Terveisiä Viipurista! + Gerkon -tietoa

Hip hei,

Viipurista palattiin. Hyviä levyjä ostettiin. Kauppahallin viereen oli ilmaantunut levykauppa, josta sai venäläistä poppia.

Toreista sen verran, että Talikkalan torille on tullut jotenkin parempaa tavaraa kuin aikaisemmin. Esim. vaatteet oli siellä hienompia kuin kauppatorilla.

Käytiin myös discoilemassa Labirint -nimisessä paikassa. Juotiin vodkaa paikallisten Sergein, Diman ja Tanjan kanssa ja hauskaa oli. Hyvää poppia oli ravintolassa ja tavattiin oikein venäläinen hääparikin. Syötiin myös Duet-ravintolassa todella hyvää ruokaa.

Hotelli Gerkon ent. Limonka oli mielenkiintoinen kokemus. Lämmintä vettä ei siis tullut vieläkään... Hotellin 400 paikkainen ravintolakin oli vielä vaiheessa. Meille oli varattu sieltä saunat, mutta ei käyty kuitenkaan.

Hotellilla on myös aikaisemmin ollut joku teltta (!) jossa aamupala on tarjoiltu. Nyt teltta oli purettu ja meidät vietiin aamupalalle läheiseen kahvilaan. Aamupala tuli oikein pöytiin tarjoiltuna. Vähän nauratti, kun toinen puoli porukasta palveltiin ensin ja kerättiin heiltä lautaset pois ja sen jälkeen tuotiin vasta toiselle puolelle ruoat. Arveltiin, että niillä oli niin vähän lautasia.

Hotelli oli tosi hiljainen. Huoneet oli suuria ja sängyt hyvät ja pehmeät. Alue oli kokonaan aidattu ja valvojat oli, eli auton voisi jättää sinne turvallisesti. Keskustaan jaksoi kävellä kohtalaisesti (matkaa ehkä pari kilsaa). Lukkojen kanssa oli joillakin ollut ongelmia. Eivät meinaa aueta sisäpuolelta.

Kaiken kaikkiaan kiva reissu, vaikka tällä kertaa suuntautuikin vain Viipuriin asti.
81285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tarkotaks sitä levykauppaa, joka on hallin päädyssä vasemmalla? Jaha, tuntuu se hotlan valmistumisen olevan "hiukan" jäljessä aikataulusta. Viime lokakuun lopussa johtaja kertoi, että lämmintä vettä tulee jouluna. Vuodesta ei tosin ollut puhetta.
Oliks kaikki huoneet jo rempattu?
Siellä on ollut aamiaispaikkana myös pieni parakki. Eihän sinne mahtunut kuin 5 pöytää. Tappelu meinas tulla, kun monta ryhmää tuli samaan aikaan aamupalalle. Kerran syötiin aamiainen Berryssä: kaurapuuroa ja grillipihvi ranskalaiset. Vähän erikoinen aamiainen
Olit löytänyt ihan hyvän ruoka- ja tanssipaikan.

Äänestä
  • Se sama levykauppa juuri.

    Hotellin huoneista en osaa sanoa, oliko kaikki valmiita. Meillä oli ihan valmis, paitsi kaihtimet puuttui. Kummasti meidän porukka sijoitettiin hotellissa useaan eri kerrokseen, vaikka muita asukkaita ei edes ollut.

    Aika kolkon näköistä oli yleisissä tiloissa, kuten käytävillä. Missään ei ollut mitään mattoja lattialla eikä tauluja yms. seinillä. Hissikin taisi olla kesken.

    Ravintola oli myös tosi keskeneräinen. Olisko sitten rahat loppu omistajilta. Luulisi harmittavan, että kun vihdoin saavat kaiken valmiiksi, niin ensimmäisenä valmistuneita huoneita saa alkaa jo remontoimaan...

    Äänestä

näkyikö/kuuluiko että olisi suomalaisia rullattu paljon torilla?

heinäkuussa näin päivän reissulla muutaman tapauksen. Meinaan vaan et onko taas homma riistäytymässä käsistä..

Äänestä
  • Ihmeen rauhallista oli. Ei tällä kertaa nähty tai kuultu mitään ryöstöyrityksiä. Itse ainakin oltiin niin köyhän näköisiä(ei isoja kasseja.), että varkaat kiersi kaukaa :)
    Pari pikkupoikaa kerjäsi rahaa. Toinen torilla ja toinen kaupungilla. Joskus aikaisemmin niitäkin on ollut laumoittain.
    Levykauppiaat oli yhtä p**estä kun ennenkin. OSTA OSTA OSTA!

    Äänestä

Sinullahan on ollut ihan hieno reissu. Kokemuksia on karttunut rutosti. Kuitenkin olet selvinnyt reissusta ilman suurempia mittatappioita.
Maailma avartuu kummasti jo Viipurissa.
Oliko Sergein (tyttökaveri) naiskaveri työssä Labyrintissa?
Millainen sen Gerkon hintataso oli? En ole koskaan käynyt siinä hotellissa.

Äänestä
  • Mittatappio?

    Ei ollut Sergein tai Diman tyttökaverit työssä baarissa. Aika lailla tavallisen oloisia nuoria pariskuntia olivat. Ja muutenkin siellä oli aika nuorta porukkaa, eikä suomalaisia.

    Gerkonin hintatasosta ei ole tietoa, kun oltiin junttimaisesti pakettimatkalla. Tarjolla olisi ollut samaan pakettiin se saunassakäynti, ruokailu ja humppatanssitkin taatusti suomalaisessa seurassa. Ei lähetty.

    Äänestä

  • Katja kirjoitti:

    Mittatappio?

    Moro vaan! Oliks Gerkoon saatu väsättyä jokin baarin tapanen tai buffetti? Silloin kun minä siellä olin, niin ainoat palvelut olivat kylmä vesi, sauna sekä respan (sekin väliaikainen) jääkaapista myytävät oluset, votkat jne. Tuntuu vähän siltä, että hotlan johtajalle Moskovasta luvatut rahat ovat menneet parempaan tarkoitukseen kuin remppaan.

    Äänestä

  • Pekka Poro kirjoitti:

    Joo ei siis ollut. Ravintolasta pitäisi tulla 400 -paikkainen. Kurkittiin seinänraosta sisälle. Oli täynnä rakennustelineitä yms. Sauna on kuulemma hyvä. Ei huomattu mitään automaattia aulassa, mutta ei kyllä etsittykään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katja kirjoitti:

Hip hei,

Viipurista palattiin. Hyviä levyjä ostettiin. Kauppahallin viereen oli ilmaantunut levykauppa, josta sai venäläistä poppia.

Toreista sen verran, että Talikkalan torille on tullut jotenkin parempaa tavaraa kuin aikaisemmin. Esim. vaatteet oli siellä hienompia kuin kauppatorilla.

Käytiin myös discoilemassa Labirint -nimisessä paikassa. Juotiin vodkaa paikallisten Sergein, Diman ja Tanjan kanssa ja hauskaa oli. Hyvää poppia oli ravintolassa ja tavattiin oikein venäläinen hääparikin. Syötiin myös Duet-ravintolassa todella hyvää ruokaa.

Hotelli Gerkon ent. Limonka oli mielenkiintoinen kokemus. Lämmintä vettä ei siis tullut vieläkään... Hotellin 400 paikkainen ravintolakin oli vielä vaiheessa. Meille oli varattu sieltä saunat, mutta ei käyty kuitenkaan.

Hotellilla on myös aikaisemmin ollut joku teltta (!) jossa aamupala on tarjoiltu. Nyt teltta oli purettu ja meidät vietiin aamupalalle läheiseen kahvilaan. Aamupala tuli oikein pöytiin tarjoiltuna. Vähän nauratti, kun toinen puoli porukasta palveltiin ensin ja kerättiin heiltä lautaset pois ja sen jälkeen tuotiin vasta toiselle puolelle ruoat. Arveltiin, että niillä oli niin vähän lautasia.

Hotelli oli tosi hiljainen. Huoneet oli suuria ja sängyt hyvät ja pehmeät. Alue oli kokonaan aidattu ja valvojat oli, eli auton voisi jättää sinne turvallisesti. Keskustaan jaksoi kävellä kohtalaisesti (matkaa ehkä pari kilsaa). Lukkojen kanssa oli joillakin ollut ongelmia. Eivät meinaa aueta sisäpuolelta.

Kaiken kaikkiaan kiva reissu, vaikka tällä kertaa suuntautuikin vain Viipuriin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu