Repolainen

Siinä kirjottelee pj seudussa suuria valheita.Ensinnäkään jäähallin rakentamisesta valtuusto ei ole tehnyt päätöstä ainostaan kaavasta.Lisäksi hän itse on ollut hallituksessa mukana jossa on säästöohjelmaa kyhätty jossa ollut mukana yt neuvottelut ja ollut itse samalla kannalla nyt hän syyttää kaupuginjohtajaa.Hänen mielestä päättäjien joihin hän ei itseään lue ois pitänyt olla tietoisia talousarviota tehdessään vuodelle 12. et hallitus leikkaa haapavedeltä 1,5miljoonaa.Hallitus jonka olemassa olo on juuri persujen ja repokaltaisten populistien aikaan saannosta.He jotka valheilla keräsivät kansalaisten äänet ja sit pakenivat hallitusvastuuta.
9260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ny maralle äkäsiä. Ku totuutta niin selevästi lehteen pani.

Äänestä
  • kepulit veteläksi.

    Äänestä

Tuosta valtionosuuksien leikkauksista. Viime vuonna valtionosuudet kasvoivat edellisvuodesta Haapavellä yht. 455.000 eurolla. Eli vuonna 2011 vo.olivat 20.922.000 euroa ja vuonna 2012 ne olivat 21.377.000 euroa.
Tietolähde: Haapaveden kaupungin tilinpäätös v.2012.

Äänestä

saihan se Hoopola koulupuolellekki rahaa enemmän kun mikää pohojos-pohojanmaan kunta

yli 200 000 tuhatta ku oulainen sai 17 000 tuhattaa-onko näin palijo huonommin asiat ollu .?tukia tulee vaikka oppilasmäärät laskee ku lehemän häntä

kyllä on outua monella lailla

Äänestä

Haapaveden kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto:
Puheenjohtaja Antti Rantakangas Keskusta
I varapuh.johtaja Hannu Riuttanen Keskusta
II varapuh.johtaja Jarmo Viinala Perusuom.
Heillä on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen kokouksissa (ei äänioikeutta).
Vain hallituksen jäsenillä on äänioikeus, siis myös Martti Revolla.

Äänestä
  • maralla on täyvet oikeuvet osallistua kaikilla kanavilla. Ministerismiehiä nääs.

    Äänestä

Kukahan pölöjä tuo "Kaikkea sitä!" oikein on?
On muka tietävinnään ja paljastaa suuren tyhmyytensä.
Oi-voi ....
Liekko se on tämä Wähä-Huisku?

Äänestä

Siinä demari vassu yrittää et on kasvanut valtion tuet näin onkin,mut se mitä ois pitänyt kasvaa ja on pudjetoitu leikattiin 1,5 mil

Äänestä
  • ....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kuukkeliii kirjoitti:

Siinä kirjottelee pj seudussa suuria valheita.Ensinnäkään jäähallin rakentamisesta valtuusto ei ole tehnyt päätöstä ainostaan kaavasta.Lisäksi hän itse on ollut hallituksessa mukana jossa on säästöohjelmaa kyhätty jossa ollut mukana yt neuvottelut ja ollut itse samalla kannalla nyt hän syyttää kaupuginjohtajaa.Hänen mielestä päättäjien joihin hän ei itseään lue ois pitänyt olla tietoisia talousarviota tehdessään vuodelle 12. et hallitus leikkaa haapavedeltä 1,5miljoonaa.Hallitus jonka olemassa olo on juuri persujen ja repokaltaisten populistien aikaan saannosta.He jotka valheilla keräsivät kansalaisten äänet ja sit pakenivat hallitusvastuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu