Bujinkan.fi Dojo Hamina

Kameramies 13

Bujinkan Dojon opettaja on julkaissut Facebookissa kuvia joihin ei ollut kuvaajan lupaa. Alustavissa keskusteluissa kuulemma myäntänyt teon oikeaksi ja luvannut korvauksen. Korvaussumma on esitetty, ja kuvaaja (minä) on tehnyt asianajo valtakirjan toiselle henkilölle. Yhteyttä on otettu mutta Haminan vetäjä ei ole vastannut siihen, ei puhelimitse eikä soittopyyntöihin. Vaan tehnyt sen asian hoidon erittäin vaikeaksi ja tavoittamismahdollisuuden heikoksi. Bujinkan.fi sivustolla myös Hamina on ainut Dojo missä puuttuu yhteystietolomakkeesta opettajan nimi, tämä näyttää siltä että kyseessä on varsin venkuloiva persoona.

Vastuuta pakeneva, ja haluton hoitamaan asiaa hiljaisuudessa kuntoon. Asiasta avaan pian blogin jossa tuon tämän esille tarkasti, ja totuudenmukaisesti.
Haminan opettajan nimi on Ari Julku, valtakirjan jättämisestä ei ole erikseen säädetty minkäänlaista lakia, eli se on täysin laillista antaa valtakirja asian hoitamiseksi jollekkin, ja silloin sillä on valta olla välimiehenä jos asianomainen katsoo vastapuolen henkilön olevan erityisen hankala, ja haluaa siksi asian hoidettavan muiden tahojen kautta. Syylliselle pitäisi kelvata se että, saa hoidettua asian kuntoon asiamiehen välityksellä, eikä valtakirjan antaminen ole mitenkään laiton tai edes poikkeavaa tavaltaan.

7

1157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuohtunutkansalainen

      Todella törkeää jos kyse oli sinun henkilökohtaisista kuvista.
      Toki jos kyseessä on julkisessa tilaisuudessa otetut kuvat, niin silloinhan kuvaajakreditit riittävät lain mukaankin korvaamaan kuvien ottajalle koituneet harmit. Suosittelen,e ttä vaadit tiukkasanaisesti, etä nimesi mainitaan kuvien kohdalla. Muutenhan voisi kuvitella tämän Julkun ottaneen ne.

      • Luvan pyytänyt

        Ei se riitä että kuvan yhteydessä mainitaan kuvaajan nimi, kuvaajan nimi mainitaan siitä syystä yleensä, että saa kuvaaja sen julkisuuden minkä tarvitsee ja että omistusoikeus tulee selville. Se mainitseeko kuvaajan nimen, ei ole lupa julkaista kuvia, se lupa pitää olla erillinen ja mielellään mustaa valkoisella. Olen itsekin julkaissut pari kuvaa jotka on olleet kuvaajan kuvaamia, olen pyytänyt luvan että saa julkaista ja lupa tulee useimmiten helpolla pyytäen.
        Kuvaaja kuitenkin mainitsi että jos julkaiset, kerro ensin mikä kuva ja vaati nimensä näkyviin joko kuvaan tai sen alle.
        Mutta jos olisin tehnyt tuon kysymättä tai rikkonut kuvaajan vaatimuksia olisi siitä joutunut vastuuseen, siksi on viisasta kysyä aina lupa erikseen vaikka sähköpostilla mistä jää dokumentti.


    • löytyi
    • _O_

      onko tää valokuvauskohu mitenkään edennyt tästä?

      • pelle mikä pelle

        Miten se voi edetä kun Ari Julku on luvannut hoitaa asian ilman ongelmia, ja kun tulee maksunaika niin tekee kaikkensa että ei tarvi asiaa hoitaa. Ei vastaa vieraille puhelimeen, ei pidä yhteystietoja missään. Eikä vastaa sähköpostiin. Juoksee karkuun kun pieni poika joka rikkonut naapurin postilaatikon.

        Julku on epärehellinen, koska ei hoida asiaansa kuntoon ja syyttää siitä seuraa, tai ainakin on sotkenut seuran siihen siinämäärin että mahdollisia korvauksia yritti seuran kautta järjestellä, ja käsitteli asiaa seuran vuosikokouksessa. Vaikka kuvan julkaisija on ollut henkilö, ei seura. ähenkilö jolle kuvat on muistoksi annettu.


    • pahoittaja22

      Mielensä pahoittajia nykyään löytyy vaikka mistä, ei varmaan paljoo kuvaaja häviä elämässään jos kuvia jostain lajista on lajin facebook sivuilla, mutta on se sootana ku minun kuvia käytetään ilman lupaa niin kamala rikos nih, ei paasata siitä sen enenpää

      • Fyrkkaa.mulle.kans

        Jos kyseessä on ammattikuvaaja, nämä ovat yleensä hyvin tarkkoina kinuamassa rahojaan, koska elannostahan siinä on kyse. Harrastelijan tms. tapauksessa tuo on vain naurettavaa ja itsensähän siinä nolaa.

        Oliko tässä ammattikuvaajan rahoista kyse?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1839
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1344
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      646
    Aihe