yksinäinen mummo

Minulla on menossa vasta ensimmäinen pääsiäisen lomapäivä, kun ei tarvitse mennä kylään sisaruksilleni, eikä meille tule ketään sukulaisia kylään. Nautin olostani täysin siemauksin. Ei häiritse kyläilyt lenkkeilyä ja voin tehdä rauhassa ristikoita.

Voimia sinulle , välillä on aikoja , jolloin on vaikea jaksaa arkea , pyhiä ja yksinäisyyttä , jos sinulla on vielä huolta jota et voi jakaa ... ajattelen sinua lämpimästi sinä lähimmäinen .

Onko parempi taas kun arki alkaa , toivottavasta kevään tulo piristää vähitellen ja huolesi helpottaa .
Nykyään on liikaa ihmisillä menoja , ei ehditä pysähtyä kysymään , mitä kellekin oikeasti kuuluu , toivon sinulla parempaa jaksamista ja olotilaa . Lämpimin ajatuksin .

Kylläpä on raskasta voi voi tämä juhla-aika, lapsenlapsista ei kuulu mitään voi voi voi eikä liioin kenestäkään muustakaanai ai ai ja voi voi, yksin päivästä toiseen kotona vain nukkua voi ja vielä vähän voi voi voi ja katsoa välillä telkkaria ai ai ai kun on tylsää, voi voi, tylsänä ja surullisena voi voi voi ja huolesta on pää niin sekaisin, niin sekaisi ei auta pillerit ei lääkeet....ei jaksa kirjottaa enempää ai ai ai, mitäpä millään on väliä... kun piehtaroin tässä itsesäälissäni voi voi voi...

Ja joku hölmö luuli, että tämä avaus oli totta :D :D :D

Te ivailijat, toivon että saatte kokea joskus ivanne hinnan.

itse se pitää keksiä ohjelmaa, eikä syyllistää omia lapsia ja lapsenlapsia, heillä on oma elämä ja saakin olla..

Niin, tuttua puhetta tuo aloittajan juttu. Jos minä jäisin vain lasteni varaan sosiaalisissa suhteissa, meillä ei ikinä kävisi ketään. Lapsilla on omat perheensä, johon minä mummo en kuulu. Tytär laittaa joskus (syntymäpäivä ja äitienpäivä) lahjan,. vaikka paras lahja olisi, jos hän itse tulisi käymään. Poika tuo äitienpäivän jälkeen joku päivä kukan, siitä olen iloinen, kun itse piipahtaa., kovalla kiireellä. Äitienpäivää hän viettää oman puolisonsa ja lasten ja puolison vanhempien kanssa. On vain pitänyt tottua tämmöiseen elämään. Onneksi minulla on ystäviä ja tuttavia ja olen aktiivinen osallistuja kulttuuririentoihin. Joulustressihän se tulee seuraavaksi, mutta meillä on joululahjojen antaminen aikuisten kesken lopetettu ja erittäin hyvin olen oppinut joulun pyhätkin olemaan joko matkoilla tai sitten yksin lueskellen ja seurakunnan tilaisuuksiin osallistuen. Aikani minäkin asioita murehdin, vaan niinpä olen ottanut lusikan kauniiseen käteeni ja hyväksymällä sen mitä en voi muuttaa..

Ei kaikki yksinasuvat mummot ole yksinäisiä, ja jos on niin, kyllä seuraa löytyy. Miksi pitää syyllistää omia lapsia ja lapsenlapsia, heillä on oma elämä.

Vanhemmiten on mukavaakin olla omissa oloissaa, ei aina jaksa.Ei kukaan jaksa kuunnella jatkuvasti omaa elämäänsä valittavaa vanhaa ihmistä.

Juuri tuollaiselta se tuntuu, yksinolo ja eläkkeelläolo lasten muutettua muualle.
Elämänlaatua on kuitenkin, ettei tarvitse olla vastuussa muiden hyvinvoinnista, ruuanlaitosta, pyykinpesusta yms, sitä arjentyötä ei olisi enää jaksanut yhtään enempää. Nyt ne lapset tekee sitä itsensä väsyksiin univelkaisina ja muutenkin velkaisina.
Ne ei ehdi käydä mummon luona, kun niillä on kova kiire, biologinen kello tikittää ja niiden pitäis ehtiä tehdä kaikki elämän tyhmyydet, turhat toimet ja teot.
Jos mummo lähtee etsimään seuraa ikäisistään, niin ei mielenkiintoista seuraa taida löytyäkään, mieluummin sittenkin yksin, tv:stäkin löytyy enemmän sisältöä.

Onko oikein lyödä jo kertaalleen yksinäisyydellä lyötyä? Jo täällä saa "oma vikasi ja olet ansainnut jne... ja miksi jäät sohvalle valittamaan jne"
Ensinnäkin joku voi olla niin raihnainen ja vammautunut, ettei pysty liikkumaan riennoissa, että siltä osin kontaktin mahdollisuudet vähenevät.
Joku voi olla arka ja herkkä luonteeltaan, ettei uskalla etsiä uusia ystäviä.

Ei niitä ystäviä aina niin ole tarjollakaan, jos ikätoveritkin ovat yhtä huonossa kunnossa. Ei 70 ikäinen lähde bilettämään, jossain seurakunnissa on kerhoja, okei, mutta ei sieltä enää niin sydänystäviä juhlapyhien seuraksi saa.

Kyllä se vastuu on meillä nuoremmilla! Vaan mitä kuuntelen, niin aika väheksyvää suhtautumista vanhat saavat. On kuin pakkopullaa kerran vuodessa mummon luona käynti.
Elämä on niin hektistä, ja perinteet ja sukumenneisyys ei merkkaa mitään nuoremmille.
Se on pelkkää kuluttamista ja rihkaman haalimista ja hilupilttuu harrastuksissa juoksemista.
Etä kivempaa hengata zumbassa ja ostaa harrastepolle, jota harjata ja ruokkia ja ratsastaa kuin käydä vanhaa mummoaan tervehtimässä. Perheen koirakin saa hellyyttä enemmän kuin vanhat, sairaat isoäidit.

Nyt vielä sitten könitetään, jos joku uskaa purnata yksinäisyydestään.
Minua hävettäisi, jos äiti-vainajani olisi elossa ja olisin lähes hylännyt silkkaa nuoruuden ylpeyttäni. Muistakaa, että jokainen käynti yksinäisen mummon luona voi olla se viimeinen. Haudan luona on turha itkeä krotoliilin kyyneleitä, jos mummi tai vaari unohdettuna ja yksinäisenä joutui lähtemään,
Mikään ei voi olla julmempaa kuin vanhan ihmisen hylkääminen. Ei mummon tarvitse olla täydellinen, epätäydellisen ihmisen luona voi käydä.

Samanlaista on minunkin elämä. Aina yksin. Kukaan ei ota yhteyttä.

Ymmärrän. Sama tilanne. Haluaisin vain nukkua, nukkua, nukkua. Ja unohtaa.

Todella noloa ja julmaa, että täällä ruvetaan pilkkaamaan ihmistä, joka valittaa yksinäisyyttä. Yksinäisyys on todella yleinen ongelma kaikenikäisille, ja iän lisääntyessä tulee yleisemmäksi. Vuosien kuluessa ystävät ja omaiset vain häviävät, muuttavat, kuolevat. Ihmiset muuttuvat ajan myösä, eikä ystävyydet jatkukaan. Vanhempana on vaikeampi löytää uusia ystäviä, kun kukin on niin kiinni omissa aikatauluissaan. Ongelma on siis oikea, eikä johdu raihnaudesta tai tyhmyydestä. Omaisilta odotetaan tietysti eniten, kun sukulaisuus kuitenkin pysyy.

Kaikille ei ole helppoa "ottaa itseä niskasta" ja ruveta aktiiviseksi. Jos ei ole kovin rohkea, on vaikea mennä toisten joukkoon ja tehdä alotteita. Jos on masentunut, alkuun pääsy on vielä vaikeampaa. Se ei auta ketään, jos toinen alkaa kehuskella, kuinka hyvin osaa itse elämänsä järjestää.

On kuitenkin mahdollista nähdä elämässä positiivisia asioita, vaikka onkin yksin. Monenlaista voi harrastaa, monista asioista voi nauttia. Jutella voi vaikka kaupan kassan kanssa, tai todella myös etsiä uusia ystäviä. Sukulaisia voi kutsua kylään, lasten luo tarjoutua käymään. Voi myös kertoa avoimesti, kuinka yksin on ja toivoo tapaamisia. Ehkä voisit puhua jollekin lapsistasi, ja hän puhuisi muille ja tekisitte jonkun sopimuksen, että luonasi käytäisiin?

ei kaikki vanhana halua koko ajan seuraa, yksin olo ei tarkoita et tuntis olonsa yksinäiseksi...

En taida tuntea ketään ikäihmistä, joka ei huolehtisi jostakusta muusta tai tekisi vapaehtoistyötä. Eikä kukaan valita yksinäisyyttään.

Voimien mukaan vaikka muita auttamaan, silloin oma yksinäisyys unohtuu.Vaikkei heti ystäviä löytyisikään, niin tuttuja kuitenkin.

Jollei pysty tai halua vapaaehtoistyöhön, voi mennä vaikka johonkin tapaamiseen, kirkon tai eläkeläisyhdistyksen tms.

Koen että ihmissuhteet ovat kahden kauppa. Jos lapsella on läheiset, toista kunnioittavat välit vanhempiin, ne ovat aikuisenakin. Ja jos vanhemmat viittaavat kintaalla lapselle viimeistään kun lapsi muuttaa pois kotoa, miksi lapsi haluaisi kiikuttaa omia lapsiaan näytille isovanhemmille, hänen suhteensa välinpitämättömille, puolivieraille ihmisille?

Toinen syy: lapsiperheen arki on kiireistä. Isovanhempien ei tarvitse hoitaa lapsia eikä auttaa mitenkään, mutta mielestäni on turha valittaa jos vanhemmat sanovat ettei löydy jaksamista kyläillä kovin usein.

Jaksamista kyläilyyn alkaa ehkä löytyä kun lapset kasvavat niin että puhuvat ja syövät itse ja voi palkata ulkopuolista lastenhoitoapua vaikka 1-2 kertaa kk:ssa. Ainakaan meillä ei ole ystävien kautta lastenhoitorinkiä. Heillä isovanhemmat hoitavat innokkaasti, eivät kaipaa apua enkä kehtaa yksipuolisesti omia lapsia sinne tuupata. Loput ovat lapsettomia eivätkä lapset kiinnosta tuon taivaallista. Joten puolison kanssa hoidetaan lapset 24/7, joka päivä, vuodet ympäriinsä. Nautin tästä ajasta kovasti. Mutta... suoraan sanoen en haluaisi kuunnella kiireisen arjen päälle omien vanhempien jatkuvaa valitusta siitä kuinka rankkaa elämä on, ja siitä että minun kuuluisi huomioida ja hyysätä heitä, työikäisiä ja -kykyisiä isovanhepia siihen päälle.

Eli kolmas syy: kun näette, puhutteko lapsillenne positiivisia asioita vai kaadatteko vain murheet päälle, ette ole kiinnostuneet lastenne ja lastenlastenne elämästä tai arvosteletteko kasvatustyyliä tai vaaditteko jatkuvasti kaikenlaisia asioita?

Ihmiset eivät useinkaan ole välinpitämättömiä pahasta tahdosta tai ilman minkäänlaista syytä tai menneitä tapahtumia. Toivon silti että aloittajan tilanne paranee ja saisitte asiat järjestykseen.

Haluatko tulla minulle äidiksi ja minun lapselle mummoksi?