Pakkomielle liittyen likaan, apua!

auttakaa minua

Olen vain itkenyt eilisen ja tämän päivän. En jaksa enää tätä ahdistusta. Pelkään likaa ja bakteereita. Minun on pakko pestä käteni aina, kun olen koskenut johonkin "likaiseen". Jopa kotona ollessani suljen vessan hanan, oven yms kyynärpäälläni. Minulla ja veljelläni on käytössä vessa, muilla perheenjäsenillä toinen. Veljeni ei pese käsiään vessakäynnin jälkeen, ei edes silloin kun hän on käyttänyt bidee suihkua. Nyt minua on alkanut pelottaa, että siirrän meidän vessastamme bakteerit toiseen vessaan, jos satun käymään siellä.

Noin kuukausi sitten kävin koulussa vessassa. Käsien pesun jälkeen käteni osui roskikseen, ja minun oli pakko pestä kädet uudestaan. Minulla oli kuitenkin kiire tunnille, joten tällä toisella pesukerralla käytin vain vettä. Nyt minua on alkanut ahdistamaan, että joku on koskenut vessan hanaan likaisilla käsillä, ja että nyt myös minun käteni olivat likaiset eikä pelkkä vesipesu riittänyt tuon lian poistoon. Vessakäynnin jälkeen koskin laukkuuni, tavaroihini, takkiini... Kuluneen kuukauden aikana lika ja bakteerit ovat kulkeutuneet jo kaikkialle.

Näiden kahden esimerkin kaltaisia tapauksia on jo lukuisia.. Pakko-oireilua on jatkunut muutama kuukausi. En ole kertonut tästä kenellekkään ennen tätä viestiä. Mistä saisin rohkeutta kertoa tästä äidilleni?

9

1316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ousiidii

      Ällä sure, minulla on ollut jo kymmeniä vuosia vastaavaa. Hengissä olen silti selvinnyt. Eilen taas sain kompulsiivisen tunteen kun piponi putosi Lidlin lattialle ja se oli kuitenkin pantava päähän ulkona... huh. No, olen ainakin vielä hengissä!

      Opetellaan nauramaan tälle touhulle!

      Rentoutukaa kaikki OCD-häiriöiset, naurakaa ja iloitkaa. Se helpottaa oloa ja panee oikeisiin mittasuhteisiin. Ajatelkaa näin: ilman pöpöjä ja basiliskoja me kaikki kuoltaisiin heti ja välittömästi. Se on fakta.

    • auttakaa minua

      Kiitos vastauksesta. Jossain vaiheessa luulin jo, että tämä on mennyt ohi mutta ei.. Tuon koulun vessa -jutunkin olin jo unohtanut kunnes se putkahti eilen mieleeni. Minun on pakko saada puhua tästä ahdistuksesta jonkun kanssa. Olen koittanut soittaa MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen, mutta kaikki päivystäjät ovat olleet varattuja. Lisään vielä, että pelkoni kohdistuu likaan, ei niinkään bakteereihin. En pelkää siis sairastuvani mihinkään tautiin.

    • Cathleen

      Eikö teidän kunnalla ole ilmaisia mielenterveyspalveluita nuorille? Omalla kunnallani jokaisella terveyskeskuksessa on ilmainen psykiatrinen sairaanhoitaja sekä sitten pääterveysasemalla on nuorille tarkoitettu lääkäri, psykiatri ja terveydenhoitaja, ilmaisia myös. Toivottavasti uskallat äidillesi kertoa asiasta, näytä vaikka netistä joku sivusto missä kerrotaan pakko-oireisesta häiriöstä, ehkä se auttaisi ymmärtämään ja kenties voisitte soittaa terveyskeskukseennne ja kysyä mistä saisit apua ja ohjeistusta selvitäksesi asian yli. Psykiatreja ei tarvitse pelätä, he ovat auttamassa ja tukemassa, kuuntelevat sinua.

    • aivopesu.

      Psykiatrit kannattaa kiertää kaukaa, niille kun menet puhumaan niin oot heti ''sairas'' ja saat syödä niitä hermomyrkkyjä pahimmassa tapauksessa loppu ikäsi.
      Varoitan teitä totisesti: psykiatrismi on kuolemantiedettä, sen tarkoituksena on pilata ihmisen elämä, lääkitä aivosoluja tuhoavilla hermomyrkyillä, lukita mielisairaalaan, eristää ja rajoittaa potilasta mahdollisimman paljon sekä tuottaa hänelle mahdollisimman paljon sekä henkistä että fyysisistä kärsimystä ja kaiken tämän lisäksi on vielä sähköshokki ''hoidot'', jotka aiheuttavat: kognitiivisia häiriöitä, dementiaa, jatkuvaa aivokohtausta, kuolemaa, sillä tätä on psykiatrinen hoito: ihmisten rääkkäystä hengiltä, lääkitsemistä hermomyrkyillä, jotka muuttavat ihmisen luonnetta ja psykiatrit voivat sitten itse päättää minkälaiseen muottiin haluavat potilaan asettaa, jotta olisi mahdollisimman helppohoitoinen ja tottelevainen robotti yhteiskunnassa.

    • Cathleen

      Minulla on pakko-oireinen häiriö ja olen kieltäytynyt lääkkeistä - eikä minua siihen painosteta. Psykiatrini on ihana ihminen ja mukava käydä turisemassa hänen kanssaan. Mihinkään hoitoon ei ketään niissä pakoteta, saa ihan itse päättää suostuuko vai ei.

    • kohtalotoveri1

      mulla kans alko joskus ala-asteikäsenä iha yhtäkkiä toi bakteerikammo. Itse ajattelen sen kans enemmänkin likana kuin bakteereina. Erityisesti ahdistaa kun näkee tai tietää, että joku ei pese käsiään WC:ssä käynnin jälkeen. Aluksi se oli tosi rajua ja pesin käsiä useita minuutteja kerralla ja olin äärimmäisen ahdistunut. Nyt 10 vuotta myöhemmin ahdistusta on vieläkin mutta olen oppinut elämään sen kanssa ja sanoisin että se on lievää nykyään. Itse en usko että tästä voi ikinä parantua. Olen käynyt psykiatrilla tämän vuoksi, mutten ole kokenut siitä mitään hyötyä.

    • auttakaa minua

      Aion mennä psykiatrille, pakko saada apua jostain... Millaista hoitoa olette saaneet pakko-oireisiin?

    • ..,..

      Minulla on lähes identtinen tilanne kanssasi. Tosin minulla tätä tapahtuu lähinnä vain kotona. En pelkää myöskään niinkään bakteereita, vaan sitä likaa.
      Joudun lähes paniikkiin jos en pese heti käsiäni kun alkaa tuntua että ne olisivat likaiset.

    • yjythfrhfgnbhgfbnng

      Mulla on suurinpiirtein tota samaa. Vaikkei mulla ole täysin ehkä samanlaista kuin sulla niin mulla on toisaalta pari toistakin pakko ajatus ongelmaa. Toinen on että haluan katsoa elokuvat ja pelata pelejä niin että nautin niistä täysin. Olen aloittanut pitkiä roolipelejä jopa kolmekymmentä tuntia pelattuani uudestaan alusta jos totesin että en jotenkin kokenut sitä täydellisesti. Sama ongelma leffoissa. Koko ajan pitää kelata taaksepäin että varmasti ymmärtää sata prosenttisesti juonen.

      Kannattaa ehdottomasti kertoa jollekin ongelmastasi. Ota kuitenkin huomioon ettei kukaan muu kuin sellainen jolla on myös pakko toimintoja/ajatuksia ymmärrä sinua. Ei vanhemmat, ei kaverit. psykologit saattaa ymmärtää mutta itse olen kohdannut vain epä päteviä joten en osaa oikean heitäkään suositella. Vertaistuki terapia voisi olla paras...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe