Hei,
Minulla on 10 vuotias kultainennoutaja narttu joka kaipaisi lisäkiloja, mielellään n.5kg. Koirani on todella pirteä ikäisekseen ja jaksaa leikkiä vaikka koko päivän ulkona nuoremman koirani kanssa joten on aika aktiivinen edelleen. Tosin emme enään niin usein lenkkeile, silloin tällöin pieniä lenkkejä.
Mikä ruoka olisi hyvä koiralle joka tarvitsisi lisää massaa? Jotain rasvaista? Osaisitteko suositella ihan jotain tiettyä merkkiä?
Muutenkin saa vinkkejä antaa koiran lihottamiseen, ei siis mitään että syötä useammin suurempia määriä tms. sillä minusta kolme kertaa päivässä tulisi kyllä riittää ja ruoka annokset ovat kyllä oikean kokoisia. Kaipaisin enemmän vinkkejä ruuan suhteen, mitä tulisi syöttää jotta koiralle niitä kiloja vähän saataisiin. Onko esim. jotain kotiruokaa jota voisi kuivamuonan lisäksi antaa?
Olen myös ajatellut syöttää lohiöljykuurin, onko jotain tiettyä lohiöljy merkkiä joka olisi parempi kuin muut? :)
Kiitos asiallisista vastauksista.
Miten saada koiralle lisää massaa? Mikä ruoka olisi hyvä?
30
7306
Vastaukset
- tiikeri_lilja
Mitä koira syö tällä hetkellä ja kuinka paljon?
- 2+12
Laita ruuan sekaan sian/naudanrasvaa. Sitä saa eläinkauppojen pakastealtaista.
- harmis2
Mut eihän ruoka-annokset ole oikean suuruisia jos se ei liho.
Tollasen kuitenkin löysin vanhempien koirien ruokkimisest
http://www.katiska.info/ravitsemus/vanhuksen-ruokkiminen/
Tuolla katiskas on muutenki paljon hyvää juttua. - Ehkä ei järkevää
lihottaa vanhaa koiraa joka on ihan hyvinvoiva...
- HoikkaHyväNivelkunto
Onko eläinlääkäri antanut ohjeen lisätä massaa? Muuten en oikein ymmärrä tarvetta, sillä isojen koirarotujen nivelet ovat yleensä aika kovilla normaalipainoisillakin. Koiran ikääntyessä nivelten kunto tietenkin heikkenee. Esimerkiksi meillä on pikemminkin pyritty pitämään koiraa hoikkana juuri nivelvaivojen välttämiseksi.
- Ilona995699
Formula 1- kuski Massa. Siinä 160cm/61 kg tiukkaa MASSAA.
Osta oitis, varmaan kallis, mutta ethän liene pers'aukinen? - mummeli
Koiran ruokaohje
3 kiloa possun kylkeä, mahdollisimman rasvaista, 1-2 kiloa sika-nauta jauhelihaa, 1 paketti Nalle ruishiutaleita, muutama pussi sekavihanneksia.
Laita 10 litran kattilaan vettä vajaa puolilleen, psossun kylki pieninä paloina ja sekavihannekset, keittele n. tunnin verran. Sekaan jauheliha nokareina ja hiutaleet kattilaan. Keittele hiljalleen n. 10 minuuttia. Jos sakenee liiaksi niin lisää vettä. Loppuvaiheessa lisää joukkoon muutama desi hyvälaatuista ruokaöljyä (Bertollin Classico oliiviöljy on hyvä). Tämä korvaa lohiöljyn, jonka alkuperä saattaa olla ties missä - elohopeaa tai muita jämiä
Pakasta isoihin rasioihin. Säilyy jääkaapissa 6-7 päivän verran.
On niin hyvää ruokaa, että kelpaa nirsollekin koiralle ja koira syö vaikka kuinka paljon, joten lihominen on varmaa.
Kultainen noutajamme syö tätä vaihdellen kalaruuan kanssa. Kalaruuassa liha korvataan rasvaisella kalalla kuten esim. muikut tai lohi mutta seitikin käy. Josku sekaan kannattaa laittaa myös kananmunia.
Muista antaa koirallesi myös piimää. AB-piimä on paras.
Koirallame oli aikoinaan erittäin paha iho-ongelma: punaisia hilseileviä läiskiä, joista osa oli ihan märkäruvella ja iho haisi aivan järkyttävälle!. Kotiruokaan siirtymisen jälkeen koira on ollut terve ja iho-ongelmat poissa, vatsa toimii ja koira on selvästi onnellinen.
Koiramme syö 2 ateriaa ja vielä pienen iltapalan, esim. täysjyväruisleipää (ei vehnää saa olla) ja kokolihaleikkelettä.
Kokeile. On hiukan työlästä mutta vaivanarvoista - olli
Jäätelö ja kerma lisää hyvin massaa jahti vahtia
- rasvaarasvaa
Kokeilin eridanousia kun törmäin tähän vinkkiin http://www.katiska.info/ravitsemus/vinkki-rasvaa-ja-hapanmaitoa/ ja koira oli hetken kuluttua lihapulla. Jouduttiin laihikselle kumpikin lihotuskuurin jälkeen :D
- bigdeal
Roskaruokaa syöttämällä kuin sialle.
Jos koira ei liho, ovat ruoka-annokset juurikin oikean kokoisia. Mitä siis maalaisjärjellä pitäisi tehdä? Ehkä antaa koiralle väärän kokoisia annoksia? Tai vähentää koiran liikuntaa? Luultavasti aloittaja mittaa annokset jollain tilavuusmitalla ja syöttää koiralle aina samaa Sertiä. Jos siitä oikean "kokoisesta" annoksesta ei ymmärrä luopua, niin voisi sitten samalla mitalla annostella jotain rasvaisempaa ruokaa.
Mistä näitä sikiää? Pitäiskö mun panna paremmaksi ja laatia kysymys siitä, kummalla puolella vessapaperia on parempi pyyhkiä?- koiranparas
Kannattaa varmasti nyt miettiä tuota lihottamista uudestaan ja keskustella vaikka eläinlääkärin kanssa asiasta ennemmin kuin täällä. Lähtökohtia en tiedä mutta jos koira on normaali kokoinen niin viiden kilon painon nousu on koiralla melko suuri. Varsinkin kun kyseessä on jo vanhempi koira jolle paino saattaa aiheuttaa huomattavasti enemmän haittoja kuin hyötyä. Omien mieltymysten takia älä koiraa lihota vaan pelkästään jos koiran hyvinvointi sitä vaatii.
- KALLE KELLO
No ensinnäkin, onko eläinlääkäri sanonut että on liian laiha vai tuntuuko kylkiluut/selkäranka pahalta käsiin? Koirasi ei varmasti kärsi, jos leikkii, juoksee, ei ole apaattinen. Älä pilaa koiraasi lihottamalla, koiralla on ikää ja jos lihotat sen, niin sen nivelet ei kestä. Sinuna katsoisin kaikin puolin koiran yleiskuntoa, onko turkki hyvässä kunnos, silmät kirkkaat jne.. Jos näin, älä lihota koiraasi. Näitä lihotettuja koiria näkee ihan tarpeeksi ja sen että niillä ei ole hyvä olla.
- Hehee.
Fakta on se, että 10 vuotias koira on jo vanha, jolloin lihakset alkavat jo katoamaan. Iäkkäälle koiralle on älytöntä lisätä vartaloon rasvaa, jos ei ole tarkoitus päästä nopeammin eroon koirastaan.
- koiraihminen666
Ihan asiallisesti. Laita tulppa perseeseen. Ratkaisee monta ongelmaa, ei vähiten tätä jokakeväistä koiranpaskapainajaista. Jos eläimiinsekaantujat tajuaisivat korjata jätteensä tienvarsilta tai edes kävelyteiltä, voisi kevään tulosta normaali ihminen nauttia edes hieman.
- KALLE KELLO
Koirankakkakeskustelut käydään lehtien yleisönosastopalstoilla alkaen tammikuusta ja päättyen marraskuussa. Mutta, kun tuohon koiranpaskaan päästiin, niin luin kerran paikallislehdestä, kun joku oli kirjoittanut "xxxx kadulla on koiranpaskaa niin paljon, ettei tiedä mihin jalkansa pistäisi" ja minä ajattelin, että lähenpä lenkille sille xxxxkadulle.. Tihrasin ja tihrasin, ja yhden kikkareen näin. Että se siitä koiranpaskamäärästä. Tämä ei sivuuta nyt tätä aihetta, mutta sainpahan sanoa.
- Kissa8
Puheesta päätellen tarkoitat "normaalilla ihmisellä" jotain kolmatta persoonaa.
Avohoitopotilaita on liikaa kaduilla, ei hyvä. - Dogs First
Ai ristus mikä idiootti, sun kaltaiset ihmiset pitäis lailla kieltää!
On jo tullut sen veran hyviä vastauksia,että menee enemmän toisteluksi.
Tuo nim.heheen vastaus oli juuri olennainen.Eli vanha koira ei näytä enää samalta kuin nuorempi.Se todellakin ns.kuivuu.Enemmän tai vähemmän.Mitä masiivisempi rotu,sen useimmin eron huomaa.Eli massa alkaa hävitä ja lihaksetkin pienetä.Toki lihaksiston pieneneminen on hitaampaa,jos koira on alunperinkin ollut hyvässä kondiksessa.
Tuon ikäinen koira ei kyllä pahemmin enää saa ns.massaa.Vaan se on löysää,läskiä,pikemmin.Koska pääasiassa oikea massa on sopivan ruuan ja runsaan liikunnan tulos.Tosin jollain roduilla on myös perinnöllinen taipumus osaltaan.
Ne vanhat koirat,jotka on lihavia,mitä joskus näkee,on nimenomaan koiria,jotka on vaan lihotettu/syö liikaa suhteessa liikuntaan,kulutukseen.Joko vaan päästetty huonoon malliin tai ei ole tajuttu,kun koira on alkanut "kutistua",että se on normaalia.Sitten vaan haluttu sitä "paremman" näköiseksi.
Toki eihän vanhuksen kuulu nälkiintyneen näköinenkään olla.Silloinkaan ei olla oikeassa mallissa.Ja jos ei oma silmä osaa koiraa katsoa,niin sitten vaikka eläinlääkärille.Samalla voi tehdä vaikka senioritarkastuksen :)- Adolf Hitler
Mahdollidimman vähän liikuntaa ja runsaasti suokaa monta kertaa päivässä.
- aijaavanii:D
Heh, tuli kyllä otsikosta mielikuva, että haluut sun koirasta lihaksikkaan bodarikoiran:DD
- aloittaja3
moni on täällä sitä mieltä, että minun ei koiraa pitäisi lihottaa. Asia on kuitenkin niin että selkäranka tosiaan törröttää ja kylkiluut tuntuu turhan selvästi. Olen myös saanut eläinlääkäriltä ohjeen lihottaa koiraa. Tosin en tarkempaa ohjeistusta siihen.. Tuntuu ettei koira vaan liho vaikka mitä sille syöttäisin ja kuinka paljon tahansa. Rahaa on palanut eläinlääkäriin kun tutkittu onko jotain sairautta tms. mutta koira on täysin terve? Mitään ei ole löytynyt. Koirasta kyllä huomaa ettei se kärsi, on sen verran elämäniloinen ja muutenkin hyväkuntoinen ainut vaan tämä laihuus.. ei oikeen kehtaa mihinkään tuota viedä kun ihmiset katsovat niin kuin koiraani en olisi koskaan syöttänyt. Okei ehkä vähän liioittelen, ei se sairaalloisen laiha ole. Mutta eläinlääkärinkin mielestä 4-5kg olisi se oikea määrä painonnousulle.
- tiikeri_lilja
Edelleen olisi aika tärkeää tietää, mitä koira syö nyt ja kuinka paljon. Hankala antaa ohjeita, kun ei ole taustat tiedossa.
Minä olen kyllä sitä mieltä, ettei vanhuksen tarvitse olla ihan kuiva. Saa sitä nyt joku pehmuste olla. tiikeri_lilja kirjoitti:
Edelleen olisi aika tärkeää tietää, mitä koira syö nyt ja kuinka paljon. Hankala antaa ohjeita, kun ei ole taustat tiedossa.
Minä olen kyllä sitä mieltä, ettei vanhuksen tarvitse olla ihan kuiva. Saa sitä nyt joku pehmuste olla."Edelleen olisi..." Niinpä.
Joo,ei vanhuksen varsinaisesti tarvi olla kuiva,mutta käytännössä jotkut vaan näyttää siltä.Ja jos ei enää voi liikkua kuin vähän(aloittaja kertoi silloin tällöin pieniä lenkkejä),niin ei enää tule massaa vaan ihan turhaa löysää,joka rassaa sitten turhaan vaan niveliä.Yleensä nuot oikein kuivan näköiset on koiria,joilla ei ole "rakennettu" kunnon lihaksistoa.Silloin ne näyttää kuivemmalta.Koska massa lähtee ensin.Massivisissa koirissa tuon huomaa hyvin.Hyvälihaksinen koira ei näytä vanhanakaan niin kuivalta,tai sitten pitää elää tosi vanhaksi,jolloin lihaksetkin pikkuhiljaa häipyvät,kun ei saa riittävästi hyvää safkaa ja harjoitetta.
Joskus voi kyse olla siitäkin,että jos "liian" laihalta näyttää,niin ravinto ei ole kohdallaan,jolloin pitäis ehkä koko kokonaisuutta viilata.Tosin tarkka kannattaa olla siinäkin,koska kulutuksen puute tekee sen,että vaan tulee turhaa täytettä.Vaikka se sitten näyttäisikin silmiin paremmalta.
- aloittaja3
Tämä tulee nyt aika jäljessä sillä unohdin tämän keskustelun täysin. Koira edelleen liian laihassa kunnossa, painoa ei ole tullut kiloakaan lisää. Huolestuttavaa :/ Eläinlääkäri ei edelleenkään löydä koirasta mitään vikaa ja tähän mennessä olen pistänyt jo yli 1000 euroa menemään kaikenmaailman kokeisiin ja vaikka mihin. Tuntuu todella turhauttavalta maksaa itsensä kipeäksi kun mitään ei löydy. Tottakai olen iloinen ettei koiralla mitään sairautta ole tms mutta olisihan se kiva tietää syy, minkä takia koira ei liho.
Nyt joku varmaan ajattelee, että olen ihan idiootti kun olen pistänyt noin paljon rahaa menemään terveeseen koiraan periaatteessa turhan takia, mutta uskosin että jos näkisitte koiran, ymmärtäisitte syyn huoleeni.
Tällä hetkellä koira syö Canagan nimistä ruokaa jonka pitäisi eläinlääkärin mukaan olla hyvin lihottavaa. Silti muutoksia ei tapahdu. Koirakaan ei ole niin innoissaan tuosta ruuasta ja välillä saa ihan tehdä työtä että saa koiran syömään ruokansa. Niinja ruokaa hän saa kolmesti päivässä. Edelleen olisin kiitollinen lihotusvinkeistän jos sellaisia joltain löytyisi :) - Uusi rotweiler
Kyllä ehdottaisin valmiin nappulan rinnalle rasvaista lihaa. Palvikyljen hukkapalaa vaikka voisi kokeilla, ei ole paljon muuta kun rasvaa siinä.
Koiran lihottaminen voi olla vaikeeta kyllä. Teoriassa jos energiaa menee sisään enempi kun kuluu niin koira pitäis lihoa. Mutta kuten monet hyvätkään teoriat niin tämä ei ollenkaan aina pidä paikkaansa.
Terve tai terve, ei sairas mutta lähestyykö biologisen kellon veto loppuaan? Ei olisi eka kymmenvuotias jolle joutuu toivottaa hyvää matkaa. Kuinka paljon koira juo? Selvästi aiempaa suurempi vedenkulutus on mahdollinen merkki tästä. - aloittaja3
Koira kyllä juo enemmän kuin ennen. Ei mitään mielettömiä määriä mutta kuppia saa kyllä olla täyttämässä useammin kuin ennen. En tätä ollut aikaisemmin niin edes miettinyt mutta nyt kun sanoit.. tämä voisi olla siis merkki mistä?
- Uusi rorweiler
Merkki siitä että biologisen kellon veto alkaa olla vähissä, melko selväkin merkki jos veden kulutus on todella selvästi lisääntynyt. Jos näin on niin olet onnistunut koiran pidossa täydellisesti kun koira on yhä terve. Tuo selittäisi samalla sen jos koira ei millään liho.
- ................
Veden juonnista en sano mitään. Mutta meidän vanhuksemme saatiin uuteen kukoistukseen Sirtymällä suurimmilta osin raakaruokintaan. Eli siis nappuloita kyllä saivähän, mutta enin määrä meni raakamuodossa. Ja sitten sinkkilisä voi ollamyös ratkaisu, vanhan koiran ruoansulatus ja ennen kaikkea ravinnon hyväksikäyttö muuttuu myös usein, joten siksi ravinnon on hyvä olla helpost hyödynnettävässä muodossa. Ja kyllä meillä tosiaan vielä 14-vuotiaana kävi pitkiä lenkkejä,ja oli terveytensä puolesta huippukunnossa. Mutta sitten tuli nopea loppu- Toisaalta,koira ei joutunut ikinä elämään minkäänlaista raihnaista aikaa. Mutta jossain vaiheessa sitten vaan jokin pettää. Meillä se oli luuydin, joka lopetti uusien solujen tuotannon. Loppu oli siis nopea. Mutta samalla myöskin armelias. Toki se oli meille järkytys. Mutta sittemmin olin onnellinen siitä, ett koira sai elää loistavat yli 14 vuotta. Mutta iän tullen piti vaan joitain muutoksia tehdä.
- Diabetes
Voisko olla diabetes tuolla koiralla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279