Jatkuvat "elohiiret" ympäri kehoa

Myös levottomat jalat

Kaikki varmaan tietää mikä on elohiiri, eli se on se ärsyttävä nykiminen jossain silmäkulmassa, joka saattaa aina silloin tällöin iskeä.
Useimmilla näitä tuntuu ainakin tulevan aina juuri silmän seudulle, ja ehkä joskus tuntuu jotain nykimistä jossain muuallakin.

Minulla tämä vaiva on suorastaan kamala:
Jatkuvaa nykimistä raajoissa, selässä, kaulalla, tai ihan missä vaan, jopa korvakäytävässä on tainnut joskus olla. Joskus yhteen kohtaan tulee vain yksi nykäys, joskus elohiiri "jyskää" siinä vähän pitempään, joskus jumittuu paikalleen vähän väliä nykien tuntien, jopa parin päivän ajan! Joskus näitä nykimisiä on niin paljon, että meinaan suorastaan tulla hulluksi! Nämä eivät ole kivuliaita (paitsi jos lihakset ovat todella kipeät liikunnan jäljiltä, silloin saattaa tuntua pientä kipua, jos kyseiseen kohtaan tulee elohiiri), mutta nämä ovat äärimmäisen ärsyttäviä!
Eräs lääkäri, jolle mainitsin vaivastani, sanoi, ettei ole koskaan kuullutkaan moisesta vaivasta,
kaksi muuta lääkäriä, joille olen maininnut asiasta, ovat nimittäneet tätä joksikin "faskikulaatioksi". Hoidoksi on määrätty magnesiumia ja piitä, joista ei kyllä ole mitään apua! :(
Netistä tai kirjoista ei löydy mitään tietoa tällaisesta. :(
Olen nyt 20, ja minulla on ollut näitä yli 10 vuotta, vaivan koko ajan säilyneen kutakuinkin samana.
Joskus tuntuu, että näitä saattaisi olla jaloissa erityisen paljon etenkin liikunnan jälkeen tai silloin, kun on ns. levottomat jalat.
Joinakin päivinä näitä on mutten vaan enemmän, joinakin ehkä vähemmän, ilman, että keksin asialle mitään selitystä.

Jos jollakin on sama vaiva, tai jos jollakin voisi olla edes jokin aavistus, mistä tämä voisi johtua, kuulisin mielelläni kommentteja! Kiitos!

121

91077

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iiro

      Minulla on myös tuollaisia elohiiriä. Tuntuvat aina vaihtavan paikkaa kummallisesti. Joskus on ohimossa, välillä kämmenessä ja sormi nykii, välillä reidessä ja välillä vatsalihaksissa. Eihän tuo sinänsä mikään kamala juttu ole, mutta mieltä kalvaa pelko jostain ikävämmästä neurologisesta sairaudesta.

      Mulla on myös tuollaista käsien tärinää ja sydämen tiheälyöntisyyttä sekä muljahduksia, johon syön betasalpajaa. Siksi funtseinkin, että johtuisikohan ne tuosta Seloken Zocista mutta enpä tiedä; kaksi päivää ollut nyt syömättä sitä ja silti noita nykimisiä on. Magnesiumia ostin myös, mutta en vielä tiedä auttaako se.

      Olen myös 20v nyt, mutta nuo vaivat ilmestyivät tuossa keväällä ja esim. viime syksynä olin terveempi kuin koskaan.
      Rassaa toden teolla tämä.

      • karppaja

        Joo, mulla alkoi 1,5 vuotta sitten. Olin varma,että sairastin ALSia ja kuolen... No - pääsin siitä yli (kävin neurologin luona tutkimuksissa) ei löytynyt vikaa muttei parannuskeinoakaan. Löysin paljon kohtalotovereita jenkkipalstalta
        http://nextination.com/aboutbfs/forums/index.php?sid=2f7d639a94fe388329eb8cee595a8928 ja nyt olo on helpottanut - nykinäkin on laantunut. Pahimmillaan nykimistä oli joka puolella, useissa eri lihaksissa, joissakin se jatkui viikkoja samassa paikassa. Lisäksi lihakset vapisivat fyysisen ponnistuksen jälkeen. Vieläkään en voi käydä punttiksella, kun jälkeenpäin on niin hövelö olo.

        Monet arvelevat, että koko juttu olisi seurausta immuunijärjestelmän epäkuntoon menosta esim. virustaudin jäljiltä. Tiedä häntä - itse sairastin kyllä elämäni ensimmäisen poskiontelon tulehduksen juuri ennen kuin koko kammottavuus alkoi.

      • iiro
        karppaja kirjoitti:

        Minulla oli kanssa tuossa maaliskuussa jonkun verran voimakas vatsatauti, jonka jälkeen sitten kaikenlaiset pikkuviat alkoivat vaivata.

        On se perin vittumaista sellainen.

      • ketjun aloittaja
        iiro kirjoitti:

        Minulla oli kanssa tuossa maaliskuussa jonkun verran voimakas vatsatauti, jonka jälkeen sitten kaikenlaiset pikkuviat alkoivat vaivata.

        On se perin vittumaista sellainen.

        Löysin muuten eilen tämän www.tohtori.fi sivulta lääkärikirjasta.

        "myokymia myocymia , elohiiri

        yksittäisen lihaksen tahaton, lyhytaikainen nykiminen tai supistelu, jollaisia esiintyy etenkin kasvolihaksissa; ilmiö on täysin vaaraton eikä liity mihinkään sairauteen"

        En sitten tiedä, voiko olla oireena mistään vakavammasta, mutta kun näitä on tarpeeksi, homma todellakin menee sen verran vittumaiseksi, että olisi jotain helpotusta kiva saada.

        Kun edes tietäisi mistä tämä johtuu. Jostakinhan sen täytyy johtua, koska joillakin näitä ON paljon, ja joillakin ei taas oikeestaan ollenkaan.

      • karppaaja
        ketjun aloittaja kirjoitti:

        Niin - jostakinhan se johtuu - mutta mitään selitystä asialle vain ei lääketieteessä ole. Muista olla kiitollinen siitä, ettet sairasta jotain parantumatonta tautia - lihasnykinät ovat pikku juttu sen rinnalla!

        Lihaksi tähän lihasnykimiseen liittyy usein tärinä/vapina 8ei todellakaan aina näy, mutta tuntuu niinkuin vissyvesi kiertäisi verisuonissa) ja lihasten kipeytyminen helpommin tai vapina rasituksen jälkeen.

        Keskimäärin oireet kestävät kai noin 4-6 VUOTTA, siiten häviävät vähitellen itsekseen. MUTTA joillakin on kestänyt vuosikymmeniä...

        Lue sitä jenkkipalstaa (ks. aiempi viestini), niin saat paljon tietoa asiasta!

      • minullakin
        karppaja kirjoitti:

        Joo, mulla alkoi 1,5 vuotta sitten. Olin varma,että sairastin ALSia ja kuolen... No - pääsin siitä yli (kävin neurologin luona tutkimuksissa) ei löytynyt vikaa muttei parannuskeinoakaan. Löysin paljon kohtalotovereita jenkkipalstalta
        http://nextination.com/aboutbfs/forums/index.php?sid=2f7d639a94fe388329eb8cee595a8928 ja nyt olo on helpottanut - nykinäkin on laantunut. Pahimmillaan nykimistä oli joka puolella, useissa eri lihaksissa, joissakin se jatkui viikkoja samassa paikassa. Lisäksi lihakset vapisivat fyysisen ponnistuksen jälkeen. Vieläkään en voi käydä punttiksella, kun jälkeenpäin on niin hövelö olo.

        Monet arvelevat, että koko juttu olisi seurausta immuunijärjestelmän epäkuntoon menosta esim. virustaudin jäljiltä. Tiedä häntä - itse sairastin kyllä elämäni ensimmäisen poskiontelon tulehduksen juuri ennen kuin koko kammottavuus alkoi.

        Minullakin on ollut muutaman vuoden ajan lähinnä kasvojen alueeella. Kun oireet alkaa tuntua olen ottanut kaikki mahdollisia vitamiinejä ja mangnesiumia. En osaa sanoa on se auttanut, mutta pahin nykiminen on ajoittain poissa.

        Olen ollut työpaikalla hometilaoissa 2001 alkaen ja saanut astman, firbomylgian, kuivat silmät ja suun. Nyt myös reuma-arvot koholla. Omasta mielestäni minun immunipuolustusjärjestelmäni on pettänyt ja nyt saan kaikenlaisia oireita.

        Onko vastaavaa kokemusta?

      • iiro
        karppaja kirjoitti:

        Joo, mulla alkoi 1,5 vuotta sitten. Olin varma,että sairastin ALSia ja kuolen... No - pääsin siitä yli (kävin neurologin luona tutkimuksissa) ei löytynyt vikaa muttei parannuskeinoakaan. Löysin paljon kohtalotovereita jenkkipalstalta
        http://nextination.com/aboutbfs/forums/index.php?sid=2f7d639a94fe388329eb8cee595a8928 ja nyt olo on helpottanut - nykinäkin on laantunut. Pahimmillaan nykimistä oli joka puolella, useissa eri lihaksissa, joissakin se jatkui viikkoja samassa paikassa. Lisäksi lihakset vapisivat fyysisen ponnistuksen jälkeen. Vieläkään en voi käydä punttiksella, kun jälkeenpäin on niin hövelö olo.

        Monet arvelevat, että koko juttu olisi seurausta immuunijärjestelmän epäkuntoon menosta esim. virustaudin jäljiltä. Tiedä häntä - itse sairastin kyllä elämäni ensimmäisen poskiontelon tulehduksen juuri ennen kuin koko kammottavuus alkoi.

        Millaisia tutkimuksia tuossa tehdään, jotta saadaan mahdolliset hermostoviat tai sairaudet selvitettyä?

      • Minni
        karppaaja kirjoitti:

        Niin - jostakinhan se johtuu - mutta mitään selitystä asialle vain ei lääketieteessä ole. Muista olla kiitollinen siitä, ettet sairasta jotain parantumatonta tautia - lihasnykinät ovat pikku juttu sen rinnalla!

        Lihaksi tähän lihasnykimiseen liittyy usein tärinä/vapina 8ei todellakaan aina näy, mutta tuntuu niinkuin vissyvesi kiertäisi verisuonissa) ja lihasten kipeytyminen helpommin tai vapina rasituksen jälkeen.

        Keskimäärin oireet kestävät kai noin 4-6 VUOTTA, siiten häviävät vähitellen itsekseen. MUTTA joillakin on kestänyt vuosikymmeniä...

        Lue sitä jenkkipalstaa (ks. aiempi viestini), niin saat paljon tietoa asiasta!

        oikean silmän alla (eli elohiirtä )ja välillä luomenpäällä lyhyemmän aikaa. Etsin Googlesta hakusanalla "kramppi silmien alueella"tai jotain sinne päin. Kuitenkin siinä kerrottiin että lihasnykiminen on lihaksen kramppaamista ja esim. silmien alueen kramppaaminen saattaa johtua niskan voimakkaasta jännitystilasta ja esim. silmälääkäri tai neurologi ym. asiantuntija voi antaa Botox-ruiskeen krampin hoitoon. Siis kuka tahansa ei voi antaa kyseisiä hoitoja mutta on tehokas keino.

      • ketjun aloittaja
        Minni kirjoitti:

        Juu kiitti vastauksista. Hyvä syy käydä pyytämässä Botoxia sinne tänne, jos sitä kaipaa.. ;)

        Juu, eipä tää varmaan parkinsonin tautia ole, niinkuin joku epäili, että voisi olla, tosiaan tää alkoi jo varmaan ale 10 vuotiaana ja on nyt siis ollut kutakuinkin samanlaista jo yli 10 vuotta..

        Tämmänen löytyi osoitteesta www.tohtori.fi

        "myokymia myocymia , elohiiri

        yksittäisen lihaksen tahaton, lyhytaikainen nykiminen tai supistelu, jollaisia esiintyy etenkin kasvolihaksissa; ilmiö on täysin vaaraton eikä liity mihinkään sairauteen"

        Ei siis ehkä vaarallista, mutta ainakin helvetin ärsyttävää. Oon nyt syönyt joitain pii-kalkki-magnesium valmistetta, n. kuukauden, mutta mitään vaikutusta en ole huomannut. Pitänee kokeilla kaikkia muitakin mineraaleja, hivenaineita ja vitamiineja..

      • joo

        Ihan tollasta monivitamiinivalmistetta, jossa on paljon kaikkea, esim. Multi-tabs ja sitten lisäksi B-vitamiinivalmistetta, esim. Berex tai mikä tahansa missä on paljon eri B-vitamiineja. Kalkki auttaa jalkojen levottomuuteen.
        Mulla on ollut apua.

      • kielitaidoton
        karppaaja kirjoitti:

        Niin - jostakinhan se johtuu - mutta mitään selitystä asialle vain ei lääketieteessä ole. Muista olla kiitollinen siitä, ettet sairasta jotain parantumatonta tautia - lihasnykinät ovat pikku juttu sen rinnalla!

        Lihaksi tähän lihasnykimiseen liittyy usein tärinä/vapina 8ei todellakaan aina näy, mutta tuntuu niinkuin vissyvesi kiertäisi verisuonissa) ja lihasten kipeytyminen helpommin tai vapina rasituksen jälkeen.

        Keskimäärin oireet kestävät kai noin 4-6 VUOTTA, siiten häviävät vähitellen itsekseen. MUTTA joillakin on kestänyt vuosikymmeniä...

        Lue sitä jenkkipalstaa (ks. aiempi viestini), niin saat paljon tietoa asiasta!

        Lukisin kovin mielelläni minäkin lisätietoa saadakseni sitä jenkkipalstaa, vaan kun ei kielitaito riitä. Et viitsis suomentaa tärkeimpiä kohtia. Olisin sydämestäni kiitollinen.

      • HK24
        joo kirjoitti:

        Ihan tollasta monivitamiinivalmistetta, jossa on paljon kaikkea, esim. Multi-tabs ja sitten lisäksi B-vitamiinivalmistetta, esim. Berex tai mikä tahansa missä on paljon eri B-vitamiineja. Kalkki auttaa jalkojen levottomuuteen.
        Mulla on ollut apua.

        Olen kärsinyt erilaisista lihasnykinöistä viime marraskuusta lähtien. Kaikki alkoi siitä, kun pyörtyä kupsahdin yöllä kovan lapaseudun kivun yhteydessä, päähän tuli vekki ja tietysti niska meni jumiin, kun kunnolla päälleni putosin.

        Minulta on tutkittu
        - kalsium-, magnesium- yms. arvot --> ei puutoksia
        - tulehdusarvoja --> kaikki ok
        - erilaisia lihasentsyymiarvoja --> kaikki ok
        - aivosähkökäyrä --> löydös hyperventilaatiossa
        - pään magneettikuva --> normaali löydös
        - niskan röntgenkuva --> jotain pientä kulumaa

        Eli mitään selitystä ei ole löytynyt, neurologisten tutkimusten perusteella nykinät eivät ole aivoperäisiä, eikä mitään syytä ottaa lisävitamiineja/-hivenaineita, koska nekin arvot oli ihan ok. Tulehdusarvojen perusteella on suljettu pois moni muu sairaus.

        Se minkä olen huomannut on, että nykinät voivat olla pois useampia viikkoja, mutta heti kun tunnen olevani flunssainen ja/tai poskionteloissa on kummia tuntemuksia niin samantien nykinät pahenevat. Iltainen lääkitys (kipukynnystä nostava ja unta syventävä) ei tunnu enää auttavan ja unikin menee ranttaliksi.

        Eli tässä on oiken mukava luuppi: pitäisi hoitaa itseään venyttelemällä, hieronnalla yms., joka helppottaisi niskajumia ja mahdollisesti myös nykinöitä, mutta hoitoja ei voi tehdä silloin, kun on flunssainen/kuumeine. Eli olo vaan pahenee ...

        Lisänä soppaan se, että olen menossa leikkaukseen parin viikon kuluttua ja silloin pitäisi olla kunnossa, että leikkaus voidaan tehdä ;-). Leikkausta on jo kahteen kertaan siirretty aikaisemmin näiden juttujen/selvittelyjen takia, joten leikkausta vaativat oireetkin on tässä vielä kaupan päälle 'kärsittävänä'.

        Olo on aika toivoton, mutta alkutilanteeseen sen verran on tullut helpotusta, että nyt ei enää työterveydenhuolto pidä minua ihan 'pellenä' ja olen päässyt jatkotutkimuksiin...

    • Tara

      Oletko laktoosivaivainen? Kalsiumin puutos muun muassa taustalla. Sitten menisin neurologin juttusille aivojen tt-kuvaus. Selvitä kuorikerrosten määrä onko aivokuvassa muutoksia jo? Myöhemmin kyllä tulee olemaan. Olet Parkinsonin tautiin ehdolla.

      • karpaasi

        Parkinson on minulle tulossa ihan yhtä varmasti kuin sinullekin! Suksi suolle!

      • kokeile
        karpaasi kirjoitti:

        Parkinson on minulle tulossa ihan yhtä varmasti kuin sinullekin! Suksi suolle!

        Itselläni on joskus useamman päivän ollut nykimistä silmän ympärillä, olen syönyt kuurina B-vitamiineja jotain apteekin vahvimpia sekoituksia. Mielestäni niistä on apua.

      • NYKYAJA HUMPUTUKSIA!!
        kokeile kirjoitti:

        Itselläni on joskus useamman päivän ollut nykimistä silmän ympärillä, olen syönyt kuurina B-vitamiineja jotain apteekin vahvimpia sekoituksia. Mielestäni niistä on apua.

        Juu minulakkii nykii kaikemualima lihaksia kylestä, jalasta, kasvoista,persiistä jne.
        kaikista naurettavin tais olla ku nyki silmäluomee.lievästi rupes vituttaa ku moni luul vissii et isken silmää..prkl!noh oha noita näköjää muilaki.
        Empä ole liäkärii männy,kerra ois ollu neurologille aika,mut empä vitut männy.
        Oon huomannu pari asiaa:
        Kun muutin kaupunkiin asumaan.
        Kun hommattiin Internetti, niin jo rupes olemaan kipiä olo.
        OHJE:ÄLÄ LUE LIIKAA NETISTÄ ERI SAIRAUKSIA
        NUKU TARPEEKSI
        HARRASTA SÄÄNNÖLLISESTI LIIKUNTAA
        SYÖ VITAMIINEJA
        KOITA HAKEUTUA MAALLE AINA KUN MAHDOLLISTA(mieluummin asu maalla)
        viimene o vähä hatusta repästy, mut muita ei voi kyllä epäröiä etteikö olis hyviä jutskia kaikemualima sairauksia vastaan.
        Tietenkinhän on oikeasti kipeitäkin ihmisiä, mutta näitä sivuja selailtuani olen tullut siihen tulokseen, että useimmalla tauti on korvien välissä.

      • iiro
        NYKYAJA HUMPUTUKSIA!! kirjoitti:

        Kyllä olen samaa mieltä siitä, että melkein kaikilla (mukaanlukien itselläni) on 'tauti' "korvien välissä". On se tämä internet vähän kaksiteräinen miekka.

      • Parkinsonin taudilla

        Minulla on Parkinsonin tauti ollut jo 15 vuotta. Enkä parhaalla tahdollanikaan voi tunnistaa ketjun aloittajaa Parkinsoniksi.
        Parkinsonin tauti ei näy aivokuvista eikä sitä todeta mistään aivojen kuorikerroksista.
        Parkinson tietoa sitä oikeata löytyy kyllä netistä.

      • Parkinson potilaan omainen
        Parkinsonin taudilla kirjoitti:

        Minulla on Parkinsonin tauti ollut jo 15 vuotta. Enkä parhaalla tahdollanikaan voi tunnistaa ketjun aloittajaa Parkinsoniksi.
        Parkinsonin tauti ei näy aivokuvista eikä sitä todeta mistään aivojen kuorikerroksista.
        Parkinson tietoa sitä oikeata löytyy kyllä netistä.

        Hei.
        Kirjoitit että sinulla on ollut Parkinson 15 v.
        äidilläni on ollut Parkinson 11 v. ja varsinkin viimeisen kolme vuotta hän on mennyt kovasti kunnoltaan huonommaksi. Nyt viikko siiten sai paikan vanhainkodista, vaikka iältään ei ole kun 71 v. mutta ei pärjää kotona. Lisäksi hänellä on sydämen vajaatoiminta (sydämentahdistin), pehmytkudosreuma, ja n. 11 v. sitten puhkesi aivoverisuoni.
        Olenkin ajatellut että Parkinson puhkesi tämän aivoverenvuodon seurauksena. Voiko niillä olla syy-yhteyttä.
        Miten itse olet Parkinsonin kanssa tullut toimeen?

      • Hartsa68
        karpaasi kirjoitti:

        Parkinson on minulle tulossa ihan yhtä varmasti kuin sinullekin! Suksi suolle!

        Itse asiassa meillä on suo aika lähellä parin kilometrin päässä ja autotallissa noita suksia perinteistä- ja luistelumallia on useampi pari. Voisin kokeilla suksia sinne suolle niin varmaan nykimiset loppuu

    • iiro

      Peijakas!
      Tuossa oli pari viikkoa, jonka aikana sai olla suht rauhassa. Vain silloin tällöin jossain nytkähti. Nyt on taas maanantaista lähtien vatkannut vähän väliä joku paikka. :(

      Miten tuollaisia tutkitaan?
      Neurologille ilmeisesti pitäisi mennä, jos haluaa. Saako helposti lähetteen johonkin aivojen magneettikuvaukseen tms? Siinähän kaikki mahdolliset poikkeavuudet sitten näkyisi..

      Uskon kuitenkin, että tämä nyt vaan on joku tähän ikään liittyvä juttu, joka tässä vuoden tahi muutaman aikana loppuu (toivottavasti).

    • iiro

      Tosiaan kun alkaa vähän enempi rassaamaan tämä. Saattaapi tuo ajoittainen käsien vapinakin liittyä samaan juttuun.

      Kuinkas helposti nuo neurologit yleisesti ottaen lähettävät magneettikuvauksiin yms tutkimuksiin, vai pitääkö sitä oikein anomalla anoa?

      Olisihan se kiva että esim. juuri tuo magneettikuva otettaisiin, koska siinähän sitten näkee kaikki mahdolliset häikät. Voisi lopettaa murehtemisinen ja epäilyn.

      • Noin 2 vuotta

        Samat nykimiset on ollut parivuotta, ja vuosi on tutkittu. Kaikki kuvaukset myös magneettikuva on otettu, mitään ei löytynyt.
        Lihaksesta otettu koepala paljasti jotain hermoperäistä, paikallinen neurologi ei osannut sanoa mitä? jonka johdosta kutsu Tampereelle Yliopistoliseen tulee vuoden loppuunmennessä.

      • myopaatikko

        Kannattaa tutkituttaa ja sitkeästi olla apua vailla, jos ei kotikonstit auta.
        Minun sairaudessani eivät ole oireesi päällimmäisenä huolena, mutta mukana kuvassa lihasheikkouden ja nopean väsymisen kanssa.
        Diagnoosia etsittiin viisi vuotta, välillä kohdeltiin kuin luulotautista, kunnes vointi huononi "riittävästi".
        Magneettikuvaus ei aina kerro kaikkea, älä anna periksi, vaikkei siinä mitään näkyisikään.
        Magnesiumia kannattaa syödä reilusti ja säännöllisesti, pähkinöissä sitä on paljon luonnostaan. Neuromax B-vitamiinista voi olla apua ja juoda pitää tarpeeksi etenkin liikunnan jälkeen. Toivottavasti saat apua!

      • Kissafani
        myopaatikko kirjoitti:

        Olen myös myopaatikko, vissiin. Ihan varmaa diagnoosia ei ole tullut. Lihakset jaloissa heikot, ilman tukea en pysy edes pystyssä. Kuinka sinulla oireet alkoivat? Mulla oli selän kanssa ongelmia ensin, josta sitten seurasi yhtä-ja toista.
        Neurologi antoi aika tylyn ennusteen, ei kuulma tarvi lääkitä kun ei ole apua kuitenkaa, tauti etenee vaan. Suututti että ei edes yritetä mitään. Menin reumalääkärille ja nyt olen hänen hoidossaan, saan reumalääkkeitä ja olo on paremi, nykimiset melkein kokonaan loppuneet. Voi siis olla että mulla on lihasreuma, mutta sekään ei ole varmaa.

      • Myopaatikko
        Kissafani kirjoitti:

        Tosiasiahan on, ettei lääkkeistä hyvin isoa iloa näissä taudeissa ole. Kai saat kuitenkin jotain kuntoutusta, vielä toimivista lihaksista täytyy pitää hyvää huolta? Itse käyn allasterapiassa ja yksilöllisessä fysioterapiassa kerran viikossa, auttaa rentouttamaan lihaksia ja vähentää niitä nykinöitäkin. Jaloista minullakin vaivat alkoivat, vartalolihakset ovat voineet suht hyvin- alaselkä alkaa nyt vasta oireilla. Kipulääkkeenä on Bextra, tuli Vioxxin tilalle. Muuten syön vain vitamiineja. Päivä kerrallaan!

      • fibromyalgikko
        Noin 2 vuotta kirjoitti:

        Samat nykimiset on ollut parivuotta, ja vuosi on tutkittu. Kaikki kuvaukset myös magneettikuva on otettu, mitään ei löytynyt.
        Lihaksesta otettu koepala paljasti jotain hermoperäistä, paikallinen neurologi ei osannut sanoa mitä? jonka johdosta kutsu Tampereelle Yliopistoliseen tulee vuoden loppuunmennessä.

        Missä lihaksissa sulla on nykimisiä ja mistä lihaksista on otettu koepala? Jään tässä mielenkiinnolla odottamaan vastauksia kun oma kehoni on kauttaaltaan "elohiiren" vallassa!

    • toiv.menettänyt

      Heip! sen verran kerron,että aivan samat oireet kun teilläkin ja jatkunut 10 vuotta aluksi pieniä nykäyksiä joka paikassa,nykyään todella isojakin pysyy kauan samassakin paikassa..ja tietenkin monessakin paikassa yhtäaikaa..

      2 kertaa enmg-kokeessa,lekurit tietää asian ,mutta ei kuulemma parannuskeinoa,kahvin juontia voisi välttää kuulemma..ehkä hieman auttoi..tosin vähän.Pakko elää vaivan kanssa vaikka tosi paskamaista välillä onkin.eihän sitä liikkeessä huomaa,mutta kun istuu tai rentoutuu muuten..jaloissa eniten vaikka onkin joka paikassa muutenkin..että tällästä,koittakaa pärjätä vaan vaikka ei aina hauskaa olekaan..

    • professori

      Elohiiri on lihassäikeiden tahdosta riippumatonta toimintaa, lääketieteellisenä terminä faskikulaatio. Se esiintyy useimmiten lihaksissa, joissa on herkästi suonenvetotaipumus, kramppi, kuten pohkeessa. Silmäluomen seudussa esiintyvä elohiiri huomataan herkimmin. Lihasjänteyteen, kramppitaipumukseen ja elohiiren herkkyyteen vaikuttaa monet seikat. Tärkein on lihaksen väsyminen. Sisälmyshermoston (sympaattinen hermosto) aktivaatio edistää sekä silmäluomen elohiirtä että muiden lihasten faskikulaatiotaipumusta. Jotkut ovat erittäin herkkiä kahvin kofeiinille (samoin tee, kolajuomat). Väsymyksen, krapulan tms. aiheuttama sisälmyshermoston aktivaatio lisää elohiiritaipumusta. Kalium- ja magnesiumionien pitoisuus vaikuttaa sekä kramppitaipumukseen että elohiiren herkkyyteen. Silmän seudun elohiiri on useimmiten ohimenevää, lihaksen venyttely ja hieronta (kuten krampissakin) auttaa. Sen mahdollisia syitä ovat silmien siristelyn aiheuttama lihasväsyvyys (silmälasien virhe, usein väärä tasapainotus tai hajataitteisuuden korjaus). Kaikilla esiintyy käytännössä joka päivä elohiirtä jossain lihaksessa, mutta useimmat eivät niitä huomaa. Ääreishermosairauksissa elohiirtä voi esiintyä mm. lihasten kuihtumiseen liittyen.

    • Japetus

      Mui!

      Mulla ollu kans tosi kauan tota elohiirimäisyyttä ympäri kehoa..nyt tosin aika mitätöntä..monta vuotta ollu..mutta mulla on todennäkösesti myös levottomat jalat..tulee polttavaa tunnetta jakoihin ja käsiin..ja pistelee ku ois liekeissä melkein koko kroppa sillai et tekis mieli vaa huutaa..Olit kirjottanu ilmeisesti levottomat jalat osastollekkin jos en oo ihan väärässä..kertoisitko tuleeko sinulla noi kovat kivut ku mulla vai millasta tulee..

      • tiuku*

        itselläni on muutaman päivän ajan ollut elohiiriä ympäri kehoa ja muutaman viikon ajan jalat ja kädet ovat puutuneet erittäin helposti.eli tuntuu kun joku neulalla pistelisi tms. myös lihas-ja nivelkipuja on ollut.mistä kysymys?

    • o.s

      Pentti Kossila

      • oliivi*

        tiuku*: Joko syy selvisi? Varmaan kannattaa lähteä perusverikokeista liikkeelle.. Kilpirauhasongelmat voivat aiheuttaa käsittääkseni vaikka mitä. Itselläkin alkaa tutkimusrumba, kun kaikenlaista ongelmaa.

    • täällä

      Lihasnykinä alkoi kun olin 16 v. Homma tutkittu miljoona kertaa, mitään syytä ei ole löytynyt. Ei tuo oikeestaan muualla vaivaa kuin jaloissa, etenki pohkeet elää koko ajan. Isoin ongelma on nukkuminen: vaatii sängyltä tukevaa päätyä, jota vasten jalat saa jännitettyä ikään kuin seisoma-asentoon. Nyt mulla on yks lääke kokeilussa, saa nähdä tuleeko siitä mitään apuja.

    • samoin

      Mulla on myös ollut nyt muutaman kuukuden vasemmassa peukalossa samallainen "elohiiri".

      Sormi nykii, tärisee ja hytkyy koko ajan melkein taukoamatta. Ensin pidin sitä ihan vain huvittavana, mutta nyt kyllä alkaa jo ärsyttää pahemman päälle :/
      Kipua elohiiri ei minullakaan ole aiheuttanut mutta kirjoittaminen välillä hermostuttaa..
      Löysin tämän keskustelun kun etsin tietoa netistä tästä vaivasta. Että olenko ihan ainoa, jolla elohiiri on ärsyttävän yleinen tuttu, mutta näköjään vaiva on ihan yleinen. Mistähän apua?

      • Nöötti

        Keväällä mulle tuli kesken päivän isoihin vasemman puolen lihaksiin inhottavaa nykimistä.
        Pelästyin ja soitin ambulanssin. Meilahteen vietiin ja tehtiin erilaisia neurologin tekemiä
        testejä. Lopputulos oli hyvänlaatuinen myokymia.
        Syy: lääkäri ehdottomasti sitä mieltä, että syynä
        oli ylirasitus ( juuri muutto menossa), sekä se,
        että olin juonut aivan olemattoman vähän. Sanoi, että pidä riittävästä juomisesta huoli. Joskus
        aikaisemmin on myös ollut jotain vastaavaa, mutta lievempänä esim. kuumeen tai flunssan jälkeen. Hyvin voisi kuvitella, että siinä on myös ollut kyse nestehukasta hikoilun jäljiltä.
        Myös magnesium on ilmeisesti auttava tekijä. Kokeilin kerran flunssan jälkeen "banaanikuuria",
        eipä nykinyt !! Nykyään magnesiumia ja B-vitamiineja tulee syötyä suht säännöllisesti .
        Kun vielä muistaisi aina juoda tarpeeksi, kun hyvin harvoin janottaa. Hyvää pikku-joulua !

      • SheidoW
        Nöötti kirjoitti:

        Juuh, minullakin on jatkumista nykimistä jo ainakin toista vuotta. Tuntuu siltä että se johtuu huonosta ruokavaliosta, stressistä tai liikarasituksesta. en tiiä oikein mikä auttaisi ku nykii nii piru perkeleesti, tosin, kun ei mieti sitä se laantuu..Mg:tä olen kokeillut mutta en huomannut inkäänlaista eroa. johtuu varmasti siitä kun koulut alkaa.. tullut näitä "elohiiriä" eniten ennen koulunalkua kesällä ja talviloman jälkeen.

      • samaa poteva
        SheidoW kirjoitti:

        onko löytynyt selitystä?

      • Vierailija
        samaa poteva kirjoitti:

        onko löytynyt selitystä?

        Hei,

        Minulla oli samaa vaivaa noin kaksi vuotta sitten ja mulla oli syynä kalsiumin ja magnesiumin puutos. D-vitamiinia tarvitaan lisäksi kalsiumin aineenvaihduntaan. Syön 2g kalsiumia 25ug D-vitamiinia ja 700mg magnesiumia joka päivä. Jos jätän jonkun pois niin nykinä alkaa heti. Tämä on vanha ketju, mutta jos jollakulla on vielä samoja ongelmia niin suosittelen myös tsekkaamaan kilpirauhasen liikatoiminnan mahdollisuuden.

      • nykijä
        Vierailija kirjoitti:

        Moi,olen itse kärsinyt noista jo vuoden, aivan ympäri kehoa. Minulla on auttanut suola, varsinkin "ruususuola", jota saa terveyskaupoista. Tosin magbesium (sitraatti) on myös helpottanut.

      • nykijä taas
        nykijä kirjoitti:

        Moi,olen itse kärsinyt noista jo vuoden, aivan ympäri kehoa. Minulla on auttanut suola, varsinkin "ruususuola", jota saa terveyskaupoista. Tosin magbesium (sitraatti) on myös helpottanut.

        Lukeekohan näitä kukaan ? Lopetin kolesterolilääkkeen syönnin (statiineja) ja elohiirioireet on muisto vain. Aika hurjaa, kun asiaa on miettinyt pari ammattilaistakin...kukaan ei ole niitä syyttänyt.

      • kyrsii
        nykijä taas kirjoitti:

        Lukeekohan näitä kukaan ? Lopetin kolesterolilääkkeen syönnin (statiineja) ja elohiirioireet on muisto vain. Aika hurjaa, kun asiaa on miettinyt pari ammattilaistakin...kukaan ei ole niitä syyttänyt.

        Täälläkin nykii! Kuinka kauan nyki statiinin lopettamisen jälkeen? Minä lopetin stattiinit kolme viikoa sitten, mutta nykimiset vielä jatkuvat! Eilen lopetin varuilta myös verenpaine lääkkeet!Lisäksi aika ajoin tulee ihan hervoton olo. Ilmeisesti joka lihas tärisee omia aikojaan. Joku kuvaili sattuvasti tuolla aiemmin kun sanoi olon olevan niin kuin vissyvettä suonissa virtaisi.

      • nykijä
        kyrsii kirjoitti:

        Kyllähän ne hiiret vieläkin kiusaa (lopetin statiinit viime elokuun lopussa) mutta apua on tullut ubikinonista (käy lukemassa Tohtori Tolosen juttuja). Vaivat ovat tosi mietoja verrattuna siihen 1.5 vuoden helvettiin, mitä kannoin mukanani. Kannattaa kuitenkin seurata verenpainettasi, ettei se nouse liikaa, jos olet ollut lääkityksellä. Minäkin syön beetasalpajaa paineisiin edelleen. Kohta tarvitsee päättää, mitä teen kolesterolilääkityksen kanssa, vaikkakin syön nykyään kauraleseitä, kalaäljyä ja kokojyväviljaa, sekä olen vähentänyt hiilihydraatteja ruokavaliosta (painoa muutama kilo poissa).

        Jeps, kiitos vastauksesta. Piti aloittaa uudellen verenpainelääke Exforce, kun alapaine alkoi huidella toisella sadalla. Mulle sanoi neurologi, että statiinit voivat vaikuttaa monta kuukautta lopettamisen jälken, taisi hatusta vetästä kommetin kun ei muuta keksinyt. Nämä yksittäiset nykimiset kestää, mutta pahinta on kun välillä vapisee ja tärisee joka lihas, silloin on ihan hötelö olo. Ihme kyllä siitä huolimatta lihasvoimaa tuntuu olevan?

    • vipattaa

      miulle on auttanu kun kävin vitamiine ja erillaisia tabuja luontaistuotealan liikkeestä. suosittelen.

    • Ihmettelijä...

      lääkäriltäni krampeista, jotka voivat olla ihan missä päin kroppaa tahansa. Joka päivä. Ei todellakaan satu kuin suonenvedossa.

      Tulivat sen jälkeen kun nuppini vuosi.

    • ärrrr

      Ite oon 18 vuotias ja elohiiriä on ollu siitä asti kun muistan. todellakin ärsyttävää, alkaa jo hieman huolettaa että onko tässä nyt jotain vakavampaakin kun iso elohiiri pomppinut jo kolme viikkoa jalassa... tää voi johtua tietenkin siitä että oon joskus urheilua harrastanu, mutta se on jääny jo kyllä kauan sitten pois. Elohiiret pomppii oikeestaan ihan missä vaan, ei löydy varmaan paikkaa jossa ei ois joskus nykiny..

      • Täh!

        Möller kalanmaksaöljy, kaksi kapselia/vkr. Kalsium D.
        Yhdistelmällä elohiiriä pohkeissa, puutumista sormissa, lihasnykäyksiä, leuan puutuminen, elohiiri alahuulessa sekä lihasnykäyksiä. Leuan tutinaa. Lihasheikkoutta.
        2vrk ilman yhdistelmää - oireet lakkasivat.
        Kun en uskonut, piti kokeilla uudelleen. Sama juttu.
        Epäilen että D-vitamiinia liikaa. Jätän huomenna Kalsiumin pois. Saas nährä.

      • kyrsii vieläkin
        Täh! kirjoitti:

        Auttoiko Kalsium D pois jättäminen? Minä kävin neuro. ym tutkimukset läpi, mitään poikkeavaa ei löytynyt. Nykimiset ja pikku kutinat ympäri kehoa jatkuvat, aika ajoin tulee myös ihan hötelö olo. Staatiinien pois jättäminen ei ole auttanut vielä, 9kk sitten jätin ne pois! PRKL!

    • Elohiiri vaivaa..

      Tiedän tunteen. Mulla on ollut nyt muutaman vuoden ajan elohiiri alahuulen vieressä. Nyintää en tunne mutta se sykkii koko ajan. Välillä myös nenän varressa on elohiiri ja se taas nykii kunnolla ja oikein näkyvästi. Sitä on kiva peitellä yleisillä paikoilla, kun se tulee ihan yllättäin.
      Olen syönyt nyt reilun kuuakuden ajan magnesium-kalsium pillereitä, mutta eipä ole tehonnut alahuulen elohiireen..
      En tiedä mitä tekisin, asiakaspalvelu alalla kun olen niin kiva sitä suuta on peitellä asiakkaan edessä...

      Toivottavasti löydämme pian apua tähän ongelmaan, ja hyvä tietää ettei tässä olla yksin! : )

      • -

        Tarkistakaa tutkikaa onko talo missä asutte hometta.Itsellä oli ja loppui ylimääräiset nykimiset ja oudot tuntemukset kehossa kun pääsi homeesta eroon.

    • Lihasspasmi

      Mulla on sama vaiva. Kestäny ehkä pari kuukautta. Oon kanssa 21v ja tosiaan jaloissa on ehkä enemmän moista. Itekään en oo selkeetä selitystä keksiny tälle :/

    • sepraami

      Lopetin serotoniinisalpaajien syönnin useiden vuosien käytön jälkeen ja nyt on tuollaisia oireita, eli nykimistä, outoja kipuja, hikoilua, puutumista, heikkounisuutta, turvotusta ja sydämentykytystä. Aikamoista näköjään on irrottautua noista lääkkeistä, annoskaan ei maksimissaan ollut kuin 30 mg alussa. Enkä todellakaan lopettanut seinään vaan asteittain. Betasalpaajaa syön vielä mutta se ei tunnu ainakaan tähän auttavan. Yksi asia ainakin on parempi - ei uskalla enää juoda sitäkään vähää krapulan pelossa. Se on meinaan aivan hirveä näillä oireilla.

    • Ninjasieni

      Mullakin on tätä nykimistä. Aluksi en kiinnittäny siihen huomiota, luulin että se on ihan normaalia, mutta sitten sitä alko tuleen useemmin.
      Eli siis lähes aina kun istun tai olen makuultani, niin jossain nykäsee sillon tällön. Joko nykäisevät kerran, tai sitten jäävät muutamaksi sekunniksi pomppimaan, häviävät muutamaksi sekunniksi ja pommpivat taas hetken. Jos vaihtaa asentoa, niin nykiminen loppuu. Esim. äsken nykäisi pohkeessa ja nyt tykyttää olkapäässä. Nykimistä esiintyy enimmäkseen reisissä, pakaroissa, pohkeissa, olkapäissä ja mahassa, mutta on nilkassa, nenässä, ja lähes jokaisessa ruumiinosassa nykinyt.
      Olen 14, ja missään lääkärillä en ole käynyt. Syön aika vähän, enimmäkseen leipää jnejne. En liiku mitenkään erityisen paljon. Nukun melko vähän ja stressaan välillä. Vietän paljon aikaa tietokoneella.
      Osaako joku sanoa miten vois saada nää loppumaan?

    • -nyymi-

      Jalat nytkähtää välillä, jalat vielä vähän useammin kuin kädet. Jalat myös puutuu hieman välillä, mutta menee kävelles ohi. Alko vajaa viikko sitten nykii, toivottavasti lakkaa koska oon vasta 16.

      • Nykinä

        Mulla ollut myös jatkuvia lihasnykinöitä ja elohiiriä nyt yli 2 kk.Lisäksi käsien ja jalkojen puutumista ja pistelyä jne. Eniten jaloissa, mutta myös muualla. Tehtiin selkäytimen likvor, selkäydinmagneeetti ja pään mri, jotta saatiin ms-tauti pois suljettua. Tulokset oli normaaleja. poltan tupakkaa, juon kahvia ja olen stressannut ja lisäksi kärsin lievistä paniikkihäiriöistä. Olen nyt kuukauden syönyt magnesiumia ja kalsiumia. EI ole ollut apua. Eilen sain kuulla, että vereni happipitoisuus on hieman heikko ja se saattaa aiheuttaa elohiiret ja puutumiset. Tupakoitsijana keuhkoni ovat ilmeisesti jo hieman ahtautuneet. Olen polttanut kauan. Huomaan että liiallinen itsetutkiskelu lisää oireita. Joten reipasta liikuntaa, syviä hengityksiä raittiissa ilmassa ja kofeiini minimiin. Sillä yritän nyt seuraavaksi ja koitan lopettaa tupakoinnin. Mulla myös nytkähtää jalat tai kädet ja varsinkin levossa.

      • vanha hiiri
        Nykinä kirjoitti:

        hei, mulla nykinät alkoi 23 vuotiaana. Samalla outoja pistelyjä ja iho-oireita. Kävin isoissa hivenainetutkimuksissa ja söin kaiken maailma pillerit ja tietysti neurologiset tutkimukset. Neurologi käski tehdä lapsia ja lopettaa itsensä tutkiskelu.Hyvä niin, nyt lapset aikuisia . Vähän alle viisikymppisenä tuli sitten tosi sitkeä elohiiri poskeen, nyki näkyvästi kolme viikkoa(lisäksi hiiriä ympäri kehoa jatkuvasti) ja menin uudelleen neurologille. Otettiin pään magneettikuva ja sain reseptin rivatril 0,5mg 1-2 tablettia päivässä kuurina. Se lopetti elohiiret. Sen verran jäin koukkuun , että otan edelleen yhden tabletin illassa ja elohiiret ovat tosi vaimeita ja niitä ei huomaa, jos ei erikseen kuuntele. Muuten en syö mitään lääkkeitä, buranan tietty joskus särkyyn....

      • Nykijä
        vanha hiiri kirjoitti:

        Mä olen nyt 38-vuotias ja lapsia ei enää ole suunnitelmissa. No, mulla on vielä neuron käynti kuukauden päästä. Tää ms-sivuilla selailu on pahinta, mitä voi tehdä, koska silloin tuntuu, että kaikki oireet on ms-tautiin liittyviä. Ja tuntuu, että noita oireita tulee lisää koko ajan pelkällä ajatuksen voimalla. Mulla on myös verenpainetauti, joka ei oikein oo pysynyt kurissa, ja se nyt voi myös aiheuttaa osan oireista. No, nyt odotellaan vaan ja kysyn tota Rivatilia lääkäriltä, koska olen kuullut myös muista ihmisistä, joita se on auttanut näissä oireissa.

    • -NYYMI-

      Ravistin päätä ja loppu?!

    • hermostollinen

      Lihasnykimiset ovat hermostollisia oireita, kiusallisia mutta täysin harmittomia. Itselläni alkoi rytmihäiriöt 15-vuotiaana samalla kuin ihon kihelmöinti päänähassa, poskessa ja käsivarressa. Joskus näin kun yhdessä käsivarressa nousi ihokarvat pystyyn ilman syytä. Toisinaan minulle tulee kausia, että elohiiret vipeltävät pitkin kehoa. Olen pannut merkille, että noina aikoina olen jostain syytä ylikuormittunut tai kipeä. Ja tosiaan, jos alkaa etsiä tietoa netistä, niin huomaa pian, että voisi olla paniikkioireinen, kärsiä cfs:stä, hivenaineiden puutteista yms. No parasta kun vaan tunnustaa tosiasiat, että taasen hermosto temppuilee, niin pääsee aika vähällä. Syitä lienee turha edes etsiä, niitä on yksinkertaisesti aivan liikaa lähtien jo nykyisestä maailmanmenosta kaikenmoisinen järjettöminen vaatimuksineen. Kehomme ja hermostomme elävät kuitenkin vielä ajassa, jolloin olimme luonnon kansaa, joten emme ole sopeutuneet tähän kamalaan nykymenoon.

    • lei4

      Liekkö kukaan tätä keskustelua enää seuraa, mutta kirjoitampa kuitenkin. Täällä 23v. nainen, jolla lihasnykimiset alkoi vuosi sitten ärhäkän poskiontelotulehduksen yhteydessä. Nykiminen alkoi kasvoilta ja levisi sitten kaikkialle kehoon. Nykiminen oli joka päiväistä, muutaman sekunnin kerrallaan ja vaihtaen jatkuvasti paikkaa. Nykiminen ei satu, mutta on niin voimakasta että näkyy vaatteidenkin läpi. Sitten ne lakkasivat muutaman kuukauden jälkeen, kesäaikaan en kärsinyt nykimisistä ollenkaan. No, pari kuukautta sitten sairastin jälleen flunssan poskiontelo-oireineen, ja nykiminen alkoi uudestaan. Nyt tätä on jatkunut jo pari kk ihan samaan tapaan kuin viime vuonna. Lääkärille mainitsin tästä muiden asioiden ohella, mutta hän ei noteerannut ollenkaan lihasoireitani. Todella rasittavaa tämmöinen! En ole havainnut muita oireita lihaksissa näiden nykimisten aikana. Mielenterveyteni jo selkeästi kärsii, mietin jatkuvasti kaikkien vakavien lihassairauksien mahdollisuutta. Yksityisen kautta varmaankin pääsisi jatkotutkimuksiin, mutta kovin kalliiksi mahtaa sellainen käydä. Ei opiskelija olis varaa maksella, toisaalta ei olis varaa tulla hulluksikaan vielä...

      • yks vaan

        Pakko nyt vielä mainita tähän semmonen juttu että musta tuntuu että kun sain tietokoneen ja aloin siinä sitten päivittäin olemaan niin oireita on tullut päänsäryistä, migreeneiksi, huonoja oloja, ruokahaluttomuutta, väsymystä ja just noita elohiiriä...-.- ja sitten kun vielä on sellanen läppäri missä on se hiiri siinä niin se jotenkin "säteilee" kämmeniin... että ei kauheen terveellistä tää tietokoneella olokaan ole:D Kukaan muu huomannut samaa??

    • Toinen yksi nykijä

      Heippa!

      Olipa ihana löytää tämä keskustelu!

      Mulla siis myös elohiiriä ympäri kroppaa. Nykii milloin missäkin. Pääasiassa reisissä, kasvoissa, pakaroissa ja kyljissä. Mutta myös käsissä, sormissa, varpaissa, vatsalihaksissa... Mulal nää alkoivat pikku hiljaa ja nyt kuukauden ajan on ollut enemmän. Olin koko syksyn nielemisvaikeuden vuoksi huonolla ruualla (nielemisvaikeus nyt helpottanut jonkin verran ja pystyy jo melkein normaalisti syömään). Olen kuitenkin nyt vetänyt viikon päivittäin magneesiumia D-vitamiinia n. 20 mikrogrammaa ja monivitamiinia. Ei ole vielä ainakaan helpotusta tuntunut. Tai no tuntuu että kun sen magneesiumin ottaa niin joku tunti pari niin nykäyket on lievempiä sen muutamia tunteja kunnes taas myöhemmin (yleensä kun on vajaa vuorokausi edellisestä magneesiumista) tulevat taas takaisin. Hirvittää myös kaikki ääreishermostonsairaudet kun on myös tuota lihasheikkoutta, rasituksen jälkeistä tärinää etenkin käsissä, alahuulen heikkoitta/tärinää satunnaisesti ja höveliä oloa mitä täällä muillakin on. Toisaalta olisi helpotus jos olisi vain päässä vikaa. Mutta nyt kun on vatsa puoli tutkittu niin täytyy soitell terveyskeskukseen ja kysellä lääkäri aikaa josko saisi lähetteen neurologille. Ikää tosiaan vasta 25v. Oireet toisaalta puhkesi kun tuli kerralla iso stressijysäys (monta pientä ja vähän isompaa ikävää juttua viikon sisään). Krooninen stressi kun mulla on ollut päällä 17 lähtien niin kaipa sen kropan on jossain vaiheessa annettava periksi. Ollu kans ihme hermosärkyjä välillä...

      • Anonyymi

        Löytyikö syytä sinulla?

    • kevyempää elämää

      Hermostoperäistä tuo on; sekin kun reagoi ylirasitustiloihin. Itselläni noihin nykimisiin auttoi liikunnan keventäminen (oli selkeä ylirasitustila niin henkisesti kuin fyysisestikin), bowen-terapia ja magnesium. Bowenissa eka kerta oli uskomattoman voimakas. Tuntui kuin aallot ois menneet kropan läpi, kun jännittyneet lihakset rentoutuivat. Suosittelen!

    • selkävaivainen

      Itsellä ollut n. puolivuotta nykinöitä ympäriämpäri, eniten raajoissa. Kävin kolmella eri lääkärillä. Diagnooseja tuli stressi, liika treenaus ymv.
      Omalääkäri palasi lomilta ja pääsin magneettikuviin selästä ja niskasta. Sieltä löytyi neljä välilevyn kulumaan, pullistumaa, sekä ahtaumaa. Yksi välilevy painoi hermoon, joka nämä nykinät aiheutti.
      ENMG- tutkimuksissa kävin, diagnoosi normaali.
      Nyt käynyt kiropraktikolla neljä kertaa, joka on huomattavasti auttanut ongelmaan.
      Nyt odottelen vielä neurokirurgin soittoa, että mitä tehdään. Kuntoutusta vai leikkausta.
      Itse olen ollut aktiivi urheilija, sekä istumatyötä tehnyt useita vuosia. Olisiko näistä johtunut?? Nyt hommasin uuden sängyn, sekä satulatuolin töihin. Näillä pikkujutuilla koitan omaltaosin auttaa selkääni toipumaan ja pääsemään loppullisesti eroon inhottavista nykinöistä.

    • 17 poika

      Mullakin elohiiret vilisee pitkin kehoa päivittäin. Huomaan varmasti yli 5 kertaa päivässä että taasko alakaa. Saattaa kestää koko päivän, 5min tai sitten nykäisee vain kerran tai kaksi.

      Rasittavaa on, kun nykimistä löytyy leuasta, huulista, silmistä, molemmilta puolilta kaulaa, olkapäistä, lapaluista, rintalihaksista, käsivarsista, sormista tai kämmeten lihaksista, molemmilta puolilta kylkiä, persposkissa, reidet, pohkeet, nilkat, varpaat, jalkapohjat, holvikaaret ainakin. Ja isoissa lihaksissakin on ilmennyt.

      Olen 17 vuotias poika, ja tätä on kestänyt 1-2 vuotta muistaakseni. En ole lääkärillä käynyt ja enkä kai terkkarillekkaan asiasta maininnut. Ajattelin kokeilla d-vitamiini ja magnesium kuuria, jospa auttaisi.

      Niiiiiiin kiitollinen olisin jos auttaisi.

    • Reilusti päälle 10 vuotta kärsittyäni diagnosoidusta beningi faskikulaatiosta, nyt on helpottanut. Paljon on lekurissa rampattu hermot kireänä sätkimisestä ja kokeiltu on jos minkälaisia vaihto-ehtoja hivenaineista rauhottaviin ja mielialalääkkeisiin. Välillä heikkoina hetkinä kun nykyjä on oikein ikävä, saan niitä takaisin esim. syömällä rasvaisia ja viljapitoisia ruokia, muuttamalla radikaalisti ruokailurytmiä ja unta ja treenaamalla lujaa, etenkin selkää. Pois on satunnaisia nautiskeluhetkiä lukuunottamatta ja riskit tiedostaen jäänyt kahvi, virvoitusjuomat, tupakka ja muut mahdollisesti keskushermostoa kiihdyttävät myrkyt, sokeri ja muut makeutusaineet. Moni näistä aineista varmasti sellaisia, joita moni ajatellessaan voi todeta ettei se nyt ainakaan tästä voi johtua. Korkea stressitaso on ainakin itsellä ollut suoraan vaikuttamassa oireisiin pahentavasti. Kaikki mikä aiheuttaa v....sta, kiristää päätä ja kroppaa, ja sit alkaa vatkaaminen. Punttitreeni on vaihdettu toiminnallisempaan, Omt- fysiatri laittaa aika-ajoin nikamat paikalleen ja ruoka laitettu uusiksi. Siinä se itsellä pähkinänkuoressa. Poissulkevalla menettelyllä ja kokeilemalla eri asioita, ruoka-aineita, lisäravinteita, liikuntamuotoja, rentoutusharhoitteita jne. jotka sopivat juuri itselle, uskon että oireista voi päästä pysyvästi. Se saattaa vain ottaa hieman aikaa.

      • Helpotus

        Tän palstan lukeminen on kyllä todella terapeuttista kun tuntuu välillä ihan ku ite ois kirjotellu tänne. Elohiiriä tosiaan ympäri kehoa esim.reidet, pohkeet, vatsat,ohimo ja kyljet. Välillä tuntuu myös ihmeellistä surinaa, joku vertas sitä et ihan ku ois vissyä verenkierrossa. Todellakin näin on!

        Oireita ollut jonkin verran yli vuoden ja vasta tänään kävin lääkärillä asiasta koska tuntuu et menee mielenterveys näiden hiirien kanssa. Mukava nukkua kun reisi elää ihan omaa elämää. No lääkäri ei kuitenkaan tienny mikä on vikana... pisti perusverikokeisiin ja tod näk niistä mitään selviä. Lääkäriltä kysyin et "ei varmaan huolissaan kannata olla? niin vastaus oli "ei se siitä ainakaan parane ja ei hän halua säikäyttää vaikka sen voisi tehtä". Niin eli säikäytti kumminkin edellisellä kommentilla, niin arvelin tulla tekemään itselleni nettidiagnoosia mitä olen välttänyt, mutta täältähän löyty niin hyvin oireisiini vastaavia kirjotuksia et helpottaa pelkästään tän palstan lukeminen.

        Oon kokeillu oireisiin syödä Omega-3, Rautaa, Mg, D ja hivenaineita. Olen myös juonu välillä suolavettä jos suolat ois persiillään. Ei suurta apua. Joskun huomaan että nykinöitä ei oo ollu pariin päivään tai et ainakaan en oo rekisteröiny, mut sit ne yleensä tuleekin takas. Teen kyllä stressaavaa istumatyötä et stressiä itselleni diagnosoisin, koska kesällä elohiiriä on todella vähän kun on paljon muuta tekemistä ja työtä vähemmän.

        Olen sitä mieltä että parasta lääkettä näille meidän oireille on positiivinen elämänkatsomus ja turhan stressaamisen lopettaminen. Helpommin kyllä sanottu kuin tehty. :)

        Jaksamisia kaikille kohtalontovereille.

        Ps.Ei nykiny missään tän kirjotuksen aikana sohvalla!!!

      • Adea
        Helpotus kirjoitti:

        Hei! Minulla samanlaista. Nykii reisissä, pohkeissa, silmässä, kyljissä, käsivarsissa, pakaroissa ja joskus jopa vatsassa. Lisäksi puutumista käsissä ja jaloissa, sisäistä vapinaa, sähköisyyden tunnetta, lihaskipuja. Perusverikokeet ja magnesiumin ym.. Puutokset otettu, kaikki ok, myös borrelioosi poissuljettu työterveyslääkärillä. Eilen olin yksityisellä neurologilla ja hän teki kliinisen testin ja sanoi ettei mistään vakavasta neurologisesta sairaudesta (als, ms) ole kysymys. Laittoi lähetteen selkäydinpunktioon! En oikein käsittänyt että motä aiitä voi selvitä, muuta kuin ms??? Noh.. Mulla oli hirveä alsin pelko, et se ainaskin helpottui kun neurologi totesi että se on aivan poissuljettu vaihtoehto. Ei auta kuin yrittää mennä eteenpäin ja olla lukematta liikaa vakavista sairauksista.

      • Mr. elohiiri
        Adea kirjoitti:

        Tämä mielenterveydelle käyvä sirkus alkoi viime lokakuussa työpaikan asbestiremontin jälkeen. Se oli perseestä! Ahdisti, stressasi ja pelotti. Remppaa ennen mieliala ei ollut muutenkaan paras mahdollinen.Vajaa pari viikkoa remontista alkoi hengenahdistus aina kun duuniin menin. Sitä kesti kaks viikkoa, minkä seurauksena nämä faskikulaatiot alkoivat marraskuun lopulla, samanaikaisesti omituinen 3 päivää kestänyt ripuli, jollaista en aiemmin ole kokenut; maha piti tolkutonta pulputusta etenkin yöaikaan vaikka mitään "lähetystä" ei olisi ollut edes tulossa. Lämpö oli lievästi koholla ainakin viikkokausia (nyttemmin en ole välittänyt enää edes mitata). Lisäksi välillä kämmen puutuu pääsääntöisesti öisin 2-3 vkon välein, yms. herkkua. Lihaskivut ovat ollet vähäisiä; kerran niitä oli päivän ajan eri puolilla kroppaa, lähinnä raajoissa. Kivut kestivät 2-3 minuuttia paikassaan kunnes vaihtoivat taas paikkaa. Ne loppuivat kun poistuin työpäivän päätyttyä duunista. Näitä elohiiriä puolestaan on enempi tai vähempi olen sitten töissä, vapaalla tai missä tahansa. Yleensä raajoissa ja yleensä levossa, mutta joskus on pulputtanut pitkin päivää selässäkin. Harvemmin rajuina, joskin kerrankin pulputti polven yläpuolella yöllä tuntikausia, loppui jos makasi selällään, vatsallaan ollessa meno alkoi taas. Korva surraa tai mitälie hurinaa se mahtaa ollakaan usein tai nyttemmin melkein aina aamulla/aamuyöllä herätessä, menee yleensä ohi viimeistään kun nousee sängystä ylös tai jo aikaisemminkin. Joskus voi jatkua vielä vähän aikaa seisaalla ollessakin. Homma rajoittaa täydellisesti elämistä; hetki vain ja vain päivä kerrallansa. Oikeastaan asia on jatkuvasti mielessä. Lääkärissä suljettiin vain pois eri vaihtoehtoja. Tulehdusarvot ok, kuten myös suolatasapaino, borrelioosi kuulemma suljettu pois, samoin kilpirauhasongelmat. Keuhkot kuvattu: ok. Tammikuun lopulla olin neurologilla, joka ei löytänyt mitään mihinkään viittavaa. Sen jälkeen homma rauhoittui ainakin suurelta osin (myös mielenterveyteni) pariksi viikoksi, kunnes yksi tuttu pelotteli minut Alssilla. Älkää helvetissä menkö kertomaan vaivoistanne ihan kenelle sattuu! Sen opin minäkin, vaikka nyt täällä verkossa seilaankin. Sama hulvaton meno oireiden kanssa siis jatkuu. Lääkäriin en enää uskalla mennä. Paremminkin kirkkoon. Yleislääkärit pitivät minua jo aiemminkin lähinnä luulosairaana tai henkisesti epätasapainossa elävänä yksilönä (huomasin rivien välistä ja katseesta). Kaikki on Taivaan Isän kädessä. Väistäkää hyvät ihmiset kaikenlaiset työpaikallanne tapahtuvat epämääräiset "remontit"! Ottakaa ennemmin muutama rokulipäivä ennen kuin menette sinne hankkimaan itsellenne pitkäaikaisen tai elämänmittaisen riesan. "Työsuojelu" on tänä päivänä pelkkää hurskastelua, millä pomot mainostavat loistavaa työpaikkaa isoille johtajille ja ministereille!

    • tutinatäti

      Samat vaivat minullakin jatkuneet jo pari vuotta varmaan. Olipa helpotus löytää tämä palsta, todellla! Olen aiemminkin etsinyt netistä vastauksia, niitä löytämättä ja luulin olevani ainoa tästä vaivasta kärsivä. Lopulta mua alkoi jo naurattaa näitä juttuja lukiessa (vaikka ei tää oo oikeesti naurun asia, vaan ihan kauheeta). Taidan yrittää unohtaa koko jutun, tutiskoon missä tutiskoon ja milloin huvittaa, kunhan ei silmässä kovin usein ;) Jaksamista kohtalontovereille!

      • Homeallerginen

        Menen huomenna työterveyslääkärille reisien ja pohkeiden nykimisten vuoksi. Verikokeita on jo otettu neljä kertaa ja kaikki on ollut kunnossa. Nyt vielä jotain, mutta jos ei niissä mitään niin sitten neurologille. Oireeni alkoivat vaihdettuani työpaikkaa hiukan yli vuosi sitten. Epäilen vahvasti syyksi homevauriota työpaikalla. Jonkinlainen uupumus alkaa työpaikalle saavuttuani, muisti pätkii ja tuo nykiminen pahenee. Pidemmän vapaan jälkeen oireilu on selvästi vähäisempää. Olen altistunut entisessä kodissa homeille ja tuolloin siinä asuessani lihasoireita josku ilmeni, mutta paljon vähemmän kuin nyt. Uskon, että kuukauden kesäloma osoittaa epäilyseni todeksi. Homeallergisten facebookryhmässä moni on kertonut saavansa näitä nykimisoireita homerakennuksissa ollessaan.

      • tutinatäti

        Lueskelin tämän keskusteluketjun innoittamana statiineista ja sen jälkeen lopetin kokeeksi lääkärin suositteleman ProActiven syömisen. Elohiiret katosivat parissa viikossa! Vihdoinkin! Olkoon kolesteroli vähän koholla, en syö enää noita tutinanaiheuttajia!

    • mrs.ruusu

      Tämä ketju täyttää pian 10-vuotta!!! Ja apua on varmasti saanut moni, minä mukaanlukien. Samanlaiset oireet ovat minulla kuin monilla muilla ja pelko esim. alsista on jokus lamaannuttava, ajattelen usein että kuinka lapset selviävät jos minä nyt tähän tautiin kuolen.... "Mielessäni" olen ms-taudinkin sairastanut jo nuorena, samoin luusyövän lapsena.... joten enemmän tai vähemmän kyse on mielen monista koukeroista, olen käynyt 4-vuoden terapian, ja tässä sitä taas ollaan, pelosta vapisemassa, kun löytyi uusi vakava sairaus ALS. Kivut, johtuen fibrosta, joka on ainut mikä on diagnosoitu tähän mennessä ovat tällä hetkellä kamalat, ja nyt sitten tämä elohiiri on ollut viikkoja eripuolilla kehoa. Lääkärit eivät siihen juuri ota mitään kantaa. Perusverenkuvasta nyt aloitetaan tutkimukset. Olen tehnyt 25-vuotta vain ja ainoastaan näyttöpäätetyötä ja sekin lienee yksi syyllinen tämmöiseen oireiluun, paikat ovat jumissa, vaikka liikuntaa paljon harrastankin. En enää jaksaisi istua enkä seisoa paikallani päivääkään, työ on joskus vaikeaa ja vastenmielistä, jos lainatilanne ja elämäntilanne olisi toisenlainen niin vakavasti harkitsisin työni lopettamista, mutta vielä olisi tätä työtä jaksettava jonkun matkaa, ehkä kymmenen vuotta.... ikää on nyt 47 vuotta.
      Tsemppiä ja voimia kaikille elohiiriläisille, pidetään kuitenkin lippu korkealla ja yritetään keskittyä muuhunkin kuin oman kropan kuunteluun, sekin jo auttaa usein.

    • tip8

      Minulla oli jo 2 v sitten ihme pääsärkyä...Meni kuitenkin ajan kanssa ohi.

      Nyt maaliskuussa alkoi taas... Nyt on suurimmaksi osaksi mennyt ohi. Olen rampannut lääkäreissä ja kaikki väittävät jännitysniskaksi. Muitakin oireita toki on, mutta eniten häiritsee yleensä pääkipu. Sirdalud ei auta ja Panacodista sain valtavan mahakivun. Minulta löytyi ainoastaan poskiontelontulehdus (epävarma!) johon sain ab-kuurin. Sitten alkoi lihasnykäykset ympäri kehoa. Stressaa ja pelottaakin jo. Äidilläni on fibromyalgia. Olisiko sitä!??

    • JoKu13

      Mulla mahdollisesti borrelioosin "aiheuttama" ylikunto.

      Flunssan tyyppinen syyskuussa, mitään punkkia en ole nähnytkään. Syksyn aikana olin kamalan väsynyt ja aina kylmissäni. Ennen vuodenvaihdetta lopetin treenaamisen omin lupineni kun en tajunnut et takana voisi olla jotain vakavampaa, tuntui vain, että en yksinkertaisesti jaksa treenata, kestävyyttä ei ollut nimeksikään ja olin aivan voimaton. Tammikuussa lääkäri laittoi borretesteihin ja juuri ja juuri positiivinen tulos tuli. Antibiootit kehiin (liian lyhyt kuuri mielestäni) ja helmikuussa juuri ja juuri negatiivinen borretestitulos. Helmikuussa alkoi lihasnykinä, lähinnä pohkeissa. Edes läppäriä en jaksanut pitää vasten reisiä kun lihakset alkoivat täristä. Muutaman kerran myös pakara on nykinyt, lähinnä kuitenkin pohkeet.

      Itse nykinä oli kuitenkin sen verran epäsäännöllistä ja kohta vaihteli etten koskaan nähnyt sitä omin silmin (tai sitten en edes halunnut nähdä). Toukokuuhun mennessä olin ollut totaalisessa treenittömyydessä puolisen vuotta ja neurologi sanoi, että aloita vain treenaaminen hiljalleen. Kävelin työmatkasta osan (noin 2km) hiljalleen ja tunti sen jälkeen alkoi niin järkyttävän kova nykinä, että ensimmäistä kertaa itsekin sen näin ja itkuhan siinä tuli.

      Nyt suklaansyöntiä ja treenittömyyttä takana kahdeksan kuukautta ja oireet jotakuinkin poissa yksittäisiä nykinöitä lukuunottamatta. Hermoratatutkimus ens kuussa, uudet labrat otettu ja tuloksia odotellessa. Pientä treeniä kokeiltu ja ookoo mennyt tähän mennessä, olo tuntuu suht hyvältä ylipäätään ajatella treeniä. Saa nähdä mitä syyskuu tuo tullessaan. Silloin vuosi takana oireilua.

      Jäi mietityttämään nuo magneettikuvat, pitäisikö minultakin ottaa..

      Joka tapauksessa pirullista tällainen oireilu, sitä tuntee itsensä aivan vainoharhaiseksi ja lääkärit kohtelevat kuin mielisairasta. Milloin kysytään oletko raskaana, milloin varovasti ehdotetaan kuppaa syyksi, milloin vihjaistaan hienovaraisesti, että mieli pystyy uskomattomiin tekoihin jos ihminen on väsynyt.. että hullu sitten. Ihana huomata, että löytyy muitakin joilla on samanlaista oireilua, se lohduttaa hiukan. Tsemppiä kaikille!

      • Adea

        Hei,
        Kirjoitin tänne huhtikuussa ja nykytilanteesta sen verran.. Eli puutumiset ja pistelyt on pääosin jääneet pois, joskus öisin käsi vielä puutuilee. Elohiiret / lihasnykäykset vaan eivät ole kadonneet ja pääosin niitä on vasemmalla puolella kehoa, ( jalassa varsinkin)joka päivä ja aina levossa, istuessa tai maatessa. Elohiiri vaihtaa paikkaa, eli joskus pohkeessa, sitten nilkassa, polven yläpuolella, reidessä, pakarassa. Joskus yksittäisiä nykäisyjä, joskus taas nykii kauemmin samassa paikassa. Harvemmin oikealla puolella, mutta joskus.
        Lisäksi koviakin lihaskipuja pääosin vasemmassa jalassa.
        Enmg tutkimus tehty molempiin käsiin, kun silloin aikaisemmin käsien väsymys oli hallitsevaa ja se puutuminen, niin poissuljettiin rannekanava oireyhtymää... Enmg tulos normaali.
        Olen ollut työterveyslääkärillä, ja 2 eri neurologilla. Eivät epäile mitään vakavaa... Lähinnä kai luulosairaana ja hulluna pitävät.. Mutta tämä jatkuva nykiminen saa ajatukset pyörimään vain tämän asian ympärillä... :( nyt taas on ollut aikaa miettiä ja googletella, joten hulluus taas päällä!!!!

      • Hellä

        Hei! Ihanaa löytää kohtalotovereita, joilla syyksi ei ole ilmeisesti mitään pahempaa paljastunut Itselläni nykinät eri puolilla kehoa alkoivat 4 kk sitten elokuussa. Myös kurkkuväpätystä ja kaulan ja kasvojen lihasten väsymistä. Jokunen nieluun tullut "piikki", jonka jälkeen kovettu yskän puuska. Toissapäivänä kipeytyi nilkka ja nyt pohje tuntuu kipeytyvän. Pelottaa, tuntuu että aina kun saan psyykkeen kasaan (turha murehtia malliin), tulee uusi oire. Ei kai auta kuin odottaa. (Magnesiumit kokeiltu, nyt otan D-vitamiinia.) Mutta täytyy taas yrittää löytää itsestä "se vahva nainen", joka ei etukäteen turhia murehdi.

      • Anonyymi
        Hellä kirjoitti:

        Adea ja Hellä, minulla ihan samoja oireita.. Oletteko saaneet oireet pois tai helpotettua niitä jollain? Tai onko löytynyt jotain syytä niihin.

    • Iitaliina

      Hellä! Et ole yksin, ihan kuin olisin oman kirjoitukseni lukenut, juuri noin, minulla lisäksi kipuja myös reisissä ja käsivarsissa ja ranteissa. Kramppeja jaloissa. Kurkku on just tuommoinen niin kuin olisi piikki ja puristaa kaulasta. Ja nää elohiiret on raivostuttavia jatkuvasti nykii ja väpättää jossakin päin.
      Minäkin yritän ajatella että niillä korteilla on pelattava mitkä saa, mutta sitten aina iskee ahdistus ja pelko, ja tietenkin aina pitää pelätä kaikkein pahinta.

      • Anonyymi

        Hei, kärsin samoista oireista ja nykinät haittaavat yöuntani kovasti. Onko selvinnyt mistä oli kyse?

    • Stressillinen

      Millaisilla magnesium-annoksilla olette kokeilleet? Minulla 500 mg/vrk ja se auttaa noin 2 kk käytön jälkeen.
      Voimakas stressi laukaisee minulla elohiiret sekä lihas- ja nivelkivut jaloissa ja tuo magnesium tosiaan auttaa, mutta vasta noilla annoksilla ja pitkän ajan kuurin jälkeen.

    • as999

      Raudanpuute voi oireilla nykinöillä. Rauta, magnesium, sinkki, foolihappo ja sinkki vaikuttaa.

    • Tätä kun lukee, ei kannata kirjata kaikkia diagnooseja itselle, vaan udella lääkäriltä. Tiedän myös, että dystoniaan liittyy elohiiriä.

    • Jodi

      Minulla on ollut pahimmillaan noin puoli vuotta melkein 24/7 elohiiri silmäkulmassa. Kokeilin kaikkea, magnesiumia, hierojalla käyntiä... Ei mitään vaikutusta. Sitten kävin tietokonetomografiassa toisen vaivan takia ja sain varjoaineena jodia. Elohiiri lähti kuin napista painamalla. Parin viikon päästä yritti taas värisyttää itseään henkiin mutta kun otin joditabletin katosi taas. Joditablettejahan ei kannattaisi sellaisenaan pistellä joten nyt vedän monivitamiinia missä on jodia (sitä ei ole kaikissa).

    • jyskyttäjä

      Hei vaan! Minulla myös elohiiriä ympäri kehoa. Olen kuullut, että jos on liikunnasta keho väsynyt niin niitä tulee helpommin. Itselleni tulee kyllä olipa liikuntaa tai ei! Outoa. 😑

    • Entinen-elohiiri

      Äkkilukaisulla; suurimmalla osalla teistä on paikat jumissa ja hirveä stressi päällä. Liikunnan puutetta, lihakset väsyneet ja surkastuu - mieli ei jaksa. Punttisalille mars, kunnollinen kolmijakoinen ohjelma päälle ja vaivat jää. Itse kärsin useamman vuoden samoista vaivoista ja punttisalille vaivat jäi :) Ja vielä... ensimmäisillä kerroilla vaivat jopa saattaa pahentua salilla mutta muutaman käynnin jälkeen ne luultavimmin häviää kokonaan!

      • DVEAO65J

        Typerä kommentti. Elohiiret voivat olla vaarattomia, jos niihin ei liity muuta oireilua. Mutta ne voivat olla myös merkki vakavasta neurologisesta sairaudesta. Joissakin sairauksissa mm. ALSissa lihastreeni maitohapoille asti pahentaa tilannetta ja nopeuttaa taudin progressiota.

    • Tane41
    • Terma6

      Lihas nykimään itsellä kaulassa ja välillä lihasheikkous. Ollut noin kuukausi. Välillä oireet pois. Yleensä kahvi pahentaa.

    • NinniV

      NinniV
      7.4.2017 17:19
      Moikka! Mulla on lihakset nykinyt 8kk... Olen ollut verikokeissa, pään MRI:ssä. N 3 kk oireiden alkamisesta pääsin ENMG:hen. Tulokset kaikki ok mutta silti mietityttää että miksei nykinät lopu. Niitä on käsissä, käsivarsissa, selässä, pohkeissa, pakaroissa, vatsassa, jalkapohjissa, reisissä(välillä etureidessä, välillä takareidessä) ja kasvoissa. magnesiumia otan 500 mg pvssä, b-vitamiinia olen kokeillut, ei mikään tunnu auttavan. Neurologilla kävin uudestaan, teki neurologisia testejä ja totesi että kaikki ok, ei syytä huoleen, lihasnykinät ovat hyvänlaatusia eikä ole aihetta tehdä uutta ENMG-testiä. Tässä menee kuitenkin hermot ja stressitöntä elämää oon kuitenkin pyrkinyt viettämään. Kyllä pitäis uskoa lääkäriä mutta.. ikää 40 v
      IlmiannaJaa

      • BFS

        Hei kaikille. Fb:ssä on ryhmä "Hyvälaatuinen faskikulaatio-oireyhtymä". Liittykää sinne jos haluatte kysellä oireyhtymästä.

    • rouva1950

      Magnesiumin puute! Ainoa mikä auttaa on magnesium. Lääkärit ei sitä halua ymmärtää. Olin kerran silmälääkärillä jonka silmäkulmassa alkoi nykiä. Suositin magnesit pillereitä. Seuraavalla lääkärireissulla sanoi ISO KIITOS.

    • Tiinuliii

      Mulla elohiiri silmäluomessa oli pari kuukautta, sitten alotin tehokuurin magnesiumia 2× annos, vogelin kauranversouute neurobion forte ja melko pian alkoi helpottua ehkä reilussa viikossa, väheni pikkuhiljaa ja loppui!! :)

      • Tiinuliii

        Lisäys vielä edelliseen , yksin magnesium ei siis mulla auttanut...

    • En löydä fb tota ryhmää. Onko salainen?

    • lihasaktivaationhäiriö

      En minäkään, onkohan poistettu?

    • Anonyymi

      Hei! Minulla oli jatkuvia elohiiriä ja lihasvärinää ympäri kehoa. Lääkärissä mitattiin verikokeilla FERRITIINI- eli varastorauta. Se oli liian alhainen. Nyt 4kk rautakuurilla ja olo helpottunut 95% siitä helvetistä mitä se oli pahimmillaan. Eli minulla nämä kamalat oireet johtuivat RAUDANPUUTTEESTA. Menkää ihmeessä ferritiini mittauksiin. Hemoglobiini ei paljasta raudanpuutetta, ellei se ole edennyt anemiaan asti. Minulla hemoglobiini ja kaikki muut arvot olivat kunnossa. Eli jo pelkän varastoraudan puute voi aiheuttaa näin kamalia vaivoja. Suosittelen myös B12 TC2- mittausta ja muita vitamiinien mittauksia, sillä neurologi neuvoi, että tällaiset oireet voivat johtua myös B vitamiinien puutteesta (minulla ne kaikki oli kunnossa). Tsemppiä paranemiseen.

      • Anonyymi

        Muistatko mikä sun ferritiini arvo oli? Minulla 34 kun taitaa 30 olla alaraja ja kauheat lihasnykinät varsinkin vasemmassa käsivarressa. Mietin myös yhteyttä influenssarokotteeseen.

    • Anonyymi

      Itselläni ferritiinit yms. tutkittu ja kaikki olleet aina ok. Käyn säännöllisesti lääkärintarkastuksessa ja tarpeen mukaan erikoislääkärin tutkimuksissa. Silti elohiiret ja krampit ovat jokapäiväisiä vieraita. Eli raudanpuutteesta tämä ei todellakaan johdu.
      Neurologiset tutkimukset on tehty moneen kertaan ja aina päädytty faskikulaatioihin (eli lihasnykäyksiin, joiden syytä ei tiedetä).
      Näin se vain on minun kohdallani, eikä sille voida tehdä mitään. Toki oireita voidaan lievittää Rivatril -lääkityksellä.

    • Anonyymi

      Mulla on ollut elohiiri silmäluomessa jo yli puoli vuotta. Sitä on yritetty hoitaa botox pistoksella mutta ei auta sekään. Muuallakin kehossa pienet lihakset nykii. Koko sotku alkoi pian työpaikan pakollisen influenssarokotuksen jälkeen. Työkaverilla samoja oireita joten sanonpahan vaan..

    • Anonyymi

      Kiinnostaisi kovasti tietää miten nyt menee henkilöillä, joilla on ollut jatkuvia elohiiriä ja lihasnykinöitä ja mahdollisesti lihasvärinöitäkin. Itselläni kyseisiä oireita ja tuntuu ettei syytä löydy.

      • Anonyymi

        Juu kiinnostaa minuakin. Lopetin pari päivää sitten vuosien statiinien kåytön. Sit alkoi 'sisäinen värinä' oikeassa jalassa. Hyvin hämmetävää. Heti als mielessä 😟.

      • Anonyymi

        Mulla on ollut nykimistä, elohiiriä ja värinää jo useamman vuoden, enimmäkseen jaloissa, löytynyt on polyneuropatia muutamin vuosia sitten, ei muuta.

        Jalkojen lihasten nykiminen on usein jopa silmällä erotettavan näkyvää.
        Mulla on myös paljon lihaskramppeja. Ja turha ehdotella magnesiumia, sen puutteesta ei johdu.
        Aiemmin jopa magnesium aiheutti rajumpia kramppeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsellä samoja oireita. Minulla ei kuitenkaan ole todettu polyneuropatiaa.

        Olen käynyt monet tutkimukset ja niiden mukaan minulla on "Kramppi fasciculaatio oireyhtymä". Eli oikeastaan BFS, mutta sen lisäksi kramppeja. Minulla nimittäin krampit häiritsevät enemmän kuin tuo lihasten nykiminen.

    • Anonyymi

      Hei
      Olen pian 59 v nainen ja ”kärsinyt” elohiirestä varmaan 45 vuotta.
      Melkein jokapäivä jossainpäin vartaloa, harvemmin silmän seudulla. Ja joskus samassa kohtaa usean päivän ajan.
      Nyt alan olla huolestunut, ALS varmaan tulossa…

      • Anonyymi

        No ei ole ALS tulossa, jos on BFS ollut päällä 45 vuotta. Tämä vain on elämänikäinen seuralainen. Ja se pitää hyväksyä!

    • Anonyymi

      Eihän laukaisevana tekijänä olr ollut antibiootit? Niistä useasta on kerrottu tämäntyyppisiä haittoja.

    • Anonyymi

      Hei, ainakaan Itselläni laukaisevana tekijänä ei ole voinut olla antibiootti. T. Jatkuva nykijä

    • Moi kaikki,

      Tein nyt tunnuksen ihan vain voidakseni auttaa muita omalla kokemuksellani. Itsellä siis alkoi nyinnät pohkeista ja levisi ympäri kehoa, mutta olivat jaloissa ja varsinkin istuessa autossa kaikista ärsyttävimmät. Vaiva alkoi kiireisen elämäntilanteen yhteydessä eli ihan vain hyvän stressin takia. Tein remppaa kokopäivätyön ohessa yhden kesän ajan.

      Sain neurologilta mm. Rivatrilia, jolla ei ollut mitään pitkäaikaista vaikutusta vaikka annostusta nostettiin maksimiin. Päätin lopettaa lääkityksen ja omasta toimestani ajattelin kokeilla jospa fyssari osaisi auttaa. No, vuosi meni vaivojen kanssa kunnes sain fyssarilta harjoitteet, jotka auttoivat. Parin kuukauden kuluessa nyinnät hävisivät lähes täysin, jolloin jo unohdin tehdä harjoitteita. Sinänsä jännä, että fyssari osasi heti auttaa.

      Liikkeet:
      1) Lattialla tennispallolla (huom! normi tennispallo - ei mitään pehmeää tai faskiarullaa/palloa) takapohkeiden rullailu nilkasta taipeeseen ja jalkaa käännellen.

      2) Selinmaaten lattialla toinen jalka ylhäällä ja ojentaa jalkaa niin suoraksi kuin pystyy varpaita alaspäin taivuttaen, jotta saadaan maksimitaivutus. Käsillä voi pitää tukea jalkataipeesta jalkaa nostellessa. Reisi pysyy siis pystyasennossa koko ajan.

      3) Lattialla istuen kädet reisien alla yrittää taivuttaa kroppaa varpaita kohti ja päätä rintaan päin. Vähän siis sama liike kun lattialla yrittäisi venyttää takareisiä varpaihin kurkottaessa.

      Noita parin päivän välein pieniä sarjoja esim. 10 toistoa per jalka 5 min rullailu per jalka. Rullailu tuntuu olevan se paras hoito. Käykää ihmeessä omalla fyssarilla, jotta saatte parhaat ohjeet ja pystytte seuraamaan kehitystä. Nämä siis toimivat minulla.

      Voimia!

    • Anonyymi

      kyllä on..välillä tuntee ku selässä ja jaloissa kulkis koppakuoriaisia

    • Anonyymi

      Kyllä tuohon vaivaan paras lääke on Rivatril. En itse usko mihinkään lihasten harjoituksiin. Ainakin minulla ne vain pahentavat tilannetta.

      Tämä vain on näin, ainakin minun kohdallani, muilla ehkä toisin.

    • Anonyymi

      Täällä samaa hommaa. Elohiiriä siellä sun täällä. Epäilen vahvasti että hometalo vaikutti asiaan. Oireet alkoi siellä. Homma jatkuu, vaikka altistus loppunut jo vuosia sitten.

    • Anonyymi

      Oon 15v ja mul on niit kans kaikkial.. Stressavaa:// Alko 6 kuukautta sitte. Just kävin hermorata tutkimuksis.. Toivotaa ettei pahempaa :(

      • Anonyymi

        Itellä ollu jo vuodesta 2014 kerran kävin alku vaiheessa kun niitä oli vain jaloissa. Nyt niitä on koko kehossa. Enmg oli silloin normaali, mites sulla?

    • Anonyymi

      Mulla ollut tätä lihasnykinää ympäri kehoa reilu 8 vuotta ja olen nyt 29v. Ei olla suostuttu tutkimaan koskaan sen kummemmin. Hirveä pelko ajoittain ALS:sta ja Ms-taudista.. Tää on raastavaa kun levossa ei saa hetkeäkään rauhaa kun kokoajan jossain pomppii ja värisee. Ferritiini ollut itsellä matala vuosikaudet, mut ilmeisesti raudanpuutteen ei pitäis aiheuttaa tällästä? Turhauttaa todella. Onneksi löysin tämän ketjun, sillä suomeksi on ollut tosi vaikea löytää ketään kohtalotovereita.

    • Anonyymi

      Kuulostaa samalta kuin minulla. Alkoi 1974 voimakkaan ripulin jälkeen, arvelin ruokamyrkytykseksi, kun olin syönyt lämmntä eväsruokaa termoksesta. Aluksi nykinät tuntuivat voimakkaammilta ja pistäviltä. Neurologosista tutkimuksista sain diagnoosin benigni myopatia , joka takoittaa hvyänlaatuista lihassairautta. Vaiva tulee kestäneeksi vuonna 2024 50 vuotta. Aikaa myöten nykinöitä ei juuri noteeraa muutoin kuin levossa.
      Nyt on 23.8.2023. Keskittyvät etupäässä pohkeisiin.

      • Anonyymi

        Korjaus: benigni myokymia

      • Anonyymi

        P.S.
        Kävin eilen kuntosalilla ja tänään nykinä on havaittavampaa. Eläkkeellä ollessa on aikaa enemmän itselle. Tuntemukset kyllä taas tasoittuvat, kun lihaksia ei enää ”häiritä”.
        Tässäkin iässä (77) lihakset kyllä kasvavat ja voimistuvat, joten nykimisten ei kannata antaa pelotella.

    • Anonyymi

      Täällä myös elohiiriä. Home pilasi hermostoni ja sairastuin kolme vuotta sitten.
      Mitään vakavaa tai edennyttä tämä ei ole.
      Neurologi suositteli emgesan tabletteja. Minulla ei vaikuttanut ole mikään mutta kannattaa kokeilla.

      Aika ajoin nykii kyllä joka paikassa. Myös pää vapisee välillä ja yläkroppa menee jännittyneeksi. Eli hermosto vaivoja..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe