en tajua olemassaoloani

Joo mulla kanssa jotain tollasta. Ei oikeen saa mistää enää "kiinni". Tuntuu tosiaan että olis ihan ulkopuolella kaikkea. Aloita lääkityksen. Ei oo enää muuta toivoa. Vois kanssa kirjoitella tänne sitten kokemuksista. Toisaalta oon sitä mieltä ettei kannata itse koettuja asioita tällaisessa asiassa kovinkaan paljon muille tyrkyttää. Voihan siitä jotain apua jollekin ehkä olla.

Heippa. Minulla on ollut aivan samanlaisia tuntemuksia.
Välillä tuntuu siltä, kuin ei olisi kotonaan..vaikka kuitenkin on.
Kuin olisi ihan eri paikassa.
Paniikkihäiriössä tälläinen on yksi oire,
epätodellinen olo.
Tunne ei ole mukava, enkä minäkään osaa neuvoa enempää, kuin että yritä ajatella positiivisia ajatuksia, lähde vaikka metsään kävelylle...
Tiedän että kommenttini kuulostavat hassuilta, mutta itsekään en tiedä miten olotilaan pitäisi suhtautua. Voimia sulle!

katsokaa nyt tuo ylläoleva linkki! ei tässä oo mitään pelottavaa tai lääkärin tarvetta. tää on vaan elämää, go with tha flow jne. !

Juuh...tänäänkin taas tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi, erilaiseksi kuin muut ihmiset. Kannattaa tähdätä siihen, että tekee jotakin sellaista, jossa tuntee olevansa hyödyksi tälle yhteiskunnalle tai muille avuntarpeessa oleville ihmisille. Toimii minun kohdallani. Koskaan ei saa lakata yrittämästä.

kun tuo epätodellinen tunne tulee, kannattaa yrittää tehdä jotakin, joka vaatii keskittymistä.
Aluksi se in hankalaa, mutta kun jonkun aikaa sitä teet huomaat, että olet taas "täällä".
Lisäksi huomaat, että pystyt olostasi huolimatta tekemään asioita ihan hyvin.

kuin kattelisi kaikkee ulkopuolelta.tajuu mitä toine sanoo mutta ei kuitenkaan.raivostuttavaa!!!!ja kaikki vaa sanoo ettei oo mitää hätää kaikki hyvin.joo sehän paljoo auttaa ku tuntuu että happi lopuu siihen paikkaan!!

mulla täysin samanlaisia oireita.aiemmin sain joka päivä hirveät kohatukset,nyt kai jotenki oppinu hallitsemaan ne.."paniikki mörön" iskiessä sitä tunti ittensä ihan ulkopuoliseks..kuin olis kattonu vierestä vaikka ite oli kuitenkin siinä "pääroolissa"..

Jep, jep. Helppo se on sanoo en käykää siellä ja siellä osoitteessa. Kyllähän näitä juttuja on helppo ajatustasolla pohtia ja muokkailla. Mutta sitten ku se paniikki oikeesti iskee, niin ei siinä nipistely auta. Oon kertonut omasta paniikkihäiriöstäni monelle ihmiselle. Suurin osa vaan sanoo että anna mennä vaan. Ei ne vaan oikeesti tajua miltä se tuntuu, eivätkä edes pysty kuvittelemaan. Ei siinä paniikissa oo mitään järkeä kun se iskee. Toisina päivinä kaikki paniikit tuntuu taas todella naurettavilta. Mut tosiaan, sitten kun se tulee, niin se tulee lujaa. Rakentavimmin asiasta voi jutella samaa kokeneen ihmisen kanssa. Tosin ei sekään sitä yht äkkiä tulevaa paniikkia välttämättä karkoita, mutta "kohtauksen" jälkeen on helpompi hyväksyä asia, kun on jonkun kanssa jutellut. Öö tulikohan tässä sanottua mitään? Joo mut se on kyllä totta että elämää tää vaan on. Mä oon omaa laiffiani ainakin helpottanut siten, että hyväksyn oireeni enkä ajattele että mun tarttis olla samanlainen (ihan mihin vaan kykenevää ihmisjoukossa) kuin muut. Kun yleensäkin ottaa kaikki nekatiiviset asiat avoimesti vastaan, on niitä paljon helpompi käsitellä ja kestää. Nii ja mainostan tähän perään vielä muutamaa kirjaa jotka kantsii lukea. Daniel Goleman: tunneäly. Ja sitten vielä Krishnamurti: elämän syvä haaste. No joo, noi nyt on vähän tollasia ;). Positiivista: paniikkihäiriöstä kärsivä ihminen ajattelee monia asioita syvällisemmin kuin "tavallinen" ihminen, ja on näin avoimenpi kohtaamaan elämässä vastaan tulevat haasteet. LOPPUUN. Ole avoin kaikelle!! Kysy, kuuntele, puhu suoraan ja pelottomasti.Muutos lähtee sisältä.

Seuraavaan paniikkia odotelle ;)