Olen vuonna -70 syntynyt Lapissa asuva mies. Olen eronnut noin kaksi vuotta sitten. Minulla on 4 lasta, joista kaksi ovat aikuisia. Haen 30-45 -vuotiasta naista pidempiaikaiseen parisuhteeseen. Halusin kokeilla seuranhakua tätä kautta, koska esimerkiksi baareista en usko löytäväni kaltaiselleni miehelle sopivaa naista.
Itse olen normaalipainoinen, sosiaalinen, helposti lähestyttävä ja melko leppoisa tapaus. Luonnehtisin itseni oman tien kulkijaksi. Omia ajatuksiani minulla on tapana purkaa käveleskellessä metsässä. Sielä on helppo järjestellä päässä pyörivät asiat ja samalla mieli virkistyy.
Alkoholia käytän melko harvoin ja silloinkin kohtuudella. Harrastuksiini kuuluu eritoten metsästys. Olen myös kiinnostunut metsästyskoirien perinnöllisten sairauksien periytyvyyden tutkimisesta. Se jos joku on mielenkiintoista puuhaa. Voisinkin kutsua itseäni tuosta johtuen varsinaiseksi Sherlock Holmesiksi.
Elämässäni olen kokenut niin ylä- kuin alamäkiäkin. En ole kuitenkaan elämälle katkeroitunut. Olen sitä mieltä, että tuulilasista sitä pitää elämää katsoa eikä peruutuspeilistä. Mielenkiinnolla siis seurailen mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sinulta odotan etenkin alkoholin kohtuukäyttöä. Eduksi katson positiivisen suhtautumisen elämään, lapsirakkauden ja Lapissa asumisen. Minulla on ulkokoiria ja sisäkoira, joten toivottavasti et ole eläimille allerginen.
Olisitkohan juuri sinä se, jota etsin? Lisätietoja minusta saat lähetämällä viestiä sähköpstiosoitteeseeni: [email protected]
Jään jännityksellä odottamaa yhteydenottoasi.
Pitkäaikainen parisuhde hakusessa
Katsotaan kuinka käy
0
132
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931382
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52771- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253647Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584