Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Katkeransuloista

Mielipiteitänne haluaisin, etenkin etenkin 30-45v. naiset.
Mulla on ollut jo vuosia sellainen fantasia, jossa vaimoni on vieraan miehen kanssa harrastamassa seksiä. Nyt tilanne on muuttunut niin, et haluaisin myös toteuttaa sen. Asiasta on kotona keskusteltu. Vaimoa on hiukan kinnostanutkin. On laitettu hiukan leikkimielellä ilmoituksia nettiin. On saatu muutamia kymmeniä mielenkiintoisia vastauksia, siihen se on sitten jäänyt. Eukolla on kaksi syytä, miksi ei halua jatkaa pidemmälle. Jos mies osoittautuu kiinnostavaksi muutenkin, kuin seksuaalisesti, hän saattaa kiintyä liikaa. Toiseksi em. toiminta antaisi minulle hyvän syyn alkaa käydä vieraissa naisissa. Olen vakuuttanut, ettei minua muut kiinnosta pätkääkään. Suhteemme alkuaikoina vaimolla oli suhde toiseen noin puoli vuotta. Asian paljastuttua minulle tuntui, että tää on vähintään maailman loppu. No, kävin kostamassa ja se siitä. Se oli niin katkeransuloista aikaa elämässäni, että haluaisin elää sen uudelleen, mutta luvan kanssa ja yhdessä suunnitellen. Aluksi odottelisin kotona, kun vaimo on "kylässä". Toisessa vaiheessa olisin viereisessä huoneessa "kuulolla". Kolmannessa olisin katselemassa ja ehkä vuorotellen mukana touhussa.
No niin, miltäs kuulostaa. Olisko syytä lähteä lääkäriin vai pyrkiä toteuttamaan fantasia.
2499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

puuhaa! Pikaisesti rohtosedän pakeille, hushus!!!

Äänestä
  • ...kuulostaa surulliselta.
    Eikö teillä ole mitään muuta tekemistä kuin miettiä tällaista?
    Tehkää mitä haluatte, mutta aika murheelliselta tuo kyllä kuulostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perwoco kirjoitti:

Mielipiteitänne haluaisin, etenkin etenkin 30-45v. naiset.
Mulla on ollut jo vuosia sellainen fantasia, jossa vaimoni on vieraan miehen kanssa harrastamassa seksiä. Nyt tilanne on muuttunut niin, et haluaisin myös toteuttaa sen. Asiasta on kotona keskusteltu. Vaimoa on hiukan kinnostanutkin. On laitettu hiukan leikkimielellä ilmoituksia nettiin. On saatu muutamia kymmeniä mielenkiintoisia vastauksia, siihen se on sitten jäänyt. Eukolla on kaksi syytä, miksi ei halua jatkaa pidemmälle. Jos mies osoittautuu kiinnostavaksi muutenkin, kuin seksuaalisesti, hän saattaa kiintyä liikaa. Toiseksi em. toiminta antaisi minulle hyvän syyn alkaa käydä vieraissa naisissa. Olen vakuuttanut, ettei minua muut kiinnosta pätkääkään. Suhteemme alkuaikoina vaimolla oli suhde toiseen noin puoli vuotta. Asian paljastuttua minulle tuntui, että tää on vähintään maailman loppu. No, kävin kostamassa ja se siitä. Se oli niin katkeransuloista aikaa elämässäni, että haluaisin elää sen uudelleen, mutta luvan kanssa ja yhdessä suunnitellen. Aluksi odottelisin kotona, kun vaimo on "kylässä". Toisessa vaiheessa olisin viereisessä huoneessa "kuulolla". Kolmannessa olisin katselemassa ja ehkä vuorotellen mukana touhussa.
No niin, miltäs kuulostaa. Olisko syytä lähteä lääkäriin vai pyrkiä toteuttamaan fantasia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu