Kunnallispolitiikkaan on tullut uusiilmiö ! Virkamiesjahti ! Kuntien palkkalistoilla ja virkavastuulla olevia työntekijöita ja virkamiehiä moititaan julkisesti ja latistetaan henkisesti. Vastakkain asettelu pahat virkamiehet ja hyvät poliitikot on ikävä kyllä monessa kunnassa ja kaupugissa joka piväiväistä.
Poliitikan arvostus on kokenut romahduksen. Sitä pidetää likaisena juonitteluna jossa oma etu mielletään meneväksi yhteisen edun edelle. En tiedä, kenen etua palvelee jatkuva oikeassa olemisen tarve ja erimieltä olevien ihmisten tuomitseminen.Viimeisempänä tämä pitkäaikaisten jäsenten erottaminen puoluueesta koska eivät osallistuneet virkamiehen eli vt kaupuginjohtajan erottamiseen.Sosialidemokraattiseen arvoihin kuuluu yhteistyöntekeminen ja kompromissien hakeminen niin virkamiesten kuin muidenkin puolueiden kanssa. Toimintatapaan ei kuuluu kivien heittely puoluetoveria kohtaan. Mielivaltainen käyttäytyminen ei johda kuin riitaan ja eripuraan ja jäsenistön katoamiseen. Annan kaiken tukeni näille erotetuille Demareille ja toivon, että puolueenjohto ottaa asiaan kantaa, sillä tämä ei ole demarilinjan mukaista toimintaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Virkamiesjahi" ei tosiaan tee hyvää..
Pieni kirjoitusvirhe lipsahti, no asia on tärkeämpi !
Kirjoitusvirhe ei haittaa. Asia on hyvä ja tarkeä!