Ei uutta, että Ike petti Elinaa myös Jassun kanssa.
Jasmin kertoo salasuhteestaan Ikeen Seiskassa
fdgdrrtg
231114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Näin juuri uuden lehden ja tuo kannen otsike on näköjään tehty pohjautuen vuoteen 2001 jolloin noilla oli suhde. Jasmin käy tuossa jutussa läpi kaikkia vanhoja lehtijuttuja joten se on kun joku historiikki. Aattelin jo että nyt vai ja kun Jasminkin on kihloissa mutta tosiaan kyse ajasta kun jasmin oli 19 v.
Nainen kerää rahaa seiskalta kevättä ja kesää varten, kun on ilmeisesti työtön tällähetkellä. Kyllä varmasti jokatoiseen Seiskaan löytyy tarina menneisyyden "miehistä". Hän voisi myös kertoa siitä avioliitostaan homomiehen kanssa, joka kesti sen aikaa, että kuvat saatiin lehteen häämatkalta ja kohteen uimarannoilta.
Jasmin sanoo tekevänsä työtä kokoomuksen hyväksi ja on pyrkinyt eduskuntaankin.
Nyt hän Seiskan lööpissä on mustaamassa kokoomuspoliitikon mainetta. Älytöntä
toimintaa rahan takia.
Tuossa lehdessä on historiikki koskien noita kaikkia aiempia suhteita ja tuo on selkeetä mainosta ennen ensi kuuta kun alkaa jonain videobloggarina tms seiskassa työt. Tuo on sen mainoskampanja.
Nytten etsitään häiden rahoittajaa, Ike ei suostunut, jotenka lööppi lähti liikkeelle heti. Jasmin onkin todellisuudessa sellainan paskanjauhaja ja ike oli aikoinaan yksi sen sponssoreista joka sai maistaa mannea tietystä summasta säännöllisesti jossain piilopaikassa. Nyt raha lippaat kiinni ja Jasmin kostaa. Ihme horo!!
Onko Seiskan jutussa yksiselitteisesti mainittu, että he olivat sp-yhdynnässä? En usko ellei ollut.
Nyt sitten selvisi mikä se Jasminin uusi "työ" on: p.askajuttujen jauhanta ja miesasioiden levittey sekä niitten mustamaalaaminen skeidalehdessä, joka maksaa näistä isot rahat. Onpas oikea idoli...Ja nuo kuvat, hirveä riipputissi rupijalka selluliittireisi, tuoko muka kaunis -pyhhh!!!!
Ulos eduskunnasta ja kaikesta muusta, vanha pukki, lahjusjutut , sekin huh.
Haluaa paneskella kaikkia naikkosia, kai seisoo 24 h/vrk. toki Viegraa napostelee.Elina juntti kun ei lopeta suhdetta, money talk.
JASMIN = KAMALA RUMA AKKA!!!!
samaa mieltä, hirveet polvissa roikkuvat ihratissit ja muuteskin pahasti rupsahtanut, naama on tyypilline pakistani siellä tollasia 20 miljoonaa.. Tääällä puutteessa olevat vanhat äijät kuolaa ku ei ole ennen ulkomaanelävää tummaihosta nähneet.
Minusta se näyttää kyllä paljon paremmalta kun ennen ja on nyt oikeasti upea nainen, vau! Mä tykkään!
Jasmin on uusi Martina/Tuksu.
Tuttu on töissä ilta-sanomissa ja se kerto et Jasmin oli soittanut sinne ja kerto et sen kissa oli just kuollu, tehkää musta juttu... Et näin..
joopa joo, tuttu ja tuttu tällä palstalla kaikilla tuntuu olevan tuttuja joka paikassa;D;D
Sitä minä epäilen, että onko se Ike oikeasti kova naisten mies. Ettei vaan pelaisi feikkiä. Porvoossakin yksi vanha homo suuteli kaikkia naisia poskelle ja tykkäsi, kun sitä kehuttiin "naisten mieheksi". Me todelliset alan miehet naureskelimme selän takana.
Jasmin lähestyy veteraani-ikää ja pyrkii kaikin keinoin roikkumaan otsikoissa.
- lapsi
- uskoontulo
- liitto
- ero
veteraani 30 v? jep tuskimpa.
minulla on erektio aina soittaessani ambiset-rimmuillani. Olen motorisesti tämän hetken lajjakkampia rumpujensoittajia.
Jasminia on höylännyt puolet vanhoista julkkisukoista.
Ei voi kehua Jasminen miesmakua!
Ilkka on karismaatinen mies oon aina tykännyt. Ja eikös noista juuri näe sen että ei tuolla ole mitään tietyn tyyppisiä miehiä vaan on varmaankin aina nähnyt ns ihmisen ihmisenä, se on harvinaista ja hieno homma!
Ikellä ei ole suuri "se", aika kauan sitten eräs tuttavani kertoi, että oli sekstaillut Iken kanssa ja "se" ei todellakaan ollut suuri vaan enemmänkin pieni ja "löysähkö".
Jos jakaa ni ei pidä kertoa.