viikonloppuna alkoi eli nyt ollut 4 päivää aikamoiset nivelkivut. Ensin löi kyllä nokkosihottuman koko keholle.
Sormet turvoksissa ja todella kankeat etenkin aamuisin. Samoin päkiät ettei meinaa edes uskaltaa astua. Ne ne pahimmat. Mutta lisäksi ranteet olkapäät, polvet, että varpaat.
Kaiken maailman kokeita otettiin liittyen lähinnä reumaan. Kokeet otettiin eilen, joten tulokset kestää tulla. Vain pieni verenkuva ja kihti kokeet sain jo.
En itse oikein tiedä mikä voi aiheuttaa äkisti noin kovat kivut, ettei mihinkän päin tahdo päästä. Aamut on aivan hirveitä, mutta helpottaa sitten päivän myötä kyllä jonkun verran.
Onhan mulla nivelongelmia jonkun verran aikasemminkin ollut, lähinnä luulen johtuvan yliliikkuvista nivelistä. Jotenkin en tota reumaa allekirjoita, vaikka se molemmin puolin mun suvussa kulkeekin.
Mutta se tässä nyt ihmetyttää kun mun hemoglobiini on laskenut viikossa 130-> 117. Osaako joku sanoa mistä tällänen voi johtua? Lääkäri käski halutessa ottaa rautakuurin! Vaikka ei mulla mikään anemia viikossa ole voinut iskeä, mutta nämä kauheet niveloireet kyllä! Mitään verenvuotoa tai tummaa ulostetta ei ole ollut, eikä flunssan oireita. Röntgeniin menen 8.4, kuvataan kädet ja jalat.
Onko jollain ollut samanlaisia oireita ja mitä on löytynyt.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kerroppa ku saat vastauksen mulla itellä samoja oireta..=(