Terve!
Harrastin viikonloppuna hieman tutustumista otsikonmukaisiin laitteisiin. Viikko sitten vedenpaine alkoi vaihtelemaan ja se häiritsi jonkin verran (mm. vessanpöntön täyttymisääni vaihteli). Arvelin tämän johtuvan painesäiliön vuodosta tai paineettomuudesta.
Menin "kaivoon" ja katsoin vedenpainemittaria (hanat olivat kiinni) joka näytti 3,7 bar. Pumppu näytti lähtevän käyntiin aina kun hana avattiin. Otin painesäiliön irti ja purin sen. Esipainetta ei ollut ja silläkin puolella oli jonkin verran vettä. Puhdistin osat ja laitoin esipainetta 1,45 bar (säiliössä ohje 1,2-1,5 bar). Asensin osat paikalleen ja kytkin virrat pumppuun. Hetken päästä paine verkossa oli noussut 1 bar:iin ja aikani hanoja käyteltyäni 1,2 bar:iin. Seuraavana aamuna paine oli 2 bar. Paine on kuitenkin hanassa hieman pienempi kuin aiemmin. Painemittarihan näytti ennen remonttia melkein 4 bar. Missähän vika? Painekytkimen asetuksiin en koskenut. Olisiko niin, että kun verkostossa ei ollut joustavaa kalvosäiliötä, niin pumppu teki liikaa painetta? Mikä olisi oikea paine?
Säiliön sisällä oli kunnon ruostekerros, joka on varmasti ympäri verkostoa samanlainen. Huolestutti ajatella lämminvesivaraajaa, miten se ruskea kerros vaikuttaa sen tehokkuuteen ja käyttöikään? Onko sille olemassa mitään puhdistusmenetelmää?
Vastauksista kiitollisena,
Opettelija Keski-Suomesta.
kalvopainesäiliö, porakaivo ja paine?
14
3487
Vastaukset
- Jocu
Mahdollisuuksia on monta, mutta jokin tukos voi tulla kyseeseen. Vaikuttaa lelulta tuo pumppusi. Kyllä porakaivopumppu nostaa helposti yli 5 barin paineen.
Lämminvesivaraajia on monenlaisia. Riippuu rakenteesta, miten veden epäpuhtaudet vaikuttavat lämppäriin.- Tapi
Mitenkäs pumpun kuntoa voi tarkastella? Se on Grundfossin vekotin ja sehän nosti painetta ennen painesäiliöremonttia noin 4 bar.
Voiko tuohon mittarissa näkyvään paineeseen vaikuttaa ilma, joka jäi väkisinkin painesäiliöön asennettaessa? Mittari on heti painesäiliön yhteen kohdalla. - Jocu
Tapi kirjoitti:
Mitenkäs pumpun kuntoa voi tarkastella? Se on Grundfossin vekotin ja sehän nosti painetta ennen painesäiliöremonttia noin 4 bar.
Voiko tuohon mittarissa näkyvään paineeseen vaikuttaa ilma, joka jäi väkisinkin painesäiliöön asennettaessa? Mittari on heti painesäiliön yhteen kohdalla.Paine on sama, on sitte mittarissa vettä tai ilmaa. Ei kai imupuolen pohjaventtiili ole tukossa.
Pumput kyllä pysyvät kunnossa, kun ei tyhjänä käytä. Kotitalossani on yli 30-vuotias Grundfoss, ja hyvin pelaa. - Tapi
Jocu kirjoitti:
Paine on sama, on sitte mittarissa vettä tai ilmaa. Ei kai imupuolen pohjaventtiili ole tukossa.
Pumput kyllä pysyvät kunnossa, kun ei tyhjänä käytä. Kotitalossani on yli 30-vuotias Grundfoss, ja hyvin pelaa.Nostanko pumpun ylös kaivosta? Onko kyseessä suuri homma (putki näyttää olevan jäykkää muoviputkea, joten se pitänee irrottaa jostain kohdasta kokonaan? Mistä tuon venttiilin löytää? Onko helppo puhdistaa/ tarkastaa?
- Jocu
Tapi kirjoitti:
Nostanko pumpun ylös kaivosta? Onko kyseessä suuri homma (putki näyttää olevan jäykkää muoviputkea, joten se pitänee irrottaa jostain kohdasta kokonaan? Mistä tuon venttiilin löytää? Onko helppo puhdistaa/ tarkastaa?
Kyllähän se pumppu helposti nousee, kun pitää varansa ettei pääse putoamaan poranreikään. Nousuputken kulmaliittimestä auki ja ylös. Pumpun alapäässä se venttiili ja sihti on. Itse puhdistustyö on helppo ja hyvä tehdäkin näin kesällä - kun ei kaikki jäädy heti käsiin.
- bmwpower
Jocu kirjoitti:
Kyllähän se pumppu helposti nousee, kun pitää varansa ettei pääse putoamaan poranreikään. Nousuputken kulmaliittimestä auki ja ylös. Pumpun alapäässä se venttiili ja sihti on. Itse puhdistustyö on helppo ja hyvä tehdäkin näin kesällä - kun ei kaikki jäädy heti käsiin.
kirjojen mukaan säiliön vastapaine pitäs olla 0,2 baaria vähemmän kuin pumpun käynnistymispaine ja kalvon vastapaineet tarkistetaan kun verkostossa ei ole painetta ja jos ilmaa puuttuu niin lisätään tarpeen mukaan.
- Tapi
bmwpower kirjoitti:
kirjojen mukaan säiliön vastapaine pitäs olla 0,2 baaria vähemmän kuin pumpun käynnistymispaine ja kalvon vastapaineet tarkistetaan kun verkostossa ei ole painetta ja jos ilmaa puuttuu niin lisätään tarpeen mukaan.
No nyt selvisi ainakin osa totuudesta. Kalvopainesäiliön yhteydessä oleva painemittari näytti 2 bar. Tökkäsin letkulla hanan perään autosta jääneen joutilaan bensanpainemittarin, joka näyttikin 4 bar. Todennäköisesti tuo b-painemittari näyttää oikein (uudempi ja laadukkaampi).
Eli paine riittää, mutta nyt on tutkailtava, mistä saan selville pumpun pysäytyspaineen säätääkseni sen 0,1-0,2 bar yli painesäiliön paineen. Pumppu kun ei käydessään pidä mitään ääntä.. - Jocu
Tapi kirjoitti:
No nyt selvisi ainakin osa totuudesta. Kalvopainesäiliön yhteydessä oleva painemittari näytti 2 bar. Tökkäsin letkulla hanan perään autosta jääneen joutilaan bensanpainemittarin, joka näyttikin 4 bar. Todennäköisesti tuo b-painemittari näyttää oikein (uudempi ja laadukkaampi).
Eli paine riittää, mutta nyt on tutkailtava, mistä saan selville pumpun pysäytyspaineen säätääkseni sen 0,1-0,2 bar yli painesäiliön paineen. Pumppu kun ei käydessään pidä mitään ääntä..Pumpun pysähtymisen näkee mittarista paineennousun pysähtymisenä.
- Tapi
Jocu kirjoitti:
Pumpun pysähtymisen näkee mittarista paineennousun pysähtymisenä.
Taitaa olla tuo toimintaväli melko pienellään tai tuotto turhan suurta, kun mittari vain värähtää mutta lukema ei muutu vettä käytettäessä.
- Jocu
Tapi kirjoitti:
Taitaa olla tuo toimintaväli melko pienellään tai tuotto turhan suurta, kun mittari vain värähtää mutta lukema ei muutu vettä käytettäessä.
Väännä yläpaine suuremmalle, jos putket kestävät.
- ppp
Tapi kirjoitti:
Taitaa olla tuo toimintaväli melko pienellään tai tuotto turhan suurta, kun mittari vain värähtää mutta lukema ei muutu vettä käytettäessä.
painesäiliöön ensin n. 1,5-1,9 painetta pumpun ollessa pois päältä ja paineet laskettuna verkosta.pumppu päälle hanat auki ja säädät alapaineen 2,3 ja yläpaineen 4,0 tai vähän enemmän.nämä paineet riittävät myös maataloihin vaikka on paljon vesipisteitä auki.isompi ruuvi painekytkimessä nostaa yläpainetta ja pienempi paine-eroa.joten joudut hieman etsimään paine-eroa suurentamalla myös yläpaine alenee.porakaivossa kalvopainesäiliön paineet pitäisi tarkistaa pari kertaa vuodessa.pumpussa on tietty käyntiinlähtö määrä tunnissa ja pieni paine-ero tai esipaine säiliössä tiputtaa pumpun käyttöikää ja saattaa lyödä säiliön kalvon puhki.myös pumppu voi olla liian suuri mutta se olisi tehnyt sitä koko ajan
- Kalle
Siis varmasti sinulla? Ei siis vaadi säännöllistä
ilmapatjan puhaltamista säiliöön?
K.- aloittaja
On kalvopainesäiliö. Ilmanpaine pitää näköjään tarkastaa vuosittain mutta jos se on vuotanut niin eiköhän se kannata avata ja tutkia mistä vuoto johtuu. Kyllähän tuon paineen pitäisi säilyä käsittääkseni vuosia.
- ppp
aloittaja kirjoitti:
On kalvopainesäiliö. Ilmanpaine pitää näköjään tarkastaa vuosittain mutta jos se on vuotanut niin eiköhän se kannata avata ja tutkia mistä vuoto johtuu. Kyllähän tuon paineen pitäisi säilyä käsittääkseni vuosia.
ei ole rikki,vuotaahan renkaiden venttiilitkin talven aikana.usko pois ,asennan työkseni säiliöitä.tarkista pari kertaa vuodessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399