Olen tehnyt sisäisen kuoleman. Sieluni vetäytyy pois sosiaalisesta tilanteesta, en pysty katsomaan ihmistä edes silmiin, koska en tunne mitään. Menen joka paikkaan, mutta mitään en toimita missään. En osaa kertoa, miksi kaikki on muuttunut elämässäni merkityksettömäksi ja itsensä koettelun onnensa tavoittelun etsimiseksi. En osaa olla ihminen. Osaan vain olla yksin, muutama sekunti yksin ja saan taas merkityksen elää, koska tunnen ettei yksi hetki sosiaalisuudessa merkitse niin paljon. Olen pelännyt käyttäytymistäni ja se on saanut minut kontrollittomaksi robotiksi, joka ei osaa olla toisen kanssa. Eikä oikeasti edes itsensä kanssa, vain jos ei ajattele olevansa tässä kehossa. Olen siis nainen, 18-vuotias ja muuttamassa omaan asuntoon.. Jos kaikki onnistuu hyvin ja luulen ettei. Olen tainnut vain kokea liikaa, en tiedä. En pysty puhumaan, nukkumaan, olemaan itseni, olemaan paikallani. Olematta olematon. En usko edes enään, että olen masentunut. Olen jotain muuta, jota en osaa selittää.
Kerro minulle.
firefirefire
9106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Harmi kun olet tuollaisessa tilanteessa, itsekin olen ikäisenäsi painiskellut samojen mietteiden kanssa, kunnes tilanne kärjistyi itsemurha yritykseen, joka ei onnistunut, mistä olen tyytyväinen.
Nyt olen 25 vuotias ja joitakin ongelmia vielä käsittelen, tuntuu että ongelmani ovat vaihtaneet suuntaansa, mutta olisi kiva jos pystyisit tarkemmin kertoa tilanteestasi, missä vaiheessa ilmeni, ym.
Tilanteen kanssa oleminen ja sen miettiminen yksin on kauheaa kuin ikuinen noidankehä.
Menneisyyttäni on koulukiusaus, perheväkivalta, ainoan ystävän poismuutto, läheisien ihmisten kuolema (Ei kuitenkaan vanhemmat tai perhe).. Ihmiset ovat hylkineet minua jokseenki aina ja puhuneet pahaa, en ole ikinä kuulunut joukkoon, enkä ikinä ole pystynyt ymmärtämään maailmanmenoa. Itselläni on ollut samanlaisia ajatuksia, kuin sinulla. Ihmiset kohtelevat nykypäivänäkin kaltoin minua. He näkevät minut arvottomana ja siksi minä olenkin tullut.
niin pohjalta tulevaa tekstiä että vetää mut itteniki pohjattoman pohjan alle..
Olen alkanut olemaan pois töistä, koska minua ei kiinnosta yhtään. Muutamassa elämänvaiheessa minulla oli sosiaalista elämää jokseenkin enemän, tai siten Luulin.. Tapasin narsistin, onkohan hän tappanut kaiken? Ikinä minua ei ole kiinnostanut, mitä toinen käskee itsessään muuttaa.. Mutta viimepäivinä en ole edes tunnistanut omaa peilikuvaani. Narsistin on sairasta kuvitella ohjaavansa ketään muuta, kuin itseään. Kaikille meille on annettu vain yksi kroppa ja jos sitä ei ymmärrä, on päässä vitusti vikaa.. Tiedoksi kaikille arvottomille narsisteille vielä, että te olette säälittäviä ja läpinäkyviä, nokkiinsa ottavia saastaisia ja vitun mielenvikaisia sekä rumia sisäisesti että ulkoisesti, koska sisäinen rumuus mädättää teidät lahoiksi. Narsistin elämä olkoon värikästä. Mutta joo, kateellisiahan vain nuo sittiäiset ovat. Muistakaa, että yleensä kauneimmat ihmiset kiduttuvat enemmän, koska pahan ihmisen mielestä on hauska tuhota hänet. Muistuttaisin, että koko asiani ei ole narsisteista. Tämä vain kertoo, kuinka helposti sellaisen arvottoman kusipään huomaa. Voimia kaikille, kenen sydän on kolhuilla. Rakastakaa lähimmäistänne, älkääkä antako toisen vihan lannistaa ja älkää toisen pahuutta sieluunne imaisko. Älkää kuunnelko kaikkea, vain tärkeimmät asiat jotka ovat arvoisia. Pitäkää puolenne aina.
Nuo ovat varmasti ihan ymmärrettäviä sisäisiä ja sitä myötä ulkoisiakin reaktioita elämän tapahtumiin. Ole itsellesi lempeä ja ymmärtäväinen. Et tarvitse kenenkään muun hyväksyntää, Jumalan lisäksi.
sinulla on hyvin pohdiskelevia asiota, joita mietit mielessäsi, itse olen luonteeltani sulkeutunut, enkä mielellään näin ollen lähipiirilleni kerro asioideni oikeaa laitaa, ajattelen heillä olevan muitakin ongelmia ilman että minä riippakivenä ripustaudun.
Rikkinäinen lapsuus on jättänyt jälkensä, en pysty luottamaan uusiin ihmisiin heti, tuntuu helpoiten tänne purkaa tuntojaan, jotka käyvät samoja itsekin läpi.
Olen kohdannut myös perheväkivaltaa ja lähellä ollut poislähtöä, mietin miksi kyseinen henkilö säilytti henkeni, vaikka tuolloin koki suunnatonta vihaa minua kohtaan,, monet sanovat minulla olevan vain hyvä onni. voiko sen puoleen edes laskea?
Missä vaiheessa muutat omillesi?
Koetko että minun kanssa kirjoittelu auttaa sinua jotenkin?
Hei! Itse heräsin tänä aamuna ajatukseen että mun on pakko tehdä jotakin omien kokemuksieni vuoksi. Kyse on masennussairaudesta josta olen kärsinyt koko elämäni ajan, mutta kunnon hoitoa olen saanut vasta parin vuoden ajan. Kun luin kirjoituksesi tunnistin omat oireeni siitä ja pyydän sinua viipymättä hakeutumaan joko yksityiselle psykiatrille tai terveyskeskuksen puoleen. Yksityisellä puolella ainakin itse olen saanut asianmukaista kohtelua, terveykeskuksen kohtelusta en niin menisi kehumaan, mutta se on tyhjää parempi. Tiedän miten vaikeaa on pitää puoliaan ja saada itsensä liikeelle kun on masennuksen kourissa mutta toivon todella että löytäisit jostakin sen verran virtaa että soittaisit terv. keskuksen ajanvaraukseen. Itse olen käynyt nyt vajaan kaksivuotta terapiassa ja usko tai älä mutta tuloksi on näkyvissä ja olen taipuvainen uskomaaan että ilman terapiaa kulkisin tuolla zompina lääketokkurassa. Nyt kun olen päässyt irti lääkityksestä ja aivoni skulaa normaalisti niin elämastä voi nauttia ihan uudella tavalla. Älä jää yksin! Olet kovin nuori ja sinulla koko elämä edessä! Hanki itsellesi hyvä terapeutti, se ei tarkoita että joutuisit käymään siellä loppuelämäsi. Voi olla että riittää kun saat jaettua tuon tunnelukkosi jonkun ulkopuolisen kanssa johon voit luottaa. Kela antaa maksusitoumuksen terapiaa varten melko varmasti koska olet nuori ja nythän se on myös lakisääteistä. Yritä pitää puoliasi kun menet sinne terveyskeskukseen, siellä on psyk.sairaanhoitajan vastaaotto ja siitä voisi aloittaa. Älä pelkää että leimaudut "hulluks" koska siitä ei varmasti ole kysymys, olet vain jäänyt jostain syystä yksin ja se on myrkkyä nuorelle ihmiselle. Toivon sinulle tsemppiä ja voimia !
Kiitos vastauksistanne, etenkin 56 nimimerkille varustautuneelle. En pysty menemään sinne, tunnen että olisin ahdistettu kuten eläin pahvilaatikkoon. Pelkään pahoin, että olen sekoamassa. En saanut nukuttua koko yönä taaskaan ja menin töihin.. Mielessäni näin miten tuhosin toisen ihmisen kun katsoin häntä päin, havahduin ajatukseen kun katseemme kohtasi. Jos en saa unta tarpeeksi, se vaikuttaa enemmän psyykepuoleeni kuin monella ihmisellä. Helppoa tästä ei tee se, että minulla on oikeasti kuudes aisti ollut aina. Pelkään, että se sekoittuu minun psyykepuoleen.
Ilmaus, että olen "tainnut kokea liikaa" pysäytti? Kerro, mitä olet joutunut kokemaan?
Hyvä jos saat ammattiapua.