole yksittäisestä penskasta kysymys, näitä on meidän perheen lähietäisyydelle osunut monta. Yksi penska pilasi lapseni synttärit mököttämällä ja jakamalla porukan kahtia. Synttärit menivät totaalisesti pilalle. Ainoan syyn minkä löysin tällaiseen käytökseen oli se, että hän ilmeisesti yllättyi nähdessämme kotona sellaista, mitä ei rahalla saa, vaan siihen tarvitaan erityislahjakkuutta, pikkunarsistin alku ilmeisesti pahoitti mielensä tästä totaalisesti.

Niin no ei silti eihän se lapsen vika ole, että vanhempina ovat sellaiset "Kyllä me nyt olemme aivan ylivertaisia ihan kaikessa" -tyyppejä. Vaikkei niiltä edes kysyisi mitään, saati haluaisi jutella, niin kyllähän ne jonkun keinon keksii, millä pitää päästä puhe-etäisyydelle elvistelemään. On sen kyllä rankkaa elämää, kun ei voi itse olla iloinen siitä mitä on, vaan se pitää saada aina kuuluttaa koko kulmakunnalle.

Tunnetaanhan nämä röyhistelijät, jotka vaikkapa remontoivat saunansa tai laittavat jonkun "pöntön" pihamaalleen, niin seuraava etappi onkin sitten se, että kaikki sukulaiset, tutut ja kylänmiehet pitää saunottaa, koska eiväthän ne nyt löylyt tai kylpytynnyrissä lilluminen yksin tai perheen kesken oikein tunnu miltään, pitäähän sitä saada ympärille ihmisiä, joiden teennäinen ihastelu saa sairaan omanarvon tunnon nousemaan ihan omiin sfääreihinsä - ainakin hetkeksi.