Mitä karhut tarkoittavat unessa- Yleensä uni on hieman pelottava ja joudun pakenemaan karhuja... Tätä on jatkunut vuosia ja vuosia. Samoin ne unet missä olen sodassa ja piilossa vihollista. Muita painajaisia en juurikaan näe. Näitä vain ja aika harvoin kuitenkin.
Tietäisiköhän kukaan noiden merkityksestä?? KIITOS!
Tietäisiköhän kukaan noiden merkityksestä?? KIITOS!
Vastaukset 8
Vanhimmat
minun unikirjassani lukee että karhun näkeminen unessa paljastaa pelkotilasi johtuvan vaikutusvaltaisesta vastustajasta. karhun hyökkäys viestii salaisesta vihamiehestä.
Karhusta voi olla seksuaalinen, näin olen jostain lukenut. Eräs lapsena hyväksikäytetty näki toistuvasti unia hyökkäävästä karhusta, myöhemmin selvisi terapian kautta tuo hyväksikäyttö.
Toisaalta uni voi kertoa myös sinun minääsi ja sisintääsi uhkaavista asioista. Itse näin karhusta unta ennen sairastumistani..
Karhu yhdistetään äidillisyyteen, hoivaamiseen ja hellyyteen. Toisaalta siihen liittyy myös miehisiä ominaisuuksia, voimaa ja isäntunteita. Itse olen myös nähnyt aikaisemmin samankaltaisia karhu- ja sotaunia. Ajattelin karhu-unien liittyvän lapsiini ja minun väliseen suhteeseen, vastuuseen, joka välillä on ollut raskasta etenkin eron jälkeen. Karhuemohan on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen pentujansa. Väliin olisi ollut helpompi paeta vastuuta, mutta se ei minun luonnolleni sovi.
Olet saanut monta tulkintaa,joten voit valita niistä itsellesi sopivamman. Olen kuullut myös, että eri unikuvat voivat merkitä eri asioita unennäkijästä riippuen. Liekö perää?
omissa unissani on myös esiintynyt karhuja suunnilleen niin kauan kun muistan. Ne on aina tosi väkivaltasia ja yliluonnollisen vahvoja ja isoja ja vaarallisia.
Jostain luin että ne yhdistettäs äitisuhteisiin ja jo edellä mainittuihin äidillisyyteen hoivaamiseen ja hellyyteen. Oma suhteeni äitiini kyllä on melko laillakin sellainen mikä selittäisi ehkä nämä unet, jos ne haluaisi niin tulkita.
unia minäkin näen, juuri niin kuin sinäkin.Olen nähnyt niitä varmaan 10 vuotta,lapsesta asti siis.Ja yleensä aina vain vanhempinen luona,siis kotona.Myös omassa asunnossanikin asuessa olen nähnyt unia karhuista.Ensin on ýksi karhu,joka hiipi metsästämme omakotitalon nurkille,ja karhuja tulee aina lisää,vaivihkaa hiipien.Ne yrittävät ja kuin yliluonnollisin konstein pääsevät sisälle ja siellä ne vaanivat.Mutta koskaan en näe unessa,että selviänkö kokonaan ja miten.Mutta en ole kuitenkaan koskaan itse joutunut tai muut läheiset näiden karhujen/karhun kynsiin.Aina välttänyt jotenkin sen.Säikäyttää tuollainen hyväksi käyttöjuttu.Mutta mitä tuo puhe seksuaalisuudesta tai äiti suhteesta on?
Minäkin olen myös monesti nähnyt olevani jonkin sortin sankaritar,Xena tyyliin tai ihan normaalina poliisina,etsivänä etc.
Minulle sanoin eräs nainen, joka tietää unien merkityksistä paljon, että mene painajaisessa (karhut niissäkin) niiden luo. Siis pitäisi siinä unessa menne karhujen luo!!! Näin pitäisi selvitä mikä mättää.. Tai unet ainakin helpottua. hihhii...
Enpä ole saanut mentyä.. Kuinka sen nyt tekisin? Kerrassaan hankalaa..
Minuakin säikäytti puheet hyväksikäytöstä. Todella aloin miettimään näitä unijuttuja, mutta tuski nyt sentään mitään niin dramaattista löytyy, vaikka kuinka penkoisi.
On kyllä tosi merkillisiä.Mutta uskalla nyt mennä karhun luo,kun peklää että se raatelee!Mutta mä just kunnioitankin karhuja,niiden voimaa,pentujen suojelua jne.Enkä kuitenkaan usko,että mua ois hyväksi käytetty,tuntuu todella kaukaa haetulta meidän perheessä.Mutta tarkoittiko tuo äiti suhde juttu esim. jollain lailla mun ja äidin välejä?
Ja tuo seksuaalisuus esim.että olisin voimakkaasti seksuaalinen vai?Mulla on todella rakkaat ja hyvät välit kyllä äitiin,on joskus kuin yksi parhaista ystävistä=).Ja seksuaalisuus......;)
Nimenomaan äiti-lapsi -suhdetta, tuskin mitään hyväksikäyttöä. Karhuthan ovat varmaan aika yleisiä unikuvia.