Elintapojen merkitys (empiirinen tutkimus)

En kirjoita tätä tuonne masennus -osastoon, kun se on niin masentava. Ja yksinäiset usein elävät epäterveellisesti ja ovat passiivisia. Reilu kk sitten kävin säännöllisesti kuntosalilla ja söin terveellisesti. Olin energinen ja oman mittapuun mukaan aika hyvällä tuulella, kaikista ongelmista ja yksinäisyydestä huolimatta.

Minulle tehtiin eräs operaatio, jonka takia en ole voinut käydä kuntoilemassa lainkaan. Päätin tehdä omakohtaisen tutkimuksen ruokavalion ja liikunnan merkityksestä. Lopetin liikkumisen siis reilu kk sitten aivan kokonaan, olen työtön, joten en ole sohvalta paljoa noussut. Olen kuukauden syönyt hampurilaisia, pizzaa, kebabia ym. roskaa todella paljon. Olen lisännyt kofeiininkin ravintoympyrääni, teen muodossa. Tämän lisäksi olen syönyt todella suuria määriä karkkia, suklaata ja leivonnaisia. Olen ollut ryyppäämässäkin pari/kolme kertaa.

Olo on oikeasti aivan hirveä tällä hetkellä! Vatsan seudulle on kertynyt läskiä ihan kiitettävästi (olen 35v mies), vaikka minulla oli ihan litteä vatsa. Energiataso on sama kuin jollain kuolleella kilpikonnalla, aamulla en pääse ylös sängystä, vaan makaan varmaan tunnin surffaten kännykällä netissä. Henkinen olotila ailahtelee aivan järkyttävällä tavalla. Olen taipuvainen masennukseen ja ahdistun aika helposti asioista. Eilen oikeasti olin sitä mieltä, että itsemurha on ainoa ratkaisu kaikkiin ongelmiini. Tiesin kyllä että olo paranisi ruokavalion ja liikunnan myötä, mutta en pystynyt näkemään mitään muuta kuin pelkkää pahaa kaikkialla. Tänään on vähän parempi olo, tosin eilen söin lounaaksi pastasalaattia enkä sitä viimeistä pakastepizzaani. Yleensä kotonakin keksin jotain tekemistä, luen kirjoja tai saatan jopa kunnostaa kotiani, jos oikein tylsää on. Nyt en ole tehnyt muuta kuin ollut netissä ja katsonut toisella silmällä telkkaria. Ei vain jaksa tehdä mitään!

Olen juuri nyt lähdössä kuntosalille ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, minulla on kaikki valmiina eteisessä. Rehellisesti sanottuna ei huvittaisi edes lähteä sinne. Helpottaa vähän, ettei voi hirveän kovaa treenata kun ei kunto kestäisi sitä. Tämä on nyt taas se kivulias ja tuskallinen ensiaskel parempaa elämää kohti. Tiedän kyllä kokemuksesta, että aika nopeasti se mielialakin paranee tästä, mutta juuri nyt sitä on vaikeaa nähdä. Itse asiassa tätä kirjoitettaessa mielessäni kävi ajatus, että mitä jos menisinkin salille vasta huomenna... Ei, kyllä se nyt perkele on mentävä!
23285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

En tiedä mikä pointtisi oli, mutta itse uskon että ruokavaliolla ja liikunnalla erityisesti ulkoilmassa on todella iso merkitys. Olen itse vegaani enkä käytä myöskään lainkaan sokeria ja vain vähän valkoisia jauhoja. Pizzat ja muut mätöt eivät siis kuulu ruokavaliooni ollenkaan, vegaaniversiot ehkä muutaman kerran vuodessa. Liikun noin tunnin päivässä ulkona, satoi tai paistoi, oli arki tai pyhä (siis yksi reipasvauhtinen kävelylenkki) kaksi pienempää koiranulkoilutuslenkkiä.

En ole sporttinen, inhoan sitä sanaakin, olen ylipainoinen vaikka rouskutan välipaloiksi vain marjoja ja juureksia (joskus hedelmiä), mutta enpä myöskään sairastele. Ennen kaikkea mieliala pysyy korkeana kun ei koske sokeriin eikä hiilareihin.

Äänestä
  • sanaa? A-haa, nyt tiedän, inhoat sitä sen vuoksi, että itse et ole sporttinen :D
    vaan ylipainoinen ;)

    Äänestä

  • Miksi inhoat sporttista kirjoitti:

    sanaa? A-haa, nyt tiedän, inhoat sitä sen vuoksi, että itse et ole sporttinen :D
    vaan ylipainoinen ;)

    No olipa ymmärryksesi hitaalla.Luulin, että se lukee tuossa ihan yhdessä lauseessa eikä sitä tarvitse enää erikseen kysyä.

    Äänestä

  • UPDATE_9865762 kirjoitti:

    No olipa ymmärryksesi hitaalla.Luulin, että se lukee tuossa ihan yhdessä lauseessa eikä sitä tarvitse enää erikseen kysyä.

    Sentään :@

    Äänestä

  • Ylipainoinen vegaani!? En tarkoita pahalla, mutta tuo kuulostaa jotenkin harvinaiselle. Oletko kokeillut, että olisit pääsääntöisesti raakaravinnolla. Eihän silloin voi muuta kuin laihtua. Oletko jo kauan ollut vegaanina?

    Äänestä

  • sfdsdfsdfsdf kirjoitti:

    Ylipainoinen vegaani!? En tarkoita pahalla, mutta tuo kuulostaa jotenkin harvinaiselle. Oletko kokeillut, että olisit pääsääntöisesti raakaravinnolla. Eihän silloin voi muuta kuin laihtua. Oletko jo kauan ollut vegaanina?

    Miksi minun pitäisi olla raakaravinnolla? Miksi painoni on sinulle ongelma?

    Ei vegaaniruokavalio itsessään kevyt ole, siihenhän voi sisällyttää vaikka soijakermakastikkeita ja pastaa ja monenlaisia karamelleja ja suklaata. Paljon merkittävämpää on poistaa ruokavaliostaan sokeri ja valkoiset jauhot.

    Olen ollut vegetaristi yli 15 vuotta ja siitä ajasta maltillinen vegaani lähes puolet (= en itse hanki enkä valmista mitään eläinperäisiä tuotteita mutta syön niitä jos muuta ei ole tarjolla esim. kyläpaikassa tai ravintolassa).

    Rakastan kokkaamista ja hyvää ruokaa, ei tulisi mieleenkään ryhtyä pelkälle raakaravinnolle. Luulen, että tälläkin palstalla on monia muita, jotka hyötyisivät ruokavalionsa tarkastamisesta enemmän kuin minä.

    Äänestä

  • Elintapasi kuulostavat melko järkeviltä. Sinuna juoksisin vaikkapa kolmena päivänä viikossa pelkän kävelyn sijaan. Miksi ei?
    Onko vegaanina oleminen ollut sinulle helppoa?

    Äänestä

  • usb väylä kirjoitti:

    Elintapasi kuulostavat melko järkeviltä. Sinuna juoksisin vaikkapa kolmena päivänä viikossa pelkän kävelyn sijaan. Miksi ei?
    Onko vegaanina oleminen ollut sinulle helppoa?

    Toistan kysymykseni: mik-si mi-nun pai-no-ni on si-nul-le on-gel-ma? Minulla on loistavat kolesteroliarvot, matala verenpaine, matala pulssi, en ole sairastanut edes flunssaa moneen vuoteen. Minkä ihmeen takia joku anonyymi nettikirjoittaja alkaa antaa minulle elintapavinkkejä pyytämättä? :-o

    On ollut helppoa, suosittelen kaikille muillekin koska tehoeläintuotanto on eläinrääkkäystä. Mutta jos siitä haluat keskustella niin hei, tee ihan oma ketjunsa aiheesta ja ihan muualle kuin yksinäisyys-palstalle.

    Äänestä

  • UPDATE_9865762 kirjoitti:

    Miksi minun pitäisi olla raakaravinnolla? Miksi painoni on sinulle ongelma?

    Ei vegaaniruokavalio itsessään kevyt ole, siihenhän voi sisällyttää vaikka soijakermakastikkeita ja pastaa ja monenlaisia karamelleja ja suklaata. Paljon merkittävämpää on poistaa ruokavaliostaan sokeri ja valkoiset jauhot.

    Olen ollut vegetaristi yli 15 vuotta ja siitä ajasta maltillinen vegaani lähes puolet (= en itse hanki enkä valmista mitään eläinperäisiä tuotteita mutta syön niitä jos muuta ei ole tarjolla esim. kyläpaikassa tai ravintolassa).

    Rakastan kokkaamista ja hyvää ruokaa, ei tulisi mieleenkään ryhtyä pelkälle raakaravinnolle. Luulen, että tälläkin palstalla on monia muita, jotka hyötyisivät ruokavalionsa tarkastamisesta enemmän kuin minä.

    Tekeekö vegaaniruokavalio ihmisen noin äkäiseksi? :/ Ehkä sun pitäisi saada vähän makkaraa, jotta vähän pipo löystyisi. Enkä nyt tarkoita mitään vegaanimakkaraa, vaan sellaista lihaisaa...;)

    Okei, toi oli vaan huono vitsi. Toivottavasti olet muistanut B12-vitamiinin, jota kasvisruokavaliosta ei välttämättä saa. Tosin oliko nyt Spirulinalevässä sitä kuitenkin on....tai ainakin jotain sen muotoa.

    Annan sulle tässä vinkkejä, vaikka varmaankin kihiset jo raivosta tätä lukiessasi. Ihminen on muovautunut nykyisekseen syömällä eläinproteiinia. Tämä on mahdollistanut aivojemme kehityksen jne. Kananmunasta saa käsittääkseni kaikki tarvittavat eläinproteiinin ja rasvan, joten jos sisällyttää ruokavalioonsa vapaan kanan (luomu)munia, pitäisi varmasti olla selvillä vesillä mahdollisten puutetilojen suhteen.

    Eikö sun melleissä ja suklaassa ole sokeria? Mikä ero on valkoisten vehnäjauhojen ja makeisten terveysvaikutuksilla elimistössä? Ruokavalion järkiperäinen tarkistaminen on todella hyödyllinen juttu - kaikille.

    Äänestä

  • Just sayin´... kirjoitti:

    Eiköhän ne ole 10 tuntiset työpäivät ja seksinpuute, jotka tekevät äkäiseksi, mutta enää huominen ja ylihuominen ja sitten yli viikon loma.

    Seksistä ei tosin ole tietoakaan.

    Äänestä

  • Hunajain'en kirjoitti:

    Eikö sun melleissä ja suklaassa ole sokeria? Mikä ero on valkoisten vehnäjauhojen ja makeisten terveysvaikutuksilla elimistössä? Ruokavalion järkiperäinen tarkistaminen on todella hyödyllinen juttu - kaikille.

    Missä melleissä ja suklaassa? En minä syö sokeria (enkä esim. soijakermaa tai juustonkorvikkeita), tuo oli _esimerkki_ vegaaniruokavaliosta.

    Äänestä

  • UPDATE_9865762 kirjoitti:

    Toistan kysymykseni: mik-si mi-nun pai-no-ni on si-nul-le on-gel-ma? Minulla on loistavat kolesteroliarvot, matala verenpaine, matala pulssi, en ole sairastanut edes flunssaa moneen vuoteen. Minkä ihmeen takia joku anonyymi nettikirjoittaja alkaa antaa minulle elintapavinkkejä pyytämättä? :-o

    On ollut helppoa, suosittelen kaikille muillekin koska tehoeläintuotanto on eläinrääkkäystä. Mutta jos siitä haluat keskustella niin hei, tee ihan oma ketjunsa aiheesta ja ihan muualle kuin yksinäisyys-palstalle.

    Sinun painosi ei ole minulle ongelma. :)
    Ajattelin vaan, että eikö olisi mukavampi välillä juostakin ainaisen kävelyn sijaan.

    Olen samaa mieltä tehoeläintuotannosta.

    Äänestä

Empiirinen tutkimus
Empiirinen tutkimus (kreik. empeiria) eli kokemusperäinen tutkimus perustuu tutkimuskohteen havainnointiin tai mittaamiseen. Se eroaa siis teoreettisesta tutkimuksesta, jossa tutkimuksen kohteeseen perehdytään ajatusrakennelmien ja niiden tarkastelun avulla. Useimmiten käytännön tutkimuksessa yhdistetään kumpaakin: käytännön esimerkit sitovat teoreettisen tarkastelun todellisuuteen ja aiheen teoreettinen tarkastelu puolestaan vahvistaa empiirisen aineiston käyttökelpoisuutta.
Tieteenalojen suuri enemmistö pyrkii pohjaamaan empiiriseen tutkimukseen. Muun muassa matematiikka, teoreettinen fysiikka sekä filosofian jotkin osa-alueet rakentuvat teoreettisen tutkimuksen varaan.
Tutkimuksen empiria voi syntyä monella tavalla. Usein toisistaan erotellaan kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen tutkimus. Erilaiset empiiriset tutkimukset poikkeavat toisistaan myös sen mukaan, kuinka tarkasti tutkimuskohteeseen vaikuttavia tekijöitä yritetään kontrolloida mm. erilaisilla koejärjestelyillä. Empiirinen tutkimus kohdistuu sekä toistettaviin että ainutkertaisiin tapahtumiin; edellisiä tutkitaan usein luonnontieteessä, jälkimmäisiä käyttäytymistieteissä.

Äänestä

Ihme juttuihin täällä takerrutaan. Tutkimus pohjautuu omaan kokemukseen ja havainnointiin, ihan tarpeeksi empiirinen ilmoittaakseni kokeen empiirisyydestä otsikossa.

Ja mikä oli jutun pointti? Pointti käy suhteellisen selkeästi ilmi tuosta nopeasti ja huolimattomasti sutaistusta tekstistäni. Ruokavalio ja liikunta vaikuttaa mielialaan!. Minä nyt päätin kirjoittaa tästä omakohtaisesta kokemuksestani, joka vahvistaa omalta osaltani tämän yleisesti tunnetun itsestäänselvyyden.

Näköjään on ihan turha täällä yksinäisyyspalstalla yrittää saada ihmisiä motivoitua parantamaan elämäntapojaan. Nämä asiat ovat niin tärkeitä, että jos joku valittaa elämänlaatuaan, niin kannattaa kysyä, onko ruokavalio ja liikunta osa elämää. Ei ne kaikkia ongelmia paranna, mutta ilman näitä asioita on turha valittaa.

Äänestä
  • Oikeassa olet, mutta se on vaan niin ärsyttävää kun joku "puuttuu" sun liikunta- ja etenkin ruokailutottumuksiin.

    Äänestä

  • ssfsfsfssdsf kirjoitti:

    Oikeassa olet, mutta se on vaan niin ärsyttävää kun joku "puuttuu" sun liikunta- ja etenkin ruokailutottumuksiin.

    Ei tarkoitus tietenkään ole syyllistää ketään (vaikka sekin voisi tehdä ihan hyvää joillekin). Olisi silti hyvä tietää mitkä vaikutukset huonolla ruoalla oikeasti on. Vähän sama kuin joku hakkaisi vasaralla omaan sormeensa ja sitten ihmettelisi miksi siihen sattuu. Huonon ruoan ja liikunnan puutteen vaikutukset tosin tulevat esille paljon salakavalammin. Huono ruoka -> väsymys, masennus, huono olo. Aika harva haluaa itselleen myöntää tätä.

    Äänestä

No jotain tuosta voi pitää paikkansakin, muuten on tosi roisi
yleistys sanoa, että masennus johtuu liikkumattomuudesta,
liikakiloista jossakin paikkaa, tai jokapuolella kehoa.
Normaalipainoisiakin varmasti löytyy ko. ongelmista kärsiviä
ja väitän, että "hyvin" syöviä, liikkuvia, suorastaan
ihannepainoisiakin on, jotka kärsivät mm. masennuksesta.

Äänestä
  • Enhän minä nyt semmoista menisikään väittämään. Auto johon on tankattu laadukasta polttoainetta ei välttämättä kulje hyvin, mutta hyväkään auto ei kulje hyvin ilman laadukasta polttoainetta. Terveellinen elämä edellytys hyvälle mielelle. Minä itse kärsin sos.tilanteiden pelosta (kohta 20 vuotta kärsinyt), sitä ei pelkkä ruokavalio paranna. Mutta yleinen olotila kyllä paranee terveillä elämäntavoilla.

    Äänestä

  • Njoo. Ite kävin tänään juoksemassa 10km ja muutenkin harastan urheilua useita kertoja viikossa ja syön kunnolla, mutta eihän se valitettavasti korjaa muita asioita, jotka elämässä on rikki.

    Urheilu on tosin ainut asia, mikä saa edes hetkeksi ajtukset pois ongelmista, joten kai se teoriassa hieman auttaa. Valitettavasti ihmisen kroppa ei oikein kestä urheilua 24/7, joten päivässä on aika monta tuntia, jolloin kerkeä tuntea olonsa kurjaksi.

    No myönnettäköön, etten nykyään nuku tarpeeksi. Ei vaan kykene nukkumaan, kun asiat pyörii mielessä kun koittaa käydä nukkumaan. Aamuyöstä muutama tunti kun lopulta ei jaksa enää pysyä hereillä.

    Äänestä

"En kirjoita tätä tuonne masennus -osastoon, kun se on niin masentava. Ja yksinäiset usein elävät epäterveellisesti ja ovat passiivisia."

Aloittajalle kysymys, oletko koskaan miettinyt, on tuo ahaa-elämyksesi syy yksinäisyyteen vai seuraus siitä? Minä väitän, että se on seuraus ennen kaikkea.

Sitten jonkin ajan kuluttua siitä saattaa tulla tekosyy, pidemmän ajan kuluttua se on jo ihan oikea syy. Mutta pohjimmiltaan se on seuraus yksinäisyydestä: millä motivaatiolla ihminen pitää itsensä kunnossa ja tuijottaa trendilehtien ruokaympyröitä, kun ei kukaan kuitenkaan välitä?

Itse olen käynyt vuoden alusta joka toinen päivä salilla, ja kyllähän se jonkin verran näkyy. Ei ehkä ulospäin kun on peittävät vaatteet, mutta itse sen huomaa. Yksinäiselle se lieneekin ainut motivaatio, ehkä paremman olon lisäksi. Yksinäisen huonot elintavat johtuvat ennen kaikkea siitä, ettei ketään kiinnosta. Ne jotka sitten selittävät, että kiinnostaisi jos muuttaisit tapojasi, eivät ymmärrä että yksinäisyys ruokkii itseään: ei ennen niin ei nytkään. Haave siitä että treeni ja elintapojen muutos jotain muuttaisivat, on utopiaa johon kroonisesti yksinäinen ei itseään huijaa.

Äänestä
  • Kyllähän se yksinäisyys aina välillä vetää mielen matalaksi ja se tietysti vaikuttaa motivaatioon lähteä kuntoilemaan. Mutta vaikka sitä onkin yksinäinen, niin kyllä se on ihan eri asia olla hyvässä kunnossa kuin huonoryhtinen ja ylipainoinen. Itse asiassa monethan lopettavat kuntoilemisen kun alkavat seurustelemaan, sitten taas sinkkuna ollaan paremmassa kunnossa. Tottakai sinkkuus on eri asia kuin totaalinen yksinäisyys, mutta kyllä sitä yksinäisenäkin tulee oltua ihmisten ilmoilla.

    Yksinäisyys tietysti masentaa ja se tekeevälillä jopa salille lähtemisestä aika raskasta. En usko että jonkun rakkaan välittäminen tuo mitään motivaatiota. Ja kohtahan on taas kesä, yritän ehtiä tässä hyvään kuntoon ja onhan tässä aikaa. Itseluottamus kasvaa kyllä paljon jos tuntee olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa.

    Äänestä

Onhan se niinkin, että elimistömme ei halua kuntoilla, ei tietenkään. Mieluiten se säästää energiaa ja on vain, ohjaahan sen toimintaa ikivanhat algoritmit, jotka muodostuivat aikana, jolloin energiaa ei ollut tarjolla ylenmäärin, kuten nykyisin on. Siksi karkitkin ovat niin vietävän hyviä, ja niistä on vaikeaa kieltäytyä. Tarvitaankin tietoisen minän päätöstä ja ohjausta lähteä sinne kuntosalille tai lenkille. Biologinen koneisto toimii eri tavalla kuin mekaaninen koneisto; biologisen koneisto on kulutettava energiaa saadakseen energiaa. Kun vain makoilee, energiatasokin vain makoilee.

Ei hyvä kunto tietenkään yksinäisyyttä poista. Ei sitä ole poistanut mikään muukaan, joten ei pidä asettaa kuntosalia kohtaan epärealistisia odotuksia. Mutta mieli voi hyvin kun kehokin voi hyvin, ja salillakin voi saada tuttavia. On sekin kivaa, kun on lihaksikas kroppa, ja kehtaa taas kesän tultua lähteä lenkille ilman paitaa, ja tuntea naisten ihailevat katseet. No, ainakin siihen asti kun he katsovat lihaksia, eivätkä naamaa :P

Liikunnasta on jo ihan se konkreettinen hyöty, että kauniisti sanottua vatsa toimii paremmin. Kuona-aineet poistuvat elimistöstä nopeammin, ja se vaikuttaa suoraan hyvinvointiin. Veri virtaa suonissa paremmin, tässäkin vaikuttaa ihan se fyysinen tosiasia, että laskimot tarvitsevat lihasten puristusta viedäkseen vähähappisen veren eteenpäin.

Tietenkin, joskus on jokin paikka niin rikki, ettei liikunta vain onnistu. Ellei nyt ihan vuoteenomana ole, niin kannattaa silti kokeilla mikä liikuntamuoto onnistuu. Pyöräily on hyvä ja nivelille lempeä tapa liikkua. Siitä voi aloittaa, jos on ollut täysin pellit ummessa.

En malta olla kommentoimatta tätä ylipainokysymystä. Ylipainossahan on kysymys siitä, että on saanut enemmän energiaa, kun on kuluttanut, eikä mikään ruokavalio sinänsä ylipainolta "pelasta". Toki pitää syödä hyvin & monipuolisesti, jotta elimistö saa tarvittavat rakennusaineet. Ei pelkällä vedellä ja leivällä hyvin elä. Kysymys on kuitenkin puhtaasti energiankulutuksesta. Laihtumiseen onkin sitten kaksi eri tapaa; pitää joko syödä vähemmän tai liikkua enemmän. Ja kun elimistö vastustaa suuria muutoksia elämäntapoihin, on hyvä aloittaa pienestä ja siitä sitten rakentaa eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Läskikasa kirjoitti:

En kirjoita tätä tuonne masennus -osastoon, kun se on niin masentava. Ja yksinäiset usein elävät epäterveellisesti ja ovat passiivisia. Reilu kk sitten kävin säännöllisesti kuntosalilla ja söin terveellisesti. Olin energinen ja oman mittapuun mukaan aika hyvällä tuulella, kaikista ongelmista ja yksinäisyydestä huolimatta.

Minulle tehtiin eräs operaatio, jonka takia en ole voinut käydä kuntoilemassa lainkaan. Päätin tehdä omakohtaisen tutkimuksen ruokavalion ja liikunnan merkityksestä. Lopetin liikkumisen siis reilu kk sitten aivan kokonaan, olen työtön, joten en ole sohvalta paljoa noussut. Olen kuukauden syönyt hampurilaisia, pizzaa, kebabia ym. roskaa todella paljon. Olen lisännyt kofeiininkin ravintoympyrääni, teen muodossa. Tämän lisäksi olen syönyt todella suuria määriä karkkia, suklaata ja leivonnaisia. Olen ollut ryyppäämässäkin pari/kolme kertaa.

Olo on oikeasti aivan hirveä tällä hetkellä! Vatsan seudulle on kertynyt läskiä ihan kiitettävästi (olen 35v mies), vaikka minulla oli ihan litteä vatsa. Energiataso on sama kuin jollain kuolleella kilpikonnalla, aamulla en pääse ylös sängystä, vaan makaan varmaan tunnin surffaten kännykällä netissä. Henkinen olotila ailahtelee aivan järkyttävällä tavalla. Olen taipuvainen masennukseen ja ahdistun aika helposti asioista. Eilen oikeasti olin sitä mieltä, että itsemurha on ainoa ratkaisu kaikkiin ongelmiini. Tiesin kyllä että olo paranisi ruokavalion ja liikunnan myötä, mutta en pystynyt näkemään mitään muuta kuin pelkkää pahaa kaikkialla. Tänään on vähän parempi olo, tosin eilen söin lounaaksi pastasalaattia enkä sitä viimeistä pakastepizzaani. Yleensä kotonakin keksin jotain tekemistä, luen kirjoja tai saatan jopa kunnostaa kotiani, jos oikein tylsää on. Nyt en ole tehnyt muuta kuin ollut netissä ja katsonut toisella silmällä telkkaria. Ei vain jaksa tehdä mitään!

Olen juuri nyt lähdössä kuntosalille ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, minulla on kaikki valmiina eteisessä. Rehellisesti sanottuna ei huvittaisi edes lähteä sinne. Helpottaa vähän, ettei voi hirveän kovaa treenata kun ei kunto kestäisi sitä. Tämä on nyt taas se kivulias ja tuskallinen ensiaskel parempaa elämää kohti. Tiedän kyllä kokemuksesta, että aika nopeasti se mielialakin paranee tästä, mutta juuri nyt sitä on vaikeaa nähdä. Itse asiassa tätä kirjoitettaessa mielessäni kävi ajatus, että mitä jos menisinkin salille vasta huomenna... Ei, kyllä se nyt perkele on mentävä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu