mulla oli kolme vuotta sitten mania(?), luottotiedot meni, kumppani pakkas tavarat ja lähti, koska mun tunteet kuoli yhdessä yössä. kuin salama ois iskenyt. muistan itsekkin sen tunteettomuuden joka mun silmistä oikein paistoi kun peiliinkin katso, mut en voinut sille mitään. ihastuin muihin miehiin melkeinpä pakkomielteisesti ja kerroin jopa avoimesti omalle miehelleni, enkä nähnyt siinä yhtään mitään väärää tai outoa! kun ero tuli, meno vain kiihtyi.. ex unohtui saman tien ja hävettää, mutta seksi alkoi maistumaan niin paljon, että ei ollut väliä kuka siinä sängyssä oli, tai kuinka monta esim viikon aikana... ajasta en itse paljoa muista.. kuin sumua. alkoholilla on myös suuri osuus tässä muistamattomuudessa varmasti.. voi luoja, että mä olen tuon ihmisen vastakohta!!! ex oli kyllä aivan hirveä mua kohtaan koko pitkän suhteen ajan, jo pitkään ennen sairastumistani.. sit vaan naps, mulla pimahti.. tämän jälkeen en ole maniassa ollu? pientä hypoa vaan.. onko mahd että tuolloinen alk.ong pahensi sen maniaan? enää en juo, joten voisinkohan selvitä ilman manioita ja läheisten satuttamista.... olen terveinä kausina aidosti ystävällinen ja välitän lähimmäisistäni. mutta tuo yksi ainoa sekoilukauteni raastaa mua.... toivon niin että en edes olisi bipo... jos se oli vain seurausta pitkäaikaisen masennuksen ja stressin takia?..
maniaa vai hypoa?
jesssssss
6302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sepäs se meillä on kun ei noita sekoiluja voi oikein kellekkään puhua. JOS puhuu terapeutille niin laitosjaksoo ehdottavat ja siellä on sellaiset mömmöt että viimeinenkin järki viedään.
Mulla oli joskus vanhempi nainen terapeuttina ja jotenkin pysyin sille puhuu ihan oikeesti se oli kun mun Äiti mut en tietenkään Äidilleni ois näitä puhunut koska liian rankkaa se olis sille ollut. Sit se jäi eläkkeelle ja ei voinut enää auttaa ihanku ois Äiti hylännyt.
Ny mulla on puoliso mutta en sillekkään voi näitä puhua kun tuntuu että en se minä ole joka on noi toilaillut tehnyt. Parhaimillaan olin kahen homonkin kanssa ja toinen raiskas mjt mut ei sitä voi kellekkään puhua. Onnex täällä voi. Kuitskin olen vielä jotenkin jaksanut olla jopa keikkaa teen töissäkin satunnaiseti.
Mä myös manioissa hypin jopa saman päivän aikana eri sängyissä. Tunsin,että olin oikeutettu siihen. Naimisissa oleva pienten lasten äiti :(
Ryyppäsin ja rällästin.
Mieheni jätin kun taas palavasti rakastuin toiseen. Sitä ei kauaa kestänyt ja huomasin yhtäkkiä olevani yksin lasten kanssa vuokra-asunnossa laskujen keskellä.
Ymmärsin hakea apua ja nyt yritän räpiköidä terapian ja lääkkeiden kanssa ylös tästä paskasta.
Voi luoja kun ihminen osaa olla tyhmä!
alkoi ahdistaa jos tuollainen mania vielä iskee... oon nyt ollut yli vuoden uudessa suhteessa, ja tämä mies
varsinkaan ei ansaitse sellaista paskaa mitä maaniset aiheuttaa! kävi jo mielessä että pitäskö heittäytyä narun jatkoks
ennen ku kerkee lisää elämiä pilaamaan.. en kestäisi enää pudotusta todellisuuteen hirveän manian jälkeen... hyvä että selvisin edellisestä masennuksesta..
Minä olen myös syyttänyt ja syyllistänyt itseäni hypomaanisena jaksona tehdyistä typeryyksistä. Avioerohakemuksen täytin ajatuksella että vaimo pääsee minusta eroon vaan allekirjoittamalla hakemuksen. Jotenkin sitä ajatteli ettei vaan kestä ja kaikesta pitäis eroon päästä. Omaisuuskin tuntui taakalta. Sitten taas iski ostovimma mutta onneksi jäi sillä kertaa suunnittelun asteelle, lähellä olisi ollut mökin ja veneen osto. Onneksi vaimo painoi jarrua. Onnellinen saan olla että vaimo jaksoi katsella sekoilua. Hoitoakaan en ottanut vastaan vielä tuossa vaiheessa. Vasta kun työpaikalta sain varoituksen käteeni tekemättömästä työstä alkoi tässä päässä raksuttaa etten taidakaan olla niin erinomainen kun kuvittelin. Eli aika syvälle piti mennä. Melkein siis meni omaisuus, parisuhde ja työ. Asian alustavasta hyväksymisestä (hoidon vastaanotosta) on aikaa nyt reilu vuosi. Vieläkin olen pyydellyt anteeksi tekemisiäni niin kotona kuin töissäkin. Minä olen töissä selittänyt käytöstäni burn outilla, joka on tilanteestani osatotuus. En ole diagnoosia kertonut kuin todella lähimmilleni. Sitä pidän ihan hyvänä ratkaisuna. Työtehtävät muutettiin työnantajan toimesta myös vähemmän stressaaviksi. Tietysti palkkakin putosi roimasti, mutta yritän itselleni selittää, että minulle, sairaalle yksilölle tämä on hyväksi. Masennus vaan tuppaa iskemään päälle, kun tätäkin pohtii. Onneksi sain sopivan tuntuisen annoksen masennuslääkettä jonka kanssa elämä toimii. Nyt lääkkeenä lisäksi Zyprexaa, joka pitää kierrokset alhaalla. Näitä lääkkeitä napsin aamuin illoin ja olo kohenee edelleen. Tuo edellisen kirjoittajan lause pätee niin osuvasti minuunkin "Voi luoja kun ihminen osaa olla tyhmä!" :-)
Minä perustin mania vaiheessa firman, jätin mieheni, lapset meni huostaan, luovuin vakityöstäni, muutin 500km päähän lapsistani ja löysin uuden miehen. Kyllä oli karu herätys. Syvä masennus ja siitä muistikatko josta havahduin osastolla. Kaikki piti syömistä myöten opetella kun oli ihan hukassa. Joo, että voikin olla ihminen tyhmä....
Mania ei ole tyhmyyttä, se on SAIRAUS. Muistakaa tämä!