Tilanne on seuraavanlainen: meillä on nyt uusi koira, joka on ensimmäinen oikeasti oma koirani. Vaimoni on sitä mieltä, että koira elää kuin pellossa, enkä kuulemma tee mitään asialle enkä aseta rajoja ollenkaan. Itse taas olen sitä mieltä, että rajat on ihan kunnossa, onhan kyseessä vielä aika nuori pentu. Toki ne rajat on erilaiset minulla, koirat saa riehua ja haukkua, leikkiä jne. Vaimoni mielestä koirat eivät saa tehdä oikeastaan yhtään mitään. Tietysti nämä ääripäät ovat vain omissa päissämme, totuus lienee jossakin siinä välissä.
No, eihän tuossa nyt sinänsä mitään, normi kinastelua koirien koulutuksesta. Mutta kun tilanne johtaa todella usein aivan suhteettomaan riitelyyn ja minä yksinkertaisesti vihaan riitelyä. Välillä tuntuu siltä, että koiraprojekti on tuhoon tuomittu ja tekisi mieli luopua koirasta. Ei se ole sillekkään hyväksi jos koulutustilanteet johtavat koko ajan riitelyyn ja mököttämiseen.
Riitelyä on myös ihan koiran peruskoulutuksesta, hihnakäyttäytymisestä jne. Tuntuu siltä, että en osaa tehdä yhtään mitään, enkä edes saa mahdollisuutta opetella. Molemmat kun on vielä aika vahvoja persoonia, hankausta löytyy ihan riittävästi. Minun on vaikea niellä pureksimatta jatkuvaa ohjeistusta ja kritiikkiä, vaikka kuinka olen yrittänyt. Asiasta on puhuttu ja jauhetta loputtomasti, mutta riidat vaan jatkuvat.
Mitä tehdä? Koiraprojektista luopuminen olisi helppoa, mutta kun välillä tuntuu siltä, että tässä ei aina ole edes kysymys koirasta, vaan jonkinlaisesta konfliktista joka ei liity mitenkään koiran kouluttamiseen. Jos taas yritän jatkaa samalla linjalla, voi joku päivä tapahtua niin, että palaa päreet ihan lopullisesti ja menee parisuhde telakalle. Se taas tuntuu ihan naurettavalta, ollaan oltu niin kauan yhdessä ja eletty sovussa ja nyt yksi koira on pilaamassa kaiken! Meillä on siis ollut koiria aina, mutta ne ovat olleet pääasiassa vaimon projekteja.
En tässä edes yritä todistella sitä, että olisin oikeassa, voi hyvinkin olla että vaimoni on oikeassa. Olen vaan täysin kypsä tähän jatkuvaan riitelyyn.
No, eihän tuossa nyt sinänsä mitään, normi kinastelua koirien koulutuksesta. Mutta kun tilanne johtaa todella usein aivan suhteettomaan riitelyyn ja minä yksinkertaisesti vihaan riitelyä. Välillä tuntuu siltä, että koiraprojekti on tuhoon tuomittu ja tekisi mieli luopua koirasta. Ei se ole sillekkään hyväksi jos koulutustilanteet johtavat koko ajan riitelyyn ja mököttämiseen.
Riitelyä on myös ihan koiran peruskoulutuksesta, hihnakäyttäytymisestä jne. Tuntuu siltä, että en osaa tehdä yhtään mitään, enkä edes saa mahdollisuutta opetella. Molemmat kun on vielä aika vahvoja persoonia, hankausta löytyy ihan riittävästi. Minun on vaikea niellä pureksimatta jatkuvaa ohjeistusta ja kritiikkiä, vaikka kuinka olen yrittänyt. Asiasta on puhuttu ja jauhetta loputtomasti, mutta riidat vaan jatkuvat.
