Miten luulette että LUKON kay TAPPARAA vastaan pelatessa ?
50vuotta on kulunut siitä kun CUP kannua nosteltiin viimeksi Raumalla !
Moni jäähalissa ei varmaa ollut edes syntynyt vielä sillon ?
50vuotta on kulunut siitä kun CUP kannua nosteltiin viimeksi Raumalla !
Moni jäähalissa ei varmaa ollut edes syntynyt vielä sillon ?
Vastaukset 18
Vanhimmat
tiätty
Tänään sitten hallille jo hyvissä ajoin ettei taas synny ruuhkaa !
Harvinaista herkkua kun LUKKO pelaa vielä tässä vaiheessa kautta !
Onhan tää sarja ihan selvä 4-0 Tapparalle. Tappara on kovempi vastus kuin Jokerit, sekä Tapparan maalivahti ei todennäköisesti ole sulamassa samalla tavalla kuin eräs Kilpeläinen sekä Lukko ei näytä enää viimeistelevän lähes jokaisesesta maalipaikasta kuten Jokereita vastaan. Tappara tekee töitä tasan sen verran kuin sen tarvitsee, tänäänkin 3-1 tilanteessa moni odotti 4-1 maalia mutta Tappara teki minkä se tarvitsi eli 3-3 rinnalle ja jatkoajalla viimein ohi.
Moni myös sanoo että Tappara häviäisi sen takia että Barkov ja Conolly puuttuvat. Tappara ei tosiaankaan ole näiden kahden miehen varassa toisinkuin Lukko on Azevedon ja Vehasen varassa. Tapparalta löytyy muitakin ratkaisijoita, esimerkiksi Ville Nieminen. Ville Nieminen on Stanley Cupin voittaneena myös Tapparan henkinen johtaja, ja näyttää siltä että Ville tykkää pelata Lukkoa vastaan. Lukon puolustus päästää jatkuvasti pari lusikallista Villen tullessa hyökkäysalueelle. Edes Nurmen ja Jurcinan kovat otteet eivät saaneet miestä lannistumaan, päinvastoin.
Jaaha, kaksi peliä ja lukol alkka kesäloma.
Lähtökohtaisestikin parempi joukkue Tappara johtaa 2-0, ja Lukon raskaampi ottelutahti ja epätasaisempi peluutus kampeaa hetki hetkeltä enemmän ja enemmän fyysistä etua Tapparan suuntaan. Vaikea olisi nähdä miten Lukko tästä sillasta voisi nousta. Jokeri voitto toi selvästikin hyvänolontunteen puseroon, mutta ei tolla ryhmittymällä mitenkään pystytä vahvaa Tapparaa horjuttamaan. Tämä sarja on käytännössä taputeltu.
Finaali: Tappara - Ässät, mestaruutta juhlitaan voitoin 4-3 tai 3-4 ottelusarjan päätteeksi.
Jos noin käy, niin toivottavasti Ässät jää hopealle.
Todellista huumaa myös Raumalla - kun vihdoinkin 50vuoden jälkeen LUKKO on mukana peleissä.
Menk kaik ostama rantapallo luku alkka kohta puol kesälom
Ronssipeli jälkke vast! Mital kotti boja
Periksi ei anneta !
Työhän annoitte periksi jo tapparalle ei teitillä ollu mitää mahiksii tossa pelisarjassa todellisuudessa.
Ei se iha näin menny, pari vetoa sinne tänne ja ottelusarja olisi ollut 2-0 Lukolla ensimmäisten pelien jälkeen, Tapparan vietyä 2 ekaa peliä taisi se veto loppua, muuten pelattaisiin vieläkin. Oletko sinä se sama kaveri joka laittoi Lukon tappion fanien syyksi länskärin tekstaripalstalla?
Jokeriki vois sanoo ja selitellä et pari vetoo sinne tai tonne tappio mikä tappio sitä ei killata edes raumal voitoksi,
No juu voisihan sitä iät ja ajat jankkailla jos näin olisi käynyt, mutta ehkä suurin syy siihen häviöön oli että maaleja ei osattu tehdä vaikka paikkoja oli, mutta myös niiden paikkojen rakenteleminen oli aika puutteellista. Ehkä kaikki on paremmin ensi kaudella.
Nyt on sitten raumalaisten rantapalloihin puhallettu ilmat kesäloman kunniaksi! Raumalaiset pääsee seuraamaan lähes aitopaikalta, kun Ässät voittaa mestaruuden ja poikaa saunotetaan Porissa. Katsokaa nyt tarkkaan, kuinka homma hoidetaan..
Jos hopea on häpeä, niin pronssi lienee huonompi. Mutta entäs jos häviää pronssinkin XD
Sepäs ompi paha paikka lukku, lukku paras lässyttäjille.Lukku oli heikompi tällä kaudella ja sillä sipuli.
Kauden 4. paras joukkue ei ole yhtään paha saavutus. Mitalit jäi saamatta, ikävä homma mutta petrataan ensi kaudella sitten.