Hehheh...jos mies tulisi noin sanomaan, ei sitä noteerattaisi millään tavalla. Nyt ilmoittautuu kuitenkin jo ensimmäinen kyselijä ja kysymys kuuluukin, että minkä ikäinen nainen kyseessä ja missä?
0Äänestä
yksinäinen.
Pimpin vonkaaja heti haaskalla. Ei nainen ikinä vastais miehen ilmoitukseen edes kaveri mielessä.
0Äänestä
ihmisen ikäväkö
Minkälaista seuraa kaipaisit, joitan seruaa: siis ihan mikä tahansa kävisi?
0Äänestä
Happy End?
Samaa mietin minäkin. Olispa hyvää seuraa. Edes joku, jota halata ja vähän lirkutella mukavia (naishenkilö siis). Iloita pelkästään toisen läsnäolosta. En ymmärrä, miksei näin voisi tapahtua? Haaveilen sellaisesta usein. Olen saanut elää aviollisessa suhteessa pari kolmekymmentä vuotta. Vika oli minussa, kun en arvostanut sitä elämää enää kylliksi. Nyt suorastaan haikailen sitä "kulta-aikaa". Välimme entiseen ovat sentään kunnossa. Yksin olossa on puolensa, mutta vaihtaisin sen heti, jos löytäisin mukavan naisen. Peiliin tulee katseltua ja kysyttyä. Miten tuolle hepulle kävikin näin? Toivoa ei silti ole kokonaan menetetty. Joku nainen on vielä minuakin varten, uskon. Reipas ja ainakin hieman erähenkinen.
0Äänestä
Soijarouhe
Millä tavalla erähenkinen? Täällä olisi 40 vuotias retkeilystä pitävä nainen. Metsästystä en kuitenkaan voi sietää.
Vastaukset 5
Vanhimmat