Mistä mahtaa johtua sellainen, että kun tanssin niin sydämestä pisti, tai ainakin sydämen kohdalta. Joskus pisto tuli myös lepotilassa ihan jos makasin vatsallani. Ja välillä myös silloin kun kumarruin ottamaan maasta jotain. Joskus sydämen kohdalla on myös painava tunne, ja sitten kun vetää henkeä syvään niin tuntuu ettei se auta mitään. Joskus minulla oli rytmihäiriöitä. Olin silloin röntgenissä ja sydänfilmissä, mutta ultraääntä ei otettu. Noiden kahden tutkimuksen perusteella ei löydetty mitään vikaa. Uskoisin että kaikki johtuu stressistä, jota on ollut erittäin paljon viime aikoina. Kahvinjuomisenkin olen ajatellut vaikuttavan asiaan. Olen kolmekymppinen ja terve. Onko jollakulla jotain tietoa asiasta. Kiitoksia jo etukäteen.
Liikunta ja pisto sydämessä
4
4163
Vastaukset
- Pia
Olen ollut koko ikäni 47v kardiologien tarkkailussa.
Teini-iässä minulla oli useinkin kuvailemaasi vaivaa. Yksityislääkärini (silloinen huippuasiantuntija) kertoi heti puhelimitse, ettei ko. vaiva ole sydänperäinen.
Lihasperäinen kylläkin, mutta ei liity sydämeen - ole rauhassa!- Edellinen
Tarkoitin nyt siis tuota pistosta!
- edelliselle
Edellinen kirjoitti:
Tarkoitin nyt siis tuota pistosta!
Sydän ei reagoi "pistoskivulla"!
Pusertava tunne tms. tylppä kipu on mahdollisesti sydänperäistä!
Asiantuntijani sanoi, että "Sydän on tunnoton elin." - nasuli
edelliselle kirjoitti:
Sydän ei reagoi "pistoskivulla"!
Pusertava tunne tms. tylppä kipu on mahdollisesti sydänperäistä!
Asiantuntijani sanoi, että "Sydän on tunnoton elin."Minulle taas sanottiin, että kun sydämen sähköiset impulssit, jotka sydäntä käynnissä pitää saattaa joskus tuntua pistona. Sekunnin mittainen siis tosi nopea terävä selvä pistos tietyssä kohtaa, ei epämääräisen laajalla alueella. Mulla on ollut kaksi tällaista normaalien rytmihäiriöiden lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380