Taloyhtiöihin yleiset pukeutumissäännöt

Noble

Monissa sivistysmaissa on tapana, että lapset pitävät koulussa koulupukua. Yhtenäisen asun tarkoitus on estää rikkaita lapsia pukeutumasta muita paremmin. Tietysti koulupuvut auttavat myös pitämään lapset kurissa ja antavat siistin vaikutelman.

Myös kerrostaloasuminen rakentuu tasa-arvon, kurin ja siisteyden varaan. Vantaalla on nyt kokeiltu kerrostaloasukkaiden asukaspukuja hyvällä menestyksellä.

Kokeilun piirissä on 112 asunto-osakeyhtiötä, joissa valittiin asukkaille yhdenmukaiset univormut. Pääsääntöisesti kotiasuna on miehillä hillitty pikkutakki ja solmio, naisilla polvipituisen hameen kanssa neuletakki tai kesäisin paitapusero. Kenttäasuksi sopii sekä miehille että naisille tuulipuku.

Asukaspuvun väritys kertoo kotitalon
Asukaspukujen värit ja muut yksityiskohdat ovat erilaiset eri taloyhtiöissä. Niinpä oman talon asukkaat on helppo tunnistaa pihalla ja rappukäytävässä. Parissa viikossa pääkyttääjät ovat oppineet tunnistamaan ulkomuistista myös muiden kokeilun piiriin kuuluvien taloyhtiöiden asukaspuvut, kun heidän naapureillaan käy esimerkiksi vieraita.

Kun kerrostalon asukkailla on pakollinen yhtenäinen vaatetus, asuminen helpottuu monella tavalla:

Tarkempia pukeutumissääntöjä ei tarvita
Naapurit on helpompi tunnistaa myös kaupungilla
Yhteistilauksella vaateostosten kustannukset saadaan alas
Asukkaiden yhteishenki paranee
Värit voivat ilmaista myös arvojärjestystä
Kenttäasujen värityksen ei tarvitse olla aivan samanlainen kaikilla talon asukkailla. On mahdollista luoda värijärjestelmä, jossa eri väriset puvut osoittavat omistajansa aseman talon hierarkiassa. Näin on toimittu mm. As.Oy Petterinsalvan tuulipukujen kohdalla. Järjestelmä auttaa havaitsemaan riskiryhmien edustajat jo kaukaa.
Tuulipukujen värikoodit As.Oy Petterinsalvassa:

Asukaspukukokeilu on otettu innolla vastaan niin kyttääjien kuin muidenkin asukkaiden keskuudessa. Petterinsalvassa asuva opiskelija Lena Muikkuri kehuu tuulipukuja käytännöllisiksi, vaikka saikin numeroa liian suuret housut. Hänen mielestään järjestelmästä on etua kaikille osapuolille.

"Yläkerrassa asuu vanhempi täti, jolla on vähän huono muisti. Hän kysyi minulta melkein joka kerta, asunko talossa vai olenko menossa jonkun luo kylään", kertoo Muikkuri. "Nyt tädin ei tarvitse kuin vilkaista tuulipukua ja asia on sillä selvä. Meiltä molemmilta säästyy paljon aikaa."

Lena Muikkuri odottaa innolla valmistumistaan ja työttömyyskortistoon siirtymistä, jolloin hän saa työttömyyden merkkinä alkaa kantaa sinistä tuulipukua.

2

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muu

      Ja nämähän on lainattu kyttaajat.netistä. Aivan mainio sivusto!

    • Lähde

      Lähteesi on luultavasti kyttääjät.net vai mikä se nyt onkaan. URPO, laita ne lähteet näkyviin jos yrität olla vitsikäs!

      PS. Alkaa olla ostajan markkinat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe