Kesää ei tule. Suomessa on n. 150 välein ollut ns.katovuosia jolloin lumi ei keväällä sula
ja uusi lumi sataa maahan jo heinä-elokuussa. Viimeksi näin kävi 1863-65 jolloin
lumi lähti vasta toukokuussa ja uusi satoi maahan heinäkuussa. Sadot menetettiin
ja satoja tuhansia kuoli nälkään.
Tänä vuonna KESÄ ON SIIS PERUTTU
Kesä on PERUTTU
9
285
Vastaukset
- `sfhfhjuk
miten tuo liittyy ahdistukseen?
- Pidetään toi
Niin. Ilmeisesti se ahdistaa scabbia tai hän toivoo sen ahdistavan jotakuta muuta.
Minusta tuo oli aika kiinnostava ajatus ennemmin kuin ahdistava. Vois tehdä tosi hyvää tälle nykyajan pinnallisuudelle käydä välillä ihan oikeasti pohjalla.
- zfdsgdshfd
Uudet energiat vaikuttavat maapallolla, historiasta ei voi hakea tukea tuleville muutoksille. Energiat huuhtelevat jo ihmisiä, maapallo kehityy samalla tavalla.
Uusi aika on tulossa.- jörönjälki
Jos ittellä nyppiikin heikosti, ei silti ole hyvä idea latistaa toisten kesän toivetta. Sehän tulee taas että paukahtaa. Ja mikä parasta, kesää on vielä jälellä.
- Ahdistunut mies
Toivottavasti kesä on peruttu ja tulee jääkausi sekä maailmanloppu tai joku muu paha luonnonkatastrofi jossa kuolee suurin osa maapallon väestöstä. Oma elämä on ollut paskaa jo vuosia joten ei haittaisi ollenkaan. En jaksa välittää.
- rtgfbtrgfb
Toivon mukaan. Itse aion ainakin vittuilla sydämen kyllyydestä jotka on minulle vittuillut siitä etten pidä helteistä. Pidän kesästä ja valosta mutta kun koko ajan on niin pirun kuuma!
- jhvliuhöoijpoäj
http://www.suomi24.fi/yhteisö/scabbi
ei vakavasti otettava, aloitus yksi lisää muiden joukossa. - yh-mama
juu ei haittaa lumet kun muuten kesällä hiki vaan pukkaisi.ruokaa saa tuoda meille ulkomailta kesärenkaat lipsuen.kannatetaan ; )HYVÄÄ KEVÄTTÄ!
- Pidetään toi
Ruokahan tuodaan meille nytkin ulkomailta. Emme ole enää kovinkaan omavaraisia kun maatalous on ajettu alas. Sää ei useinkaan rajoitu jonkun maan rajojen sisäpuolelle, joten sama ongelma olisi muuallakin. Kun ilmasto muuttuu myös muualla, viljelyskasvitkin vaihtuvat ja tähän sopeutumiseen menee jonkin aikaa.
Eikä silloin renkaatkaan pyöri. Tästä voisi seurata kunnon romahdus. Talouden perusteet saattaisivat mennä täysin uusiksi. Samoin ihmisten arvot.
Pidemmän päälle saattaisi olla hyväksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845257Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283498Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402854Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin232047Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861606- 471586
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71155
