Pitääkö se paikkaansa, että mormonikirkon mukaan naisen pelastus riippuu miehestä? Moni ex-mormoni sanoo sen yhdeksi syyksi lähtöönsä.
Naisen pelastus miehen varassa?
47
963
Vastaukset
- Tapani
Näin on. Kumpikaan ei pelastu korkeimmassa kirkkaudessa olevaan korotukseen yksinään.
Pelastumisessa on monia asteita. Raamatussa niitä verrataan auringon, kuun ja tähtien kirkkauksiin ja lisäksi toinen tähti voittaa toisen kirkkaudesssa. (1. kor.15:40-42)
Korkeimmassa kirkkaudessa on kolme astetta. Vain korkeimman asteen saavuttamisessa on avioituminen välttämätöntä.
Jos joku sanoo yhdeksi syyksi lähtöönsä kirkosta sen, ettei voi pelastua ilman miestä, niin hän on käsittänyt perin juurin väärin.- ...
Niin naisen, kuin miehenkin pelastuminen on Kristuksen varassa, ja vain Kristuksen varassa.
Pelastuminen ei ole riippuvainen siviilisäädystä, naimisissa olemisesta tai naimattomuudesta, vaan ainoastaan KRISTUKSESTA!!
Jeesus ei sanonut, "Kukaan ei pääse Isän luo, ellei mene naimisiin", vaan "Kukaan ei pääse Isän luo, muutoin kuin minun kauttani"!!
"Kumpikaan ei pelastu korkeimmassa kirkkaudessa olevaan korotukseen yksinään."
Kyllä pääsee, olen EHDOTTOMAN VARMA siitä! Jos ei pääse, niin siinä tapauksessa Kristus Jeesus oli valehtelija! Uskallatko väittää Raamatun Jeesusta valehtelijaksi? - Tapani
... kirjoitti:
Niin naisen, kuin miehenkin pelastuminen on Kristuksen varassa, ja vain Kristuksen varassa.
Pelastuminen ei ole riippuvainen siviilisäädystä, naimisissa olemisesta tai naimattomuudesta, vaan ainoastaan KRISTUKSESTA!!
Jeesus ei sanonut, "Kukaan ei pääse Isän luo, ellei mene naimisiin", vaan "Kukaan ei pääse Isän luo, muutoin kuin minun kauttani"!!
"Kumpikaan ei pelastu korkeimmassa kirkkaudessa olevaan korotukseen yksinään."
Kyllä pääsee, olen EHDOTTOMAN VARMA siitä! Jos ei pääse, niin siinä tapauksessa Kristus Jeesus oli valehtelija! Uskallatko väittää Raamatun Jeesusta valehtelijaksi?Et ymmärrä pelastus -sanan sisältöä. Tietenkin pelastumme armosta Kristuksen sovituksen kautta parhaammekin tehtyämme. Noihin tekoihin kuuluu käskyjen pitäminen.
Meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Noihin tekoihin kuuluu myös iankaikkisen avioliiton solmiminen temppelissä. Voimme vaikuttaa siihen, millaisen pelastuksen saamme. Kaikki kirkkauden valtakunnat ovat pelastuksen paikkoja, mutta ne eivät ole samanlaisia. Jos et usko minua, niin lue 1. Kor.15:40-42 ja Ilm. 20:12 - ...
Tapani kirjoitti:
Et ymmärrä pelastus -sanan sisältöä. Tietenkin pelastumme armosta Kristuksen sovituksen kautta parhaammekin tehtyämme. Noihin tekoihin kuuluu käskyjen pitäminen.
Meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Noihin tekoihin kuuluu myös iankaikkisen avioliiton solmiminen temppelissä. Voimme vaikuttaa siihen, millaisen pelastuksen saamme. Kaikki kirkkauden valtakunnat ovat pelastuksen paikkoja, mutta ne eivät ole samanlaisia. Jos et usko minua, niin lue 1. Kor.15:40-42 ja Ilm. 20:12Väitä miksi väität..
Meidät tuomitaan omien tekojemme mukaan. Aivan oikein, siis meidät TUOMITAAN.
Mutta meidät armahdetaan Kristuksen tekojen mukaan!
Mitkään omat tekomme eivät pelasta meitä, vaan ne tuomitsevat meidät, vain Kristus voi pelastaa meidät.
"Yksin armosta te olette pelastetut, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi". Pelastus on LAHJA, ei ansio!!! - Koli
... kirjoitti:
Väitä miksi väität..
Meidät tuomitaan omien tekojemme mukaan. Aivan oikein, siis meidät TUOMITAAN.
Mutta meidät armahdetaan Kristuksen tekojen mukaan!
Mitkään omat tekomme eivät pelasta meitä, vaan ne tuomitsevat meidät, vain Kristus voi pelastaa meidät.
"Yksin armosta te olette pelastetut, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi". Pelastus on LAHJA, ei ansio!!!"Yksin armosta te olette pelastetut, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi" - kolme viimeistä sanaa kertookin kaiken oleellisen. Jos naimisiin menemällä voisi päästä korkeampaan pelastuksen asteeseen, kuten mormonit opettavat, naimisissa olevilla olisi täysi syy pitää itseään naimattomia parempina ja täten kerskata. Mitä järkeä siinä siis olisi, jos yhdestä parempaan ikuisuuteen johtavasta teosta voisi kerskata mutta toisesta ei?
- Tapani
... kirjoitti:
Väitä miksi väität..
Meidät tuomitaan omien tekojemme mukaan. Aivan oikein, siis meidät TUOMITAAN.
Mutta meidät armahdetaan Kristuksen tekojen mukaan!
Mitkään omat tekomme eivät pelasta meitä, vaan ne tuomitsevat meidät, vain Kristus voi pelastaa meidät.
"Yksin armosta te olette pelastetut, ei tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi". Pelastus on LAHJA, ei ansio!!!Sanopa missä kohtaa olemme tässä eri mieltä? Oletko kenties sitä mieltä, ettei teoillamme ole mitään merkitystä? Miten sitten selität sen lauseen, että "usko ilman tekoja on kuollut"? Eikö tämä merkitise sitä, että ilman tekoja ei ole pelastukseen tarvittavaa elävää uskoakaan?
- Ent.mormoni
Mormonimiehen kannattaa mennä elämänsä aikana monta kertaa naimisiin ja pyörähtää jokaisen vaimon kanssa temppelin kautta.
Näin varmistuu tai ainakin tulee todennäköisemmäksi mahdollisuus saada tuo korkein kirkkaus.
Joseph Smith ehti varmistaa tämän kohdallaan ja samoin Brigham Young ja monet muut mormonimiehet.
Sääli, että profetiaa moniavioisuuden käyttöönotosta uudelleen mormonien parissa ei ole vieläkään tullut.
Se tekisi kaiken paljon helpommaksi, ainakin miehille.
Tätä odotellessanne miehet vaan vihille mars, jättäkää vaimo ja ottakaa seuraava jne.
Näin niitä maan päällä solmittuja avioliittoja kertyy, niin ettei tarvitse niitä teille kuoleman jälkeen sijaistoimituksena temppeleissä kovin monia lisää toimittaa. - ...
Tapani kirjoitti:
Sanopa missä kohtaa olemme tässä eri mieltä? Oletko kenties sitä mieltä, ettei teoillamme ole mitään merkitystä? Miten sitten selität sen lauseen, että "usko ilman tekoja on kuollut"? Eikö tämä merkitise sitä, että ilman tekoja ei ole pelastukseen tarvittavaa elävää uskoakaan?
Teoillamme ei ole pelastuksemme kannalta mitään merkitystä. Omat tekomme synnyttävät vain kuolemaa, koska ne ovat lihaa, eivät Henkeä. Emme voi saada "palkkana tai ansiona" teoistemme mitään muuta kuin kuoleman. Meidän on siis TÄYDELLISEN mahdoton pelastaa itseämme teoillamme, sillä jos meillä olisi pienintäkään mahdollisuuta, edes teoriassa pelastua tekojemme avulla, me yrittäisimme niiden avulla pelastaa itse itsemme.
No siitä huolimatta, juuri sitä me yritämme. Torjumme Jeesuksen tarjoaman sovituksen LAHJAN, ja sen sijaan yritämme itse anaita sen. Jos tuo mitä teemme, ei ole Jeesuksen tarjoaman sovituksen LAHJAN halpana pitämistä, ja halveksimista, niin mitä se sitten on?
Etkö ymmärrä että Jumalan elämä ei ole lähtöisin meistä, eikä meidän tekemisistämme. Jumalan elämä on lähtöisin Hänestä itsestään! Hänen nimensä on Pyhä Henki! Kysymys on Pyhän Hengen teoista, silloin kun lakkaamme yrityksistä pelastaa itse itseämme omilla teoillamme, ja annamme Hänen pelastaa meidät. - Tapani
... kirjoitti:
Teoillamme ei ole pelastuksemme kannalta mitään merkitystä. Omat tekomme synnyttävät vain kuolemaa, koska ne ovat lihaa, eivät Henkeä. Emme voi saada "palkkana tai ansiona" teoistemme mitään muuta kuin kuoleman. Meidän on siis TÄYDELLISEN mahdoton pelastaa itseämme teoillamme, sillä jos meillä olisi pienintäkään mahdollisuuta, edes teoriassa pelastua tekojemme avulla, me yrittäisimme niiden avulla pelastaa itse itsemme.
No siitä huolimatta, juuri sitä me yritämme. Torjumme Jeesuksen tarjoaman sovituksen LAHJAN, ja sen sijaan yritämme itse anaita sen. Jos tuo mitä teemme, ei ole Jeesuksen tarjoaman sovituksen LAHJAN halpana pitämistä, ja halveksimista, niin mitä se sitten on?
Etkö ymmärrä että Jumalan elämä ei ole lähtöisin meistä, eikä meidän tekemisistämme. Jumalan elämä on lähtöisin Hänestä itsestään! Hänen nimensä on Pyhä Henki! Kysymys on Pyhän Hengen teoista, silloin kun lakkaamme yrityksistä pelastaa itse itseämme omilla teoillamme, ja annamme Hänen pelastaa meidät.mutta et ymmärtää. Vaikka sinulle kuinka monta kertaa sanoo, että ihminen pelastuu yksin armosta parhaansakin tehtyään, niin jaksat höpöttää tuota samaa. Mieleesi ei millään tunnu mahtuvan se, että meidän on tehtävä oma osamme, vaikka pelastummekin yksin armosta. Armo ei näet tule osaksemme ellemme tee mitään.
Ilman uskoa, parannusta ja kastetta armo ei voi vaikuttaa. Niihin kaikkiin kuuluu tekoja eli ne ovat omaa osuuttamme. Meidän on pidettävä käskyt ja kestettävä loppuun asti. Vain ruumiin ylösnousemuksen saavat kaikki tekemättä mitään. "Niin kuin kaikki kuolevat Adamissa, tehdään kaikki eläviksi Kristuksessa."
Mutta sinähän et Jehovan todistajien tapaan taida uskoakaan kaikkien ylösnousemukseen etkä näkojään ruumiin ylösnousemukseen ollenkaan? Ainakin olet "toden" tavoin antanut ymmärtää, että Kristus palasi siihen tilaan, jossa hän oli ennen
syntymäänsä eli menetti ylösouseen ruumiinsa. - Tapani
Ent.mormoni kirjoitti:
Mormonimiehen kannattaa mennä elämänsä aikana monta kertaa naimisiin ja pyörähtää jokaisen vaimon kanssa temppelin kautta.
Näin varmistuu tai ainakin tulee todennäköisemmäksi mahdollisuus saada tuo korkein kirkkaus.
Joseph Smith ehti varmistaa tämän kohdallaan ja samoin Brigham Young ja monet muut mormonimiehet.
Sääli, että profetiaa moniavioisuuden käyttöönotosta uudelleen mormonien parissa ei ole vieläkään tullut.
Se tekisi kaiken paljon helpommaksi, ainakin miehille.
Tätä odotellessanne miehet vaan vihille mars, jättäkää vaimo ja ottakaa seuraava jne.
Näin niitä maan päällä solmittuja avioliittoja kertyy, niin ettei tarvitse niitä teille kuoleman jälkeen sijaistoimituksena temppeleissä kovin monia lisää toimittaa.Asiallinen vastaus tuohon asetelmaan on, että tuhatvuotisen valtakunnan aikana kaikki saadaan kohdalleen. Kaikille vanhurskaille, niillekin, joilla ei ole ollut tilaisuutta mennä iankaikiseen avioliittoon, annetaan siihen mahdollisuus. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana näet kaikki vanhurskaat nousevat kuolleista ja sijaistoimitukset saadaan tehdyksi loppuun.
- tode
Tapani kirjoitti:
mutta et ymmärtää. Vaikka sinulle kuinka monta kertaa sanoo, että ihminen pelastuu yksin armosta parhaansakin tehtyään, niin jaksat höpöttää tuota samaa. Mieleesi ei millään tunnu mahtuvan se, että meidän on tehtävä oma osamme, vaikka pelastummekin yksin armosta. Armo ei näet tule osaksemme ellemme tee mitään.
Ilman uskoa, parannusta ja kastetta armo ei voi vaikuttaa. Niihin kaikkiin kuuluu tekoja eli ne ovat omaa osuuttamme. Meidän on pidettävä käskyt ja kestettävä loppuun asti. Vain ruumiin ylösnousemuksen saavat kaikki tekemättä mitään. "Niin kuin kaikki kuolevat Adamissa, tehdään kaikki eläviksi Kristuksessa."
Mutta sinähän et Jehovan todistajien tapaan taida uskoakaan kaikkien ylösnousemukseen etkä näkojään ruumiin ylösnousemukseen ollenkaan? Ainakin olet "toden" tavoin antanut ymmärtää, että Kristus palasi siihen tilaan, jossa hän oli ennen
syntymäänsä eli menetti ylösouseen ruumiinsa."että Kristus palasi siihen tilaan, jossa hän oli ennen syntymäänsä eli menetti ylösnousseen ruumiinsa.
kun Jeesus palasi takaisin taivaan kirkkauteen, hän palasi täydelliseen jumaluuteen ei enää ylösnousemusruumiina, vaan Jumalana.
Hän "pukeutui" jumalalliseen kirkkauteen, oman henkensä, Pyhän Hengen "ruumiiseen".
jotakin tuosta kirkkaudesta saavat osakseen ne, jotka ovat kutsutut karitsan häihin, hehän saavat katsella Häntä kasvoista kasvoihin. - ...
Tapani kirjoitti:
mutta et ymmärtää. Vaikka sinulle kuinka monta kertaa sanoo, että ihminen pelastuu yksin armosta parhaansakin tehtyään, niin jaksat höpöttää tuota samaa. Mieleesi ei millään tunnu mahtuvan se, että meidän on tehtävä oma osamme, vaikka pelastummekin yksin armosta. Armo ei näet tule osaksemme ellemme tee mitään.
Ilman uskoa, parannusta ja kastetta armo ei voi vaikuttaa. Niihin kaikkiin kuuluu tekoja eli ne ovat omaa osuuttamme. Meidän on pidettävä käskyt ja kestettävä loppuun asti. Vain ruumiin ylösnousemuksen saavat kaikki tekemättä mitään. "Niin kuin kaikki kuolevat Adamissa, tehdään kaikki eläviksi Kristuksessa."
