Taudit kuriin taloyhtiöissä

Noble

Taudit kuriin kerrostalossa
Influenssaepidemia on tänä talvena poikkeuksellisen ärhäkkä. Viisaat varautuvat taudin ehkäisyyn jo hyvissä ajoin poistamalla riskitekijät kerrostalosta.
Tri Keijo Määräysniemi on Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:n Porin piiripäällikkö ja siviiliammatiltaan terveyskeskuksessa työskentelevä yleislääkäri. Hän varoittaa yhdistyksen jäseniä liikkeellä olevasta a-viruksesta.

"Flunssa on helpoimmin leviäviä tartuntatauteja", Määräysniemi muistuttaa. "Saastuneet naapurit voivat koskea räkäisellä sormella rappukäytävän kaiteeseen tai aivastaa päin hissin peiliä. Ennen pitkää kaikki talon asukkaat saavat tartunnan."

Taudinkantajat ulos talosta
Karanteeni on Määräysniemen mielestä jo aikansa elänyt käytäntö. Hengitystietulehduksia aiheuttavat virukset voivat levitä jopa ilmanvaihtokanavia pitkin, joten huoneistoon eristäminen ei riitä, vaan sairastelijat pitäisi saada kokonaan pois talosta.
Flunssan torjumiseksi on syytä kouluttaa talon asukkaita jo etukäteen. Määräysniemi ehdottaa, että kerrostalossa jaetaan kaikille tiedote, jossa neuvotaan tarttuviin tauteihin sairastuneita poistumaan taloyhtiön tiloista vapaaehtoisesti.

On tietysti arvattavissa, että jotkut laiminlyövät tällaisen ystävällisen ohjeen noudattamista. Ohjetta kannattaakin tehostaa huoltomiehen pistokokeilla. Usein vuokralaisia on jäänyt kiinni rysän päältä lojumasta kaikessa rauhassa omassa sängyssään, vaikka kuumetta on lähes 40 astetta ja virukset leviävät kovaa vauhtia naapurihuoneistoihin.

Pahimmassa tapauksessa ei auta muu kuin kantaa asukas väkisin ulos talosta, mutta siihenhän yleisavaimet on tarkoitettu. Onneksi taudin heikentämistä naapureista ei ole riuskalle huoltomiehelle paljon vastusta.

Jatkossa flunssasta sakkoja?
Tunnetusti flunssaan ei sairastu, jos syö tarpeeksi valkosipulia ja ruisleipää. Keijo Määräysniemi pitää kummallisena sitä, että jotkut viis veisaavat terveysohjeista ja hankkivat itselleen tahallaan a-viruksen. "Samalla nämä sairastelijat vaarantavat naapurinsakin. Hiukan vastuuntuntoa luulisi sentään olevan vuokralaisillakin", päivittelee Määräysniemi.
Keijo Määräysniemi uskoo, että kovemmat rangaistukset auttaisivat estämään tautien leviämistä. Hän ei näe mitään estettä sille, etteikö sairastumisesta voisi saada sakkorangaistusta. Voihan liikenteessäkin saada sakot tahattomasta ulosajosta.

"Kuumetautien vapaaehtoinen ennaltaehkäisy nousisi varmasti aivan uudelle tasolle, jos flunssasta ropsahtaisi parikymmentä päiväsakkoa", vakuuttaa Määräysniemi.

1

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HALOO

      mikset voi vain laittaa linkkiä kyttääjät.net, IDIOOTTI

      PS. Alkaa olla ostajan markkinat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe