35 vuotta tulee pian täyteen ja nyt vasta alan opetella syvällisemmin mikä mieltä painaa , paniikkihäiriö , masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö ainakin näin aluksi on havaittu , joista olen melkein koko ikäni kärsinyt ja silti olen yrittänyt näytellä normaalia ja elää muiden mukana väsyttäen itseni elämää suurempaan olotilaan :/ 15 mg eskitalopraamia auttaa vähän , mutta vuosikymmenten kiduttava taistelu on tehnyt aivoista selvää jälkeä ja tulevaisuus on 24 tuntia kerrallaan annosteltuna tässä hetkessä mun selviytymistapa arjesta , saikulla joulukuun puolivälistä lähtien ja psykiatrilla käynnit melko hankalia paniikkihäiriöiden ym... ahdistusten takia ... liian huonossa kunnossa hoidettavaksi kun ei ole 6 vuoteen päässyt 2 - 8 kilometrin reviirin ulkopuolelle , tulevaisuus eläkkeellä tai hautuumaalla jos ei ihmeparantumista tapahdu .. hauskaa?
yleinen ahdistuneisuushäiriö ym ......
mailaifis...
3114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kellään vastaavaa elämäntarinaa .. ja kuinka tästä eteenpäin ?
Mulla on ollut ahdistuneisuushäiriö lapsesta saakka.Se alkoi heti kun aloitin sosiaalisen elämän ja tarkoitan lähinnä kouluun menoa.Aloin jännittämään . Nyt olen keskiikäinen tai ainakin melkein. sosiaaliset tilanteet tosi hankalia. En pysty katsomaan ihmisiä silmiin jos joudun juttelemaan heidän kanssaan. muutaman kerran kerran vuodessa ahdistus purkautuu paniikkikohtaukseksi.viimeksi kävi näin kaupassa viikko sitten. tuli jännittynyt olo ja sydän hakkasi. sitten alkoi pyörryttämään.oli pakko juosta pihalle.tiedän mitä on paniikkihäiriö. se on todella ärsyttävä ahdistusoireestoon kuuluva .
On vastaavaa tarinaa, melkein kahdenkymmenen vuoden ajan olen
jo vältellyt enimmäkseen toisten seurassa olemista,
pakostakin on joutunut jonkin verran seassa sohlaamaan.
En ole enää kovin mielelläni toisten ihmisten kanssa tekemisissä,
välttelen useimmiten.
Vuosia sitten jo mtt:n kautta prosessin läpikäytyäni eka yrityksellä
työkyvyttömyyseläkkeelle, ilman kovin kummoista työhistoriaa.
Ja yli nelikymppinen olen.
Fyysinen ja osittain ainakin henkinenkin terveyskin on tässä välissä
noista ajoista vain mennyt huonompaan jamaan.
Kaikenlaisten asioiden tekemisen jaksaminen on ainakin heikentynyt.
Kuten tämän ketjun vastausten kestosta näkyy, ainakaan tällä
palstalla samoista ongelmista kärsivät eivät useimmiten taida enää
jaksaa edes vastailla, ja onhan se vähän kuin sokea yrittäisi toista
taluttaa. Emme taida suurin osa vastatessakaan kyetä kovin paljoa
mitenkään auttamaan. Tässä on parhaimmillaankin kyse vain jonkin
sortin vertaistuesta. Kauan yksinäisyyteen ja ongelmiin
jämähtäneillä voi olla lisäksi kyky kommunikoida jo rapautunut,
ei oikein osaa laittaa mitenkään järkevään muotoon sanomisiaan.
Mutta on meitä paljonkin samassa tilanteessa.