Mitä tehdä? Koiraprojektista luopuminen olisi helppoa, mutta kun välillä tuntuu siltä, että tässä ei aina ole edes kysymys koirasta, vaan jonkinlaisesta konfliktista joka ei liity mitenkään koiran kouluttamiseen. Jos taas yritän jatkaa samalla linjalla, voi joku päivä tapahtua niin, että palaa päreet ihan lopullisesti ja menee parisuhde telakalle. Se taas tuntuu ihan naurettavalta, ollaan oltu niin kauan yhdessä ja eletty sovussa ja nyt yksi koira on pilaamassa kaiken! Meillä on siis ollut koiria aina, mutta ne ovat olleet pääasiassa vaimon projekteja.
En tässä edes yritä todistella sitä, että olisin oikeassa, voi hyvinkin olla että vaimoni on oikeassa. Olen vaan täysin kypsä tähän jatkuvaan riitelyyn.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei sitten tullut mieleen käydä näitä keskusteluja ennen koiran hankkimista. Kukahan tässäkin on jälleen se kärsivä osapuoli, koira tietenkin, koulutus ei ole johdonmukaista, mahdollisesti lähtee kiertoon...
Selvittäkää edes koiranpidon perusasiat keskenänne ennenkuin hankitte koiria !
Jätä tämäkin koira vaimon projektiksi, jos kerran se on aikaisemmin toiminut.
No mitä muihin konflikteihin tulee niin suosittelen parisuhdeterapiaa, mutta mitä koiraan tulee niin jos haluatte että koirasta kypsyy tasapainoinen niin silloin koiralle kuuluu olla RAJAT.
Toinen jos löysäilee ja toinen tosissaan haluaa koirasta kunnon kelpo koiran niin on se koulutettava hyvin, varsinkin noin pentuna /murrosiässä koira tulee ihan varmasti testaamaan teitä ja synnyttämään riitoja.
Meillä on käynyt mieheni kanssa niin että meidän koira ei ota tosissaan isäntää, vetää hihnassa, ei tottele ym, mutta minun kanssa onku enkeli,miksi? koska vain minä olen kouluttanut koiran, enkä lelli sitä piloille, Mieheni sallii koiralta kaiken, eikä aseta rajoja, silloin on turha mieheni jäkättää että perkule ku koira ei tottele! Menisi itseensä, sieltä se syy löytyy, ei koirasta. Näin on teidänkin jutussa se vika. IHMISISSÄ, EI KOIRASSA.
meillä sama juttu, haluan kasvattaa koirastani kunnon tottelevaisen koiran ja paneudun asiaan tosissani, mutta mieheni pilaa kaiken eikä kouluta koiraa ja kiukuttelee miksi koira ei tottele. minua kyllä tottelee. harmittaa kun mieheni käy lenkillä ja ihmiset näkee kun koira vetää, ne luulee että on huonosti kasvatettu koira, mutta minun kanssani ei vedä, kävelee hienosti ja on katsekontakti.
Niin on rakentavia vastauksia, ihan sydäntä lämmittää.
Vaimon kanssa istutte alas, keskustelette asiasta, kumpikin saa sanoa oman mielipiteensä ja sitten teette kompromissi ratkaisun, joka ei todennäköisesti tyydytä kumpaakaan, mutta jonka kanssa molemmat pystyvät elämään.
Kannattaa siis tapella tämä asia alta pois mahdollisimman pian.
Keskustelkaa vaan päivittäin koulutuskysymyksistä. Kyllä sinun kannattaisi vaimoasi kuunnella, jos hänellä on kokemusta. Jos ottaa luonnolle kuunnella vaimoa, mene johonkin koulutusporukoihin hakemaan oppia.
Oletko opiskellut koirankoulutusta? Onko sinulla toimintalinja ja suunnitelma ja näkemys, millaisen koiran haluat? Miten käyttäytyvän? Oletko valinnut mitä menetelmiä käytät? Jos opiskelet koulutusta "yritys-erehdys"-menetelmällä tämän koirasi kanssa, voit pilata koiran.
Ei nimittäin mene niin, että koira saa pentuna riehua ja reuhata ja sitten vasta isompana koulutetaan sävyisäksi. Kyllä ne rajat laitetaan heti kun pentu taloon tulee. Pennun kanssa ollaan tietysti vaan kärsivällisiä ja lempeitä, kun sitä ohjataan oikeisiin toimintamalleihin, mutta ei-toivottu käytös lopetetaan aina.
Eka vuosi on kovaa työtä, sitten rupeaa helpottamaan ja oikein koulutettu koira on parivuotiaana ilo omistaa. Koira kehittyy tosi nopeasti, ja jo puolen vuoden sisällä saattaa olla asiaa ongelmakoirakouluttajalle, jos ei asioihin puututa oikealla tavalla.
Kiitos asiallisista vastauksista!
Itse asiassa olen jo liittynyt PK-seuraan, jossa aloitetaan perusjuttuja jauhamaan keväällä. Se on jo sovittu homma, että vain minä koulutan näitä kilpailullisia asioita tälle koiralle, joten ehkä se alkaa siitä aueta. Vielä kun saisi näkemykset kohtaamaan näissä arkisemmissa asioissa...
Sen kun vaan tietäisi, että mahtuuko yhteen talouteen kaksi koirankouluttajaa. Nyt siis puhutaan PK-lajeista ja tavoitteellisesta koulutuksesta, ei pelkästään peruskäyttäytymisestä!
No ensin oma asenne kuntoon ;)
Perusjuttuja ei jauheta,niitä harjoitellaan...
"Sen kun vaan tietäisi..."Mahtuu.Mutta,kannattaisi sitten olla kyllä samoilla linjoilla.Tai sitten kummatkin klaaraa kokonaan oman koiransa.Ihan siksikin,jos tulee ongelmia tai funtsimisia matkalla,niin ei tule riitoja ja syyttelyjä,että kun toinen on tehnyt väärin(mistä tietenkin ongelmat johtuu...)
Ylipäätään nyt pitäisi saada aikaan kyllä yhteinen linja.Ihan vaan jo koiraa ajatellen.Jos eritavalla toimitaan,koira saattaa stressaantua,ja se vaikuttaa niin normielämään,kuin jos tavoitteellista harrastusta ajatellaan.
Jos vaimolla on ollut koiria,ja tulokset myös hyviä(?),niin eikö lähtökohtaisesti kannattaisi niillä mennä.Toki jos tulokset olleet vähemmän hyviä,niin vähän eri asia.
Jos kyse vaativammasta rodusta,tai/ja kummallakaan ei sellaisesta kokemusta,niin kannattaisi vaikka kasvattajan kanssa keskustella vähän kasvatusmallista ja periaatteista.Jos kasvattajalla on hyvin koirat hanskassa ja kokemusta,niin kannattaa kuunnella ja miettiä sitten sitä vastenkin mikä olisi passelia.Toki kentälläkin voi asioista kysellä.Riippuen siitä,onko siellä aikaa myös muuhun,kuin itse koulutustoimintaan.
Noin siis koira-asioissa.Teidän välisiin en ota kantaa,niissä kun on aina kaksi puolta...Toivottavasti nyt sovut syntyy,ihan kahdenkeskisissä asioissa,kun koiraan/koiriin liittyen.Se olisi kaikkien kannalta hyvä asia.
Tietysti mahtuu kaksi kouluttajaa, mutta kummallakin pitää olla oma projektinsa. Ei te voi luontokappaleen kanssa päsmäröidä, jos oikeasti haluatte osoittaa toiselle omaa pätevyyttä. Rouva hankkikoon ja kouluttakoon omansa ja sinä omilla opeilla oman
Minusta tuntuu välillä että koiraa voi olla kuinka osaava mutta jos ohjaaja/ohjaaja(t) ei löydä yhteistä säveltä niin hienokin koira ruostuu tällaisten käsissä. Jos vaimollasi on selvä idea koiran koulutuksesta mikset voi tehdä kompromissia ja kuunnella/ ottaa oppia. Kotona teette yhteistyötä koiran pidon suhteen ja harkoissa sitten ohjaajan alla, ymmärrätkö? Jotenkin hieman kutisee miehinen ego tässä: minuahan ei neuvota tai naiset komentele. Minulta olisi mokomanlainen lentänyt jäähylle jos ei minkälaiseen yhteistyö sopimukseen päästäisi. Ei koiran tarvitse kärsiä egoilusta sivukappaleena. Joko alkaa homma pelittämään ja teette yhteistyötä kotona tai koira paremmalle ohjaajalle jolla on haju asioista.
Todella oudolta tuntuu sun juttu.
Eli onko aiemmin ollut pomo emäntä, sitten koirat ja lopuksi sinä?
Ja nyt sinä yrität olla iso pomo, emäntä siinä kakkospomo ja koira?
Te tarvitsette nyt kyllä jotain terapiaa ja myös koirankoulutusterapeuttia. Sinun tapasi voi olla oikea ja rouvan tapa voi myös ja molemmista voisi tulla hyvä tulos jos sitä nyt tulisi. Tässä ei todellakaan taida olla kyse vain koirasta. Mutta mars hyvälle eläinkouluttajalle siitä.
Vaikea tilanne!
nyt en ymmärrä!
Pakkohan se on myöntää, että kyse on myös jossakin määrin "egoilusta", mutta toisaalta myös siitä, että kaikilla ihmisillä on oma luontainen tyylinsä, eikä sitä tarvitse pistää mihinkään yhteen muottiin.
Mutta kyllä tässä onkin jo tullut muutama ihan hyvä vinkki, kiitoksia kaikille keskusteluun osallistuneille!
Eiköhän me istuta alas ja sovita selvästi koirien rajoista ja säännöistä. Kumpikin sitten kouluttaa koiransa tavallaan. Tulokset ratkaisevat, ei tyyli. Ehkä kannattaa mennä jopa niin pitkälle, että kentälle menee vain ohjaaja ja toinen osapuoli jää kotiin eikä mene säheltämään sinne sekaan. Koirat menee vaan sekaisin semmoisesta.
Olemme myös pariskunta, jossa molemmat haluavat osallistua koirien koulutukseen ja kasvatukseen. Olemme olleet joissain asioissa eri mieltä, silloin täytyy käydä asiasta keskustelu ja päästä kompromissiin. Sitä päätöstä sitten NOUDATETAAN tai homma menee persiilleen.
Huomasin myös että ollessamme agissa, mieheni neuvoi minua, enkä halunnut ottaa hänen ohjaustaan ollenkaan vastaan. Sitten kun kouluttaja neuvoi minua varmaankin samasta asiasta, olin hyvin vastaanottava ja ymmärtäväinen. Ehkä siis kannattaa olla koulutuksessa erikseen tai sitten olla vain taustalla seuraamassa.
No niin, tässä ollaan jo asian ytimessä. Hyvä tietää, että en ole yksin tämän asian kanssa. Voisiko tämän jopa jotenkin yleistää niin, että aikuiset ihmiset parisuhteessa eivät kovin mielellään kuuntele toisen osapuolen ohjeistamista, ohjausta, holhoamista, miten sen nyt kuka tykönään sitten kokeekin?
Oi hyvää päivää, mitä sitten tulee, jos taloon tulee joskus lapsia? Iskeekö ego taas pintaan? Ongelmanne on ihan jokin muu kuin se, että miten koirasta tehdään mallikansalainen.
on se sen opastajan tyylikin. koiraihmiset on usein aika suoraviivaisi käskyttäjiä luonteeltaan ja se vaan toimii hyvin huonosti puolison kanssa.