Elikkä haluaisin pitää tällaisen pienimuotoisen gallupin aiheesta itsemurha. Haluaisin sinun kertovan, mikä tekee itsemurhasta mielestäsi hyväksyttävän tai päin vastoin täysin käsittämättömän teon? Lisäksi kokemukset omasta lähipiiristä valaisisivat asiaa. Voit myös kertoa omia mielipiteitäsi armomurhasta eli eutanasiasta, mikäli sinulla on mielipiteitä asiasta. Kiitos jo etukäteen!!
itsemurha
21
5222
Vastaukset
- kat
se on hyväksyä molemmat. Ei ole onneksi kokemuksia omasta lähipiiristä (suvussa on yksi tapaus, mutta kauan ennen kuin olen syntynyt). Olen vaan sitä mieltä, että jos joku todellakaan ei halua elää, niin ei kai voi pakottaakaan. Tietysti olisi kamalaa, jos joku läheinen tekisi itsemurhan, mutta kai sen pitkän ajan kuluessa voisi ymmärtää ja hyväksyä. Ei kenenkään tarvitse elää ainakaan minulle.
- Jouko
Hyppään kiikkuun lähiaikoina...Vaimo kaunis ja sexikäs, mutta ei ole antanut mulle enää pariin kuukauteen...Asiallinen keskustelu asiasta ei auta...Joutuu vaan tuskissaan kärvistelemään,kun haluistaan ei pääse eroon...Kiikkua olen harkinnut nyt jonkin aikaa ja ajatellut,että joutaahan täältä,kun elämästä loppui erotiikka uuden vaimon myötä.
- ei kandee
Ihmisen ajatukset muuttuvat päivittäin. Tänään haluaa kuolla ja huomenna herätä henkiin. Eiks kannattais relata todella jos toinen vaihtoehto on kuolema. Hae ihmeessä toinen nainen itselle. Maailma on täynnä sellaisia kivoja naisia, jotka antavat todellista rakkautta ja hellyyttä yllin kyllin. Laitapas itses tanssikuntoon ja riennä kokeilemaan. Et tule pettymään. Aina on aurinkoa edessä. Voimia sulle ja käy vähän purkamassa mieltäs tuolla mielenterveystoimiston päivystyksessä, mihin voi päivittäin mennä suoraan päivystyksenä juttelemaan. Älä nyt ittees tapa hyvä ihminen.
- naru
ei kandee kirjoitti:
Ihmisen ajatukset muuttuvat päivittäin. Tänään haluaa kuolla ja huomenna herätä henkiin. Eiks kannattais relata todella jos toinen vaihtoehto on kuolema. Hae ihmeessä toinen nainen itselle. Maailma on täynnä sellaisia kivoja naisia, jotka antavat todellista rakkautta ja hellyyttä yllin kyllin. Laitapas itses tanssikuntoon ja riennä kokeilemaan. Et tule pettymään. Aina on aurinkoa edessä. Voimia sulle ja käy vähän purkamassa mieltäs tuolla mielenterveystoimiston päivystyksessä, mihin voi päivittäin mennä suoraan päivystyksenä juttelemaan. Älä nyt ittees tapa hyvä ihminen.
keinuni on kiikku karu, siinä on vain yksi naru
- Mä.
Eutanasia täysin hyväksyttävä, tämä nyt on juttu joka tehdään siinä vaiheessa kun ei mitään toivoa enää ole.
Samaan kastiin laitan itsemurhan, parantumaton sairaus tai vamma ja siihen liittyvät suuret ongelmat tai/ja odotettavissa oleva tuskallinen kuolema ovat sellaisia jotka tekevät jutusta ymmärrettävän. Hyväksyminen on vähän huono sana, ennemminkin sanoisin että jokaisen oma asia, mitä sitä toisten hyväksyntää siihen sekoittamaan.
Koskaan en ole ymmärtänyt ihmisiä jotka itsentä pistävät kylmäksi rahahuolien tai muiden lievien syiden takia. Maailmassa nyt pärjää aina, mikään ei voi olla turhempaa kuin velkojen takia, SAATI perinteisen suomalaisen syyn eli suhteen loppumisen takia tehty itsemurha. Tai mikä tahansa muu kuin se että tosiaan on terveys jo niin peruuttomattomasti mennyt ettei ole jäljellä mitään. Kaikki muut syyt ovat tekosyitä, vasta fysiikan pettäminen on lopullista.- mä vaan
Kiitos sulle erittäin paljon siitä, että vastasit erittäin asiallisesti.oletko sä sitä mieltä, että eutanasian sallimisesta tulisi kenties säästää jokin laki? Vai hoituisiko tilanne tavallaan "vahingossa", eli joku vaan päästäis toisen päiviltä, jos toinen on huonossa kunnossa. Mutta jos laki säädetään, niin kuka ryhtyy jumalaksi, ja päättää, kuka on kyllin sairas kuolemaan?
Pystyisitkö olemaan tekemättä mitään, jos ystäväsi kertoisi sinulle, että ei jaksa enää vaan haluaa tehdä itsemurhan? Antaisitko kenties joitakin käytännön vinkkejä? Voiko tollaisessa tapauksessa olla syyttämättä itseään?
Kiitos jo etukäteen näistäkin, olet suureksi avuksi!! - Eläväinen
nimimerkki "Mä" kanssa, eli on nuo ihan hyväksyttäviä ja en minäkään ole koskaan ymmärtänyt niitä jotka tekevät itsarin jostain rahahuolien takia, koska niistäkin voi selvitä. On tavallaan tyhmää liian aikaisin lopettaa elämänsä(jos on vaikka rahahuolia) kun ei tiedä miten kaikki voi lopulta päättyä.
Nuo mitkä tekevät itsarin toisten mielestä pienistä syistä, ovat kyllä henkisesti sairaita ja ne näkevät elämänsä aivan toivottomana. Ei ne edes aina ymmärrä miten paljon ne surua tuo omaisille/tutuille kun ne itteltään hengen ottaa. Tai sitten jos ymmärtää, niin niiden on silti vain pakko tappaa ittensä kun ei näe muuta vaihtoehtoa, kun ei jaksa enää yrittää saada muutosta elämäänsä.
Ihmettelen kyllä sitäkin kun niin monet ihmiset pitävät itsemurhan tehneitä itsekkäinä jne. ja ovat jopa vihaisia tälle itsarin tehneelle.
Minusta ei kukaan voi toista niin omistaa että voisi/saisi olla vihainen itsarin tehneelle, eikä niitä voi syyttää. Ehkä tämä syyttäminen johtuu siitä kun niin harvat käsittävät että henkinen sairaushan se on joka ajaa itsemurhaan, ja ei terve ihminen tajua millaista on olla sitten niin masentunut että ajatuksissa pyörii itsari. Vaikeahan se on täysin ymmärtää, mutta on hyvä jollain lailla käsittää se syy.
Minun kaveri teki itsarin, enkä siitä ole vihainen tms., mutta kun olen muutamalle ihmiselle tämän kertonut (jotka ei kaveriani tuntenut), ovat he pitäneet tekoa itsekkäänä tekona jota ei voi hyväksyä. - mä vaan
Eläväinen kirjoitti:
nimimerkki "Mä" kanssa, eli on nuo ihan hyväksyttäviä ja en minäkään ole koskaan ymmärtänyt niitä jotka tekevät itsarin jostain rahahuolien takia, koska niistäkin voi selvitä. On tavallaan tyhmää liian aikaisin lopettaa elämänsä(jos on vaikka rahahuolia) kun ei tiedä miten kaikki voi lopulta päättyä.
Nuo mitkä tekevät itsarin toisten mielestä pienistä syistä, ovat kyllä henkisesti sairaita ja ne näkevät elämänsä aivan toivottomana. Ei ne edes aina ymmärrä miten paljon ne surua tuo omaisille/tutuille kun ne itteltään hengen ottaa. Tai sitten jos ymmärtää, niin niiden on silti vain pakko tappaa ittensä kun ei näe muuta vaihtoehtoa, kun ei jaksa enää yrittää saada muutosta elämäänsä.
Ihmettelen kyllä sitäkin kun niin monet ihmiset pitävät itsemurhan tehneitä itsekkäinä jne. ja ovat jopa vihaisia tälle itsarin tehneelle.
Minusta ei kukaan voi toista niin omistaa että voisi/saisi olla vihainen itsarin tehneelle, eikä niitä voi syyttää. Ehkä tämä syyttäminen johtuu siitä kun niin harvat käsittävät että henkinen sairaushan se on joka ajaa itsemurhaan, ja ei terve ihminen tajua millaista on olla sitten niin masentunut että ajatuksissa pyörii itsari. Vaikeahan se on täysin ymmärtää, mutta on hyvä jollain lailla käsittää se syy.
Minun kaveri teki itsarin, enkä siitä ole vihainen tms., mutta kun olen muutamalle ihmiselle tämän kertonut (jotka ei kaveriani tuntenut), ovat he pitäneet tekoa itsekkäänä tekona jota ei voi hyväksyä.Voisitko kertoa lisää kokemuksistasi ja tuntemuksistasi. Siitä, miltä sinusta tuntui kun kaverisi päätyi itsariin, ja miten onnistuit hyväksymään asian?
kiitos!
- vaan
Ei mikään ihme et itsemurhia tehdään niin paljon kun yhteiskunta on tälläinen. Paljon on yksinäisiä ihmisiä joista ei välitä kukaan. Mielenterveysongelmia on melkeen joka toisella. Velkojen takia itsemurhan tekemistä en tajua, tai jos on tottunut niin kalliiseen elämiseen, ettei se persaukisena onnistu niin siitä vaan. Toisaalta maailma ois niin paljon parempi ilman ihmisiä, että kaikki narun jatkoks vaan! Mä voin olla ensimmäinen.
- Helpommalla toiset
Mielestäni itsemurha on keinottoman viimeinen ratkaisu elämäänsä. Ei uskalla elää, toisaaalta ei uskalla kuolla. Mielestäni kuitenkin yleensä käytetyt itsemurha menetelmät ovat liian julmia ja epävarmoja.
Siinä mielessä pitäisi kaikilla olla sama mahdollisuus kuin lääkäreillä, jotka voivat helpommin hankkia itselleen yliannostuksen kipulääkkeitä, jotta viimeisistä elämän hetkistä edes ei tulisi niin tuskallisia kuin ehkä elämästä niitä ennen.
Elämän päättymistä tulisi siis siten helpottaa, jolloin ehkä elämää jaksaisi sittenkin vielä jatkaa, kun tietäisi että sen voi päättää milloin hyvänsä 'kivuttomalla' tavalla.
- Tane
omasta elämästään, joten hyväksyn itsemurhan henkilön omana ratkaisuna. En kuitenkaan hyväksy, että päätetään toisen henkilön elämästä kuten Porvoon tapauksen äiti teki.
Eutanasia pitäisi tehdä lailliseksi. Tällöin säästyisivät ulkopuoliset henkilöt paljolta esim. tapauksissa joissa ajetaan päin rekkaa tai heittäydytään junan alle...
Eräs mieshenkilö ei saanut hoitoa kipeään selkäänsä vaan joutui itse päättämään kipunsa ampumalla haulikolla päähänsä.
On tekopyhää kieltää eutanasia, kun ihmisiä jätetään joka päivä hoitamatta ja heidän kivuistaan viis veisataan. Kun ihmiselle ei ole varaa antaa hänen kipeästi tarvitsemaansa hoitoa, niin toinen "yhteiskunnalle halvempi" vaihtoehto pitäisi tarjota. Vaihtoehto on julma, mutta niin on hoitamatta jättäminenkin. - Elämää useasta perspektiivistä
Näkemykseni suomalaisesta tyypillisestä itsemurhasta
Suomlainen kulttuuri ja nykyiset elämän arvot suorastaan yllyttävät heikkoja ihmisiä päättämään päivänsä, sillä yhteiskuntamme arvot kovenevat vuosi vuodelta. Ihmistä ei mielestäni arvosteta enään itsenään vaan sen kautta mitä hän edustaa eli työn, koulutuksen ja omaisuuden kautta. Monella Suomalaisella on edelleen huono itseluottamus varsinkin miehillä. Niimpä yhteiskunnasta syrjäytymisen tunne itsensä tarpeettomaksi ja epäonnistuneeksi tunteminen on varsinkin nuorille miehille hyvin tuhoisaa.
Uskallan väittää että suurin osa suomalaisista kokee elämänsä aikana eri tasoisia masennusjaksoja, osa lyhyitä esim. vuoden aikojen vaihtelusta johtuvia, jotkut taas hyvin syviä ja pitkiä. Suomalainen mies ei kovin helposti suostu psyykkisiä ongelmiaan myöntämään saati lähteä niistä apua hakemaan, sillä suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu sisäänpäin kääntyneisyys eli otetaan kaikki negatiiviset asiat itseensä ahdistuksenmuodossa.
Itsemurhaan päätynyt ihminen on yleensä syvästi ahdistunut ja masentunut, sitten kuin jotain ikävää tapahtuu joka hajoittaa elämän peruspilareita suomalainen mies turvautuu yleensä kriisi tilanteessa alkoholiin.Yleisimmät itsemurhan syyt ovat avioerot, alkoholisoituminen/huume-ongelmat/lääkkeet, työttömyys, taloudelliset ongelmat esim. konkurssi sekä vanhemmilla ihmisillä terveyteen liittyvät seikat. Siinä alkavatkin olla peruspilarit suomalaiseen itsemurha coktailiin valmiina.
Mielestäni eutan asia pitäisi ehdottomasti sallia sillä jos elämä ei ole vakavan sairauden vuoksi enää elämisen arvoista miksi sitä pitäisi turhaan pitkittää.
Useampi palstalle kirjoittanut ei ymmärtänyt syytä miksi joku tekee taloudellisten ongelmien takia itsemnurhan.
Suomessa on yksi ammattikunta johon kuuluvista liian moni tuottaa merkinnän vuositasolla Suomen erittäin synkkään itsemurha tilastoon ja he ovat yksityisyrittäjät. Eli heidän ammattikunnassa tehdään eniten itsemurhia heti vankejen/entisten vankejen jälkeen.
Yksityisyrittäminen suomessa vaatii yleensä isoja investointeja. Käytännössä monet ovat korviaan myöten veloissa, yleensä henkilökohtaiset takaukset.He paiskivat ympäripyöreitä päiviä kovien paineiden ja stressin alla jolloin on myös loppuunpalamisen vaara ja jos asiat alkaa mennä huonosti syvä masennus iskee helposti. Suomessa rehellisessä konkurssissa menee yleensä koko omaisuus luottotiedot maine sekä kunnia. Konkurssin tehneitä ei arvosteta niin kuin esim. Usassa. Taloudellisetongelmat ja nöyryytykset usein koko elämäntyönsä menettäneelle henkilölle on liikaa joka on yleensä erittäin masentunut hyvin draumaattisen kokemuksen jälkeen, niimpä useat ex-yrittäjät eivät näe muuta ratkaisua.
Suomessa myös palkkajohtajat tekevät paljon itsemurhia samoin lääkärit eli stressaavassa työssä olevat henkilöt joilla on suuri vastuu, altistuvat helpommin itsemurha vaaraan. - super
mielestäni itsari on silloin täysin hyväksyttävä ja jopa suositeltava, kun sen tekee joku narkkari
- Teppo
jotain muuta? Käy vaikka lääkärissä, meneekö huonosti? Miksi ajatella tällaisia. Narun jatkoksi vaan älä tänne huutele!
- mä vaan
kiitos kaikille asiallisesti vastanneille! olitte suureksi avuksi tutkimuksessani!
- Pieni
Minulla on omakohtaista kokemusta..ikävä kyllä.
Sulhaseni teki itsemurhan noin puoli vuotta sitten.Hänellä oli mitä ilmeisimmin todella huono olla ja hän halusi pois.Tottakai olisin toivonut ja pitänyt parhaana että hän olisi sinnitellyt vaikka väkisin ja pysynyt kanssani, mutta tämä oli hänen päätöksesnä enkä voi asialle mitään.Rakastan häntä ja tiedän että hän rakasti minua hyvin paljon.En tajunnut ajoissa kuinka hirveän paha hänen olonsa oli,en edes silloin kun hän hyvästeli minut.Luulin että se menee ohitse niinkuin aiemminkin samanlaisissa tilanteissa mutta seuraavana päivänä kultani löydettiin kuolleena.
En tiedä mitä muuta sanoa tai onko tästä sinulle mitään hyötyä mutta tässä tiivistettynä minun surullinen kokemukseni. - Reijo
Ahistaa, niin ranteet auki vaan!! Sillä siitä pääsee.
- keio
ei pysty. on niin hapokasta
- 0875
se on se hetki kun ei nää mitään ulos pääsyä, ei nää sitä pientä puuta metsän takaa, sitä juuri versovaa uuden alkua mitä on pitkään etsinyt! väsyttää paska olo hetki jona viillät itseäsi olet helpottunut ei enää tätä paskaa ei enää mitään! katumus mikä on niin pahaa että tämä pitää tehdä ! ei mikään älä sulje itseesi asioita! mieti elämääsi! mulla kaksi poikaa mahtavia ! kaiken paskan olen niellyt, en kenellekkään puhunut ,mutta sain ulkopuolisen ihmisen joka kuunteli ja sanoi että " et nää metsää puilta"
- AmandasBlue
Hei. En tiedä lukeeko näitä enää kukaan, mutta haluan kertoa oman tarinani.
Olen 25-vuotias tyttö, minulla on seitsemän vuotta nuorempi sisko ja perhe-elämämme oli perus keskiluokkaista. Ulospäin kaikki näytti hyvältä, mutta pinnan alla kupli vuosien perheriidat ja isän alkoholismi. Keväällä 2010 siskoni oli saamassa lakin, ja vanhempien avioero oli lopullisesti astumassa voimaan. Kun käräjäoikeuden kirje tuli äidille kotiin, hän jätti paperin allekirjoittamatta ja meni autotalliin kaasuttaen itsensä. Siskoni löysi hänet tuona iltana.
Tapahtuneesta on kulut reilut 9 kuukautta, mutten tunne itseäni vieläkään ehjäksi. En voi ymmärtää, miksi äiti halusi jättää meidät lapset tänne! "Äiti meni taivaaseen, me muut menemme taivaaseen helvetin kautta."
Ikävöin, rakastan, vihaan, nauran, itken, olen toivoton ja taas toiveikas.
Ihmisen itsemurha, etenkin tapauksessa, jossa elämä olisi voinut jatkua, on itsekkäin teko jonka voi läheisilleen tehdä. Tiedän, että äiti oli väsynyt. Toivon, että hänellä nyt on hyvä olla, vaikka sydämeni vuotaa verta. Hyvää syntymäpäivää Äiti.
Mom 121256-010410- shosak
itsemurha helpottaa, ei enää murehdittavaa ja on lopullinen autuus. Itse lähden tästä sillalle hyppäämään............ Olen benji hyppääjä......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926476Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652029- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521015Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962