Jos vielä kerrotte mitä laatua sekä montako henkeä on nauttimassa ja monenako päivänä otatte.
Meidän perheessä otetaan kahtena päivänä kahden aikuisen voimin ja juomana on puolitoista litraa viron valkeaa ja 48 tölkkiä olutta.
Meidän perheessä otetaan kahtena päivänä kahden aikuisen voimin ja juomana on puolitoista litraa viron valkeaa ja 48 tölkkiä olutta.
Vastaukset 37
Vanhimmat
No en varaa yhtään enempää kuin yleensäkään. Vai onko se tosiaan niin että juhlapyhät on tänä päivänä vain tekosyy päästä dokaamaan ?
Kannattaa muistaa, että Alko ei ole lauantaina auki, Huomenna on viimeinen mahdollisuus hakea juomat.
Viinaa ja kaljaa on riittävästi. Porukka juomingeissa vaihtuu, kun heikoimmat hyytyy kesken leikin. Me sitkeimmät kyllä to- su vedetään täysillä. Maanantaina sitten loivennetaan taitavasti itsemme työelämän haasteisiin.
Tuolla juomisella ette kyllä ole työkunnossa tiistaina, vaikka promilleja ei olisikaan. Aivonne ovat vielä jäässä ja ajatus ei siis kulje.
Vai rutiinillako meinaatte selvitä ens viikon? Virhealttius on kuitenkin varmasti kasvanu.
Kaksi litraa Jellonaa ja litra Arlan piimää.
Huomenna baari-iltaa. Perjantaina kaveriporukan kesken väkeviä ja mietoja alkoholijuomia. Paha alkaa määriä sanomaan. Parempi liikaa kuin liian vähän.
Kyllä se vain näin on, että lapsiperheissä en lähtisi pääsiäistä alkoholin merkeissa juhlistamaan. Mutta jos on toisin, niin antakaa mennä vaan.. Ja milloin pääsiäisestä on tullut jokin ryyppyjuhla? Eikös se enemmän ole juhannus, uusivuosi ja vappu.
viinakaapissa on 2 litraa kirkkaita ja kellarissa varmaan 15 pulloa viiniä
sinä ja sinun kotitekoiset litkusi..hyi hemmetti.
Tärkeä asia muistaa. Jos ei heilaa helluntaina niin ei sitten aidsia adventtina.
Onks ketää menossa kuopion baareihin? mä muutin täs vähä aika sit kuopioon, enkä oo vielä ehtiny tämän kaupungin menomestoihi tutustuu.
täällä nyt kovin kummoisia kuppiloita ole...
Kyllä olen haluaisitko tehdä kenties seuraa ?
Mika 26v viriili
Munarikasta Pääsiästä
Kaapissa viiniä, giniä ja whiskyä sekä jääkaapissa karpalolonkero. Todennäköisesti ovat paikoillaan vielä pääsiäisen jälkeenkin.
No ihan vitusti! Joskin kolmen päivän viinat on yleensä juotu jo ensimmäisen vuorokauden aikana.
Tulkaa minun luokse. Ilmaista viinaa riittää kaikille!
En yhtään. Viinalla on pääsiäisen kanssa yhtä paljon tekemistä, kuin mämmillä joulun kanssa.
Minä ostin neljä rovetta mämmiä.
En tarvitse viinaa mihinkään, joten sitä ei ole varattukaan. Kiirastorstain ehtoollisella kävin.
Paraillaan tölkillinen Budweiseria menossa ääntä kohti. Löytyy skottilaista puteli mutta siitä sitten siivu tai pari viikonloppuna.
Pitäähän raksaduunareille ja vastaavalle porukalle viinaa olla varsinkin juhlapyhinä...
Aika hyvän rapulan rakenteli jo ihan vaan kahden päivän juomisella, hui!
Oli niin kova kohmelo että lehdestäkin luin ainoastaan vaan kuolinilmoitukset, ja että ainoastaan toive pikaisesta kuolemasta pitää pystyssä.
Hui olkoon, kohta pitäisi mennä nukkumaan, lieköhän Smurffien marssi tiedossa?
Tarpeeksi....
Oppareita ja savuja. Onpas ollut mukava pääsiäinen ja joka aamu - ilman krapulaa.
Kaks salkkuu kaljaa, jallupullo, Finlandia votka, kaks punkku pulloo ja tarpeen mukaan siideriä ja lonkkua ärskältä.
kymppikassi kaljaa lauantai-illan ratoksi ja sitten baariin pillua vonkaamaan. en saanut, mutta pettymys ei ollut suuri, koska olin osannut varautua siihenkin mahdollisuuteen.
muina päivinä reipasta ulkoilua. en jaksa päiväkausia kestävää läträystä. ei kiinnosta.
Ei pisaran pisaraa. Tänään aamulla pääsin puhaltamaankin, pyöreet nollat!
Voi olla aika paljon noita puhallusratsioita ainakin tämän aamun aikana, no ei huolta, kokonaiset kolme olutta neljän päivän aikana ja kohta jäälle hiihtämään :D
No jos et kerran uskalla ottaa......
Ite et uskalla olla ottamatta.
Joo pitää paikkansa
Säälittävä kännipelle olet.
Oliko tyhjätasku vai miksi saalis, pyöretät nolla?
Päsiäisvinettoja jäi näköjään vielä seuraavaankin pääsiäiseen.
En uskalla vielä varata viinoja pääsiäseen. Saatta tulla muuten juotua jo kesällä.