Mihin Suomen kaupunkiin muuttaisit, jos saisit muuttaa ihan mihin vaan? Ja miksi? Mihin et muuttaisi ja miksi?
Mihin kaupunkiin muuttaisit?
2
470
Vastaukset
- Rovaniemeläinen
Itse olen miettinyt joko Oulua, Tamperetta tai Helsinkiä. Oulussa minulla on paljon tuttuja ja jonkun verran sukulaisia. Tampere on jotenkin aina kiehtonut minua, en tiedä miksi. Helsinkiin muuttaisin työn perässä, siellä on kuulemma ihan pulaa minun ammatissani lähihoitajana.
Asun tällä hetkellä Rovaniemellä enkä suosittele tänne muuttamaan. Julkinen liikenne takkuaa pahasti, olisi pakko olla oma auto, ei täällä muuten pärjää. Työtilanne on huono, muissa isoissa kaupungeissa saat jopa valita mihin menet töihin kun tarjontaa on paljon mutta täällä kun tulee pitempiaikainen virka auki, sitä saattaa hakea jopa parisen sataa ihmistä samaan aikaan.
Rovaniemi tunnetaan opiskelijakaupunkina mutta tällä hetkellä opiskelupaikkoja vähennetään säästösyistä joten niitäkään ei tule tulevaisuudessa olemaan niin monipuolisesti kuin nyt.
Rakentamisessa täällä ei ole mitään järkeä, vaikka pinta-alaltaan Rovaniemi on euroopan suurin kaupunki niin itse keskusta ei ole laajentunut mihinkään suuntaan vaan puretaan vanhaa ja rakennetaan tilalle uutta.
Jos jotain positiivista haluaa hakea niin on luonto lähellä. - Pois Hesasta
Jos asut Rovaniemellä niin älä nyt ihmeessä ainakaan Helsinkiin muuta. Itse pois karkaamassa täältä. Kovin on karsea asuinseutu tämä Stadi. Tampereesta minäkin tykkään. Ja Oulusta olen kuullut pelkkää hyvää, melkeinpä vaikuttaa olevan maanpäällinen paratiisi, vaikka huonot puolet täytyy olla kaikkialla tietty... :D Mutta Oulu on "liian kaukana" pohjoisessa itselle, joten sinun mainitsemistasi Tampere kuulostaa parhaalta mutta jos pohjoisuus ei haittaa, suosittelisin Oulua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860