Mutta sinähän et Jehovan todistajien tapaan taida uskoakaan kaikkien ylösnousemukseen etkä näkojään ruumiin ylösnousemukseen ollenkaan? Ainakin olet "toden" tavoin antanut ymmärtää, että Kristus palasi siihen tilaan, jossa hän oli ennen
syntymäänsä eli menetti ylösouseen ruumiinsa."Armo ei näet tule osaksemme ellemme tee mitään"
Armo ei tule osaksemme, jos yritämme ansaita sen!Mitä ihmeen armoa sellainen on, joka täytyy ensin ansaita? Jäävätkö ne siis armoa vaille jotka eivät pysty sitä ansaitsemaan? Jos noin on, niin minulla ei ole mitään mahdollisuutta pelastua!
Valehteliko Jeesus sanosessaan, että Hän ei ollut tullut etsimään hurskaita, vaan syntisiä? Valehteliko Paavali kirjoittaessaan; "Yksin armosta olette pelastetut, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi?
Mikä ihmeen LAHJA sellainen on, josta täytyy maksaa?
Jeesus sanoi; "Uskokaa minuun..se on Jumalan teko"
Jumalan teoista on kysymys, on kysymys Pyhän Hengen teoista. Mutta aina vain sinä yrität itse ansaita oman pelastuksesi. sen sijaan että ottaisit Jeesuksen vastaan hekilökohtaisena Vapahtajanasi, yrität itse olla itsesi pelastaja!
Ihmisen omat teot ovat lihaa, ja siksi ne tuomitaan, Hengen teot, sen sijaan ovat Jumalan Henkeä. Omien tekojemme mukaan meidät tuomitaan, -huomaa: Tuomitaan, mutta Kristuksen tekojen mukaan meidät armahdetaan!
En tunne Jehovan todistajien oppeja, nvain sen mitä Raamatta sanoo. Ja Raamattu sanoo että Taivaaseen ei pääse mitään fyysistä. Taivas on Hengen Valtakunta!
Fyysinen on maata ja savea, ja siksi kuolevainen, Henki on kuolematon!
Ihminen ei ole henkilapsi, vaan savilapsi. - ...
tode kirjoitti:
"että Kristus palasi siihen tilaan, jossa hän oli ennen syntymäänsä eli menetti ylösnousseen ruumiinsa.
kun Jeesus palasi takaisin taivaan kirkkauteen, hän palasi täydelliseen jumaluuteen ei enää ylösnousemusruumiina, vaan Jumalana.
Hän "pukeutui" jumalalliseen kirkkauteen, oman henkensä, Pyhän Hengen "ruumiiseen".
jotakin tuosta kirkkaudesta saavat osakseen ne, jotka ovat kutsutut karitsan häihin, hehän saavat katsella Häntä kasvoista kasvoihin.Kiitos "tode"! Jumalan siunausta, Jeesus kanssasi!
- Tapani
... kirjoitti:
"Armo ei näet tule osaksemme ellemme tee mitään"
Armo ei tule osaksemme, jos yritämme ansaita sen!Mitä ihmeen armoa sellainen on, joka täytyy ensin ansaita? Jäävätkö ne siis armoa vaille jotka eivät pysty sitä ansaitsemaan? Jos noin on, niin minulla ei ole mitään mahdollisuutta pelastua!
Valehteliko Jeesus sanosessaan, että Hän ei ollut tullut etsimään hurskaita, vaan syntisiä? Valehteliko Paavali kirjoittaessaan; "Yksin armosta olette pelastetut, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi?
Mikä ihmeen LAHJA sellainen on, josta täytyy maksaa?
Jeesus sanoi; "Uskokaa minuun..se on Jumalan teko"
Jumalan teoista on kysymys, on kysymys Pyhän Hengen teoista. Mutta aina vain sinä yrität itse ansaita oman pelastuksesi. sen sijaan että ottaisit Jeesuksen vastaan hekilökohtaisena Vapahtajanasi, yrität itse olla itsesi pelastaja!
Ihmisen omat teot ovat lihaa, ja siksi ne tuomitaan, Hengen teot, sen sijaan ovat Jumalan Henkeä. Omien tekojemme mukaan meidät tuomitaan, -huomaa: Tuomitaan, mutta Kristuksen tekojen mukaan meidät armahdetaan!
En tunne Jehovan todistajien oppeja, nvain sen mitä Raamatta sanoo. Ja Raamattu sanoo että Taivaaseen ei pääse mitään fyysistä. Taivas on Hengen Valtakunta!
Fyysinen on maata ja savea, ja siksi kuolevainen, Henki on kuolematon!
Ihminen ei ole henkilapsi, vaan savilapsi.Tilannetta voi verrata kuoppaan (synti), johon olemme pudonneet. Meillä ei ole siellä minkäänlaisia mahdollisuuksia pästä ylös. Huudamme apua. Sen kuulee ystävämme (Kristus). Emme ole niin pahasti loukkaantuneet ettemme voisi kivuta ylös. - Tuo kipuaminen kuvaa omaa osuuttame, mutta ilman tikkaita (armoa) emme pääsisi ylös (voisi pelastua).
- tode
... kirjoitti:
Kiitos "tode"! Jumalan siunausta, Jeesus kanssasi!
olen tosi iloinen selvästä ja kirkkaasta evankeliumista, jota julistat tällä palstalla.
- tode
Tapani kirjoitti:
Tilannetta voi verrata kuoppaan (synti), johon olemme pudonneet. Meillä ei ole siellä minkäänlaisia mahdollisuuksia pästä ylös. Huudamme apua. Sen kuulee ystävämme (Kristus). Emme ole niin pahasti loukkaantuneet ettemme voisi kivuta ylös. - Tuo kipuaminen kuvaa omaa osuuttame, mutta ilman tikkaita (armoa) emme pääsisi ylös (voisi pelastua).
Jeesus ei asenna kuoppaamme tikapuita suorittaaksemme itsemme ylös, vaan Hän nostaa meidät itse ylös vahvoilla käsivarsillaan ja asettaa meidät autuuden(=pelastus) kalliolle.
- ...
Tapani kirjoitti:
Tilannetta voi verrata kuoppaan (synti), johon olemme pudonneet. Meillä ei ole siellä minkäänlaisia mahdollisuuksia pästä ylös. Huudamme apua. Sen kuulee ystävämme (Kristus). Emme ole niin pahasti loukkaantuneet ettemme voisi kivuta ylös. - Tuo kipuaminen kuvaa omaa osuuttame, mutta ilman tikkaita (armoa) emme pääsisi ylös (voisi pelastua).
asetat omat tekosi ja suorituksesi Ristin uhrin vertaisiksi, mitä silloin teet?
Halvennat Ristiä!
Se merkitsee sitä siis että Ristin uhri ei sinulle riittävä, että Jeesus ei ole riittävän voimakas pystykseen nostamaan sinut kuopasta ylös-
Se merkitsee sitä että mielestäsi Jeesus tarvitsee sinun apuasi pystyäkeen pelastamaan sinut, mutta sinä et niinkään Hänen apuaan.
Synti on kuin suonsilmäke johon olemme uponneet kaulaamme myöten. Mitä enemmän yritämme nousta ylös, sitä syvemmlle uppoamme. Itse emme pysty itseämme pelastamaan. Kaikki yrtyksemme ovat tuhhontumittuja. Jos yritämme sitä, yritämme mahdotonta! Ainoa toivomme on antaa Jeesuksen pelastaa meidät!
Nöyrtyminen ja katuminen on sitä että huudamme hädissämme armoa. Silloin ymmärrämme että meillä´ei ole mitään mahdollisuutta nousta kuopasta, ellei Jeesus meitä sieltä nosta. Mutta Jeesus nostaa, ja PELASTAA, jos vain annamme Hänen pelastaa meidät!
Meidän osuutemme on vain ottaa Jeesuksen tarjoama pelastuksen ja sovituksen LAHJA vastaan! Jos et luota Jeesuksen kykyyn pelastaa sinut, silloin et usko Häneen. - Tapani
tode kirjoitti:
Jeesus ei asenna kuoppaamme tikapuita suorittaaksemme itsemme ylös, vaan Hän nostaa meidät itse ylös vahvoilla käsivarsillaan ja asettaa meidät autuuden(=pelastus) kalliolle.
niin teetkö/tekisitkö kaiken senkin heidän puolestaan, mikä olisi heidän kehityksensä kannalta välttämätöntä?
- ...
Tapani kirjoitti:
Tilannetta voi verrata kuoppaan (synti), johon olemme pudonneet. Meillä ei ole siellä minkäänlaisia mahdollisuuksia pästä ylös. Huudamme apua. Sen kuulee ystävämme (Kristus). Emme ole niin pahasti loukkaantuneet ettemme voisi kivuta ylös. - Tuo kipuaminen kuvaa omaa osuuttame, mutta ilman tikkaita (armoa) emme pääsisi ylös (voisi pelastua).
Yksin uskosta – yksin armosta
– yksin Kristuksen tähden.
12 näkökohtaa kristillisestä uskonkäsityksestä.
1. "Yksin uskosta" Raamatun ja uskonpuhdistuksen periaatteena
Apostoli Paavalin, muun UT:n ja koko Raamatun perusajatus on, että syntinen ihminen pääsee Jumalan yhteyteen eli hänet vanhurskautetaan yksin uskosta (Room 1:17; 3:28; 4:5; Apt 13:38-39: Gal 2:16). Tämä käsitys on kaiken protestanttisen ja evankelisen kristillisyyden tuntomerkki ja yhteinen piirre.
Emme voi saada syntejämme anteeksi emmekä vanhurskautua Jumalan edessä omilla ansioillamme, teoillamme emmekä hyvitystöillämme, vaan saamme synnit anteeksi ja meidät vanhurskautetaan Jumalan edessä armosta (gratis/lahjaksi/ilmaiseksi) Kristuksen tähden (propter Christum) uskosta (per fidem), kun uskomme, että Kristus on kärsinyt meidän edestämme ja meille hänen tähtensä annetaan synnit anteeksi ja lahjoitetaan vanhurskaus ja Ikuinen Elämä.
(Latinalaisen tekstin mukaan: kun uskomme, että meidät otetaan armoon ja syntimme annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on hyvittänyt syntimme = pro nostris peccatis satisfeci.) Tätä uskoa Jumala pitää edessään vanhurskautena ja lukee sen hyväksemme (imputat Deus pro iustitita). (CA 4.)
2. Vanhurskauttaminen yksin uskosta on koko kristinuskonkäsityksen avaimena.
Kristinuskonkäsitykselle on luonteenomaista, että siinä kaiken kristillisen uskon ja opin, tunnustuksen ja elämän avaimena on juuri vanhurskauttaminen yksin uskosta. Se ei kuulu vain pelastusoppiin vaan myös esim. oppiin ihmisestä, pyhityksestä, seurakunnasta ja kristityn eettisistä velvollisuuksista. Se on kaiken kattava tulkinnan peruste.
Vanhurskauttamisen yksin uskosta liittyvät esim. sanaparit käsky ja lupaus, usko ja teot. Synti ja armo, Jumalan pyhyys ja Jumalan rakkaus, laki ja evankeliumi, Jumalan maallinen hallinnan piiri (regimentti) ja Jumalan hengellinen hallinnanpiiri. Näistä avautuu hiukan erilaisia näkökulmia. Itse asia, on kuitenkin sama. Niissä ilmaistu jännite voidaan ymmärtää ja käytännön uskonelämässä kokea vain vanhurskautumalla yksin uskosta, yksin armosta.
Vanhurskauttaminen yksin uskosta pätee aina, ennen ihmisen uskoa, hänen uskoon tulemisensa hetkellä, hänen uskonelämänsä ja -vaelluksensa aikana, hänen kuolemansa hetkellä ja viimeisellä tuomiolla. Siihen ei ihminen voi lisätä mitään täydennykseksi.!! Tämä tarkoittaa mm. sitä, ettei mikään sellainen oppi, joka on ristiriidassa yksin uskosta tapahtuvan vanhurskauttamisen kanssa, voi olla oikea kristillinen oppi!
– – se kristillisen opin tärkein kohta, joka oikein ymmärrettynä ylistää ja korottaa Kristuksen kunniaa ja tuo hurskaille omilletunnoille aivan välttämättömän ja ylen runsaan lohdutuksen. – – Koko Raamattu on jaettava näihin kahteen pääosaan: lakiin ja lupauksiin. (AC 42, 5.)
3. Usko vaatimuksena
Jumalan lakia on jokainen ihmiselle, niin epäuskoiselle kuin uskovalle, esitetty vaatimus, Käsky, kehotus, kielto, ja ehdollinen lupaus. Lain perussisältö on ilmaistu kymmenessä käskyssä ja niiden tiivistelmässä ja sovellutuksissa (Jeesuksen vuorisaarnassa ja rakkauden kaksoiskäskyssä sekä apostoleiden kehotuksissa).
Lakia on myös uskomisen vaatimus, jonka esittää jo ensimmäinen käsky. Siis jo dekalogi edellyttää ihmiseltä ennen kaikkea uskoa Jumalaan. Sitten usko – niin kuin myös oikean uskon puuttuminen ja sen vastakohta eli väärä usko – ilmenee suhteessa Jumalaan, ihmiseen itseensä, toisiin ihmisiin ja Jumalan koko luomakuntaan. (Luuk 10:27.)
Uskon vaatimus tunkeutuu kuitenkin ennen kaikkea ihmisen sisimpään, hänen tahtoonsa, omaantuntoonsa ja luottamukseensa ja edellyttää häneltä ehdottomuutta ja kokosydämisyyttä (Mark 1:15). Uskon vaatimuksen voivat esittää ihmiset monin tavoin (suhteellisesti ja epäasiallisestikin), mutta aina sen esittää ehdottomasti joka tapauksessa Jumala itse.
Kymmenen käskyä ei – – vaadi ainoastaan ulkonaisen elämänpiiriin kuuluvia tekoja – – vaan se vaatii muutakin, paljon järjen yläpuolella olevaa, nimittäin sitä, että todella kunnioitaan Jumalaa, todella rakastetaan Jumalaa, todella Jumalaa avuksihuudetaan, vaatii todellista varmuutta siitä, että Jumala kuulee, ja että – – kaikissa ahdingoissa odotetaan apua Jumalalta. (AC 4:8) Se merkitsee ehdotonta ja täydellistä Jumalalle omistautumista, Jumalaan sitoutumista, ja Jaumalalle antautumista.
Jumalaksi kutsutaan Häntä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jumala on juuri Hän, mihin hän ihminen sydämensä pohjasta luottaa, turvaa ja uskoo. – – Pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan. Mikäli usko ja luottamus ovat oikeita, on myös Jumalasi oikea. Missä sitä vastoin luottamus on valheellista ja väärää, siellä ei myöskään ole oikeaa jumalaa. Nämä kaksi nimittäin kuuluvat yhteen, usko ja Jumala. Sinun Jumalasi on oikeastaan – – se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot. Tämän (=ensimmäisen) käskyn tarkoituksena onkin siksi vaatia oikeaa sydämen uskoa ja luottamusta, joka kohdistuu ainoaan oikeaan Jumalaan ja riippuu yksin hänen varassaan. (IK 1:2-4).
4. Usko lahjana
Samalla kun Raamattu esittää uskon ehdottomana vaatimuksena, se kuitenkin sanoo myös, että usko on Jumalan lahja (1 Kor 4:7; Apt 3:16; Ef 2:8-9; 2 Piet l:l; Jer 24:7). Uskoa erityisessä kristillisessä, pelastavassa mielessä ei ihmisellä ole itsessään, vaan se annetaan hänelle ulkopuolelta.
Usko ei synny uskon vaatimuksesta vaan Jumalan yllättävästä hyvästä teosta, jota ihminen ei mitenkään osaa ottaa huomioon, mutta joka kohdistuu häneen. Usko ei ole ihmisen vastaus kohtaamaansa vaatimukseen vaan Jumalan lahja, jonka ihminen saa edellytyksellä ja ilmaiseksi ja joka täydellisesti ylittää ihmisen kyvyt, voimat ja tahdon.
Usko ei ole ihmisen teko, suoritus, aikaansaannos, kokemus. Lahjana usko on evankeliumia, sellaista mitä yksin Jumala tekee ja antaa ihmiselle ilmaiseksi. Uskon vaatimusta on mahdollista täyttää vain ja vasta uskon lahjasta käsin.
Laki näet vaatii meiltä omia tekojamme ja omaa täydellisyyttämme. Lupaus sitävastoin tarjoaa meille synnin ja kuoleman sortamille lahjaksi sovituksen ja armon Kristuksen tähden, eikä sitä omisteta tekojen avulla, vaan yksinomaan uskossa ja armossa(AC 4:4.)
Usko on sellainen Jumalan lahja, jolla me evankeliumin sanasta oikein opimme tuntemaan Kristuksen, lunastajamme, ja häneen perustamaan luottamuksemme, toisin sanoen, että meillä ainoastaan hänen kuuliaisuutensa tähden, armosta, on syntien anteeksiantamus, että Isä Jumala pitää meitä nuhteettomina ja vanhurskaina ja että me tulemme iankaikkisesti autuaiksi. (FC Ep. 3:6.)
5. Uskoon kutsuttava ja uskosta vanhurskautettava ihminen
Jumala vaatii uskoa samalta ihmiseltä, jolle hän sen tahtoo lahjoittaa, jo ennen kuin sitä tällä on. Vaatimuksen Jumala esittää siksi, että hän on ihmisen tuonut ja tarkoittanut elämään hänen yhteydessään. Lain vaatimus perustuu Jumalan luomistyöhön.
Vaatimus ei kuitenkaan sinänsä edellytä, että ihminen pystyisi sen täyttämään. Jumala voi vaatia ihmiseltä uskoa ja kuuliaisuutta, vaikkei tämä siihen pystyisikään. Niin Jumala vaatiikin, ja niin ihminen nyt syntiinlankeemuksen jälkeen onkin kykenemätön kaikkeen siihen, mitä Jumala häneltä vaatii. Jumaqla vaatii ihmiseltä uskoa, samalla kuitenkin korostaen että se on ihmiselle itselleen mahdotonta. Siksi usko voi olla vain LAHJA.
Jeesus sanoi:"Uskokaa minuun, se on Jumalan teko" Huomaa: -Jumalan teko, ei ihmisen teko!
Syntiinlangenneena ihminen on nimittäin Jumalan edessä jumalaton, Jumalalle vieras, Jumalaa tuntematon, Jumalaa vastustava ja vihaava sekä Jumalan vihan alainen (Room 3:4, 10-12; 8:7; Luuk 11:13). Ihmisellä ei ole oikeaa tietoa Jumalasta, ei edes sinä, ettei hän tunne Jumalaa, koska hänen mielensä ja sydämensä ja elämänsä ovat täynnä epäjumalia.
Jumalaton ihminen ei suinkaan elä uskonnollisessa tyhjiössä vaan ennen kaikkea uskonnollisessa synnissä: hän rikkoo ensimmäistä käskyä, mutta ei edes kärsi siitä. Lähimmäissuhteeseen kohdistuvien käskyjen rikkomisesta tai varsinaisesti sen seurauksista hän saattaa kärsiä.
Ihmisellä ei ole myöskään oikeaa asennetta Jumalan kohtaan: hän ei tahdo rakastaa, eikä kunnioittaa Jumalaa. Mikään hänessä ei kaipaa Jumalaa. Hänessä ei ole mitään tuhkassa sammumaisillaan hehkuvaa Jumalan-kaipuun kipinää. Vanhurskauttaminen ja usko eivät ole Jumalan vastaus ihmisen kaipuuseen vaan ihmisen siirtämistä aivan uuteen, hänelle vieraaseen todellisuuteen.
Ihmisellä ei enää ole vapaata tahtoa, jolla hän voisi valita hyvän ja pahan väliltä Jumalan edessä. Hän voi tahtoa vain pahaa ja valita vain Jumalan tahdon vastaisesti. Suhteessa lähimmäisiin, itseensä ja luomakuntaan ihmisellä on tahdossaan rajallinen vapaus.
Uskon ja kuuliaisuuden vaatimuksellaan Jumalan laki tekee ihmisen tästä eksistentiaalisesti tietoiseksi, niin että hän kokemuksellisesti tajuaa olevansa kykenemätön ja haluton uskomaan ja joutuu hätään sen tähden. Julistuksen liittymiskohtana ihmisessä on juuri tämä ihmisen synti.
Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen (VK: Usko, 6).
Uudestisyntymättömän ihmisen ymmärrys, sydän ja tahto ei hengellisissä, jumalallisissa, asioissa oman luonnollisen voimansa varassa voi kerrassaan mitään ymmärtää, uskoa, omaksua, ajatella, tahtoa, aloittaa, panna toimeen, tehdä vaikuttaa tai myötävaikuttaa: ihminen on suhteessaan hyvään kokonaan kuollut ja turmeltunut.
Ihmisen luonnossa – – ei ole hengellisen voimaa hiukkaistakaan, jolla hän oman itsensä varassa voisi valmistautua Jumalan armoon tai omaksua tarjotun armon – – Pyhä Raamattukin vertaa uudestisyntymättömän ihmisen sydäntä kovaan kiveen, joka ei väisty liikuttajaansa, vaan tekee sille vastusta, höyläämättömään lankkuun ja villiin, kesyttämättömään eläimeen. – –
Maallisissa, ulkonaisissa, ravintoa ja ruumiillisia tarpeita koskevissa asioissa ihminen on taitava, järkevä ja tuiki toimelias, mutta hengellisissä, jumalallisissa, sielun autuutta koskevissa asioissa ihminen on kuin suolapatsas, kuin Lootin vaimo jopa kuin pölkky ja kivi. (FC Sol. dec. 2:7, 19, 20.)
6. Uskon perusteet: yksin Kristus – yksin armo
J. I. Packer – jolta Uusi Tie on julkaissut suomeksi kirjan Jumalan tunteminen (1981) –ja O. R. Johnston (jotka kumpikaan eivät ole luterilaisia) kirjoittavat englannintamansa Lutherin teoksen De servo arbitrio (Sidottu ratkaisuvalta) esipuheessa: "Oppia vapaasta vanhurskauttamisesta yksin uskosta on usein pidetty uskonpuhdistajien teologiaa keskuksena. Se tuskin on kuitenkaan oikein.
Oppi uskonvanhurskaudesta oli heille tärkeä, koska se vartioi periaatetta yksin armosta, mutta se oli heille vain yksi tämän periaatteen ilmaus eikä edes tärkein. – – Ratkaiseva kysymys heille oli, olemmeko me syntiset täysin avuttomia synnissämme ja pelastaako Jumala meidät vapaasta, ehdottomasta ja voittamattomasta armosta. Vanhurskauttaminen yksin uskosta on totuus, joka tarvitsee tulkintaa.
Yksin uskosta -periaatetta ei ole ymmärretty oikein, ennen kuin se on ankkuroitunut laajempaan periaatteeseen yksin armosta." (Mainittakoon, että Packer on yhdessä eräiden toisten kanssa 1986 julkaissut Hodder & Stoughtonin kustannuksella teoksen Here We Stand: Justification by Faith Today, 189 s. Se on esitelty Themelios -lehdessä 1987, s. 100.)
Uskon perusteet eivät ole siinä itsessään vaan sen ulkopuolella, sillä usko on vain väline – ei peruste itsessään. Ihminen vanhurskautuu uskon välityksellä (per fidem), ei uskon tähden, vaan yksin Kristuksen tähden (propter Christum). Usko ei usko itseensä vaan evankeliumiin, joka on sen peruste laajassa mielessä.
Raamatun aineistoa voidaan jäsentää katsomalla evankeliumia kolmesta näkökulmasta, niin kuin tekee apostolinen uskontunnustus, jota Luther selittää molemmissa luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin kuuluvissa katekismuksissaan. Evankeliumi on hyvä sanonut Isästä ja hänen luomistyöstään, hyvä sanoma Pojasta ja hänen lunastustyöstään sekä hyvä sanoma Pyhästä Hengestä ja hänen pyhitystyöstään. Kaikissa näissä on kysymys sellaisesta, minkä Jumala tekee ja antaa lahjaksi.
Evankeliumin ulottuvuuksien välillä on kuitenkin merkittävä ero. Luominen ja pyhitys ovat molemmat Jumalan tekoja, joissa me ihmiset olemme mukana ja jotka tapahtuvat meissä ja myös meidän kauttamme, eivät meidän ulkopuolellamme. Ne myös jatkuvat. Lunastuksen evankeliumi sen sijaan kertoo Jumalan teosta, joka on kerta kaikkiaan tapahtunut meistä riippumatta, meidän ulkopuolellamme, meidän olemattamme läsnä ajallisesti ja paikallisesti, meidän puolestamme (1 Piet 1:21, 24).
Lunastuksen evankeliumiin kuuluu Jumalan ikuinen armonvalinta, jonka hän on suorittanut Pojassaan jo ennen maailman perustamista. Kun ihminen vanhurskautetaan, se on Jumalan ikuisen armonvalinnan toteutumista Jeesuksen Kristuksen työn tähden, minkä vanhurskautettu ihminen tulee myös tiedostamaan ennemmin tai myöhemmin. Jumalan ikuisessa valinnassa ilmenevät hänen armonsa ehdottomuus ja täysi riippumattomuus ihmisestä (Ef 1:4-5: Room 8:29-30).
Jumalan Pojan sovitustyö perustuu sekin Jumalan valintaan: Isä valitsi ikuisuudessa Pojan suorittamaan sovituksen kaikkien ihmisten edestä ajassa. Lunastus liittyy luomiseen ja palauttaa sen ennalleen. Pyhitys vastaa luomista. Vanhurskauttamisessa ja uudestisyntymisessä ihmisestä tulee todellinen alkuperäinen luotu ihminen, ei enempää eikä vähempää eikä muuta.
Kristus on uusi Aadam, ja sellaisia tulee kristityistäkin hänessä. Jeesus samastui ihmisiin olemuksellisesti (incarnatio) ja ihmisten syntiin imputatiivisesti: se luettiin hänen syykseen, vaikka hän oli syytön kaikkeen syntiin. Hän kantoi ihmisten syntien rangaistuksen heidän puolestaan, ja hänen synnittömyytensä tähden Jumala herätti hänet kuolleista eli vanhurskautti hänet (iustificatio Christi). Jeesus ja tämä hänen tekonsa on häneen uskovan ihmisen uskon kohteena ja sisältönä ja vanhurskauttamisen perusteena. Jumalan vaikuttimena vanhurskauttamisessa on yksin hänen armonsa, jonka peruste on vain hänen omassa olemuksessaan.
Opillisesti oikein ja sielunhoidollisesti viisaasti lunastuksen evankeliumin objektiivisuudesta laulaa Paul Gerhtard virressä Nyt seimellesi seisahdan (uudessa virsikirjassa n:o 25):
En ollut vielä syntynyt,
kun synnyit auttajaksi.
En armoasi kysynyt,
kun tulit turvaajaksi.
En vielä ollut päällä maan,
kun riensit tänne maailmaan,
aukaisit meille taivaan.
Kristuksen vanhurskauden vierautta ihmiselle osoittaa myös se tapa, jolla se tulee ihmiselle. Jumala käyttää siinä aina ulkonaisia välineitä, jotka ovat luotuja ja maallisia ja vetoavat aisteihin: sanaa, vettä, ruokaa ja juomaa. Nekin ovat suhteessa ihmiseen objektiivisia.
Jumala liittää ikuisen, näkymättömän armonsa ja Jeesuksen ikuisen ja lihaksi tulleen persoonan maallisiin välineisiin osoittaen sillä toisaalta riippumattomuuttaan ihmisestä ja toisaalta täyttä samastumistaan ihmiseen. Näin Jumala tuo sydämestään ihmisen ulkopuolelta tämän sydämeen pelastavaa armonsa, jonka tämä voi ottaa vastaan, koska se tulee ulkonaisissa välineissä.
Tähän asti on edeltämääräämyksen salaisuus ilmoitettu Jumalan sanassa. Jos me – –siihen pitäydymme, on se meille varsin hyödyllinen, lohdullinen oppi; sillä se varsin voimakkaasti vahvistaa sen uskonkohdan, että me tulemme vanhurskaiksi ja autuaiksi ilman mitään tekojamme ja ansioitamme, sulasta armosta, ainoastaan Kristuksen tähden!!
Tämä oppi antaa myös ihanan ja erinomaisen kuulutuksen: Jumala on pitänyt jokaisen kristityn kääntymystä, vanhurskautta ja autuutta niin tärkeänä ja huolehtinut näistä niin uskollisesti, että hän "ennen maailman perustamista" piti neuvon ja "edeltäpäin määräsi" kuinka hän minut siihen saattaa ja siinä säilyttää. (FC Sol. dec. 11:43, 45.)
Kristus on sekä Jumalana että ihmisenä täydellisellä kuuliaisuudellaan lunastanut meidät synneistämme ja tehnyt meidät vanhurskaiksi ja autuaiksi, joten uskonvanhurskaus tietää syntien anteeksiantamusta, sovitusta Jumalan kanssa ja sitä, että meidät omistetaan Jumalan lapsiksi ainoastaan Kristuksen kuuliaisuuden tähden, joka ainoastaan uskon kantta, sulasta armosta, luetaan kaikille tosiuskoville vanhurskaudeksi ja jonka tähden heidät päästetään kaikesta heidän vääryydestään (FC Sol. dec. 3:4).
7. Vanhurskauttavan uskon syntyminen ja välittömät seuraukset
Vanhurskauttavan uskon eli Jumalan lahjan vastaanottamisen eli Jumalan armoon luottamisen edellytyksenä on, että Jumalan laki on tehnyt Jumalan lahjan vastaanottamisen ihmiselle mielekkääksi, mahdolliseksi ja välttämättömäksi (Room 3:19-20; 7:7-10). Niin kauan kuin ihminen uskoo ja kokee kelpaavansa Jumalalle jollakin tavoin omillaan, hän ei ymmärrä eikä tarvitse ehdotonta lunastuksen evankeliumia eikä uskoa lahjana; korkeintaan hän voi ymmärtää uskon vaatimuksena eli lain. Tästä seuraa että ihminen yrittää pelastaa itsensän omilla suorituksillaan ja ansioillaan, ihminen yruttää maksaa sitä mikä on JO maksettu, ihminen yrittää olla itse itsensä pelastaja.
Usko nimittäin syntyy Jumalan armon lupausten kuulemisesta (Room 10:17; Joh 6:45). Jumalan sana lähestyy ihmistä ja pyrkii vakuuttamaan hänet totuudesta ja Jumalan rakkaudesta, sen jälkeen kun hän on vakuuttunut anteeksisaamisen tarpeesta ja välttämättömyydestä. Usko syntyy sillä hetkellä, kun ihminen saamastaan Jumalan lupauksesta, kutsusta ja lahjasta vakuuttuu, että se sopii hänen tarpeeseensa eli että hän voi luottaa armoon.
Tarve on siis syntien anteeksi saaminen, Jumalan vihasta ja kadotuksesta vapautuminen ja Jumalalle kelvolliseksi tuleminen. Lahja on Jeesuksessa oleva syntien sovitus ja anteeksiantamus, Jumalalle kelpaavat vanhurskaus ja ikuinen elämä. Lahja siis annetaan, sitä ei voi kukaan itselleen ottaa, ei päättää eikä ratkaista, (vaikka sen voi torjua ja siitä voi kieltäytyä). Se on jo valmiina jokaisen ulottuvilla, joka sitä tarvitsee.
Kun tarve ja tarjous tapaavat toisensa, usko on vastustamaton: se valloittaa ihmisen. Vanhurskauttamisessa ihminen on passiivinen eli Jumalan toiminnan kohteena (Jer 20:7; Jes 65:24), niin kuin hänen Vapahtajansa Jeesus oli sovituksessa passiivinen kantaessaan Jumalan tuomion ja rangaistuksen syntisen puolesta.
Vanhurskauttamisessa Jumala antaa ihmiselle hänen syntinsä anteeksi (remissio peccatorum) ja lukee hänen hyväkseen Jeesuksen vieraan vanhurskauden, lahjavanhurskauden (imputatio iustitiae alienae Christi). Vanhurskauttavalla uskolla on kaksi tahoa.
Positiivisesti siinä tapahtuu Jumalan suorittama jumalattoman ihmisen vanhurskauttaminen (iustificatio impii), jonka ihminen ottaa vastaan. Negatiivisesti siihen sisältyy jumalattoman ihmisen suorittama Jumalan vanhurskauttaminen (iustificatio Dei) eli syntien tunnustaminen ja Jumalan syyttämisestä luopuminen (Room 3:4; Ps 51:6; Luuk 23:41). Samalla Jumala uskon myötä luo myös uuden elämän ihmiseen eli uudestisynnyttää hänet.
Vanhurskauttamisessa ihminen on passiivinen ja reseptiivinen: hänelle tapahtuu Jumalan teko, jonka hän avain ntaa tapahtua ja siten ottaa vastaan!!
Ihmisen tahto ei myötävaikuta siihen mitenkään myönteisesti. Itse asiassa ihminen on vanhurskauttamisen hetkelläkin jumalaton eli vastustaa Jumalaa. Vanhurskauttamisessa ja uudestisyntymisessä lahjaksi saatu usko ja uusi elämä on sen sijaan aktiivista ja täynnä tahtoa, ratkaisuja ja valintoja.
Valitseva ihminen on aina jo uskova ja pelastunut ihminen. Jeesusta avuksi pyytävä syntinen on jo pelastunut ihminen. Usko ei ole mitään tekemistä, vaan teot ja kuuliaisuus seuraavat uskoa! Hedlmät seuraavat Uudestisyntymistä, eivä edellä sitä.
Uskon vastaanottavan luonteen tähden uskon syntyminen on kokonaan ulkonaisista armonvälineistä, ennen kaikkea Jumalan sanasta riippuvaista. Se ei tapahdu mekaanisesti esim. pelkän kastetoimituksen suorittamisen perusteella (ex opere operato), vaan Jeesuksen persoonallisessa kohtaamisessa.
8. Yksin uskosta vanhurskautettu ihminen
Toisaalta yksin uskosta vanhurskautetun ja toisaalta vailla uskoa ja vanhurskautta olevaa välillä on yhtä suuri ero kuin taivaan ja helvetin välillä. Uskovasta ihmisestä on kuitenkin sanottava, että hän on samanaikaisesti sekä syntinen että vanhurskas (simul iustus et peccator).
Tätä Lutherilta periytyvää kuuluisaa lausumaa on valitettavasti monin tavoin tulkittu väärin. Se ei anna kenellekään (uskovalle eikä epäuskoiselle) oikeutta pysytellä synnissä ja olla kääntymättä siitä pois. Se ei myöskään tarkoita, että ihminen yleensä, kuka hyvänsä, olisi samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas.
Vastaavasti tämä lausuma kuitenkin myös torjuu tietyt käsitykset harhautuneina. Ei voida sanoa, että ihminen on ensin (vain) syntinen ja uskoon tultuaan vain vanhurskas eikä enää lainkaan syntinen, koska synti on hävinnyt hänestä.
Ei voida myöskään sanoa, että kristitty olisi enää vain osittain syntinen, koska hän on osittain muuttunut jo vanhurskaaksi, niin että hänen syntisyytensä vähenee koko ajaa ja hän tulee sitä vanhurskaammaksi, mitä kauemmin hän elää. Yhtä vähän voidaan sanoa, että kristitty olisi ainoastaan syntinen eikä lainkaan (vielä) vanhurskas tai jos hän kuitenkin sattuisi olemaan vanhurskas, hän ei ainakaan voisi olla siitä varma ennen kuin viimeisellä tuomiolla, jolloin katsotaan, oliko hän vanhurskas vai ei.
Ihmisessä, joka ei usko Jeesukseen Sijaisenaan ja Vapahtajanaan, ei ole mitään vanhurskautta Jumalan edessä, vaikka hänellä ihmisten edessä saattaa olla hyvinkin paljon (maallista, yhteiskunnallista) vanhurskautta. Se ei tee hänestä Jumalalle kelvollista. Vanhurskaudessa ja synnissä ei ole asteita Jumalan edessä, vaikka ihmisten edessä on.
"Tämä (publikaani) meni kotiinsa vanhurskautettuna, toisin kuin se toinen (=fariseus)" (– – houtos dedikaioomenos – par ekeinon, Luuk 18:14, oikea käännös; kirkkoraamatun käännös vanhurskaampana on virheellinen). Ihminen on tässä maailmanajassa aina uskovanakin) kokonaan syntinen olemukseltaan (1 Joh 1:8, 10; Luuk 11:2, 4). Se ei vähene Jumalan edessä yhtään.
Samoin uskovan hyväksi luettu Jeesuksen vanhurskaus peittää hänet kokonaan, niin ettei Jumala lainkaan katso, näe eikä muista hänen syntisyyttään, koska hän on peittänyt sen Jeesuksen vanhurskaudella, niin että hän näkee vain sen. Sen alla on kuitenkin muuttumaton ja parantumaton syntisyys. Siinä ihmisessä, joka ei usko Jeesukseen, näkyvät vain hänen syntinsä, koska hänellä ei ole mitään, millä hän voisi peittää ne.
Teoissa synti tai vanhurskaus sen sijaan voi lisääntyä tai vähentyä. Toisten (uskovien) teot ovat vanhurskaampia kuin toisten, toisten (uskovien) teot ovat syntisempiä kuin toisten, tai ainakin toisilla uskovilla on syntisiä tekoja enemmän kuin toisilta. Tekojen vanhurskaus voi olla osittaista. Ihmisten olemuksessa ei kuitenkaan ole mitään eroa.
Sen sijaan uskovan ja epäuskoisen välillä on ero sekä yksilöiden kesken että yhden ja samaa kristityn henkilökohtaisessa historiassa. Ero ei kenties ole eettinen eikä moraalinen, vaikka sen yleensä tulisi olla myös sellainen. Olennaista se ei kuitenkaan ole. Ero on onttinen eli olemista koskeva. Uskovan kohdalla on tapahtunut muutos: hänet on siirretty Jumalan vihan alaisuudesta Jumalan aitoon alaisuuteen (Ef 2:1-13).
Toisaalta hän on täsmälleen sama syntinen kuin ennen uskoa, toisaalta hän tietyssä mielessä ei ole enää sama ihminen kuin aikaisemmin. Hänen "vanha ihmisensä" eli Jumalalle vieras, jumalanvastainen ja Jumalan vihan alainen olemuksensa on saanut kuolemantuomion ja kuolemaan johtavan iskun, kun hänet uskoon tullessa hakattiin ristiin Jeesuksen kanssa (Room 6:6, 8, 11, 17).
Siitä on alkanut uusi elämä uskossa, ensisijaisesti onttisessa ja vasta toissijaisesti eettisessä mielessä uusi elämä. "Uskosta vanhurskas on elävä" (ho dikaios ek pisteoos zeesetai, Room 1:17, toinen käännösmahdollisuus).
Vanha kuitenkin säilyy toistaiseksi, uusi on tullut vanhan rinnalle. Jumalalle kelpaava uusi on nimenomaan Jeesus, ihmisen sijainen. Kun ihmisellä on uskon suhde Jeesukseen, hänen henkilönsä ja elämänsä on Jeesuksen turvissa. Siksi uskovalla on myös varmuus pelastuksestaan, vaikkei itsestään eikä uskostaan; uskosta voi myös langeta ja luopua.
Vanhan ja uuden rinnakkaisuus ja samanaikaisuus aiheuttavat kristityn elämään jatkuvan taistelun. Vanha luonto tahtoo elää, ei kuolla, ja olla Jumalalle otollinen omilla edellytyksillään, ei joutua tuomittavaksi. Vanha luonto tahtoo myös tehdä muuta syntiä ja suostuttaa kristityn siihen. Uusi luonto ei voi hyväksyä mitään syntiä eikä itsevanhurskautta, vaan ainoastaan Kristuksen vieraan vanhurskauden. Kamppailua käydään pitäytymisestä juuri tähän. Voitto tulee vain siitä, että saa olla Jumalalle kelvollinen yksin uskosta myös kristittynä kilvoitellessaan.
Ei sovi ajatella, että usko ainoastaan alussa tarttuu vanhurskauteen ja autuuteen, sen jälkeen luovuttaakseen tehtävänsä teoille, niin että näiden siitä lähin olisi pidettävä voimassa uskoa, saatua vanhurskautta ja autuutta. Päinvastoin sen, että vanhurskauden ja autuuden lupaus olisi meille luja ja varma ei ainoastaan sen saamiseksi, vaan myös säilyttämiseksi, Paavali – – lukee uskon ansioksi ei vain armoon pääsyä, vaan myös sen, että me nyt olemme armossa. (FC Sol. dec. 4:34.)
9. Uskon kuuliaisuus
Uskolla on suunnattomasti erilaisia seurauksia, jotka liittyvät siihen irrottamattomasti, mutta joita ei saa sekoittaa siihen. Jos niin tapahtuu, usko ei olekaan enää yksin Jumalan edessä, vaan siihen tulee mukaan jotain muuta, ihmisestä lähtevää.
Silloin myös uskon peruste muuttuu, niin että uskon edellytykseksi tulee jotakin muutakin kuin yksin Jumalan armo. Armon/uskon ja sen vaikutusten välillä on tehtävä siis ero.
Yksi uskon keskeisiä seurauksia on kuuliaisuus, joka johtaa uskovan Jumalan tahdon mukaisiin tekoihin (Ef 2:10; Room 1:5). Ne on miellettävä Pyhän Hengen teoiksi, jotka hän synnyttää vapauttamassaan persoonallisuudessa. Kuuliaisuus ja hyvät teot ovat uskon todisteena, eivät sen perusteena (Luuk 17:10; Matt 25:34-35).
Tällaisen uskon on tuotettava hyviä hedelmiä, hyviä tekoja, ja kaikkinaisia Jumalan käskemiä hyviä tekoja on tehtävä palkkaa toivomatta. Kuitenkaan ei ole perustettava luottamusta näihin tekoihin, niin että siten Jumalan edessä ansaittaisiin armo. Sillä me saamme syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden uskon kautta Kristukseen. (CA 2:12.)
Rakkauden ja tekojen täytyy kuitenkin seurata uskoa. Niitä ei siis suljeta pois siinä mielessä, ettei niiden pitäisi seurata uskoa, mutta pois kyllä suljetaan luottamus rakkauden eli tekojen ansioon. (AC 4:74.)
Uskovilla, jotka uskon kautta Kristukseen ovat tulleet vanhurskaiksi, on tämän elämän aikana ensiksikin heidän hyväkseen luettu uskonvanhurskaus, ja lisäksi uuden kuuliaisuuden eli hyvien tekojen alullaoleva vanhurskaus. Näitä molempia ei kuitenkaan saa sekoittaa toisiinsa eikä sisällyttää Jumalan edessä tapahtuvan uskonvanhurskautuksen uskonkohtaan. – – Ainoastaan Kristuksen kuuliaisuuden, kärsimyksen ja kuoleman vanhurskaus, joka uskotte hyväksi luetaan, voi kestää Jumalan tuomiossa (FC Sol. dec. 3: 32)
Koska Kristuksen vanhurskaus lahjoitetaan meille uskon kautta, on siis usko meissä olevaa vanhurskautta hyväksemmelukemisen nojalla. – – Usko on – – vanhurskautta, koska se on evankeliumia kohtaan osoitettua kuuliaisuutta. (AC 4:307.)
10. Uskon kokeminen
Usko ei perustu ihmisen kokemukseen, vaan ihmisen ulkopuolella olevaan pelastuksen todellisuuteen, jonka armo välittäa. Usko on kuitenkin aina myös kokemuksellinen asia, koska se on todellinen.
Suurenmoisesti, suorastaan klassisesti tästä todistaa luterilaisen kirkon suurin isä latinankielisten teostensa esipuheessa 1545, vuotta ennen kuolemaansa:
Minut oli vallannut todella ihmeellinen kiihko päästä ymmärtämään Paavalia hänen kirjeessään roomalaisille, mutta tähän asti oli esteenäni ollut, ei suinkaan veren kylmyys sydämeni ympärillä, vaan yksi ainoa sana ensimmäisessä luvussa: "Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy." Sillä minä vihasin tuota sanaa "Jumalan vanhurskaus", koska – – olin oppinut käsittämään sen tarkoittavan filosofisesti niin sanottua mahdollista eli aktiivista vanhurskautta, jolla Jumala on vanhurskas ja rankaisee synnin tekijät ja väärät.
Minä taas, vaikka elinkin kaikin puolin moitteettomana munkkina, tunsin itseni Jumalan edessä syntiseksi, jonka omatunto oli mitä rauhattomin ja joka ei voinut luottaa omakohtaisella sovituksellaan häntä lepyttäneensä, enkä siksi rakastanut vaan suorastaan vihasin vanhurskasta ja syntisiä rankaisevaa Jumalaa.
Vaikkakaan en ehkä salaisella solvauksella niin ainakin loppumattomalla kaunalla minä kiroisin Jumalan vastaan sanoen: "Ikään kuin ei olisi kylliksi, että kymmenen käskyn laki on jo syntisraukat ja perisynnin kautta iankaikkisesti kadotetut kaikenpuolisella onnettomuudella musertanut, Jumala evankeliuminsa kautta vielä lisää vaivaa vaivan päälle, ja evankeliumeissaankin uhkaa meitä vanhurskaudellaan ja vihallaan!" Kiukkuisena ja omatunto rauhattomana minä sitten raivosin, kolkuttaen julkeasti Paavalin tätä kohtaa janotessani mitä palavimmin päästä perille siitä, mitä P. Paavali tarkoitti.
Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani Jumalan armosta kiinnitin huomioni lauseyhteyteen, nimittäin: "Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta", ja siinä aioin käsittää Jumalan vanhurskaudeksi sen, minkä varassa vanhurskas Jumalan lahjana elää, nimittäin uskosta, ja että tämän kohdan ajatus siis on, että evankeliumi paljastaa Jumalan vanhurskauden, jolla armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta.
Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista samaan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla koko Raamatun toiset kasvot. Kävin sitten läpi pyhät kirjoitukset, sikäli kuin ne olivat muistissani, ja löysin myös muista sanonnoista tälle yhdenmukaisuudten, kuten "Jumalan työ": se, minkä Jumala tekee meissä, "Jumalan voima": se, millä hän tekee meidät voimakkaiksi, "Jumalan viisaus": se, millä hän tulee meidät viisaiksi, ja samoin "Jumalan väkevyys", "Jumalan pelastus", "Jumalan kunnia".
Yhtä suurella vihalla kuin olin ennen sanaa "Jumalan vanhurskaus" vihannut, niin suurella rakkaudella minä nyt tätä minulle kaikkein suloisinta sanaa ylistin, ja siten tämä Paavalin kohta oli todella paratiisin portti. – –
Olen kertonut kaiken tämän siinä tarkoituksessa, että – – muistaisit minun olleen – yksi niistä, jotka – – ovat kirjoittamalla ja opettamalla päässeet eteenpäin, enkä niitä, jotka mitättömyydestä yhtäkkiä kohoavat korkeimmiksi, vaikka eivät ole mitään tehneet, eivät olleet kiusattuina eivätkä ole mitään kokeneet, vaan vain yhdellä silmäyksellä Raamattuun ovat ammentaneet itseensä sen koko hengen. (Martti Luther: Valitut teokset I, WSOY 1958/1983, s. 9-11.)
Kuten Luther kertoo, ihmisen uskon kohteen ja uskon kokemuksen välillä on aukkoisuutta: ihminen uskoo enemmän kuin hän kokee, koska kokemus on aina myös subjektiivisista tekijöistä riippuvaisia, kun taas usko määräytyy kokonaan Jumalan sanasta. Kokemukset ovat aina yksilölliset, mutta usko on yhteinen. Siksi (omaa ja toisten) uskoa ei saa mitata kokemuksilla, vaan kokemuksia on arvioitava uskosta käsin.
Uskon ja kokemuksen välinen syyn ja seurauksen suhde on seuraava. Perustana on Jeesus Kristus, joka on Jumalan sanassa ja jonka Sana välittää. Ihmisen kohdatessaan Sana synnyttää uskon. (Ihmisen reaktiona Sanaan voi olla myös epäusko.) Usko puolestaan tuottaa kokemuksen, joka ilmenee eri tavoin ihmisten persoonallisuudessa ja käyttäytymisessä.
11. Ihmisen vastuu sekä armon ja uskon hylkäämisen mahdollisuus
Ihminen pääsee Jumalan yhteyteen vain armosta, jonka hän uskolla ottaa vastaan. Usko puolestaan on kokonaan Jumalan lahja, jossa ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta, edellytystä eikä osuutta!
Kuitenkin ihmisellä on Jumalan edessä täysi vastuu itsestään, teoistaan ja suhteestaan Jumalaan, erityisesti armonvälineisiin, jotka synnyttävät uskon. Ihminen voi joko hyväksyä Jumalan armon, niin että ne synnyttävät hänessä uskon hänen tahtoaan kysymättä ja ilman hänen myötävaikutustaan, tai olla hyvksymättä armoaättä armoa, ja (jo siten) halveksia niitä, min että usko jää syntymättä. Koska armo tulee tällä tavoin välillisesti, sitä voi nyt, tässä ajassa, vastustaa. Viimeiselle tuomiolla tultaessa ei kukaan voi enää vastustaa Jumalaa (Fil 2:12-13).
Kadotukseen joutumisestaan ihminen on vastuussa itse ja yksin (2 Tess 2:10, 12), pelastamisen suorittaa yksin Jumala. Ketään ei ole ennalta määrätty kadotukseen.
Syynä siihen, etteivät ne kaikki, jotka sitä (=Sanaa) kuulevat, usko ja sen vuoksi niin moni tuomitaan sitä syvemmälle kadotukseen, ei ole se, ettei Jumala muka olisi suonut heille sanaa oppimisen tarkoituksessa, vaan ainoastaan sitä halveksiakseen, pilkatakseen ja häpäistäkseen; he ovat vastustaneet Pyhää Henkeä, joka tahtoi heissä sanan välityksellä vaikuttaa. (FC Sol. dec. 10:78).
12. Usko armolahjana
UT puhuu uskosta myös toisessa, suppeammassa merkityksessä, nimittäin vuoria siirtävänä ja muita ihmeitä tekevänä (1 Kor 12:8-10; 13:2; Matt 17:20: 7:22-23).
Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä pelastavan, vanhurskauttavan uskon kanssa, eikä se siten kuulu ihmisen elämän ja Jumalasuhteen perustaan. Sitä ei saa missään muodossa vaatia keneltäkään.
Ihmisellä voi olla pelastava usko, vaikkei hän syntien anteeksisaamisen lisäksi voisi osoittaa elämästään ja kokemuspiiristään ainoaakaan ihmettä tai "yliluonnollista" tapahtumaa tai kokemusta tai tekoa. Seurakuntansa rakentamiseksi Jumala antaa uskon armolahjan "suuriin" ja "pieniin" asioihin sen mukaan, kuin hän näkee hyväksi sen tarpeiden kannalta. Luther puhui erityisistä Jumalan sankareista ja "ihmeihmisistä" (Wunderleute). Tällainen Jumalan sankari ja "ihmemies" – jolla oli myös uskon armolahja – lienee järkimaailman silmissä erityisesti Luther itse.
Uskon armolahjassa on kysymys teoista, joita Jumala tekee ihmisen välityksellä, eikä niitä saa koskaan samastaa hänen Jumala-suhteeseensa kuuluvaan uskoon. Silloin ei olisi enää "uskoa yksin". Kärjistäen voisi sanoa, että vailla ihmeitä tekevää uskoa voidaan olla, mutta ei vailla sitä uskoa, joka turvautuu Jeesukseen Sijaisena ja Vapahtajana ja siten tuo pelastuksen.
Lopuksi
"Minulla on tapana ajatella, ikään kuin sydämessäni ei olisi mitään sellaista ominaisuutta, jota voitaisiin sanaa uskoksi tai rakkaudeksi. Niiden sijaan asetan Jeesuksen Kristuksen ja sanon: ’Tämä on minun vanhurskauteni. Hän on minun ominaisuuteni ja vanhurskauteni, joka minut muovaa. Teen tällä tavoin vapauttaakseni näin itseni ja irrottaakseni katseeni laista ja teoista ja Kristuksen tekemisestä kohteeksi, joka ymmärrettäisiin joko opettajaksi tai lahjoittajaksi. Sen sijaan tahdon, että hän on itsessään minulle lahja ja oppi, niin että minulta olisi kaikki hänessä.’ (Martti Luther Kirjeessään Johann Brenzille toukokuussa 1531.)
"Uskokaa JO saaneenne, niin se on telle tuleva"! - tode
Tapani kirjoitti:
niin teetkö/tekisitkö kaiken senkin heidän puolestaan, mikä olisi heidän kehityksensä kannalta välttämätöntä?
ymmärtäminen on joskus vaikeaa!
minun käsitykseni mukaan pelastus armosta ei ole sama kuin kehittyminen pelastetuksi.
uskovana kasvaminen on taas eri asia kuin se iänikuinen kehittyminen, jota tarkoitat.
uskovana kasvamista voisi verrata siis lapsen kasvattamiseen, ei pelastus-tapahtumaan.
kun uskovan elämä on loppu, myös kasvaminen loppuu siihen ja muuttuu täydellisyyteen taivaassa (=Jumalan lähellä olemista, hänen kasvonsa näkemistä, hänen tuntemistaan).
raamattu ei inahda sanaakaan kehittymisestä joksikin suuremmaksi(= jumalaksi), vaikka siellä kehoitetaan olemaan täydellisiä.
raamattu kehoittaa meitä täydellisyyteen maallisessa vaelluksessa, ei tuonpuoleisessa. - Tapani
tode kirjoitti:
ymmärtäminen on joskus vaikeaa!
minun käsitykseni mukaan pelastus armosta ei ole sama kuin kehittyminen pelastetuksi.
uskovana kasvaminen on taas eri asia kuin se iänikuinen kehittyminen, jota tarkoitat.
uskovana kasvamista voisi verrata siis lapsen kasvattamiseen, ei pelastus-tapahtumaan.
kun uskovan elämä on loppu, myös kasvaminen loppuu siihen ja muuttuu täydellisyyteen taivaassa (=Jumalan lähellä olemista, hänen kasvonsa näkemistä, hänen tuntemistaan).
raamattu ei inahda sanaakaan kehittymisestä joksikin suuremmaksi(= jumalaksi), vaikka siellä kehoitetaan olemaan täydellisiä.
raamattu kehoittaa meitä täydellisyyteen maallisessa vaelluksessa, ei tuonpuoleisessa.niinkö luulet ihmisen tulevan täydelliseksi! Ei todellakaan! Emme opi lukemaan emmekä laskemaankaan ilman opettelua. Täydellisyys on pitkän kehityksen päässä. Siinä meidän tulee tehdä oma osuutemme. Täydellisiksi Kristus tarkoitti meitä tulemaan ja olemaan siinä täydellisiä, missä voimme.
- ...
Tapani kirjoitti:
niin teetkö/tekisitkö kaiken senkin heidän puolestaan, mikä olisi heidän kehityksensä kannalta välttämätöntä?
Jokaiselle heistä, olen vaimoni kanssa antanut elämän LAHJAKSI. Yksikään lapsistani ei ole olemassa omien yritytensä, suoritustena tai ansioittensa seurauksena. Yksikään lapsistani ei ole snnyttänyt itse itseään.
Evankeliumi on ilosanoma Kristuksesta. Syntinen ja pilalle mennyt ihminen voi saada synnit anteeksi uskomalla Herraan Jeesukseen ja päästä taivaaseen. Omia ansioita ei tähän tarvita eikä kelpuuteta. Armoa kutsutaan aiheesta nimellä "Ansioton Rakkaus Meidän Osaksemme".
Jumala on rakastanut meitä ensin; ei niin, että me olisimme tuon rakkauden ansainneet, koska olemme Häntä ainoata vastaan niin monin tavoin rikkoneet. Jumalan laki osoittaa kaikki ihmiset syntisiksi, itsekkäiksi, ylpeiksi, kateellisiksi, Jumalan vihollisiksi, sellaisiksi, jotka kapinoivat Jeesuksen herrautta vastaan eivätkä alistu Hänen tahtonsa alle.
Vain syntien anteeksisaaminen voi tuoda sovinnon ihmisen ja Jumalan välille, eikä se ole mahdollista muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen kautta. Jos ohitamme Jumalan Pojan tarjoaman LAHJAN, niin teemme tyhjäksi syntien sovituksen Golgatan ristillä ja Jeesuksen uhrikuoleman, mikä on kallein LAHJA, joka on syntisille annettu. Jumala antoi oman Poikansa, että niillä olisi iankaikkinen elämä, jotka uskovat Häneen.
Koska pelastusta ei voi millään tavalla ansaita, niin Jumalan armoa on vääristelty kautta aikain monella eri tavalla. Kristinuskon pohjalta on syntynyt lukuisia harhaoppeja, jotka kaikki pitävät pilkkanaan todellista Jumalan armoa sekä Kristusta häpäisemällä ristin. Pelastus ei ole ihmisen omin voimin saatavissa: se ei ole tulosta omista kyvyistä, lahjakkuudesta, viisaudesta tai mistään hyvistä ominaisuuksista.
Joka uskoo Kristukseen, saa synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Risti riistää kaiken kunnian ihmiseltä pois ja siirtää sen Jeesukselle. Risti riistää ihmiseltä pois kaikki mahdollisuudet ja kyvyt joilla hän voisi pelastaa itse itsensä.
Ilman Jeesusta olisi jokainen maailman ihminen yhtä lailla kadotettu, mutta Herran synnittömän elämän ja ristintyön ansiosta saavat Häneen uskovat ihmiset iankaikkisen elämän Jumalan luona. Ihmisen teot ja ansiot eivät koskaan riitä, vain Kristuksen RISTIN ansiot riittävät!
Armoa on yritetty vääristää monella tapaa.
a) Kristus tarvitsee ihmisen apua pystyäkeen pelastamaan ihmisen. Tämä oppi tekee Kristuksesta pienen, ihmisen apulaisen.
b) Ihminen on kääntymättömänäkin pelastettu
Tämä oppi tekee armosta pienen, suorastaan arvottoman.
Vaikka vaihtoehdot a) ja b) näyttävätkin olevan toistensa vastakohtia, niin loppujen lopuksi on kysmys on kuitenkin samasta asiasta; vain painotuksessa on eroa.
a) uskoo ihmisen omiin kykyihin tehdä itsensä Jumalalle kelpaaváksi, että saisi osakseen armon. tämä on ansiouskontoa
b) uskoo ihmisen luontaiseen hyvvyyteen olla Jumalalle kelpaava Jeesuksen ristinuhrista riippumatta ja huolimatta.
Molemmat, sekä a) ja b) uskovat kuitenkin loppujen lopuksi samaan asiaan; Ihmisen omiin kykyihin, ihmisen omiin mahdollisuuksiin, ihmisen omiin voimiin, eli ihmiseen.
On käsittämätön ajatus että armon saisi vain se joka ansaitsee sen. Sillä, eihän armo olisikaan enää silloin armoa, vaan ansiota. Samoin on mahdton yhtälö LAHJA, josta joutuu maksamaan. Lahja lakkaa olemasta lahja samalla hetkellä kun se tulee maksulliseksi. - ...
Tapani kirjoitti:
niinkö luulet ihmisen tulevan täydelliseksi! Ei todellakaan! Emme opi lukemaan emmekä laskemaankaan ilman opettelua. Täydellisyys on pitkän kehityksen päässä. Siinä meidän tulee tehdä oma osuutemme. Täydellisiksi Kristus tarkoitti meitä tulemaan ja olemaan siinä täydellisiä, missä voimme.
emme tule vaikka miten yrittäisimme hampaat irvessä. Vaikka yrutämme ja yritämme, kaikki yrityksemme ovat jo etukäteen tuhoontuomittuja. Mahdotonta mikä mahdotonta. Emme pääse ylös synnin suosta, vaikka miten yritämme. Vajoamme vain syvemmälle.
Voimme vain suostua luopumaan omista yrityksistämme, ja antaa Jeesuksen pelastaa meidät, ja Pyhän Hengen tehdä meissä työnsä.
On vain yksi jonka tehtävä on Pelastaa, Hän on Jeesus. On vain yksi jonka tehtävä on synnyttää Uudesti Ylhäältä ja Pyhittää. Hän ei ole
ihminen, eikä meidän tekomme, vaan Pyhä Henki, Jumalan Henki.
Jumalan laki riisuu ihmisen täysin alastomaksi ja kyvyttömäksi, täysin toivottomaksi ja kadotetuksi. Vanhurskautuminen on Jumalan teko ihmisessä, ei ihmisen omaa aikaansaannosta.
Jos ihmisellä on vaikka vain 0,0000000000000001% ansiota omassa pelastumisessaan, se on silloin myös ihmisen ansiota. Mutta pelastuminen on 100% Jumalan tekoa, alusta loppuun. jos ihminen yrittää auttaa Jumalaa, hän tekee itsensä suureksi, ja Jumalan pieneksi.
Meidän osuutemme ei ole muuta kuin ottaa vastaan se mitä jumala tahtoo meille antaa. Meillä ei ole Jumalalle muuta annettavaa kuin kurja ja viheliäinen itsemme. Se on nöyryyttävää, mutta Totta! - Tapani
... kirjoitti:
Jokaiselle heistä, olen vaimoni kanssa antanut elämän LAHJAKSI. Yksikään lapsistani ei ole olemassa omien yritytensä, suoritustena tai ansioittensa seurauksena. Yksikään lapsistani ei ole snnyttänyt itse itseään.
Evankeliumi on ilosanoma Kristuksesta. Syntinen ja pilalle mennyt ihminen voi saada synnit anteeksi uskomalla Herraan Jeesukseen ja päästä taivaaseen. Omia ansioita ei tähän tarvita eikä kelpuuteta. Armoa kutsutaan aiheesta nimellä "Ansioton Rakkaus Meidän Osaksemme".
Jumala on rakastanut meitä ensin; ei niin, että me olisimme tuon rakkauden ansainneet, koska olemme Häntä ainoata vastaan niin monin tavoin rikkoneet. Jumalan laki osoittaa kaikki ihmiset syntisiksi, itsekkäiksi, ylpeiksi, kateellisiksi, Jumalan vihollisiksi, sellaisiksi, jotka kapinoivat Jeesuksen herrautta vastaan eivätkä alistu Hänen tahtonsa alle.
Vain syntien anteeksisaaminen voi tuoda sovinnon ihmisen ja Jumalan välille, eikä se ole mahdollista muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen kautta. Jos ohitamme Jumalan Pojan tarjoaman LAHJAN, niin teemme tyhjäksi syntien sovituksen Golgatan ristillä ja Jeesuksen uhrikuoleman, mikä on kallein LAHJA, joka on syntisille annettu. Jumala antoi oman Poikansa, että niillä olisi iankaikkinen elämä, jotka uskovat Häneen.
Koska pelastusta ei voi millään tavalla ansaita, niin Jumalan armoa on vääristelty kautta aikain monella eri tavalla. Kristinuskon pohjalta on syntynyt lukuisia harhaoppeja, jotka kaikki pitävät pilkkanaan todellista Jumalan armoa sekä Kristusta häpäisemällä ristin. Pelastus ei ole ihmisen omin voimin saatavissa: se ei ole tulosta omista kyvyistä, lahjakkuudesta, viisaudesta tai mistään hyvistä ominaisuuksista.
Joka uskoo Kristukseen, saa synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Risti riistää kaiken kunnian ihmiseltä pois ja siirtää sen Jeesukselle. Risti riistää ihmiseltä pois kaikki mahdollisuudet ja kyvyt joilla hän voisi pelastaa itse itsensä.
Ilman Jeesusta olisi jokainen maailman ihminen yhtä lailla kadotettu, mutta Herran synnittömän elämän ja ristintyön ansiosta saavat Häneen uskovat ihmiset iankaikkisen elämän Jumalan luona. Ihmisen teot ja ansiot eivät koskaan riitä, vain Kristuksen RISTIN ansiot riittävät!
Armoa on yritetty vääristää monella tapaa.
a) Kristus tarvitsee ihmisen apua pystyäkeen pelastamaan ihmisen. Tämä oppi tekee Kristuksesta pienen, ihmisen apulaisen.
b) Ihminen on kääntymättömänäkin pelastettu
Tämä oppi tekee armosta pienen, suorastaan arvottoman.
Vaikka vaihtoehdot a) ja b) näyttävätkin olevan toistensa vastakohtia, niin loppujen lopuksi on kysmys on kuitenkin samasta asiasta; vain painotuksessa on eroa.
a) uskoo ihmisen omiin kykyihin tehdä itsensä Jumalalle kelpaaváksi, että saisi osakseen armon. tämä on ansiouskontoa
b) uskoo ihmisen luontaiseen hyvvyyteen olla Jumalalle kelpaava Jeesuksen ristinuhrista riippumatta ja huolimatta.
Molemmat, sekä a) ja b) uskovat kuitenkin loppujen lopuksi samaan asiaan; Ihmisen omiin kykyihin, ihmisen omiin mahdollisuuksiin, ihmisen omiin voimiin, eli ihmiseen.
On käsittämätön ajatus että armon saisi vain se joka ansaitsee sen. Sillä, eihän armo olisikaan enää silloin armoa, vaan ansiota. Samoin on mahdton yhtälö LAHJA, josta joutuu maksamaan. Lahja lakkaa olemasta lahja samalla hetkellä kun se tulee maksulliseksi.vaan tarvitaan omaa haluamme ja tekojamme, jotta se tulee osaksemme. Silti se on armoa. Emme hyödy mtään lahjasta, jos emme ota sitä vastaan. Samoin on armon kanssa. Tuo vastaanottaminen, eli mitä meidän tulee tehdä, tapahtuu siten kuin Ap.t. 2:38 osoittaa.
- ...
Tapani kirjoitti:
vaan tarvitaan omaa haluamme ja tekojamme, jotta se tulee osaksemme. Silti se on armoa. Emme hyödy mtään lahjasta, jos emme ota sitä vastaan. Samoin on armon kanssa. Tuo vastaanottaminen, eli mitä meidän tulee tehdä, tapahtuu siten kuin Ap.t. 2:38 osoittaa.
Äläpä taas viitsi vääristellä. En ole koskaan sanonut että meitä pakotettaisiin johonkin. LAHJAA ei ole kenenkään pakko ottaa vastaan. Emme kuitenkaan voi saada LAHJAA ellemme ota sitä vastaan.
"Emme hyödy mtään lahjasta, jos emme ota sitä vastaan. Samoin on armon kanssa. Tuo vastaanottaminen, eli mitä meidän tulee tehdä, tapahtuu siten kuin Ap.t. 2:38 osoittaa"
Aivan näin! Meillä on vain vastaanottajan osa. Voimme vain ottaa vastaan Jumalalta sen, mikä meiltä puttuu. Meillä ei kuitenkaan ole Jumalalle mitään muuta anneattavaa kuin kurja ja viheliäinen itsemme, ja tyhjät kätemme.
Jumala on subjekti, me olemme Hänen objektejaan. Jumala on kaiken hyvän lähde, ja me olemme kaiken Jumalasta lähtevän hyvyyden kohteita. Mutta meillä ei ole mitään annettavaa Jumalalle, muuta kuin vain surkea ja säälittävä itsemme.
Ei vastaanottaminen ole tekemistä, vaan nimenomaan tekemättömyyttä. Vastaanottaminen ei ole aktiivista tekemistä. Se on sitä että lakkaamme tekemästä ja annamme Jumalan tehdä työnsä meissä Pyhän Hengen kautta.. Se on lepoa omista töistä Krituksessa. Tämä on koko Raanmatun sanoman ydin. - Ent.mormoni
Tapani kirjoitti:
Asiallinen vastaus tuohon asetelmaan on, että tuhatvuotisen valtakunnan aikana kaikki saadaan kohdalleen. Kaikille vanhurskaille, niillekin, joilla ei ole ollut tilaisuutta mennä iankaikiseen avioliittoon, annetaan siihen mahdollisuus. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana näet kaikki vanhurskaat nousevat kuolleista ja sijaistoimitukset saadaan tehdyksi loppuun.
Onko mormoniopin mukaan tuhatvuotisen valtakunnan aikana jälleen käytössä mormonien suosima moniavioisuus?
Onko Jumala luvannut tämän tuhtavuotisen valtakunnan aikana mormonimiehille,
niin että kaikki saadaan kohdalleen, kuten kerroit? - ...
Tapani kirjoitti:
vaan tarvitaan omaa haluamme ja tekojamme, jotta se tulee osaksemme. Silti se on armoa. Emme hyödy mtään lahjasta, jos emme ota sitä vastaan. Samoin on armon kanssa. Tuo vastaanottaminen, eli mitä meidän tulee tehdä, tapahtuu siten kuin Ap.t. 2:38 osoittaa.
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."
(Room. 3: 28)
Kurjan syntisen vanhurskauttaminen Jumalan edessä merkitsee absoluutiota, sitä, että hänet julistetaan vapaaksi kaikista synneistään ja ansaitsemastaan kadotustuomiosta ja että hänet otetaan Jumalan lapseksi ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Tätä emme lainkaan ansaitse emmekä ole sen arvoisia. Tämä ei perustu siihen mitä me aikaisemmin, samanaikaisesti tai myöhemmin teemme, vaan pelkästään armoon, yksin meidän Herramme Kristuksen ansioon, täydelliseen kuuliaisuuteen, katkeraan kärsimykseen ja kuolemaan sekä hänen ylösnousemukseensa. Hänen kuuliaisuutensa luetaan meille vanhurskaudeksi.
Vanhurskauttamisessa on kysymys juridisesta eli oikeudellisesta toimenpiteesta, jolloin Jumala lukee Kristuksen ansiot meidän hyväksemme. "Kun Isä katsoi Poikansa kärsimyksiä ristillä, Hän sanoi:" Tämä riittää, Sovitus on täydellinen!, ja Poika huusi: "Se on Täytetty", ja antoi henkensä.
Pyhä Henki ojentaa meille Jeesuksen hankkiman Sovituksen Lahjan Pyhässä Evankeliumissa. Usko on ainoa keino, jolla me tartumme lupaukseen, otamme sen vastaan, käsitämme sen koskevan itseämme ja saamme sen omaksemme. Usko on Jumalan lahja, jonka avulla me evankeliumin sanasta opimme oikein tuntemaan lunastajamme Kristuksen ja luottamaan häneen. Uskolla me tiedämme, että meillä yksin hänen kuuliaisuutensa vuoksi, yksin armosta on syntien anteeksiantamus, että Isä Jumala pitää meitä vanhurskaina ja että saamme iankaikkisen autuuden. Kuitenkaan edes usko ei ole meidän tekomme, meillä ei ole itsessämme mitään kykyä uskoa, ellei Jumala meille sitä anna.
Tämä merkitsee samaa kuin Paavalin sanat: Uskon kautta me tulemme vanhurskaiksi (Room. 3:28); usko luetaan meille vanhurskaudeksi (Room. 4:5). Paavali sanoo myös, että Kristuksen, ainoan välimiehen, kuuliaisuus tekee meistä vanhurskaita ja että yhden vanhurskaus koituu kaikille ihmisille uskon kautta tapahtuvaksi vanhurskauttamiseksi (Room. 5:19, 18). Usko ei vanhurskauta sillä perusteella, että se on erityisen hyvä teko tai ihana hyve, vaan siksi että se tarttuu Pyhän Evankeliumin lupaukseen ja siten omistaa Kristuksen ansion. Kristuksen ansio täytyy näet uskolla saada meidän omaksemme, jos kerran meidän on määrä sen varassa tulla vanhurskaiksi.
Näin ollen se vanhurskaus, jonka Jumala sulasta armosta lukee uskolle ja uskoville kuuluvaksi, on Kristuksen kuuliaisuus, kärsimys ja ylösnousemus; hän on meidän sijastamme täyttänyt lain ja maksanut hyvityksen synneistämme.
Kaikki on Jumalan LAHJAA, ja Jumalan TEKOA, alusta loppuun, jotta kaikki olisi pelkkää ARMOA.
Lain tehtävä on riisua ihminen kaikista mahdollisuuksistaan ansaita omilla teoillaan tai suorituksillaan, itse oma pelastuksensa. Kun Laki on tehnyt tehtävänsä, ja saattanut ihmisen totaaliseen epätoivoon, jossa hän huutaa armoa sydämensä hädässä, armo on jo vaikuttamassa. Ihminen, joka on kokenut omien mahdollisuuksiensä täydellisen romuttumisen, hän tarrautuu uskossa armoon kuin hukkumaisillaan, silloin Jumalan armo tulee todelliseksi. Jeesus sanoi; "Lapseni, sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi".
Mitä tästä seuraa synnin orjuudesta vapautetun ihmisen elämässä?
Syvä nöyryys. Hän tietää että hänet on pelastettu yksin armosta, johon hänella ei ole mitään ansioita. Hän tietää että hänellä ei itsessään ole mitään mistä voisi ylpeillä.
Syvä Kiitollisuus. Hän näkee ja maistaa teodenteolla Jumalan Hyvyyttä.
Syvä Ilo ja rauha. Hän pääsee lepoon omista yrityksistä. Hän pääsee lepäämään Kristuksen ansioihin.
Syvä Rakkaus. Hän sulaa Jeesuksen Rakkauteen ja syttyy Jumalan Rakkauden, Pyhän Hengen Liekistä.
Mutta toisin on niiden laita jotka yrittävät hankkia itse pelastusta, tekemällä jotain hyviä tekoja, tai suorittamalla jotain uskonnollisia rituaaleja tai toimituksia. Ihminen joka ei ole vielä täydellisesti kuollut omavahurskaudelleen ja omille ansioilleen, ei voi ottaa vastaan Jumalan täydellistä armoa. Tällainen ihminen jää vain omien mahdollisuuksiensa, kykyjensä ja "hyvyytensä" varaan, jotka eivät kuitenkaan kestä Jumalan edessä.
Mutta ihminen joka turvaa vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen Ristinuhrin ansioihin, luetaan vahurskaaksi Jumalan edessä. Jumalan lapsia ovat vain ne, jotka ovat täydellisesti ja totaalisesti itselleen ja omille teoilleen kuolleita. Ne joissa Pyhä Henki on näin aikaansaanut Uuden luomuksen syntymän. "En elä enää minä, vaan Kristus elää minussa"
Sola fide, sola gratia, sola Christus
Yksin usko, yksin armo, yksin Kristus!
Amen! - Tapani
Ent.mormoni kirjoitti:
Onko mormoniopin mukaan tuhatvuotisen valtakunnan aikana jälleen käytössä mormonien suosima moniavioisuus?
Onko Jumala luvannut tämän tuhtavuotisen valtakunnan aikana mormonimiehille,
niin että kaikki saadaan kohdalleen, kuten kerroit?mutta koska elämän aikana on voinut olla useamman kerran avioliitossa ja kaikille suodaan mahdollisuus korotukseen, niin saattaa olla, että tuo jo VT:n aikana olleen periatteen mukaan taas toimitaan.
Minusta teemme kovin vääriä päätelmiä iankaikkisesta avioiliitosta, jos punnitsemme sitä tämän elämämme kannalta. - Tapani
... kirjoitti:
Äläpä taas viitsi vääristellä. En ole koskaan sanonut että meitä pakotettaisiin johonkin. LAHJAA ei ole kenenkään pakko ottaa vastaan. Emme kuitenkaan voi saada LAHJAA ellemme ota sitä vastaan.
"Emme hyödy mtään lahjasta, jos emme ota sitä vastaan. Samoin on armon kanssa. Tuo vastaanottaminen, eli mitä meidän tulee tehdä, tapahtuu siten kuin Ap.t. 2:38 osoittaa"
Aivan näin! Meillä on vain vastaanottajan osa. Voimme vain ottaa vastaan Jumalalta sen, mikä meiltä puttuu. Meillä ei kuitenkaan ole Jumalalle mitään muuta anneattavaa kuin kurja ja viheliäinen itsemme, ja tyhjät kätemme.
Jumala on subjekti, me olemme Hänen objektejaan. Jumala on kaiken hyvän lähde, ja me olemme kaiken Jumalasta lähtevän hyvyyden kohteita. Mutta meillä ei ole mitään annettavaa Jumalalle, muuta kuin vain surkea ja säälittävä itsemme.
Ei vastaanottaminen ole tekemistä, vaan nimenomaan tekemättömyyttä. Vastaanottaminen ei ole aktiivista tekemistä. Se on sitä että lakkaamme tekemästä ja annamme Jumalan tehdä työnsä meissä Pyhän Hengen kautta.. Se on lepoa omista töistä Krituksessa. Tämä on koko Raanmatun sanoman ydin.Juuri armon vastaanottamiseen kuuluvista teoista on kysymys, kun toistamasta päästyänikin sanon, että parhaammekin tehtyämme vain armosta pelastumme.
Käytin vertausta kuopassa olevasta, joka ei omin voimin voi päästä sieltä ylös. Armo on kuin köysi, joka meille annetaan ja johon meidän on tartuttava ja kiivettävä sen varassa ylös. Tuohon kiipeämisen tarvitaan meidän osuuttamme eli tekoja ja ponnistelua: käskyjen pitäminen ja evankeiumin toimitusten vastaanottaminen. Meidän on myös kestettävä loppuun asti eikä jäädä puolitiehen. - ...
Tapani kirjoitti:
Juuri armon vastaanottamiseen kuuluvista teoista on kysymys, kun toistamasta päästyänikin sanon, että parhaammekin tehtyämme vain armosta pelastumme.
Käytin vertausta kuopassa olevasta, joka ei omin voimin voi päästä sieltä ylös. Armo on kuin köysi, joka meille annetaan ja johon meidän on tartuttava ja kiivettävä sen varassa ylös. Tuohon kiipeämisen tarvitaan meidän osuuttamme eli tekoja ja ponnistelua: käskyjen pitäminen ja evankeiumin toimitusten vastaanottaminen. Meidän on myös kestettävä loppuun asti eikä jäädä puolitiehen.Armo ei ole mikään köysi, eivätkä myöskään mitkään tikkaat. Olemme siellä synnin kuopassa kuoleman uupuneina, niin ettemme jaksa edes sormeamme liikauttaa. Ellei Jeesus meitä sieltä armossaan nosta, eme tuhoudeumme.
Me huudamme henkemme hädässä armoa. Ja Jeesus armahtaa, ja nostaa.
Mutta emme saa armoa osaksemme ellemme ano ja pyydä sitä, koska silloin emme myöskään tarvitse sitä. Silloin vain yritämme nostaa itse itsemme suosta. Yritämme pelastaa itse itsemme, vaikka Pelastaja tarjoaa apuaan.
Koita muuten nostaa itseäsi niskasta.. pajonko nousit? Etkö yhtään? Koita seuraavaksi kantaa itse itsesäi, ota itsesi käsivarsillesi ja lähde kantamaan. Mitä? Eikö onnistu?
Yhtä mahdoton on meidän nostaa itseämme kuopasta ja suosta. Ellei Jeesus meitä nosta, olemme tuhon omia!
Jeesus ei tavitse meidän apuamme! Hän on riittävän voimakas pelastaman meidät ilman meidän apuamme. Hän itse on Pelastaja!
Se on Hänen tehtävänsä,ja me pilkkaamme Häntä jos yritämme riitää Häneltä kunnian yrittämällä pelastaa itse itsemme. Jeesuksen antama ushri on RIITTÄVÄ, jos yritämme lisätä siihen jotain omaamme, emme lisää Ristin ushrin arvoa, vaan vähennämme sitä! - Tapani
... kirjoitti:
Armo ei ole mikään köysi, eivätkä myöskään mitkään tikkaat. Olemme siellä synnin kuopassa kuoleman uupuneina, niin ettemme jaksa edes sormeamme liikauttaa. Ellei Jeesus meitä sieltä armossaan nosta, eme tuhoudeumme.
Me huudamme henkemme hädässä armoa. Ja Jeesus armahtaa, ja nostaa.
Mutta emme saa armoa osaksemme ellemme ano ja pyydä sitä, koska silloin emme myöskään tarvitse sitä. Silloin vain yritämme nostaa itse itsemme suosta. Yritämme pelastaa itse itsemme, vaikka Pelastaja tarjoaa apuaan.
Koita muuten nostaa itseäsi niskasta.. pajonko nousit? Etkö yhtään? Koita seuraavaksi kantaa itse itsesäi, ota itsesi käsivarsillesi ja lähde kantamaan. Mitä? Eikö onnistu?
Yhtä mahdoton on meidän nostaa itseämme kuopasta ja suosta. Ellei Jeesus meitä nosta, olemme tuhon omia!
Jeesus ei tavitse meidän apuamme! Hän on riittävän voimakas pelastaman meidät ilman meidän apuamme. Hän itse on Pelastaja!
Se on Hänen tehtävänsä,ja me pilkkaamme Häntä jos yritämme riitää Häneltä kunnian yrittämällä pelastaa itse itsemme. Jeesuksen antama ushri on RIITTÄVÄ, jos yritämme lisätä siihen jotain omaamme, emme lisää Ristin ushrin arvoa, vaan vähennämme sitä!Sekö sinusta vain on hurskautta, kun väität, ettei meidän omaa osuuttamme tarvita? Tosiasia on, että armo tulee ottaa vastaan. Sen sinä sentään olet myöntänyt. Miten kummassa sen teet jos et tee mitään?
Jos tuota kuoppavertausta vielä käyttäisi, niin ei se köysi meitä mitään hyödytä ellemme siihen tartu. Eikö ihminen sinusta voi tehdä parannustakaan? Kukaan ei liioin voi liioin eläessäsi mennä kasteelle sinun puolestasi. (Hengenkin tulee itse osoittaa, että hyväksyy sijaiskasteen, sillä henkeä ei kasteta).
Itsensä niskasta nostaminen ei lainkaan kuvaa sitä, mitä ihminen voi tehdä. Voimme tarttua köyteen ja kiivetä. Ilman köyttä emme pääsisi ylös, mutta emme myöskään ilman, että kiipeämme. - ...
Tapani kirjoitti:
Sekö sinusta vain on hurskautta, kun väität, ettei meidän omaa osuuttamme tarvita? Tosiasia on, että armo tulee ottaa vastaan. Sen sinä sentään olet myöntänyt. Miten kummassa sen teet jos et tee mitään?
Jos tuota kuoppavertausta vielä käyttäisi, niin ei se köysi meitä mitään hyödytä ellemme siihen tartu. Eikö ihminen sinusta voi tehdä parannustakaan? Kukaan ei liioin voi liioin eläessäsi mennä kasteelle sinun puolestasi. (Hengenkin tulee itse osoittaa, että hyväksyy sijaiskasteen, sillä henkeä ei kasteta).
Itsensä niskasta nostaminen ei lainkaan kuvaa sitä, mitä ihminen voi tehdä. Voimme tarttua köyteen ja kiivetä. Ilman köyttä emme pääsisi ylös, mutta emme myöskään ilman, että kiipeämme.niin että en itse yritä ansaita sitä. En yritä pelastaa itse itseäni, vaan annan Kristuksen palastaa minut. En ota itselleni mitää kunniaa pelastetuksi tulemisestani, vaan Ylistän ja Koroitan yksin ja vain Kristusta!
Ihmisellä ei ole itsessään edes mitään halua tehdä parannusta, ellei Jumala sitä hänelle anna.
Niinpä kääntymyksen tekeminenkään ei ole ihmisestä, vaan Jumalasta.
Kaikki ihimsen omat kyvyt ja mahodollisuudet on romututtava, Täydellisesti ja Totaalisesti.
Jumala voi käyttää vain niitä joilla ei ole itsessään mitään. Niitä jotka ovat suostuneet täysin riisutuiksi kaikesta omastaan. Niitä jotka ovat ehdottomasti ja kokonaan kuolleet itselleen, ja omille teoilleen. Vain heissä voi toeutua; "En elä enää minä, vaan Kristus elää minussa"! VAin he pääsevät lepoon omista töistään, Kristuksessa. - Tapani
Tapani kirjoitti:
Sekö sinusta vain on hurskautta, kun väität, ettei meidän omaa osuuttamme tarvita? Tosiasia on, että armo tulee ottaa vastaan. Sen sinä sentään olet myöntänyt. Miten kummassa sen teet jos et tee mitään?
Jos tuota kuoppavertausta vielä käyttäisi, niin ei se köysi meitä mitään hyödytä ellemme siihen tartu. Eikö ihminen sinusta voi tehdä parannustakaan? Kukaan ei liioin voi liioin eläessäsi mennä kasteelle sinun puolestasi. (Hengenkin tulee itse osoittaa, että hyväksyy sijaiskasteen, sillä henkeä ei kasteta).
Itsensä niskasta nostaminen ei lainkaan kuvaa sitä, mitä ihminen voi tehdä. Voimme tarttua köyteen ja kiivetä. Ilman köyttä emme pääsisi ylös, mutta emme myöskään ilman, että kiipeämme.Armon vastaanottaminenkin on tekemistä. Kerro miten se sinun mielestäsi tapahtuu!
Olen kertonut, että siihen kuuluvat usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta (Ap.t. 2:38). Käskyt on myös pidettävä. Sekin on tekemistä.
Mikä sinusta edellä olevista ei ole välttämätöntä tekemistä, jotta armo vaikuttaisi? - ...
Tapani kirjoitti:
Sekö sinusta vain on hurskautta, kun väität, ettei meidän omaa osuuttamme tarvita? Tosiasia on, että armo tulee ottaa vastaan. Sen sinä sentään olet myöntänyt. Miten kummassa sen teet jos et tee mitään?
Jos tuota kuoppavertausta vielä käyttäisi, niin ei se köysi meitä mitään hyödytä ellemme siihen tartu. Eikö ihminen sinusta voi tehdä parannustakaan? Kukaan ei liioin voi liioin eläessäsi mennä kasteelle sinun puolestasi. (Hengenkin tulee itse osoittaa, että hyväksyy sijaiskasteen, sillä henkeä ei kasteta).
Itsensä niskasta nostaminen ei lainkaan kuvaa sitä, mitä ihminen voi tehdä. Voimme tarttua köyteen ja kiivetä. Ilman köyttä emme pääsisi ylös, mutta emme myöskään ilman, että kiipeämme.Minäkin uskoin joskus noin. Uskoin omiin kykyihini ja mahdollisuuksiini. Uskoin että minun täytyy ensin ansaita armo, ennen kuin saan sen. En uskonut Kristukseen, vaan itseeni.
Uskoin että Jumala vaatii minua olemaan itsessäni täydellinen, ja vasta sitten armahtaa, jos Häntä sattuu huvittamaan. Uskoin että minun kuuluukin yrittää pelastaa itse itseni, ja että kilvoittelu tarkoittaa sitä että yritän tehdä itsestäni koko ajan parempaa ja parempaa kelvatakseni Jumalalle. "Uskoni" oli todellisuudessa vain itsekeskeisyyttä ja ihmiskeskeisyyttä, ei Jumalakeskeisyyttä, eikä Kristuskeskeisyyttä. Aivan ehdottomasti himosin olla itse oma pelastajani. Halusin kaiken kunnian omasta pelastuksestai, vain itselleni.
Mutta miten väärässä olinkaan. Jumala pysäytti minut, ja rysäytti kerralla kaikki omat yritykseni maahan. Yritin entistä kovemmin, hampaat irvessa, jälleen kaikki yritykseni romuttuivat. Olin niin lain orja, kuin vain olla ja voi. "Uskon" elämästäni tuli ilotonta, voimatonta ja tuskaista raatamista. Koskaan en ollut varma olenko riittävän hyvä. Pyrin täydellisyyteen, enkä osannut antaa itselleni anteeksi pienintäkään virhettä. Olin anteeksiantamaton, julma ja ankara myös muita kohtaan. Kaikkein eniten kuitenkin vaadin täydelliyyttä itseltäni.
Mutta Jumalan suurta armoa on se että paloin loppuun. omat voimani loppuivat totaalisesti. koko elämäni romuttui pirstaleiksi.
Vaivuin syvään ahdistukseen ja epätoivoon. Olin katkera, pettynyt ja vihainen itselleni ja Jumalalle. Mutta vihanikin paloi loppuun. Olin täysin voimaton, kuolemansairas. Jaksoin tuskin hengittää. Sydämeni huusi viimeisillä voimillaan hädissään armoa: "Jumala, jss olet olemassa, niin auta minua, mutta jos et tahdo armahtaa minua, niin tapa minut, tuhoa minut atomeiksi"
Ja minä kuolin.
Ja kärsimys päättyi.
Mutta Jeesus armahti! Se on elämäni SUURIN IHME! Juuris silloin kun kaikki yritykseni, tekoni, suotitukseni ja ansioni olivat tyystin romuttuneet, juuri silloin ARMO tuli todelliseksi. Ymmärsin, että silloin jos yritämme tehdä jotain kelvataksemme Jumalalle, juuri silloin syyllistymme epäilemään Kristuksen Ristin uhrin riittävyyttä.
Ymmärsin todella ensimmäistä kertaa elämässni kirkkaasti ja selkeästi, miten kallisarvoinen olen Jumalalle. Ymmärsin Ristin Uhrin arvon ja Suuruuden. Siksi tiedän, Jeesuksen Ristin uhri, on ainoa toivoni!!!
Sydämeni, ennen niin sairas ja kipeä, alkoi tulvia, iloa, selittämätöntä RIEMUA. Sieluni täytti rauha. Tunsin olevani täydellisesti turvassa, tiesin että minun ei edes tarvitse kantaa itse itseäni, vaan antaa Kristuksen kantaa minua. Tiedän aivan varmasti että minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia nousta kuopasta. Ellei Jumala olisi minua armahtanut, makaisin syvällä maan alla, olen täysin varma siitä!
Olen ottanut armon vastaan, juuri silloin kun en itse enää pystynyt tekemään yhtään mitään. En ole tehnyt yhtään mitään ansaitakseni armon. Olen täysin ansioton! Ymmärrän nyt että silloin jos yritämme ansaita armoa, juuri silloin torjumme sen. Armon voi saada vain silloin kun lakkaa yrittämästä ansaita sitä. Armon vastaanottminen ei siis ole tekemistä, vaan päoinvastoin, tekemisistä ja yrtyksistä luopumista. Pyhä Henki on Hän, joka vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, en minä. On vain heittädyttävä Jumalan armoon, Kristuksen käsivarsille, ja luotettava että Hänen maksamansa hinta riittää, ja että Hän kantaa.
Osaatko kellua vedessä? Miten se tapahtuu?
Sitenkö, että jännität kaikki lihaksesi, ja kaikin voimin yrität pysyä pinnalla? -Ei varmaankaan, vaan siten että asetut lepäämään veden pinnalle täysin rentona luottaen ja uskoen että vesi kantaa sinua. Samoin on Jumalan armossa, ja Krsituksen ansioissa lepääminen. Siinä on rauha ja turvallisuus, hiljainen syvä luottamis. - Tapani
... kirjoitti:
Armo ei ole mikään köysi, eivätkä myöskään mitkään tikkaat. Olemme siellä synnin kuopassa kuoleman uupuneina, niin ettemme jaksa edes sormeamme liikauttaa. Ellei Jeesus meitä sieltä armossaan nosta, eme tuhoudeumme.
Me huudamme henkemme hädässä armoa. Ja Jeesus armahtaa, ja nostaa.
Mutta emme saa armoa osaksemme ellemme ano ja pyydä sitä, koska silloin emme myöskään tarvitse sitä. Silloin vain yritämme nostaa itse itsemme suosta. Yritämme pelastaa itse itsemme, vaikka Pelastaja tarjoaa apuaan.
Koita muuten nostaa itseäsi niskasta.. pajonko nousit? Etkö yhtään? Koita seuraavaksi kantaa itse itsesäi, ota itsesi käsivarsillesi ja lähde kantamaan. Mitä? Eikö onnistu?
Yhtä mahdoton on meidän nostaa itseämme kuopasta ja suosta. Ellei Jeesus meitä nosta, olemme tuhon omia!
Jeesus ei tavitse meidän apuamme! Hän on riittävän voimakas pelastaman meidät ilman meidän apuamme. Hän itse on Pelastaja!
Se on Hänen tehtävänsä,ja me pilkkaamme Häntä jos yritämme riitää Häneltä kunnian yrittämällä pelastaa itse itsemme. Jeesuksen antama ushri on RIITTÄVÄ, jos yritämme lisätä siihen jotain omaamme, emme lisää Ristin ushrin arvoa, vaan vähennämme sitä!mutta et vastannut lainkaan siihen, mitä usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahja kätten päällepanon kautta merkisevät sinulle.
Olet kyllä oikeassa siinä, että meidän tulee uskoa Kristusta ei vain Kristukseen. Meidän ei toisin sanoen tarvitse olla täydellisiä. Silti meidän on tehtävä oma osuutemme. Evankeliumin toimitusten vastaanottaminen kuuluu siihen samoin kuin käskyjen pitäminen. - ...
Tapani kirjoitti:
mutta et vastannut lainkaan siihen, mitä usko, parannus, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahja kätten päällepanon kautta merkisevät sinulle.
Olet kyllä oikeassa siinä, että meidän tulee uskoa Kristusta ei vain Kristukseen. Meidän ei toisin sanoen tarvitse olla täydellisiä. Silti meidän on tehtävä oma osuutemme. Evankeliumin toimitusten vastaanottaminen kuuluu siihen samoin kuin käskyjen pitäminen.sellaista mitä en itse tee ja saa aikaan, vaan jonka Jumalan Voima, Pyhä Henki tekee minussa kun annan Hänen toimia esteettömästi.
Minulla ei olisi itsessäni mitään kykyä uskoa, ellei Jumala olisi antanut sitä minulle.
Päinvastoin,-olen itsessäni hyvin skeptinen ja epäileväinen. Minä en usko itse, vaan Jumalan Henki uskoo minussa. Tämä koskee kaikkea parannusta, pyhitystä, vanhurskasta elämää Kristuksessa.
Minussa itsessäni ei ole mitään hyvää ja Jumalalle kelpaavaa, jos minusta jotain Hyvää välittyy ja heijastuu, se ei ole omaani, vaan Kristuksen Hyvyyttä. Olen kuin kuu, jolla ei ole itsessään minkäänlaista valoa, mutta joka heijastaa auringon valoa. Olen kuin Kristuksen peili. Tämä ei ole omavanhurskautta, tai omahyväisyyttä, vaan Kristuksen vanhurskautta jonka olen saanut LAHJAKSI ilman mitään omia ansioitani. Samoin kun en ole omilla teoillani ansainnut syntyä tähän maailmaan, samoin en omilla teoilleni ole ansainnut syntyä Uudesti Ylhäältä. Päinvastoin, mitä omiin ansioihini tulee, olen ansainnut moninkertaisen kuolemantuomion.
Upotuskaste ja kätten päälle paneminen Pyhän Hengen saamiseksi,-niillä on vain symbolinen merkitys, ne ovat vain Todellisen heijastusta.
Upotuskaste symbolisoi oman minän kuolemaa, ja Uuden Luomuksen syntymistä. Mutta kaste ei riitä, ellei Todellista sisäistä Uudestisyntymistä tapahdu.
Olen käynyt kasteella jo 14 vuotiaana. siitä huolimatta olin vielä 20 vuotta kasteen jälkeenkin sisäisesti täysin uudestisyntymätön pakana. Vasta kun "kuolin" itselleni ja omille mahdollisuuksilleni hankkia ja ansaita itse pelastusta, ja Jeesus tuli todellisesti Elämäkseni, saatoin ymmärtää kasteen todellisen merkityksen. Se on Kristuksen Verikaste, joka ainoastaan puhdistaa syntísen!
Samoin on kätten päälle paneminen Pyhän Hengen saamiseksi, se symbolisoi Kristuksen lävistettyjä käsiä, joiden kautta Pyhä Henki saapuu Jeesukselle antautuneeseen ihmissydämeen.
Jssuksen todellinen temppeli on Hänelle omistautunut ihmissydän, ei mikään eloton kirkkorakennus. "Sillä ettekö tiedä että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, tuottaakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa..Sillä te olette kalliisti ostetut"
Kuitenkin symboleilla on vain symboiln arvo ja merkitys, on väärin jos ne tulevat epäjumaliksi, kätkien taakseen olennaisen, sen josta ne todellisuudessa kertovat.
Minussa itsessäni eo ole mitään kykyä pitää Jumalan käskyjä. Ei ainuttakaan! Olen kuollut!
Siksi voin vain todeta Paavalin sanoin; "En elä enää minä, vaan Krsitsu elää minussa"
Kunnia ja Ylistys Jeesukselle!
- Mietittävää
Moi,
esittämäsi lausahdus on yksi erityisesti Pentti ja Terttu Maljasen (nyk. Forsell) levittämä harhaanjohtavuus. Pentin kirjaan 'Pääsin irti mormoneista' vastaava uusi teos kertoo:
"Kirja on harhaanjohtava kertoessaan parikin kertaa, että "ilman miestä ei yhdelläkään naisella ole oleva pelastusta" (s. 64, 76). Pelastus, johon kirja tässä viittaa, ei nimittäin tarkoita pelkästään Jumalan luokse palaamista, niin kuin kristitty maailma termin yleensä ymmärtää. Se tarkoittaa lisäksi Jumalan kaikkein suurimpien siunausten saamista, eli Hänen kaltaisekseen tulemista. Mormonit käyttävät tästä nimitystä korotus. Jumalan luokse voi mormoniteologian mukaan palata myös naimattomana. Jumalan suurimmat siunaukset voi kuitenkin saada vain aviopari yhdessä, ei siis myöskään mies ilman naista. Kuolleita naimattomia naisia ei mormonitemppeleissä vihitä sijaistoimituksena elävään mormonimieheen, kuten kirja sivulla 64 väittää." (Kim Östman, 'Käsittelyssä "Pääsin irti mormoneista"' [Tampere, 2004], s. 112). - grepoa
kun mormonismissa opetetaan että perhe on yhdessä ikuisesti, mitä jos vaikka mies/nainen joutuisi tekojensa puolesta taivaan keskimmäiselle tasolle ja toinen puoliso alimmalle (kolmehan niitä tasoja kai oli?)? meneekö ne sitten eri tasoille vai miten se lopullinen taso määräytyy?
- Tapani
Molemmilta vaaditaan liittojensa pitämistä. Kun molemmat pitävät liittonsa, niin he ovat yhdessä. Voi kuitenkin olla tilanteita, joiden ratkaisemiseen ei ymmärräyksemme nyt riitä.
- joe boy
Se mitä täällä on jo tullutkin esille on se että mormonismin mukaan avioliitto on välttämätön korotukselle eli pelastumiselle Isän kasvojen eteen ja tähän kuuluu Isän kaltaiseksi tuleminen. Eli ei miestä ilman naista eikä naista ilman miestä korotukseen.
Ehkäpä nämä "miehen varassa" käsitykset johtuvatkin tietyistä käytännöistä eli siitä että nainen on miehen "vallan alla" tiettyjen asioitten suhteen: ainakin ennen muinoin nainen ei saanut mennä temppeliin ilman aviomiehensä lupaa, vaikka mies ei olisi kuulunut kirkkoon ja nainen kuului, naiset tarvitsivat luvan mieheltään. Miesten ei tarvinnut ei-jäsen vaimoiltaan moista lupaa anella.
Lisäksi temppeliseremonioissa on kohta jossa temppelissä kävijälle annetaan "uusi nimi". Aviomiehet saavat selville vaimonsa nimen mutta naiset eivät saa tietää miehensä nimeä, Tällä nimellä, näin monet spekuloivat, miehet sitten kutsuvat vaimonsa "verhon läpi" korotukseensa. Eli tässä jotkut voivat nähdä että nainen on miehen varassa. Virallinen oppi on toki että kaikki ovat Herran edessä tasavertaisia, niin mustat kuin valkoiset, orjat ja vapaat ja naiset ja miehet.
Mormoneilta kysyisin tulkintaansa Jeesuksen sanohin Matteus 19:12:
"On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon"- Tapani
Jotkut voivat olla fyysisesti sellaisia, ettei avioliitto sovi. Minusta tuossa kohdassa korostetaan ihmisen valinnan vapautta. Uskon, että kaikille suodaan aikanaan mahdollisuus korotukseenkin.
- joe boy
Tapani kirjoitti:
Jotkut voivat olla fyysisesti sellaisia, ettei avioliitto sovi. Minusta tuossa kohdassa korostetaan ihmisen valinnan vapautta. Uskon, että kaikille suodaan aikanaan mahdollisuus korotukseenkin.
toki fyysisiä rajoituksia omaavia ihmisiä, mutta tarkoitinkin lähinnä kohtaa: on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon. Eli kysymykseni tarkoitti Naimattomuutta taivasten valtakunnan tähden, josta Jeesus sanoo, joka voi tämän valita valitkoon. Eikös mormonismin kannalta Jeesuksen olisi tullut sanoa että avioliitto on taivasten valtakunnan tähden oikein.
- Helaman
joe boy kirjoitti:
toki fyysisiä rajoituksia omaavia ihmisiä, mutta tarkoitinkin lähinnä kohtaa: on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon. Eli kysymykseni tarkoitti Naimattomuutta taivasten valtakunnan tähden, josta Jeesus sanoo, joka voi tämän valita valitkoon. Eikös mormonismin kannalta Jeesuksen olisi tullut sanoa että avioliitto on taivasten valtakunnan tähden oikein.
Jeesuksen aikana mies ei vältämättä saanut vaimoa, jos tunnusti uskovansa Kristukseen. Mielsestäni "naimattomuus taivaan valtlakunnan tähden" tarkoittaa vastaavaa tilannetta myös tnäpäivänä. Voi olla parempi pysyä naimattomana, kuin kielttää oma usko.
Selibaattiin vihkiytymistä tuo kohta ei minun mielstäni tarkoita. - Tapani
joe boy kirjoitti:
toki fyysisiä rajoituksia omaavia ihmisiä, mutta tarkoitinkin lähinnä kohtaa: on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon. Eli kysymykseni tarkoitti Naimattomuutta taivasten valtakunnan tähden, josta Jeesus sanoo, joka voi tämän valita valitkoon. Eikös mormonismin kannalta Jeesuksen olisi tullut sanoa että avioliitto on taivasten valtakunnan tähden oikein.
tuo Matt. 19:12? King James versiossa on näin:
For there are some eunuchs, which were so born from their mothers womb; and there are some eunuchs, which were made eunuchs of men; and
there be eunuchs, which have made themselves eunuchs for the kingdom of heavens's sake. He that is able te receive it, let him receive it.
Mikä lie alkuperäinen teksti? Meidänkin Raamattumme käännös poikkeaa tuosta King James -versiosta. - ihan helppoa
Tapani kirjoitti:
tuo Matt. 19:12? King James versiossa on näin:
For there are some eunuchs, which were so born from their mothers womb; and there are some eunuchs, which were made eunuchs of men; and
there be eunuchs, which have made themselves eunuchs for the kingdom of heavens's sake. He that is able te receive it, let him receive it.
Mikä lie alkuperäinen teksti? Meidänkin Raamattumme käännös poikkeaa tuosta King James -versiosta.tuossa kohtaa omassa innoitetussa raamatunkäännöksessään, siitähän se selviää heti ja vastaansanomattomasti. Kai sinulla on kappale sitäkin kirjaa.
- Tapani
ihan helppoa kirjoitti:
tuossa kohtaa omassa innoitetussa raamatunkäännöksessään, siitähän se selviää heti ja vastaansanomattomasti. Kai sinulla on kappale sitäkin kirjaa.
innoitetussa käännöksessä on alku sama, mutta viimeinen lause poikkeaa. Se on:
He that is able to receive, let him receive my sayings.
King James:
He that is able to receive it, let him receive it.
Innoitettu käännös ei tullut koskaan täysin valmiiksi. Kuolemaansa asti Joseph Smith teki siihen korjauksia. Alkuperäinen teksti olisi tarpeen. - joe boy
Tapani kirjoitti:
innoitetussa käännöksessä on alku sama, mutta viimeinen lause poikkeaa. Se on:
He that is able to receive, let him receive my sayings.
King James:
He that is able to receive it, let him receive it.
Innoitettu käännös ei tullut koskaan täysin valmiiksi. Kuolemaansa asti Joseph Smith teki siihen korjauksia. Alkuperäinen teksti olisi tarpeen.käännös lienee mielenkiintoista tarkistaa myös. Jaa-a, mulla ei sitä oo, mutta ehkäpä jollain täällä on ja voisi valaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399