lapsi ja talous

Hei

tämä kysymys lienee kuuluvan talous-puolelle, mutta uskon saavani täältä vastauksia silti.

Odotamme ensimmäistä lastamme, syntyy marraskuussa. Olen itse kahdessa työssä ja yritän jaksaa niin kauan kuin vaan mahdollista. Puolisoni on myös töissä. Kuukausittaiset nettotulomme on noin. 3600 euroa.

Tilanne rahallisesti olisi tosi hyvä muuten, mutta meille on minun hölmöilyjeni takia kertynyt valtava määrä velkaa ja laskuja. Laskuja maksamme joka kuukausi ainakin 2500 eurolla. Nyt tilanne siis se, että meille on syntymässä lapsi ja yritämme saada kaikki rahamme riittämään ja samalla pitäisi saada laskut maksettua kokonaan pois. Helpointa olisi jättää maksamatta ja antaa ulosoton hoitaa loput, mutta luottomme ovat kunnossa ja haluamme tehdä kaikkemme että ne säilyykin.

Miten paljon lapsi tuo yleensä lisäkustannuksia perheeseen ensimmäisen vuoden aikana? Saamme vaunut yms. sukulaisiltamme, joten paljoa ei tarvitse kotiin hankkia itse.

On kamalaa kun joutuu stressamaan rahasta koko ajan ja samalla toivoa että raskauden kanssa kaikki menee hyvin ja ettei vaan mene raskaus kesken. Liikaa stressiä minulla on ja se ei ole hyväksi.
12272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä se lapsilisä riittää aluksi vauvan ja taaperonkin menoihin. Jatkossa se ei sitten enää riitä alkuunkaan, vaan säästöjä lapsen menoihin pitää yrittää kerryttää muualta.

Aika huonot palkat teillä, joten kesällä voisitte marjastaa ja syksyllä sienestää, että saisitte lisätuloja.

Äänestä
  • Ei tuo rahamäärä minusta kovin pieni ole..meillä jää kuussa käteen noin 3800€ ja ei se tunnu yhtään pieneltä. Tietysti eri asia,jos reippaasti yli puolet menee laskujen maksuun..

    Meillä ei myöskään ole laitettu lapsen menoja varten rahaa säästöön ja silti olemme kyenneet kaiken lapselle hankkimaan.
    Tietysti silloin pitää vähän hankintoja/menoja vähän priorisoida.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei tuo rahamäärä minusta kovin pieni ole..meillä jää kuussa käteen noin 3800€ ja ei se tunnu yhtään pieneltä. Tietysti eri asia,jos reippaasti yli puolet menee laskujen maksuun..

    Meillä ei myöskään ole laitettu lapsen menoja varten rahaa säästöön ja silti olemme kyenneet kaiken lapselle hankkimaan.
    Tietysti silloin pitää vähän hankintoja/menoja vähän priorisoida.

    Jos avaajalla ja hänen miehellään jää YHTEENSÄ käteen 3600 euroa ja avaaja tekee KAHTA työtä, niin kyllä heillä on aika pieni palkka. Nostan hattua, että he maksavat velkansa ja yrittävät saada taloutensa kuntoon: Lasta en olisi tuohon konkurssiin hankkinut, ennenkuin velat olisi olleet maksettu.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Ihan yhtä lailla täälläkin tehdään KAHTA työtä. Toisessa käyn muutaman tunnin kuussa..mutta siltikin se on toinen työni.

    Niin että sen puoleen ei voi sanoa juuta,eikä jaata siitä,onko palkka iso vai pieni.

    Palkka on pieni, jos kahden ihmisen netto on 3600 e. Väliäkö hällä, onko osa- vaiko kokopäiväinen tai vaikka eri työnantajia olisi viisi.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Palkka on pieni, jos kahden ihmisen netto on 3600 e. Väliäkö hällä, onko osa- vaiko kokopäiväinen tai vaikka eri työnantajia olisi viisi.

    Sinä et ilmeisesti ole sitten pieniä palkkoja nähnytkään.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Palkka on pieni, jos kahden ihmisen netto on 3600 e. Väliäkö hällä, onko osa- vaiko kokopäiväinen tai vaikka eri työnantajia olisi viisi.

    1800 e kk nettona duunarille on kuules ihan normaali ja tavallinen palkka Suomessa. Arvaas miten monella jää vielä vähemmän kuussa käteen? Jopa kokopäivätyöstä.

    Onko 1800 sitten paljon vai vähän, no se riippuu ihan siitä miten hulluna pitää kuluttaa kaikkeen. Toimeen sillä tulee aivan varmasti (=ruokaa, katto pään päälle, matkakustannukset ja normi laskut saa maksettua).

    Äänestä

Heips, juu ei meidän palkat kauhean hyvät kyllä ole. Onneksi siis tuo 3600 on kuitenkin käteen eikä bruttona. Silloinhan ei saataisi edes tuota määrää rahaa.

Yritän tosiaan itse jaksaa tehdä kahta työtä, että saisin myös isomman äitiyspäivärahan sitten. Laskimme kelan kanssa että isompi se olisi jos vaan nyt pystyn tehdä kahta työtä.

Äänestä

kallista lystiä.

Äänestä

no ei tuo raha määrä kyllä mikkää pieni ole.. meillä sillai että itse olen työtön ja mies töissä mies saa käteen n. 1600ekk ja mä saan nyt vaan työttömyyskorvausta n. 600e.. lapsi on 1v 5kk ihan hyvin ollaan pärjätty näillä rahoilla.. ennenku sain työttömyyskorvausta sain 400e kelalta kotihoidontukea ja tietenki lapsilisät päälle.. välillä vähä tiukilla ollaan, mutta ei mitään hengen hätää ole kertaakaan ollut.. se vaan riippuu itestä miten ja mihin sitä rahhaa tuuskaa.. ostaako vaan tarvittavat vai huussaako sit johonki ns turhaan..

Äänestä

Meillä mennään korvikemaidolla ja siihen kului enimmillään 4-6kk iässä noin 100e kuussa. Imetys tietysti on edullista :) Kiinteät olen tehnyt itse, en ole kyllä koskaan laskenut kuinka paljon niihin menee rahaa ja tulisiko halvemmaksi vai kalliimmaksi ostaa valmisruuat. Ainakin pelkät kasvissoseet ovat taatusti edullisempia itse tehtyinä. Puuroon menee ehkä euro kuussa, kun ei tuo niin paljon sitä päivässä syö ja yhden paketin Nallen pikakauraa saa alle eurolla. Siihen tietty hedelmäsoseet päälle. Vaippojen kulutusta en ole laskenut, mutta niitä kyllä kuluu aika paljon, ainakin meillä.

Tsemppiä, kyllä se lapsiperhearjen pyörittäminen taatusti onnistuu hieman pienemmilläkin varoilla!

Äänestä
  • Mä en lähtis sanomaan etteikö lasta vois tehdä rahallisesti haasteellisesta tilanteesta huolimatta,kun asenne on kohdillaan!!
    Itsellä sama " ongelma" eri syistä..olen tienannut viimeiset 7-vuotta niin hyvin.että menot ovat nousseet sen mukaisiksi.lisäksi saan työstäni kilonetrikorvauksia joilla esim.maksan autolainan..
    Yllättävän vaikeaa on pienentää menoja riittävästi tai varsinkin riittävän nopeasti raskausaikana !!

    Yritys kova ja toivon,että syntymään mennessä siinä onnistun!!
    Ei tullut aikanaan mietittyä tätä tilannetta,kun esim.10 000 euron remonttilainan otin..lyhennys 700 euroa kuukausi .
    Autolaina 800 euroa ja niin edelleen..en ole mitenkään ylivelkaantunut.mutta kun kilometrikorvaukset mukaan lukien tippuu pois äitiysrahan myötä joku 2-3 tonnia.niin vaikka kuinka vähentää bensarahat ( iso säästö kylläkin) en pysty nykyisiä kuluja hoitamaan äippäkorvauksella ilman ongelmia.

    Mutta silti uskon tarjoavani lapselleni hyvän ja turvallisen kodin.minulle ei ole mikään ongelma jättää kenkiä kaupan hyllylle ja laittaa lapsen tarpeita etusijalle!!

    Nyt vaan tsempillä synnytykseen asti töitä paiskioen ja kaikesta ylimääräisestä luopuen.niin ehkä sitä saa velat pois ja sitä myöten homman rullaamaan :)

    Tsemppiä teille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

3+9 kirjoitti:

Hei

tämä kysymys lienee kuuluvan talous-puolelle, mutta uskon saavani täältä vastauksia silti.

Odotamme ensimmäistä lastamme, syntyy marraskuussa. Olen itse kahdessa työssä ja yritän jaksaa niin kauan kuin vaan mahdollista. Puolisoni on myös töissä. Kuukausittaiset nettotulomme on noin. 3600 euroa.

Tilanne rahallisesti olisi tosi hyvä muuten, mutta meille on minun hölmöilyjeni takia kertynyt valtava määrä velkaa ja laskuja. Laskuja maksamme joka kuukausi ainakin 2500 eurolla. Nyt tilanne siis se, että meille on syntymässä lapsi ja yritämme saada kaikki rahamme riittämään ja samalla pitäisi saada laskut maksettua kokonaan pois. Helpointa olisi jättää maksamatta ja antaa ulosoton hoitaa loput, mutta luottomme ovat kunnossa ja haluamme tehdä kaikkemme että ne säilyykin.

Miten paljon lapsi tuo yleensä lisäkustannuksia perheeseen ensimmäisen vuoden aikana? Saamme vaunut yms. sukulaisiltamme, joten paljoa ei tarvitse kotiin hankkia itse.

On kamalaa kun joutuu stressamaan rahasta koko ajan ja samalla toivoa että raskauden kanssa kaikki menee hyvin ja ettei vaan mene raskaus kesken. Liikaa stressiä minulla on ja se ei ole hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu