Minulla oli silloin oikeus ihastua sinuun, katsella sinua, haaveilla sinusta ja meistä. Unelmoinnista seurasi kuitenkin harhainen olotila ja siksi koko elämäni romahti kun et halunnutkaan muuta kuin vit.tuilla mulle. Mulla oli haaveet mutta ei ole enää. Kiitos kaikille osallisille elämäni pilaamisesta.
Minulla oli oikeus
joku mies
10407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No huh huh, satu-setä satuilee. Harhaisuus johtui sivupersoonista. Itselläsi pikeminkin taitaa olla taipumus tehdä vääriä, harhaisia? päätelmiä. Nyt suoarstaan imartelet itseäsi.
Turhaan tuollaisia kuvittelet, en ollut sinuun ihastunut. Oikaistaan nyt tuo harha.
en silleen väittänyt ja voin sen hyvin uskoa nyt kun aikaa ja kokemusta on kertynyt. Kumminkin pakit voi antaa vit.tuilematta ja jotenkin kohteliaammin. Tämän ketjun muut vastaukset on pelkkää kiusantekoa - uskon niin.
Mitäköhän oikeuksia sillä toisella henkilöllä oli vai oliko sillä alun perinkään mitään oikeuksia?
joku itse täydellisyys syyttää toisia, kun itsessä ei ole mitään vikaa. Joskus voisi katsoa peiliin.
Ihanasti kirjoitit tänne. kun oisit joskus tekstiviestinä laittanut saman.
En v.l.ttuilut eikä ollut kosto.Arvasin että luulit/luulet niin.
Annoin sulle kaikki minusta, mikä oli mahdollista toteuttaa kun muuhun ei ollut
mahdollisuutta. Asuit ja asut edelleenkin mun
Ihme vastauksia sait, ei voi kuin ihmetellä - ehkä vastaavat oman elämänsä puitteista katkeruudella.
Totta kai sulla on oikeus haaveilla ja ihastua, jokaisella on. Ikävää, että hän osoittautui niin ikäväksi ihmiseksi, että vain vittuili sulle. Ehkä hänelläkin on siihen omat syynsä. En tiedä boiko miehelle toivottaa näin, mutta häntä pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä :) Ehkä se oikeakin tulee vastaan ja pettymys kääntyy onneksi :)
vittuili vai leikkimielisesti naljaili kuin kaverille, palautteli maanpinnalle ystävää joka ei ollut oma itsensä vaan yritti olla jotain muuta mitä on surullisen läpinäkyvästi???
hiukan sille, että olet ihastunut ainoastaan omiin mielikuviisi.
onko sinulla oikeutta olla hänelle vihainen, ettei hän ollutkaan sellainen kuin unelmissasi kuvittelit?
tahallasi rikkonut ketään, tosin kuin hän, joka vittuilemalla selvittelee ihastumisia. Sellaiseen rikkomiseen hänellä ei ollut mitään oikeutta.