Hmm mistäköhän sitä alottas. Tunnen olevani täysin paska ihminen. Olimme exäni kanssa n.vuoden yhdessä. Tein suhteemme aikana ajattelemattomai asijoita/sanoin ajattelemattomasti,en tiedä syytä miksi toimin niin. Pikku hiljaa ajattelemattomuuteni ajoi suhteemme karille. Joka oli minulle henkisesti todella kova paikka. Koska "kumppanini" oli ja on minulle edelleen kaikki kaikessa. Hän on minun silmäteräni. Ja rakstan häntä edelleen. En ole pettänyt kumppaniani kenenkään muun ihmisen kanssa vaan, ajattelemattomasti pettänyt lupauksia. Välillä en edes muista luvanneeni mitään. Välillä saatoin sano jotain mikä loukkasi häntä todella paljon. En missään tapauksessa tahalleni halunnut loukata hantä sanomalla jotain väärää. Vaan minusta tutuu että en pysty avoillani ajattelemaan ja kun koitan oikein pinnistellä suusta saattaa tulla jotain ihan muuta, sanat menevät kirjaimellisesti seksin. Välillä tuntuu esim. tätäkin tekstiä kirjoittaessa että aivoni ovat ihan jumissa, en pysty ajattelemaan kunnolla. Monesti riitatilanteissa kumppanillani meni hermot siihen vielä enemmän kun en saanut sanotuksi mitään kun aivoni vaan suti tyhjää ja jos jotain sanoin en sanonut mitään järkevää ja rupesin jopa änkyttämään.
Eron jälkeen olemme riidelleen exäni kanssa todella paljon. Siitä olo maailman paskin ihminen tulee. Koko ajan joudun miettimään mitä sanon ja mitä teen että en tee mitään väärin, etten loukkaisi tai satuttaisi häntä. Ja jos riitaa tulee exäni huutaa minulle " Kadun että tutustuin sinuun ja noilla sun teoilla sä ajat mut aina vaan kauvemmaks susta. Ja heti kun löydän uuden ihmisen kestä tulee mulle yhtä tärkeä kun sä niin lemppaan sut. Sun lähellä olevat ihmiset sairastuu sun edessä, mäkin oon sairastunu." jne jne.. Sisälleni on pakkautunut vihaa suunnattomia määriä ja se vihan pelkästään mua itseäni kohtaan.Välillä tuntuu että tekis mieli mätkiä nyrkeillä seiniä ja huutaa "mikä helvetti mua vaivaa, että en osaa ajatella mitä sanon ja teen!!". Välillä saatan murtua ihan yhtä äkkiä, kavereiden edessä.
Kavereitteni mukaan olen kiltti ja hyväsydämminen, ja ajattelen aina vaan muita. Onko kellään muilla vastaavia tutemuksia tai ajatuksia mistä tää ajattelemattomuus voisi johtua? Kysyä saa asijasta lisää jos kiinnostaa..:)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.