.. jos on aikaisemmin ollut hirveä mania päällä ja sen jälkeen masennus, jolloin tajunnut kaiken mitä on maanisena tehnyt ja niin hirveä olo että jopa itsemurhaa yrittänyt. eikö siinä seuraavassa maniassa muka MITENKÄÄN pysty käsittämään niitä edellisenkin sekoilun seurauksia?? ja että siitä ei seuraa mitään hyvää että toistaa jälleen ne hirveydet. entä jos vaikka terveenä/masennuskautena kirjottais itelleen talteen tekstin, tyyliin "tulet katumaan touhujasi taas. tiedän että nyt tuntuu pirun hyvältä ja että et enää rakasta vaimoasi, mutta ÄLÄ tee niin, tai et ehkä kestä enää seuraavaa masennusta" auttaisko se mitään??
kertokaas bipot
kyselijä.
5207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No ei mulla ainakaan toiminu. Mä painelin kuin viirupää monta kuukautta kiihtyvällä vauhdilla, tuli eropaperit täytettyä ja muutin jopa eri osoitteeseen. Sitten tuli seinä vastaan ja monta kertaa yritin päättää päiväni. Ambulanssimiehet tuli asuntoon karmit kaulassa ja vei suljetulle osastolle. Siis mieti, muutin pois perheeni luota. Voi jessus.
Mulla oli siinä pikakelausvaiheessa selviä hetkiä, jotta mitä hittoa olen tekemässä. Ymmärsin, jotta ei hyvä, mutta jatkoin silti. Tosiasiat ei vaan menny perille tai siis vauhtia oli niin paljon, etten pystynyt pysähtymään tai edes jarruttamaan.
Osastolla sit kysyin lääkäriltä, että mites jatkossa. Hän antoi mulle listan asioista, joita pitäs tarkkailla. Jos perheenjäsenet rupeaa ottamaan päähän, rupean riitelemään, muut tuntuu tekevän kaiken kovin hitaasti ja viimeisenä, jos menee yöunet. Mun mies oli mukana ja ilman hänen apua en olis tunnistanut itsessäni noita varoitusmerkkejä seuraavilla kerroilla.
Mun bipo on nyt lopulta selkiintynyt sekamuotoiseksi, eli "reippaat" ja masennusjaksot vaihtelee tiuhaan. Pirun raskasta, kun ei aamulla tiedä, jotta siivoanko koko talon vai parunko koko päivän.
Jos asuisin yksin, olisin onnistunut päättämään päiväni jo aikoja sitten. Et ei auttanu järkeily ainakaan mulla, vaan läheiset ihmiset. Vaikeaa on, mutta toivon sulle vilpittömästi voimia ja hiukan hyvää tuuriakin sairauden kanssa.
nyt on pelkkä lami lääkkeenä ja terve kausi ollut jo pitkään. sanoin jo vaimolle, että nyt olen järjissäni,
ja annan luvan raahata vaikka ihan väkisin itteni hoitoon jos alkaa tulemaan oireita että yhtäkkiä vihaankin häntä tai itsekkyys ym lisääntyy. olen sellaisen vastakohta terveenä joten pitäisi kyllä huomata. miten mania katkaistaan osastolla? meneekö siihen kauan ja onko sen jälkeen taas "oma itsensä"... muuten ei nyt ole ongelmia mut toi mania pelottaa. jos vaan läheiset onnistuu raahaamaan sinne hoitoon, niin onko asiat sillon hyvin?
Mä ehdin masentua ennen osastolle joutumista, mut eikös se maniakin neurolepteillä taltu. Sama tavoite siis kun masennuksen ansiavussa, tarkoitus rauhoittaa ja pikkusen lamaannuttaakin. Mullakin hei menee Lamictal, ihan innostuin, en tiedä kyllä miks...
Mä olin osastolla 2 kk ja suuren osan ihan nukuksissa. Kotiutusvaiheessa olin jo sillä lailla järjissäni, jotta pätkittäin muistin sairaalajaksoa edeltäneitä tapahtumia, osaa en muista vieläkään. Vuosienkaan päästä siis.
Mulle jäi tästä episodista suurempi pelko maniaa kuin masennusta kohtaan. Masentuneena ymmärrän, jotta kurjaa on ja tiedän, jotta joskus sekin loppuu.
Mut sit kun kaikki rupeaa ärsyttämään ja alkaa taas se pesäeron tekeminen puolisoon, se pelottaa josko en sitä tajua eikä kukaan muukaan. Mullakin mies voi olla 2 viikkoa ulkomailla, niin siinä ajassa ehtii jo laittamaan elämän ihan sekasin.
Tämmöistä ei ole onneks tapahtunut, mut mahdollisuuskin pelottaa vietävästi. Lamictal on poistanu jyrkät ylä- ja alamäet , mutta mies viimeks eilen huomautti, jotta vois rouva ruveta pohtimaan, oisko yöunet välillä tarpeen. Otin puolikkaan miedoimmasta mahdollisesta Ketipinorista ja nukuin sen voimin kauniisti koko yön. Aika maltillista siis on.
Mun äiti mulle aikoinaan sanoi, ettei luoja kasaa kenenkään harteille enempää kuin
mitä kukin jaksaa kantaa. Jos mun äiti olis vielä elossa, sanoisin hälle, jotta olen jyrkästi eri mieltä. Ja mun lääkäri vielä mulle viimeks sanoi, jottei tästä koskaan parane...
Heh, no ei takuulla toimi :) tämä on valitettavasti sairaus, jolle ei voi mitään kun on mania/hypomania.
Tietysti voi hoitaa itseänsä niin ettei "sekoa päästään" :)
eipä sitä vauhti päällä kastuta edes vesisateessa eikä pakkanenkaan pane.