Meidän asuntotarina:
Löydettiin 2009 kesällä mielestämme aivan upealta paikalta peruskuntoinen rapiat 140 neliöinen pt-asunto. Talo on rakennettu 1969 ja tässä on siis meidän länsipääty ja naapurin muutaman neliön isompi itäpääty, aidat etu ja takapihoilla rajaamassa. Asunto osaeyhtiö.
Kaksi vuotta meidän asuttua ex-naapuri laittoi asuntonsa myyntiin ja sepä menikin melko nopealla kaupalla. Enkä sitä ihmettele, paikka on kuin pala paratiisia.
Mutta siihen se paratiisi loppuikin uuden naapurin myötä. Hiukan ihmeteltiin sitä keski ikäistä pariskuntaa kun eivät ne käyneet edes tervehtimässä kun muuttivat siihen. No ajateltiin että ehkä hiukan on hiljaisempaa ja ujompaa rotua.
Talossa on yhteinen lämmitysjärjestelmä (öljykattila ja patterit) sähkökeskus ja vesimittari. Lämmityskulut ja vesikulut on jaettu tasan kun niitä ei voi erikseen mitata mutta sähkömittariin on laitettu joku jälkimittausyksikkö jolla toisesta vähennetään toinen niin saa molemmille käyttöön perustuvat lukemat. Maksamme vastiketta kumpikin taloyhtiön tilille josta nuo kaikki kulut sitten maksetaan. Eli taloyhtiö maksaa kaikki.
2012 vuoden puolivälissä naapurilta ei alkanut kuulua vastikemaksuja yhtiöntilille. Otin asian puheeksi kun sähkölaitokselta ja vesilaitokselta tuli karhukirjeitä. Rouva oli hyvin ystävällinen ja hämmästyneenä sanoi että Voi voi, nekö on jäänyt maksamatta. Hoidanpa ne heti.
Meni kuukausi ja naapuri maksoi yhden kuun vastikkeen. Kolme oli maksamatta. Olin jo ollut yheteydessä sähkölaitokseen ja vesilaitokseen ja lupasivat odottaa vielä hiukan aikaa. Tuli laitoksilta kirje että sähkön ja vedentulo katkeaa jos laskuja ei makseta ajantasalle. Soitto naapuriin ja taas luvattiin. Tässä vaiheessa olin jo omista maksanut taloyhtiöön sen verran että maksut saatiin ajantasalle.
Jossakin vaiheessa alkoi puistattamaan kun kävin tarkistamassa lämmitysöljyn. 3500 litran säiliö näytti jo uhkaavan vajaalta. Tähän mennessä olin maksanut jo 8 kk ajalta naapurin vesi ja sähkökuluja. Että pitääkö tuo lämmitysöljykin tilata vielä omalla rahalla! Soitin naapuriin ja sanoin että jos rästivastikkeita ei ole maksettu 2 kk sisällä kokonaan menee talo kylmäksi. En aio tilata öljyä. Jos naapuri itse tilaa niin sanon kyllä öljyntuojalle ettei sitä makseta.
Niin siinä kävi sitten ja nyt katkesi pinna. Otin yhteyttä asianajajaan ja se sanoi että tuolta pariskunnalta ei ole mitään mahdollisuutta saada mitään. Jos kämppä menee ulosottoon niin pankki ottaa ensin omansa jos saa ja sitten on vielä pitkä liuta velkojia rippeille. Eli ainut mitä voi saada niin sen huonon naapurin pois mutta siihen voi mennä aikaa. Häätöäkään ei saa ja asuntoa ei saa otettua yhtiön hallintaan jos naapuri ei sitä puolla kun äänet menee tasan.
Nyt sitten kävi niin että se öljy loppui. En tilannut lisää eikä kai ole naapurikaan tilannut.
Muutamme ensi viikolla mummolaan ja katsotaan miten meidän asunnon käy.
Öljy loppui säiliöstä nyt
6
546
Vastaukset
- toivoa1
Ei onneksi noin huono tilanne kuin kuvaat asiaa. Kun asunto laitetaan myyntiin, muista että isännöitsijäntodistuksessa pitää näkyä maksamattomat vastikkeet, tällöin uusi omistaja vastaa niistä ja tarjoaa asunnosta vastaavasti vähemmän.
- minnadi
Eihän ne naapurin maksamattomat vastikkeet näy missään! Jos tuo aloittaja myisi oman asuntonsa, sillähän on puhtaat paperit vastikkeitten suhteen. Tosin jos talo meni kylmäksi niin pilallehan se menee koko rakennus... voi voi, kaikenlaisia kohtaloita ihmisille suodaan. Anteeksi :-(
- toivoa1
minnadi kirjoitti:
Eihän ne naapurin maksamattomat vastikkeet näy missään! Jos tuo aloittaja myisi oman asuntonsa, sillähän on puhtaat paperit vastikkeitten suhteen. Tosin jos talo meni kylmäksi niin pilallehan se menee koko rakennus... voi voi, kaikenlaisia kohtaloita ihmisille suodaan. Anteeksi :-(
Yritä edes ymmärtää tekstiä, jota luet. Aloittaja kertoi, että naapurin asunnon mennessä ulosottoon (myyntiin), pankki ottaa ensin omansa jne. Kyllä siihen isännöitsijäntodistukseen tällöin tulee maksamattomat vastikkeet. Yleensä paritaloissa ei ulkopuolista isännöintiä, jolloin tekevät todistuksen toisilleen tarvittaessa.
- Tele-Tupa
Hyvät öljytarjoukset puh 0800508000, Lämmitysöljypalvelu Tele-Tupa 24h
- utelias20
Miten kävi maksoiko naapuri velat????
- ei käy kateeksi
heh heh heh.
Nyt sulle opetetaan kantapään kautta mitä yhtiömuotoien asuminen käytännössä voi pahimmillaan olla.
En ikinä suostuisi asumaan paritaloyhtiössä, enkä muutenkaan pienessä yhtiössä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,804356Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt242801Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242768Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122484Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172479Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1002173Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6352044MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141975Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341908