Liian nopea diagnoosi vaivaa

tääpääräjähtää

Mulla diagnosoitiin ADHD ollessani 19-vuotias. Kukaan läheisistäni ei yllättynyt diagnoosista, enkä oikeastaan itsekään. Tutkimuksiin minut ohjasi psykologi, joka oli sitä mieltä, että tämä asia olisi syytä tutkia kohdallani. Keskittymisen kanssa on ollut vaikeuksia aina, mutta ala- ja yläasteella olin lähinnä todella apaattinen, enkä vilkas. Lukiosta sekoilut sitten alkoivat ja muutuin todella hyperhyper-tyypiksi.

Diagnoosi tehtiin yhden ainoan käyntikerran perusteella yksityisellä, mikä on alkanut vaivata minua näin viisi vuotta diagnoosin jälkeen. Taustat kartoitettiin oman kertomani pohjalta, koska en ole väleissä vanhempieni kanssa. Onko tällainen diagnoosi ihan pätevä? Nyt kun olen lukenut, että diagnoosin saamiseen pitäisi mennä kuukausitolkulla aikaa, mietin vain, että ehkäpä oma ongelmani on sittenkin "tyhmyys, hulluus, ja laiskuus"? Varsinkin tuo lapsuuden apaattisuus ja ainainen hoohailu pistää todellakin kyseenalaistamaan, että ehkäpä lukiossa minusta tuli vain hullu ja ehkä mitään ADHD:ta ei ikinä ole ollutkaan.

Lääkkeet ovat kyllä auttaneet todella paljon, mutta tuntuu kuin en olisi oikeutettu syömään niitä, koska diagnoosi tuli noin helposti. Vihaan itseäni, koska saan aina katua joka helvetin sanaa, jonka olen sanonut, hukkaan kaikki tavarani ja muuttenkin käyttäydyn jatkuvasti kuin joku idiootti. Aluksi diagnoosi auttoi hyväksymään itseni ehkä paremmin, mutta ei enää, koska olen alkanut kyseenalaistaa koko diagnoosin.

Jos nyt esim. siirtyisin kunnalliselle hoitoon, niin olisiko diagnoosini diagnoosi vai "diagnoosi"? Onko yksityiseltä saatu diagnoosi oikea? Onko muilla kokemuksia yksityislääkäriltä saadusta ADHD-diagnoosista?

En edes tiedä, miksi asia häiritsee niin paljon. Olin vaan niin helpottunut, että sain idioottimaisuudelleni ja tyhmälle käytökselleni "hyväksyttävän nimen" ja nyt - lukemani perusteella - olenkin ehkä sittenkin vain helvetin tyhmä ja that's it.

1

233

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tääpääräjähtää

      Ai niin ja sain lähetteen ko yksityiselle lääkäriasemalle (B-lausunto) psykiatrilta, niin miksi? Miksi se psykiatri ei tehnyt tutkimuksia? Ja mikä tuo B-lausunto siis edes on? Onko sillä voinut olla vaikutusta tuohon diagnoosin kulkuun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1145
    2. 67
      1035
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      823
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      716
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      686
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe