Kylänlahti, oi Kylänlahti

Pitkään olen miettinyt mihin Kylänlahden vetovoima perustuu. Lieksasta kun ajan kohti Nurmesta, Kylänlahden suoralla kurvataan eteen, jarrutetaan, ja laitetaan vilkku vasemmalle. Hirmuinen kiire on ihmisillä sinne päästä. Olen tätä muidenkin kuskien kuullut ihmettelevän. Poispäin ei sitten ole niin hoppua. Pitäisiköhän itsekin sinne muuttaa? Ihmeellinen paikka. Tätä muuten on tapahtunut jo vuosia ennenkuin mamut Kristillisen Opiston valtasivat, joten heitä on turha syyllistää.

13

1670

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kateellinen kulkija
      • Ahmed ahne

        Somalikaveri tarvii vuokrakämpän perheelleen, paljonkohan tosta kysyttäs, soppala takaa että vuokrat maksetaan kuukausittain.


    • Rekkakuski xcv

      IHAN SAMALTA NÄYTTI KUIN PERUSUOMALAISTEN TOIMISTO HELSINGISSÄ.

      Säätiköhän sen omisti.

      Jos siellä Kylänlahella on pihalla vaatteet kuivumassa, on talossa myytävänä pontikkaa.

    • Eipä ihan kotiäidin "tuloilla" osteta. Tuskin tuommoiseen vuokralle pääsisi.

      • Kateellinen kulkija

        Hyvä idea. Talo on ollut myynnissä viime syksystä. Sitähän pitää alkaa vuokralle kyselemään. Olisi ihana kesäkoti. Harvasta talosta kuolaan, mutta tästä kyllä. Kun siinä kesäloman asustelis, niin kyllä siitä jotain puutteita löytyisi ja kademieli kaikkoaisi:))


    • Tule kylään köyhä

      Yle sivulla kuvat:

      Perussuomalaiset ovat esitelleet ensi kertaa lähes kolme miljoonaa euroa maksaneen uuden puoluetoimistonsa.

      Uusi toimisto sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa. Neliöitä on 450 eli kuusi kertaa enemmän kuin vanhassa puoluetoimistossa.

      Erityistä huomiota on kiinnitetty turvajärjestelyihin - puoluetoimisto varustetaan muun muassa omalla varavoimajärjestelmällä.

    • väljähtyy viinat

      Nurmeksentien Kylänlahtiliittymästä pääsee toki Kylänlahteen, mutta myös Viensuulle, vaaraniemelle, jamaliin, Varpaseen ym asti nopeesti!

      • Kiitos vinkistä

        Olen kylläkin lähdössä ihan eri suuntaan. Jarruttelen vasta tuossa Kontiolahden puolella.
        Pärjäilkäähän.


      • honkalahen hessu
        Kiitos vinkistä kirjoitti:

        Olen kylläkin lähdössä ihan eri suuntaan. Jarruttelen vasta tuossa Kontiolahden puolella.
        Pärjäilkäähän.

        Hyvää matkaa! Jos ajelet täälläpäin niin ajele ohi vaan!


      • Ole huoletta Hessu
        honkalahen hessu kirjoitti:

        Hyvää matkaa! Jos ajelet täälläpäin niin ajele ohi vaan!

        Katselen maailmaa vähän korkeammalta.
        Harmittaakssua?


    • Kolari...

      Vuonna 1946 syntynyt nainen loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa tänä aamuna noin puoli yhdeksältä Lieksassa.

      Onnettomuuspaikka sijaitsee Kylänlahdentien ja Viensuuntien risteyksen kohdalla. Vuonna 1986 syntynyt ulkomaalaistaustainen mies oli ajanut Lieksan suunnasta Kylälahteen päin kun hän törmäsi mutkassa naiseen

    • Kyrpä-Jooseppi!

      Talvikeliss ajoi mamut auton katolleen ojaan kylänlahdentiellä. 7 .10 uutisoitiin että kantasuomalainen ajoi autosa ulos kylänlahdentiellä, katkaisten autollaan katupylvään ja pari viikko siitä niin mamut ajaa jo ihmisen päälle kylänlahdentiellä!

    • Muslimin mietteitä

      Se alle jäänythän oli vain nainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe