pakkomielle ulkonäöstä

eyegirl

Luultavasti täällä ymmärretään tätä ongelmaa paremmin kuin mitä ympärillä olevat ihmiset voivat koskaan ymmärtää. Elikäs olen 20-vuotias tyttö jolla on nyt jo useamman vuoden ollut pakkomielle ulkkonäöstä. Vietän peilin edessä aikaa päivittäin enemmän kuin laki sallii sormilla peitellen "viallisia" alueita ja kuvitellen että näin sen pitäisi olla jne. En tiedä ymmärtääkö tätä selitystäni nyt kukaan mutta ongelmani ovat hieman ulkonevat silmät, jotka lähetä katsottuna ja päivänvalossa ulkona muodostavat syvät varjot silmien alle. Tämä on siis ihan muidenkin ihmisten toteama juttu eli en vain itse ole huomannut sitä.

Lisäksi molemmissa silmissä on nenän kulmauksessa syvä varjostava kuoppa joka lisää vielä sitä silmien ulkoisuutta ja saa näyttämään silmät siltä että ne popsahtaisivat ulos kuopistaan... Ja tuo popsahdus juttu on minulle sanottu myös. Sitä ennen olin tosiaan voinut vielä harhauttaa itseäni että en oikeasti näyttänyt siltä mitä peilissä ja kuvissa näin. Sen jälkeen tiesin että se oli oikeasti totta ja vieläpä häiritsevä juttu naamassani muidenkin mielestä.

Minulla ei siis ole kilpirauhasongelmia, tummakuoppa ja varjot silmien alla eivät johdu unettomuudesta, vaan kyseessä on rakenteellinen juttu. Tässä linkissä http://www.locateadoc.com/pictures/cheek-augmentation-implants-c24730 before kuva on melko hyvä kuvaus minun sivuprofiilista mutta siitä puuttuu vielä se silmien ulkonevuus ja se että "kallon reunat" näkyvät melko selvästi ja että alaluomi ikäänkuin on imetty sisäänpäin nenän vierustasta.

Tuntuu niin typerältä selittää tätä, mutta ihan oikeasti kyseinen ongelma rajoittaa elämääni ihan jonkin verran. En esimerkiksi halua olla kuvissa, ahdistun juhliin menosta, en voi kesällä kulkea ilman aurinkolaseja ulkona joten en myöskään voi enää käydä edes uimassa, en tosiaankaan halua itsestäni otettavan kuvia etuprofiilista enkä tosiaankaan halua niitä otettavan luonnonvalossa. Valaistus on muutenkin minulle ihan liian iso juttu. Varjoisassa jossa piirteitä ei niin hyvin huomaa voin vielä olla ihan rennosti. Ihankuin olisin joku vampyyri ;D.

Olen käynyt plastiikkakirurgilla konsultaatiossakin tämän takia ja vaihtoehtona olisi rasvan siirto silmien alle joka kuitenkin on melko kallis ja turha toimenpide, koska rasva ei siellä pysy. Ahdistaa ihan tolkuttoman paljon näin typerä juttu ja kun en muuten oikeasti ole yhtään pinnallinen, ostan tosi harvoin uusia vaatteita enkä ylipäätään muutenkaan panosta ulkonäköön. Vain kasvot (erityisesti silmät) ja niiden rakenne ovat ne ällöttävimmät asiat itsessäni. Jotenkin kuvittelen itseni ihan eri näköiseksi kuin miltä todellisuudessa näytän ja siinä on semmoinen ristiriita... Olen siis hyvin tietoinen kaikista ongelmakoihdista naamassani ja välttelen tiettyjä asentoja ja esimerkiksi yritän peittää aina otsani joka on leveä ja jossa on mikkihiiri hiusraja. Näytän todella epäsymmetriseltä!!

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän loppuun ja olisin todella kiitollinen jos joku osaisi vastata tähän jotakin =D.

8

475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bdd...
    • eyegirl

      Moikka! Kiitos vinkistä. Olen tutustunut tuohon bdd:hen ja minulla ne "oireet" on oikeasti kuin suoraan jostain käsikirjasta. Silmien alle otin ensi kertaa restylane piikin viikko sitten.. Yhden täydellisen päivän olin tyytyväinen "turvonneeseen" silmänaluseen koska silloin mielestäni näytin normaalilta. Sen jälkeen turvotus kuitenkin laski ja nyt ura silmän alla on palautunut samanlaiseksi =/. Haluaisin vain niin paljon näyttää normaalilta tämänikäiseltä naiselta/tytöltä ettei olisi jo tässä iässä tämmöisiä mummoefekti silmiä. Tämä on jo oikeasti sairasta koska en takastele muita ihmisiä ollenkaan samalla tavalla ja melkein suututtaa naiset jotka valittavat meikitöntä ulkonäköään kun he näyttävät ihan normaaleilta.

    • i feel you! :/

      tuttu fiilis. Mä toivon että sun tapauksessa olis kyse vaan kuvitelmasta eli että sä vaan kuvittelisit liikoja. Tosi kurjaa joka tapauksessa! Tsemppiä sulle kovasti. Meitä on paljon muitakin jotka kärvistelee näiden ongelmien kanssa. Mun milestä on vaan jotenkin käsittämätöntä ettei tästä puhuta sen enempää. Mun käsittääkseni aika monet bdd:stä kärsivät lähinnä diagnosoi itse itsensä tai löytää diagnoosin eli tän bdd:n vuosien kärvistelyn jälkeen.

      Ja sitä mä ihmettelen myös, että Kela korvaa hörökorvaleikkaukset. Miks v....ssa? EIhän korvia kukaan ees nää (no ymmärrän kyllä). Mutta miks ei vois olla niin, että kelakorvauksen sais myös muihin ulkonäköleikkauksiin...

    • eyegirl

      Onko kukaan muu kokenut samaa tai päätynyt jopa kauneusleikkauksiin?

      • eyes2

        En tiedä miksi, mutta omasta mielestäni tuollaiset silmät ovat kauniit ja seksikkäätkin. Sinuna korostaisin silmiä meikillä. :)


    • eyegirl

      Et varmasti sanoisi noin mikäli näkisit silmäni =D

    • youarewhat

      Ongelma on varmaan suuri sulle, mutta muut tuskin asiaan ei niinkään kiinnitä huomiota. Sun pitäis vaan oppia pitämään sun kasvonpiirteistä, ne tekee susta persoonallisen. Mieti nyt itsekin miten tylsältä jotkut missit vaikka näyttävät "täydellisine" naamoineen. Eihän niitä edes erota toisistaan kun näyttävät kaikki barbeilta. Monet varmasti pitävät sun naamasta just tollaisena, ja jos joku ei pidä, vittuako sä siitä välität, päätät vaan että pidät itse.

      Ei kannata ryhtyä mihinkään kirurgiseen toimenpiteeseen, silmien lähellä iho on ohutta ja leikkaukset helposti epäonnistuu. Saattaa olla että sen jälkeen näytät todella pahalta ja sen huomaa sitten jo kaikki, se ei näytä enää luonnolliselta. Kadut sitä sitten todella paljon, eikä paluuta enää ole, naamasi on pilalla loppun elämääsi.

      Sun pitäis opetella vähemmän itsekriittiseksi ja pyrkiä pois ulkonäkökeskeisyydestä. Lopulta ei kukaan ei pidä susta ulkonäkösi takia, vaan luonteesi.

      Mutta jos et tähän pysty ja et kerta kaikkiin voi olla tyytyväinen naamaasi ja olet varma että olet todella ruma, ehkä kannattaisi panostaa sitten vaikka niihin vaatteisiin.

    • Kggjkk

      Up

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2575
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1741
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1345
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      321
      1221
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      336
      1194
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      24
      1111
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1083
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      956
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      932
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      863
    Aihe