tarinani

Kerron nyt järkyttävän tarinan, joka toivottavasti saa muutamankin 'liberaali-hipin' ajattelemaan asioita. Ensimmäinen kannabiskokeiluni tapahtui nimittäin kesällä 2000, kun olin 20-vuotias. Ystäväni Make, joka oli jo pitkään kehunut kokemuksillaan "pilven" parissa, oli saanut minutkin kiinnostuneeksi aineesta, vaikka tunsinkin pelkoa kaikkia näitä myrkkyjä kohtaan. Olin kuitenkin utelias tutustumaan itse asiaan. Yläasteen terveystunnilla meille oli kerrottu, että jo 0.1 grammaa 'hasaa' aiheuttaa ankaran psykoosin, josta ei toivu ehkä koskaan. Suuremmat annokset veisivät todennäköisesti hengen niin
nopeasti, että avun kutsumista ei kannattaisi edes yrittää. Tiesin, että 'ganja' on täysin arvaamaton käsikranaatti.

Olin silloin kuitenkin nuori, villi ja innostunut kaikesta uudesta. Kun Make oli useamman kuukauden 'rännityksen' jälkeen vielä elossa, päätin uskaltautua kokeilemaan ainetta. Olisinpa silloin
tiennyt, että lapsellinen uteliaisuuteni tulisi kiskaisemaan minut suoraan helvettiin.

Oli leuto, viileähkö alkavan kesäkuun ilta Espoossa, kun Make soitti. 'Tuupa tänne, mulla on sulle jotain spesiaalia', hän ilmoitti äänellä, joka ei jättänyt mitään epäilyksiä. Hän aikoi tutustuttaa minut hashiksen maailmaan, jossa järjen ja hengen säilyttäminen oli kuin kapealla orrella tasapainoilua. Enkä voinut vastustaa houkutusta.

Pyöräilin hermostuneena vartin matkan Maken kämpälle. Hänen vanhempansa olivat juuri lähteneet Kreikkaan alkaneen kesäloman kunniaksi, joten pelkoa 'käryämisestä' ei ollut. Ruskeatiilinen
espoolaiskerrostalo näytti leppeän rauhoittavalta, ilmapiirissä mikään ei ennustanut sitä, että talon sisällä leikittiin maailman ehkä vaarallisimman aineen kanssa. Kipusin kolmanteen kerrokseen ja soitin ovikelloa. Make tuli avaamaan ja menimme nopeasti sisälle, lukiten oven huolellisesti perässämme.

Menimme Maken huoneeseen, ja istuuduin lattialle seuraamaan hänen työskentelyään. 'Tänään vedetään kunnon tötsyt', hän sanoi ja veti yöpöydän ylälaatikosta esiin palan 'laattaa'. Vapisin pelosta ja odotuksesta. Tuo pienestä muovipussista tuijottava harmahtava kikkare näytti niin merkityksettömältä, mutta siitä uhoava pahuus ja
houkuttelevuus täytti koko huoneen väreilyllään. Aloin tuntea paniikkia, mutta tiesin että tässä vaiheessa ei enää voinut perääntyä. "Pilvi" veti meitä vastustamattomasti puoleensa. Maken,
paatuneen THC-addiktin, silmät kiiluivat jo odotuksesta. Hän saisi pian 'fiksinsä', sen ainoan täyttymyksen mitä hasanarkkari tuntee.

Make irroitti 'laatasta' kaksi 'murua' ja seivästi ne nuppineulan kärkiin. Hän ojensi minulle toisen neulan ja tupakansytyttimen. 'Lämmität vaan sitä palaa ja veät henkees', Make opasti. 'Älä päästä höyryjä hukkaan!' hän lisäsi sielunsa myyneen
narkkarin ahnaalla äänensävyllä.

Käteni vapisivat niin, että pelkäsin 'murun' putoavan neulan pästä. En voinut ymmärtää, että minä, hyvämaineinen nuori, olin tässä rikkomassa
Suomen lakia ja isäni opetuksia vastaan. "Pilveen älä saatana ikinä koske, se on pahinta huumetta", oli isä usein örissyt kaljapöhnässä
sohvalla ennen sammumistaan, Riitta Väisäsen jutellessa kotoisasti televisiossa. Hänen elämänviisautensa sai minut silloin hymyilemään
luottamuksesta. Ja tässä sitä nyt oltiin, nuoruuden vimmalla rikkomassa näitä kullanarvoisia neuvoja vastaan.

Make kuljetti jo 'sytkärin' liekkiä lähelle omaa 'biittiään'. Katselin kauhulla, kun hän hengitti ahnaasti siitä nousevaa valkoista savua.
Seurasin hänen esimerkkiään, pelkoni voittaen lämmitin omaa "palaani", ja vedin varovasti huuruja sieraimiini.

Kun olin ensikertalainen, 'kama' jysähti välittömästi aivoihini kuin miljoona volttia. Vartaloni taipui kaareksi taaksepäin kipunoivan,
euforisen ekstaasin täyttäessä jokaisen soluni. Rojahdin selälleni huoneen lattialle. Huone pyöri ympärilläni, seinät aaltoilivat ja
täyttyivät uskomattomista kaleidoskooppisista kuvioista. Maken kasvot muuttuivat demonisiksi, huudahdin kauhusta nähdessäni hänet. Yritin
liikkua, mutta 'hasa' oli täysin tuhonnut kaikki psykomotoriset toimintoni, enkä pystynyt kuin heikkoihin nykäyksiin. Melkein kuolin
pelosta, kun hallusinaatioissani luulin pikajunan ajavan päälleni, mutten kyennyt edes kierähtämään syrjään. Seuraavaksi kuvittelin silmieni olevan lasia ja olisin varmasti repinyt ne irti, jos käteni olisivat toimineet. Sitten 'trippini' muuttui yhä hurjemmaksi, irtosin ruumiistani ja leijailin ympäri huonetta, katsellen peloissani kuinka 'Make-demoni' karjahteli ja nytkähteli lattialla kouristusten vallassa. Sitten tajuntani sumeni.

Heräsin viikkoja myöhemmin sairaalassa. Olin selvinnyt kokeilustani hengissä. Make oli lähtenyt joukostamme sinä iltana, hän oli vetänyt sellaiset 'hasaövärit' että oli hoitajien mukaan muuttunut kokonaan mustaksi, vaahtoavaksi massaksi. Normaalia elämää en minäkään enää koskaan pystyisi elämään 'dullan' kokonaan vietyä keskittymiskykyni ja muistini. Lisäksi jalkani ja vasen käteni täytyi amputoida THC:n aiheuttaman verisuonitukoksen ja kuolion vuoksi. Mutta Jumalalle kiitos, olin vielä hengissä. Ja myöhemmin sain kokea, että huumehelvetistä voi todella toipua - uskoni Jumalaan vahvistui, sain
töitä Valittujen Palojen toimittajana ja kiertävänä huumeasiantuntijana. Kerron yläastelaisille järkyttävistä kokemuksistani ja toivon, ettei yhdenkään nuoren tarvitse käydä niin
lähellä 'rajaa' kuin minun.
6488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

90 vuotias mummonikin nauraisi tälle tarinalle :)
taas yksi hyvä syy jatkaa kannabiksen polttamista :)

Äänestä

joillakin riittää tota mielikuvitusta, onneksi olet vaan selvä feikki, jola ei ole elämää säälin sinua.

Kotikasvatuksen puolesta

Äänestä

"Make oli lähtenyt joukostamme sinä iltana, hän oli vetänyt sellaiset 'hasaövärit' että oli hoitajien mukaan muuttunut kokonaan mustaksi, vaahtoavaksi massaksi."

tästä irtoaa kivat naurut. tämän tarinan on kirjoittanut joku huumemyönteinen sarkastisena vittuiluna idiooteille. :)

Äänestä

"Vartaloni taipui kaareksi taaksepäin kipunoivan,
euforisen ekstaasin täyttäessä jokaisen soluni. Rojahdin selälleni huoneen lattialle. Huone pyöri ympärilläni, seinät aaltoilivat ja
täyttyivät uskomattomista kaleidoskooppisista kuvioista. Maken kasvot muuttuivat demonisiksi, huudahdin kauhusta nähdessäni hänet. Yritin
liikkua, mutta 'hasa' oli täysin tuhonnut kaikki psykomotoriset toimintoni, enkä pystynyt kuin heikkoihin nykäyksiin. Melkein kuolin
pelosta, kun hallusinaatioissani luulin pikajunan ajavan päälleni, mutten kyennyt edes kierähtämään syrjään. Seuraavaksi kuvittelin silmieni olevan lasia ja olisin varmasti repinyt ne irti, jos käteni olisivat toimineet. Sitten 'trippini' muuttui yhä hurjemmaksi, irtosin ruumiistani ja leijailin ympäri huonetta, katsellen peloissani kuinka 'Make-demoni' karjahteli ja nytkähteli lattialla kouristusten vallassa. Sitten tajuntani sumeni."

Voihan fiude, mistä tuollaista pilveä saa?! TAHTOO!

Äänestä

tää on vanha legenda, läppä siis... samoin kun nää itsensä kuorimiset ja banaanin kuoret.

tälle tuli naurettua joskus aikoinaan.

Äänestä

...tollaisilla tarinoilla tekisi miljoonia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seppo kirjoitti:

Kerron nyt järkyttävän tarinan, joka toivottavasti saa muutamankin 'liberaali-hipin' ajattelemaan asioita. Ensimmäinen kannabiskokeiluni tapahtui nimittäin kesällä 2000, kun olin 20-vuotias. Ystäväni Make, joka oli jo pitkään kehunut kokemuksillaan "pilven" parissa, oli saanut minutkin kiinnostuneeksi aineesta, vaikka tunsinkin pelkoa kaikkia näitä myrkkyjä kohtaan. Olin kuitenkin utelias tutustumaan itse asiaan. Yläasteen terveystunnilla meille oli kerrottu, että jo 0.1 grammaa 'hasaa' aiheuttaa ankaran psykoosin, josta ei toivu ehkä koskaan. Suuremmat annokset veisivät todennäköisesti hengen niin
nopeasti, että avun kutsumista ei kannattaisi edes yrittää. Tiesin, että 'ganja' on täysin arvaamaton käsikranaatti.

Olin silloin kuitenkin nuori, villi ja innostunut kaikesta uudesta. Kun Make oli useamman kuukauden 'rännityksen' jälkeen vielä elossa, päätin uskaltautua kokeilemaan ainetta. Olisinpa silloin
tiennyt, että lapsellinen uteliaisuuteni tulisi kiskaisemaan minut suoraan helvettiin.

Oli leuto, viileähkö alkavan kesäkuun ilta Espoossa, kun Make soitti. 'Tuupa tänne, mulla on sulle jotain spesiaalia', hän ilmoitti äänellä, joka ei jättänyt mitään epäilyksiä. Hän aikoi tutustuttaa minut hashiksen maailmaan, jossa järjen ja hengen säilyttäminen oli kuin kapealla orrella tasapainoilua. Enkä voinut vastustaa houkutusta.

Pyöräilin hermostuneena vartin matkan Maken kämpälle. Hänen vanhempansa olivat juuri lähteneet Kreikkaan alkaneen kesäloman kunniaksi, joten pelkoa 'käryämisestä' ei ollut. Ruskeatiilinen
espoolaiskerrostalo näytti leppeän rauhoittavalta, ilmapiirissä mikään ei ennustanut sitä, että talon sisällä leikittiin maailman ehkä vaarallisimman aineen kanssa. Kipusin kolmanteen kerrokseen ja soitin ovikelloa. Make tuli avaamaan ja menimme nopeasti sisälle, lukiten oven huolellisesti perässämme.

Menimme Maken huoneeseen, ja istuuduin lattialle seuraamaan hänen työskentelyään. 'Tänään vedetään kunnon tötsyt', hän sanoi ja veti yöpöydän ylälaatikosta esiin palan 'laattaa'. Vapisin pelosta ja odotuksesta. Tuo pienestä muovipussista tuijottava harmahtava kikkare näytti niin merkityksettömältä, mutta siitä uhoava pahuus ja
houkuttelevuus täytti koko huoneen väreilyllään. Aloin tuntea paniikkia, mutta tiesin että tässä vaiheessa ei enää voinut perääntyä. "Pilvi" veti meitä vastustamattomasti puoleensa. Maken,
paatuneen THC-addiktin, silmät kiiluivat jo odotuksesta. Hän saisi pian 'fiksinsä', sen ainoan täyttymyksen mitä hasanarkkari tuntee.

Make irroitti 'laatasta' kaksi 'murua' ja seivästi ne nuppineulan kärkiin. Hän ojensi minulle toisen neulan ja tupakansytyttimen. 'Lämmität vaan sitä palaa ja veät henkees', Make opasti. 'Älä päästä höyryjä hukkaan!' hän lisäsi sielunsa myyneen
narkkarin ahnaalla äänensävyllä.

Käteni vapisivat niin, että pelkäsin 'murun' putoavan neulan pästä. En voinut ymmärtää, että minä, hyvämaineinen nuori, olin tässä rikkomassa
Suomen lakia ja isäni opetuksia vastaan. "Pilveen älä saatana ikinä koske, se on pahinta huumetta", oli isä usein örissyt kaljapöhnässä
sohvalla ennen sammumistaan, Riitta Väisäsen jutellessa kotoisasti televisiossa. Hänen elämänviisautensa sai minut silloin hymyilemään
luottamuksesta. Ja tässä sitä nyt oltiin, nuoruuden vimmalla rikkomassa näitä kullanarvoisia neuvoja vastaan.

Make kuljetti jo 'sytkärin' liekkiä lähelle omaa 'biittiään'. Katselin kauhulla, kun hän hengitti ahnaasti siitä nousevaa valkoista savua.
Seurasin hänen esimerkkiään, pelkoni voittaen lämmitin omaa "palaani", ja vedin varovasti huuruja sieraimiini.

Kun olin ensikertalainen, 'kama' jysähti välittömästi aivoihini kuin miljoona volttia. Vartaloni taipui kaareksi taaksepäin kipunoivan,
euforisen ekstaasin täyttäessä jokaisen soluni. Rojahdin selälleni huoneen lattialle. Huone pyöri ympärilläni, seinät aaltoilivat ja
täyttyivät uskomattomista kaleidoskooppisista kuvioista. Maken kasvot muuttuivat demonisiksi, huudahdin kauhusta nähdessäni hänet. Yritin
liikkua, mutta 'hasa' oli täysin tuhonnut kaikki psykomotoriset toimintoni, enkä pystynyt kuin heikkoihin nykäyksiin. Melkein kuolin
pelosta, kun hallusinaatioissani luulin pikajunan ajavan päälleni, mutten kyennyt edes kierähtämään syrjään. Seuraavaksi kuvittelin silmieni olevan lasia ja olisin varmasti repinyt ne irti, jos käteni olisivat toimineet. Sitten 'trippini' muuttui yhä hurjemmaksi, irtosin ruumiistani ja leijailin ympäri huonetta, katsellen peloissani kuinka 'Make-demoni' karjahteli ja nytkähteli lattialla kouristusten vallassa. Sitten tajuntani sumeni.

Heräsin viikkoja myöhemmin sairaalassa. Olin selvinnyt kokeilustani hengissä. Make oli lähtenyt joukostamme sinä iltana, hän oli vetänyt sellaiset 'hasaövärit' että oli hoitajien mukaan muuttunut kokonaan mustaksi, vaahtoavaksi massaksi. Normaalia elämää en minäkään enää koskaan pystyisi elämään 'dullan' kokonaan vietyä keskittymiskykyni ja muistini. Lisäksi jalkani ja vasen käteni täytyi amputoida THC:n aiheuttaman verisuonitukoksen ja kuolion vuoksi. Mutta Jumalalle kiitos, olin vielä hengissä. Ja myöhemmin sain kokea, että huumehelvetistä voi todella toipua - uskoni Jumalaan vahvistui, sain
töitä Valittujen Palojen toimittajana ja kiertävänä huumeasiantuntijana. Kerron yläastelaisille järkyttävistä kokemuksistani ja toivon, ettei yhdenkään nuoren tarvitse käydä niin
lähellä 'rajaa' kuin minun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu