Lukion jälkeinen opiskelu ulkomailla

Jasp3rtti

Terve. Tiedän, näitä aiheita on miljoonia, mutta päätin alottaa uuden nyt silti. Eli ideoissa on lähteä EF:n kautta opiskelemaan turistialaa joko Singaporeen tai Havaijille, ihan siinä mielessä että nämä kaksi maata ovat vahvasti turistielinkeinoa käyttäviä valtioita. Eli ei ole mikään perus teinien: "unelmani on muuttaa Amerikkaan" joka usein kuitenkin jää näiden teinityttöjen haaveeksi. Tosiaan ihan tulevaisuuteni puolesta haluan ulkomailla opiskelemaan, en vain siksi että pääsisi muuttamaan sinne. Suomi ei kylläkään houkuta, vaikka yksiä parhaimpia koulutuksia maailmassa täältä siniristilipun alta löytyy. Olen siis 16 vuotias lukiossa opiskeleva poika. En tiedä tosiaan tarvitseeko tuohon opiskeluun lähtöön paljon todistusta, mutta todistuksessa yli 9 keskiarvo. Siinä mielessä ei siis ongelmaa. Kielitaito on loistavaa. Suomenruotsalaisena ruotsini on hyvää, jonka ansiosta olen oppinut helpommin englantia, ja senkin taito on hyvin hallussa. Ruotsiahan ei tarvitse juuri muualla kuin pohjoismaissa. Ei varsinkaan Singaporessa tai Havaijilla :DD

Säästötilillä opiskelua varten löytyy tarpeeksi rahaa. Muutamakymmentonni toivon mukaan on hyvä määrä. Siispä kysyn, riittääkö se yhteen opintovuoteen ulkomailla? Entä antaako KELA jotain apurahoja? Sen verran olen ottanut selvää, että esimerkiksi EF pyytää sen 13 tonnia. Lähinnä tuo EF kiinnostaa, koska he tarjoavat yliopistoon ja tiettyyn ammattiin harjoittavia kursseja ennen lopullista opiskelua yliopistossa. Turismialakin on onneksi tarjolla. Onko muita yhtiöitä jotka harjoittavat samantyylisiä juttuja, vai pitääkö niissä hakea suoraan yliopistoon sillä englannin taidolla mikä löytyy? Oli se sitten huonoa vai hyvää. Arvostan vastauksia, kiitos jos luitte ^^ Jos on omia kokemuksia, luen erittäin mielläni paljon tietoa niistä.

Toivottavasti ette saaneet käsitystä, että ihQu lissu teini tuli tänne juttelemaan kuinka hänen suurin unelmansa on muuttaa amerikkaan, juuri californiaan tai new yorkiin ja ostaa maailman kallein talo maailman rikkaimmalta asuinalueelta, ja hankkia pinkki puudelikoira ja iso uima-allas. Se ei tosiaan ollut tarkoitus, vaikka tuo Havaiji siltä saattoi kuulostaakkin :DDD Periaatteessa ihan mikä vain turismialaan painottunut maa käy, vaikka Euroopastakin :))

28

3648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dkelsmlsfks

      Kela myöntää opintotukea vain koko tutkinnon suorittamiseen ulkomailla, ei EF:n kaltaisiin opintovuosiin, jotka eivät johda mihinkään tutkintoon.

      Mieti, tarvitsetko todella yliopistoon valmentavaa kallista opintovuotta vai voisitko hakea suoraan ulkomaiseen yliopistoon opiskelemaan toivomaasi alaa. EF on tunnettu rahastuksesta, vaikka se olisikin muuten ihan toimiva järjestö.

      Sinuna hakisin suoraan mieluisaan yliopistoon, nappaisin opintotuet mukaan ja käyttäisin myös säästöt opintoihin, sillä rahaa tunnetusti palaa ulkomailla opiskellessa. Ulkomaiseen yliopistoon voi hakea itsenäisesti tai jos kaipaat hakuprosessiin apua, voit harkita Kilroy Educationin tapaisia firmoja.

    • jen815

      Asuin Jenkeissä kauan ja kävin siellä collegen. Keskimääräinen college on 40,000 USD vuodessa, toki hinnat vaihtelevat riippuen siitä onko yksityinen vai julkinen opppilaitos. Jos aiot hakea suoraan kouluihin siellä, tarvitset opiskeluviisumin (siinä en valitettavasti voi auttaa, koska olen kaksoiskansalainen) -kysy koulusta johon olet menossa!
      Ja mikäli mahdollista, yritä saada niin monia stipendejä kuin mahdollista ja jos saat tehdä töitä yliopiston sisällä, tee ihmeessä. En ehkä suosittele harmaan talouden työntekoa (jota siis joutuisit tekemään, koska opiskeluviisumilla ei saa tehdä töitä ja ne maksavat yleensä mansikoita), mutta jos pakko on...
      Tsemppiä!

    • hiltons

      PARHAAN KOULUTUKSEN SAAT SVEITSISTÄ TAI ITÄVALLASTA ELI OPISKELE SAKSAA

    • ulkomaillaopiskeleva

      Hae suoraan yliopistoon ja elä tuhlaa rahojasi järjestöihin. Tsekkaa mikä on kyseisen maan parhain yliopisto ja mitä kursseja he tarjoavat. Jos sulla todistuksessa arvosanat kantavat niin hae parhaimpaan mitä on tarjolla.

      Muunmuassa Kilroy:n suosittelemat yliopistot Englannissa on niitä ihan pohjasakka yliopistoja esim. London Metropolitan. Suomessa kun ei ymmärretä ulkomaisten yliopistoasteikkojen päälle yhtään mitään niin lähetään(rahastetaan) porukkaa huonoihin yliopistoihin.

    • eräs lähtijä

      Itse suunnittelen opinnoista valmistuttuani ulkomaille lähtemistä, mutta siis ammattipaperit kädessä. Ei tarvitse ihmetellä opintotukien jne kanssa kun voi tuoreilla papereilla asettua ulkomailla suoraan työelämään, kenties sitten myöhemmin opiskella lisääkin.

    • 919

      ^ ei opintotukia ulkomaille ole vaikea saada. Yht' helposti onnistuu kuin Suomen yliopistoihinkin (kun vaan lukee ohjeet tarkasti).

      Toisaalta suoraan koulusta ulkomaille toihin lahteminen ja omalle alalle on vaikeampaa (ellei nyt ole ravintola alasta kyse milloin nyt kahviloihin ja baareihin paasee aika helposti). Usein vastassa on pienta kielimuuria (ammattisanasto) ja kun paperit on Suomesta niin ulkomailla ollaan vahan ihmeissaan etta minkalainen koulu ja tutkinnon sisalto mahtaa olla kyseessa. Myos kysymys siita etta viihdytko maassa pitempaan ja parjaatko on tyonantajan mielessa...

    • mies 86

      Hienoa että sinulla on unelmia joita sinulla on mahdollisuus toteuttaa. Muista kuitenkin ettei se matkailuala itsessään välttämättä mitään niin herkkua ole, saa tosissaan tykätä asiakaspalvelusta jos lopun elämääsi meinaat sillä alalla pärjätä.

      Olen itse suorittanut matkailualan perustutkinnon ja sanon tämän sinulle 10 vuotta vanhempana.

    • kovatonvaatimukset

      et

    • niinonkin

      "kovatonvaatimukset", niin varmaan onkin, mutta miksi Suomessa ollaan niin ällöttävän negatiivisia kaikesta? ja tietysti, mielipiteet jaellaan ilman kunnon perusteluita. Kai se on sitä perähikiän ajattelumallia...

      Minulle sanottiin että ei ole mitään mahkuja päästä ulkomaiseen yliopistoon kun pääsykokeet tuotti päänvaivaa Suomessakin. Nyt ulkomailla opiskelemassa yhdessä maailman top 20 yliopistoista. Asenne vamma on ainoa millä ei pääse sisään. Muut asiat hoituu tutkimalla ja yrittämällä. Tsemiä!

      • Catagombi

        No se nyt on ihan tyypillistä suomalaisille, että ensi reatio on negatiivinen asiassa kuin asiassa. Ihan sama varmaan kaikilla... "ei sinne ulkomaille kannata mennä... ei sinne pääse... ei sinulla ainakaan ole mahiksia..." sama laulu aina, kun joku haluaa tehdä jotain valtavirrasta poikkeavaa. Tuo negatiivinen asenne oli yksi syy, mikä ainakin minulla toimi kannustimena hakea ulkomaille entistä kovemmalla tarmolla. Jännää sekin, että en ole tuollaiseen negatiivisuuteen sittemmin muualla maailmassa törmännyt?

        Mitä taas tulee ulkomailla opiskeluun, niin kannattaa miettiä sitä omien urasuunnitelmien kannalta. Jos tavoitteenta on hakeutua töihin Suomessa ja erityisesti julkishallinnon tehtäviin, on syytä suunnitella opinnot tarkkaan. Ulkomainen tutkinto ei välttämättä kelpaa sellaiseenaan Suomessa ammatteihin, joissa on lakisääteisiä vaatimuksia tutkinnon sisällölle. Tällöin on tarpeen erikseen hyväksyttää tutkinto ja mahdollisesti suoritettava puuttuvat osat erikseen.


      • kalja :D ja rööki :D

        >Asenne vamma
        >Top 20 yliopisto

        valitse toinen


    • www.risiq.com

      Hei

      Lähde hetkeksi ulkomaille työskentelemään ja kokeile miten menee, meillä on useita työpaikkoja vapaana ympäri maailman.

      Avoinna mm. paikka suomenkieliselle asiakaspalvelijalle Bulgariassa.

      Lue lisää ja hae sivuiltamme www.risiq.com

    • Pitemmällä tähtäimel

      Voithan mennä sinne opiskelemaan,mutta jos sen jälkeen aiot takaisin suomeen töihin, tulee olemaan vaikeaa.Suomen työnantajat eivät arvosta ulkomaisia stipendejä. Tuttavani tyttö opiskeli juuri kauppatieteitä Singaporessa, ja töitä ei löydy suomessa, vaan täällä opintonsa suorittaneet menevät edelle. En tiedä mistä se johtuu,onko se sitä että suomalaisten mielestä vain suomalainen on parasta, ihan missä asiassa tahansa.

      • Catagombi

        Suomalaiset työnantajat vierastaa erilaisuutta, ei sen kummempaa. Pelätään, että ulkomailta vaikutteita saanut ei sopeudukaan suomalaiseen tapaan tehdä asiat vaan haluaisi muuttaa niitä toisenlaisiksi. Eiköhän siinä ole mukana myös ihan perinteistä kateuttakin. Taloussanomissa oli tästä aikoinaan artikkelikin:

        http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2011/01/13/menestys-ulkomailla-ei-takaa-toita-kotimaassa/2011556/139

        "Suomesta EU-alueelle muuttaneiden näkökulmasta eurooppalaisten työmarkkinoiden toimivuutta tutkiva Saara Koikkalainen kertoo, että osa vastaajista kertoi paluun olevan vaikeaa, koska suomalaiset työnantajat eivät tunnu arvostavan ulkomaalaisia tutkintoja tai ulkomailta hankittua työkokemusta.

        – Yllättävän monet näistä koulutetuista, kielitaitoisista ja kansainvälisistä suomalaisista raportoivatkin syrjintäkokemuksista nimenomaan Suomen työmarkkinoilla, Lapin yliopiston tutkija Koikkalainen sanoo."

        Että näin. Lottovoitto olla suomalainen?


    • Sannnnnnni

      Ota yhteyttä CIMO'oon ja lähde freemoverina. Olin itse EF'n kielikurssilla -se oli aivan naurettava rahastus eikä puoliakaan luvatuista palveluista saatu-(tämän jälkeen kyseltyäni sain selville että aika yleinen kokemus. Tuskin heidän "ammattiin valmistavat" kurssinsa olisivat muuta kuin haahuilua joiden kallis arvosana ei kelpaa mihinkään. Plus yksi tuttavani joutui lähtemään kesken vaihtovuoden kotiin isäntäperheen isän seksuaalisen häirinnän vuoksi -eikä mitään korvauksia koska ymmärsi häipyä ennekuin tuli suorastaan raiskatuksi... EF on kertakaikkiaan kelvoton.

      Havaiji on osa Yhdysvaltoja, ja kuten ketjussa onkin jo mainittu, sikäläiset colleget ovat aivan poskettoman kalliita. Parilla kymppitonnilla ei joulua pidemmälle päästä. Singaporen oppilaitosten pääsyvaatimuksista tai hinnoista en tiedä (CIMO tietää), mutta siellä eläminen maksaa koko paljon. Ja kulttuurisokki olisi aivan hulvaton -lähdin aikoinani itse Saksaan yliopistoon, ja sielläkin oli kaikesta nuoruuden innosta huolimatta aika vaikeaa kun ymmärsi kieltä vain huolellisesti puhuttuna -ei siis murretta johon paikalliset ryhtyivät innostuessaan -eikä tuntenut oikein ketään. Katso tyyppiä luokallasi joka on kaikkein eniten hukassa, ystävätön, ja sosiaalisesti pihalla: jos lähdet ulkomaille, ensimmäisen vuoden se tyyppi olet sinä. Toisaalta, se on myös touhun etu: siitä kun selviää, selviää mistä vain. Jos viettää aikansa toisten ulkomaalaisten kanssa ja huolellisesti hoivattuna voi yhtä hyvin jäädä kotiin.

      Lyhyesti: Unohda EF, ota yhteyttä CIMOon, selvitä opintojen hinta sekä elämisen hinta, ja ehkä ajattele lähteväsi aluksi jonnekin missä kulttuurishokki on vähäisempi; siinä tulee kyllä olemaan kestämistä joka tapauksessa. Mutta mene ihmeessä, ja onnea matkaan =)

    • usa4

      Yhdysvalloissa yliopistot maksaavat noin $40.000-50.000 /vuosi, ja siellä he eivät anna ulkomaalais opiskelijalle apurahaa. Jos valitset opiskella siellä, varmista että menet hyvään kouluun.

    • Homma menee näin:

      Aivan ensin Sinun PITÄÄ anoa opiskelupaikkaa ulkomailla olevasta koulusta.

      Kun SAAT myönteisen päätöksen, niin lue päätös tarkkaan; yleensä koulu vaatii lukukausimaksuja, eli RAHAA opiskelusta, ja joskus vielä ns. SPONSORIN, jolla tulee olla pankista todistus että tilillä on tietty määrä rahaa, jos sattuu jotain.

      Tämän jälkeen laita VAKUUTUKSET vakuutusyhtiössä kuntoon.

      Ilmoita KELAlle että menet ulkomaille opiskelemaan.

      Sitten sinun pitää hankkia joko VIISUMI tai OLESKELULUPA kyseiseen maahan, koska menet sinne opiskelemaan.

      Koulun todistus siitä että Sinut on HYVÄKSYTTY koluun opiskelemaan, on oltava liitteenä hakemuksessa.

      Yleensä lähtystö tai edustusto vaati myös paljon muuta paperia liitteeksi, eli hakemus on luettava tarkkaan läpi ja täytettävä oiken. Jos hakemus on puutteellinen, niin se voidaan hylätä. Joskus voi käydä niin että uutta hakemusta tämän jälkeen ei edes oteta käsittelyyn, ja hylkäävästäkin päätöksestä joutuu maksamaan rahaa.

      Koulussa on myös PAKKO opiskella, eli opintoviikkoja pitää kertyä ja tenttejä suorittaa. Vaikka maksaa raha koululle opiskelusta ja opiskelupaista, voi ne silti heittää ulos jos opinnot ei edisty.

      Pitää muistaa että olet maassa OPISKELIJAVIISUMILLA, eli töitä yms. EI SAA TEHDÄ.

      EF on "hieno idea", mutta näillä kursseilla ei ole käytännössä mitään merkitystä jos akateemista uraa aikoo kehittää. Oppii noissakin, mutta ... hukkaan heitettyä rahaa. Yleensä näitä tämmöisiä opintoja ei edes tunnusteta Suomessa, eli hukkaan heitettyä aikaa myös.

      ELI SIIS,

      Jos ihan oikeasti haluat opiskelemaan ulkomaille, niin ota yhteyttä suoraan kouluhin, ja vielä kyseisen maan lähtystöön, edustustoon ja maahanmuuttovirastoon saadksesi oikeat tiedot.

      Älä luota mihinkään EF:n tai vastaavaan; ne haluavat vain rahaa.

    • Onnea suunnitteluun

      Älä hukkaa rahojasi EF:ään. Se on ok lukiolaisille, joiden kieliopinnot äiti maksaa. Lukion jälkeen pitää löytää oikea opiskelupaikka, josta saa vähintään Bachelor-tutkinnon. Bachelor-tutkinnon jälkeen voit jatkaa maisteriksi lähempänä kotia, jolloin saat sekä kansainvälisen että Suomessa tunnistetun tutkinnon.

      Valitse mahdollisimman tunnettu oppilaitos. Koulujen mainoksista saat aivan väärin kuvan niiden laadusta. Usein mitä parempi yliopisto sitä heikompaa mainonta ja päinvastoin. Yliopistoista katso ranking-listoja, esim. The Times Higher Education. Ammattikorkeakouluista ja niihin verrattavista pienistä yliopistoista katso kohdemaan omia ranking-listoja ja harkitse vain kunkin maan parhaimpina pidettyjä kouluja. "Yliopisto" voi muuten osoittautua suomalaista kansanopistoa vastaavaksi puulaakiksi.

      Euroopasta saat rahallasi enemmän. EU-maiden yliopistoissa on EU-kansalaisille yleensä alennetut lukukausimaksut. Jos joudut maksamaan täydet lukukausimaksut ja asumisen, muutama kymppitonni riittää vuodeksi, enintään pariksi.

    • nyk1

      No jos sulla on rahaa elämiseen ja haluut mennä.


      mee NYC:iin XD

    • oppeliini1

      Tavallisesti matkailualalla on viisainta edetä tyon kautta. TS. aloitat tyonteon jollakin firmalla joko Suomessa tai ulkomailla. Vaikka pienemmällä palkalla. Opit tekemällä tarvittavan. He kouluttavat lisää jos on tarve. Siitä etenet joko samalla firmalla seuraavalle askeleelle tai nyt tietojasi kartuttaneena vaihdat isompaan, monipuolisempaan firmaa ja koko maailma on avoin.

      Sensijaan että itse maksaisit jollekin tyhjäntoimittaja "koululle" etkä saisi mitään vastapainoksi, nyt sinä omalla tyolläsi ansaitset palkaa,ja opit samalla mitä tyohon kuuluu.

    • Ulkomaillaopiskeleva

      ÄLÄ nyt missään nimessä hae EF:n sun muitten järjestöjen rahastuskursseille vaan hae suoraan yliopistoon tai muuhun vastaavaan opinahjoon, jossa voit opiskella OIKEAA tutkintoa varten. Näihin opintoihin voit saada myös opintotukea- ja lainaa. Olen samaa mieltä käyttäjän "Onnea suunnitteluun" kanssa. Tutustu erilaisiin oppilaitoksiin netin kautta. Tietoa voit löytää mm. "Study in Sweden/Scotland/jne." kaltaisilta sivuistoilta. Etenkin EU:n sisällä oleviin maihin on helppo hakea ja opiskeluun ja asumisiin liittyviin asioihin ei liity aivan yhtä paljon byrokratiaa kuin muualla.

    • ty21+

      Miltä nettisivulta löytyisi eri ulkomaisten yliopistojen linkkejä?

    • thejallux

      Et.

    • Ejurr

      Kyllä sanoisin, että kannattaa suorittaa kandin opinnot vielä Suomessa, sitten sinä aikana saa paremmin kerättyä rohkeutta ja tarpeen mukaan rahaa säästöön, jolloin mahdollisten maisterinopintojen suorittaminen ulkomailla helpottuu huomattavasti. Parikymppinen on kuitenkin vielä aika lapsi.

      Tämä oli vain oma suositukseni, ulkomailla jos tarvitsee lomien aikana yms töitä, niin paremmin niitä löytyy kun on edes ne kandin opinnot alla. Mutta jos oikeasti tuntee olevansa kykenevä aloittamaan heti lukion jälkeen opiskelut ulkomailla niin mikäs siinä, go for it!

    • Töihin Dubliniin?

      Hei,

      Nyt töitä tarjolla ahkerille ja sujuvasti suomea puhuville Dublinissa, Irlannissa asiakaspuhelinpalvelun merkeissä!

      Tiimi on kansainvälinen ja nuorekas, joten viihdyt varmasti niin työajalla kuin sen ulkopuolella. Tule yksin tai kaverin kanssa, muutama paikka nyt auki!

      Stream Global Services (hae Facebookista Stream Recruitment Dublin) hakee tunnetun IT -jätin puhelinasiakaspalveluun suomalaisia (mutta myös muita pohjoismaalaisia) ahkeria, tunnollisia, oma-aloitteisia ja asiakaslähtöisiä osaajia.

      Vastaat asiakasyhteydenottoihin puhelimitse ja chätin välityksellä. Sinut koulutetaan tehtävään, mutta aikaisemmasta asiakaspalvelutyöstä on etuja. Myös kiinnostus pelaamiseen, puhelinsovelluksiin ja teknologiaan on eduksi, mutta sinun ei tarvitse olla nörtti - työ on joko yksitysasiakkaiden laskutuspalveluita tai voit saada paikan pelikonsolin asiakaspalvelussa. Riittää, kun ymmärrät, millaista on loistava asiakaspalvelu ja uskot, että osaat tuottaa sitä!

      Myyntitykeille tiedoksi, että kyseessä ei ole myyntityö. Tokihan myynnillisyydestä on aina apua, sillä asiakaspalvelussa on aina kiva vahvistaaa olemassaolevaa asiakkuutta asiakasta kiittämällä.

      Koulutuksen jälkeen sinua tuetaan valmennus- ja laatuseurannan merkeissä ja jatkokoulutusta on aina saatavilla sitä haluaville. Tiimiesimiestäsi kiinnostaa se, että asiakkaasi ovat tyytyväisiä. HR -puoli auttaa siinä, että saat hankittua itsellesi Irlannissa PPS -numeron (saat noutaa sen palkallisella työajalla), pankin edustaja tulee tapaamaan sinua työpaikallesi, jotta vältyt turhalta byrokratialta ja työpaikan ilmoitustaululla mainostetaan työkavereiden kämpissä olevista vapaista huoneista. Myös HR auttaa asunnon löytämisessä - HR:llä on myös hyvät diilit paikallisten hotellien kanssa, jotta voit asua edullisesti lähistöllä kun etsit uutta kotia.
      Lisäksi, jos haet Streamille suoraan töihin (et siis työnvalitysfirman kautta) olet oikeutettu "relocation -pakettiin". Se auttaa sinua rahallisesti uuteen maahan muuttaessa.

      Hyvän työmoraalin omaaville oma-aloitteisille tyypeille myös etenemismahdollisuudet firman sisällä ovat hyvät - hanki siis kansainvälistä kokemusta ja harppaa urapolulla nopeasti Streamillä!

      Jos siis kiinnostuit, hae Facebookista ryhmä Stream Recruitment Dublin ja etsi ryhmän seinältä Aislingin yhteystiedot. Voit laittaa hakemuksesi suoraan hänelle siellä lukevaan sähköpostiosoitteeseen CV:si kera - hän palaa sitten sinulle pian asiaan! Haethan pian, paikkoja rajoitetusti ja ne täytetään mahdollisimman pian.


      Onnea työnhakuun ja tervetuloa Dubliniin!

      (Yhteystietoja ei ole laitettu tänne, jottei ne joudu spämmereiden käsiin).

    • tttttt

      Taas näitä teinixien "haluan ulkomaille" juttuja

    • Anonyymi

      Onko mahdollista että muutan 18 vuotiaana Yhdysvaltoihin NCAA:an yliopistoon koripallo joukkueessa

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe